maanantai 1. maaliskuuta 2010

Palvelu onnistuu vain asiakkaan ehdoilla. Piste.

Olen usein kirjoittanut siitä, miten markkinoinnin (tai kenen tahansa, kunhan kaikki olisimme koolla) pitäisi yhdistää asiakkaan prosessin ympärille kaikki ne tahot, joiden yhteistyön tuloksena asiakas saa lisäarvoa.

Alkuvuonna olemme olleet tuulessa ja tuiskussa. Uudet palvelumme ja niiden tunnistamisen osapalvelut eivät hyvästä tarkoituksestamme huolimatta ole niveltyneet asiakkaan silmissä oikein.

Viimeksi saimme palautetta Timo Harakalta. Hän sanoi Talouselämässä: "Järjetön järkeistys".
Kertauksen vuoksi: Tyvi-palvelut ovat ennallaan, Tyviä ei ole vaihdettu Katsoon.

Katso on tunnistamispalvelu eikä lakkauta Tyviä. Sen sijaan Tyvi-palveluihin pääsyyn vaadittavaa tunnistamismenetelmää vahvennetaan: Tyvi-tunnukset vaihdetaan käyttäjän roolin sisältäviin Katso-tunnisteisiin.

Katso-tunniste on kuin ura-avain

Filosofia taustalla on samantapainen kuin yksinkertaisen Abloy-avaimen vaihto ura-avaimeen. Sellaisen saa tiukemman syynin jälkeen: ura-avain luovutetaan vain huoneiston omistajalle; Katso-avain yrityksessä sille, jolla on nimenkirjoitusoikeus. Yrityspankkitunnus ei valitettavasti tuota piirrettä sisällä.

Katso-'ura-avaimen' saa siis se, jolla on oikeus raha-asioida yrityksen puolesta ja ilmoittaa negatiivinen arvonlisävero (rahan maksatuspyyntö) sähköisesti. Nyt Verotilin myötä palautettava vero pienentää suoraan yrityksen veronmaksuvelvoitetta kun verottajalle tarvitsee maksaa vain erotus. Luonnollisesti se, minkä suuruisena ja millä perusteella raha liikkuu on asia, jonka oikeellisuus meidän viranomaisena on turvattava aukottomasti.

Parhaat palvelut on integroitu

Yksi kiperimpiä ongelmia sähköisessä asioinnissa on kokemusteni mukaan integrointi, niveltäminen toisiinsa yli hallintorajojen. Haastavaa se on verolakien välilläkin, saati sitten yksityisen ja viranomaisen palvelujen kesken. - Tämä, näin ymmärrän, on Timo Harakankin kirjoituksen ydin.

Viranomaisen pitää verovaroin asioidessaan tyytyä varovaisuuteen, sen oman tonttinsa hoitoon. Usein 'sama palvelu kaikille' on edullisempi toteuttaa mutta ehkä turhankin monille asiakkaillemme ei-niin-kovin-hyvä ratkaisu. Yksityisellä yrittäjällä on vapaus suuremmankin lisäarvon tarjoamiseen asiakkaalleen.

Miten kirjaudut palveluketjuissa?

Palvelujen niveltäminen toisiinsa on yksi osa haastenipussa. Toinen on tunnistamisen isompi viitekehys. Luen Timon kirjoituksessa toisaalta kaipuuta päästä sisään yhdellä ja samalla avaimella, ainakin ns. Single Sign-On vai peräti OpenId? Toisaalta kirjoitus päättyy tietosuojan hakemiseen: ei missään tapauksessa isoja rekisterikeskittymiä muttei päällekkäisiä järjestelmiä tai liikaa valvontaakaan.

Tässä olemme Sen Suuren Periaatteen ääressä. Uskoamme vanhaan kunnon paperiin on jo koeteltu. Siis mihin kaikkeen raudanlujan tunnistamisen pitää kohdistua? Miten pitkiä palveluketjuja uskallamme luottaa saman avaimen varaan? Tai voisiko saman palvelun sisällä toimia toisessa osiossa tai ajankohdassa peräti anonyymisti? Jos tietojen ilmoittamisesta verottajalle puhutaan, vastaus on kai ei.

Entä miten erottelemme julkishallinnossa tunnistamisen muurien taakse ne ja vain ne asiat jotka sinne kuuluvat mutta sallimme asiakkaan omistaa omat tietonsa? Miten vielä jätämme avoimiksi ne, jotka saavat olla kaikkien omaisuutta?

Kumpi näkökulma ratkaisee, asiakkaanko: "Minä haluaisin samalla avaimella kaikki tietoni ja sanoa, kenelle ne haluan luovuttaa!" vai tietosuojan: "Rekistereitä ei saa keskittää, ei liioin tunnistamista ketjuttaa"?

Mitä mieltä sinä olet?


Aiemmin aiheesta sivuten tai suoraan:

Katso: yrityksen avain verotiliin (11 jou 2009)
Sähköiseen asiointiin tarvitaan avain (16 tam 2010)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

ShareThis

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...