perjantai 31. elokuuta 2012

Erilaista ajattelua ja muita elonmerkkejä!

Elonmerkin 20-vuotispäivässä puhujina olivat mm. Mattilan Pekka, Hyppösen Mikko ja Åhmanin Helena. Illan päätteeksi hoksasin, mikä näitä kolmea briljanttia ajattelijaa yhdistää: intohimo omaan asiaan ja sen tuoma ehdoton asiantuntijuus.

Nando Malmelin kirkasti puheenvuorossaan idealismin merkitystä ja merkitystä ylipäätään: organisaation ja yksilön merkitysten on kohdattava. Hyppösen esimerkit haktivismista löysivät lopulta selityksensä sukupolvien erilaisista merkityksistä.

Esimerkillistä on myös @mikko eli miten hyvin Twitter sopii kriisiviestintään. Todisteena -bo:n itsensä allekirjoittama #FF :)

Åhmanin mukaan tunteet ovat edellytyksiä luovuudelle, ja yhteisöön kuuluminen ja työpanoksen arvostus ovat aivan olennaisia työhyvinvoinnin tekijöitä. Samoja aiheita olemme sivunneet juuri tällä viikolla kahvipöydässä johdon kanssa.

Mattilan Pekka muistutti moniosaamisesta. Viestintä ja markkinointi eivät voi olla vain tukifunktioita, sillä niillä on arvoa vain suhteessa liiketoiminnan tavoitteisiin. Merkityksen vuoksi niiden tehtävät on juonnettava osaksi ydinprosesseja, minkä jälkeen funktioita voi koordinoida. Sitä ennen kyse on enemmän tai vähmmän metatekemisestä.

Eniten pysäytti lopulta Åhmanin käsite "sosiaalinen kipu". Esimerkkinä Åhman käytti pallon heittelyä. Testissä kolme osallistujaa pallottelee aluksi yhdessä, sitten kaksi sulkevat yhden ulkopuolelle ja kopittelevat vain keskenään. Ulkopuolelle jäävä kokee hylkäämistä ja kysyy: "Enkö osannutkaan sääntöjä, miksen minä saakaan enää palloa, mitä oikein tein väärin?" Tämä on sosiaalista kipua.

Jos yhteisö etsii tuottavuutta ja sen edellyttämää luovuutta, pitää sosiaalinen kipu ottaa yhteisössä vakavasti, selitti Åhman, sillä luovuus vaatii positiivisen tunnetilan.

maanantai 27. elokuuta 2012

Asiakaspalvelu ja umpimielinen kansanluonne

Tänään ihmettelin taas suomalaista kansanluonnetta. On totta, että tämä katajainen kansa on kokenut talvisodan. Mutta suurin osa meistä on enää vain lukenut siitä historian kirjoista, miksi siis kaikki mököttävät?

Juttu kumpuaa siitä, kun yritin lounasaikaan ruokakaupan pikakassalle. No, eihän se vetänyt. Mutta sainkin parempaa: osuin loistokassalle.

Loistoasiakaspalvelija on sellainen, joka nauttii työstään ja on itsensä kanssa sinut. Tämä kassa oli iloinen kaveri, joka toivotti päivää jokaiselle hieman eri sanoin; vaimentelikin vähän, jos vastaanotto ostajan puolella oli jäisempi.

Sitten tuli oma vuoroni. Jänskätti vähän, tiedättehän, mitähän veikeää se mulle keksii..

"Terve, onpa mukava nähdä aurinkoinen hymy!"

Ällistys, yllätys, pysähdys. (Vähän niinkuin näkiköhän kukaan..vastaa nyt, sano jotain!) - Kiitos.. mikä ettei, kun täällä on näin mukavat tervehdykset kaikille, sain sentään soperrettua.

"Tunne on molemminpuolinen", vastasi hän.

Hänen kommentistaan vedin sen johtopäätöksen, että hymy oli hänelle harvinaista herkkua. Missä ovat käytöstapamme?! Eikö ystävälliseen kohteluun kuulu vastata "samalla mitalla"? Kun katselin ympärilleni, ei yksikään kohtaamani katse muuttunut "näkemiseksi", ihmisten väliseksi kohtaamiseksi. Kaikki olivat totisen tuimia, kuin olisivat väistelemässä sala-ampujan luoteja.

Ratikassa tunnelmiaan purki isoon ääneen pieni ryppyinen rouva rollaattorin kanssa. "Ei ole minulla varaa tuonne", huuteli hän ja viittasi oopperataloon, "ei ole, vaikka kaksi kotia olen maksanut sotakorvauksina naapuriin. Maksakaa muutkin matkanne ja tv-lupanne!" hän vaati.

Mutta niin vain hyvästeli minut, tuimista puheistaan huolimatta: "Näkemiin".

Pitäisiköhän meidän ihan yksinkertaisesti vain alkaa huomata toisiamme enemmän?

lauantai 25. elokuuta 2012

Jos oppiminenkin olisi avointa..

Lapinlahden sairaalan porttiLauantaina mennään Lapinlahteen.. Demos teki sen taas: valtasi entisen mielisairaalan ja pisti koko koulukonseptin uusiksi.

Mutta vakavasti ottaen, mitä oppiminen oikeasti on tai ei ole?

Juttelin juuri eilen yhden verkostokollegan kanssa siitä, miten oppiminen on elinikäinen juttu. Ja siitä, miten usein persoonamme johdattelee (jollei vallan määrää) niille poluille, jolta intohimoisimman olemisemme löydämme.

Osaamisten törmäykset ovat olennaisia innovaatiolle. Siitä koko Suomi puhuu. Organisaatioissa osaaminen vain on erilaisten yksilöiden omaisuutta, ja yhteisössä huomio kiinnittyy usein asian sijasta siihen, miten erilaiset yksilöt toimivat (tai eivät toimi) yhteen.

Voiko erilaisuutta oppia sietämään? Pitäisikö?

Minä ainakin ajattelin harjoitella :) Tänään teen sen Taskisen Mikon johdolla. Löydä oma juttusi Lapinlahden koulun lukujärjestyksestä.

Koulu-festari käynnissä lauantaista sunnuntaihin 25.-26.8.2012.
Kuva Demosin Flickr-virrasta. Kiitos kutsusta, @Mokka!

perjantai 24. elokuuta 2012

Aamiaisleipiä automaateista ja mitä vielä?

Minun äitini muistaa vielä päivän, kun kylään saapui ensimmäinen appelsiini.

Kun näytän kännykästä Facebook-kuvaa toiselta puolen Suomea (siltä samalta kylältä), hän hämmästelee: "On se ihmeellistä, mitä kaikkea noin pienillä laitteilla voi tehdä!"

Aniharvat hänen ikäpolvestaan näkivät näin kauas. Minä bloggasin UpCodesta ja yritän käsittää millaisiin tarpeisiin moisista kanavasiirtymistä olisi eniten hyötyä.

Googlen "rikastettu todellisuus" tuo jo kartan tai opastukset reaalimaailman rakennusten päälle. iPhonet sun muut nappaavat puhelinnumeron palvelukartan toimipistelistalta ja tekevät soittamisesta lähes automaattista.

Aamulla mieheni unohti eväänsä keittiön pöydälle, mutta ei hätää: automaatista sai rahalla (lähes) vastaavan. Ei sitä Muhoksella, eikä kyllä Vimpelissäkään, olisi moisia automaatteja osannut ounastella. Minun lapsuudessani lähikaupasta haettiin - äitini sanojen mukaan - lähes neljännesruho nautaa, ja pyydettäessä osan sai jauhelihaksi. Nykymarkettien leikkelerivistöt olivat silloin unelmaa, jonka joku visioi ja sittemmin toteutti kans.

Viranomaisilla alkaa olla kiire löytää vastaavat unelmat. Vähintä on keksiä, miten oikoa mutkia nykyteknologialla. Jo "pelkällä" viestinnällä voisi vauhdittaa asiakaspolun löytymistä, kuten Heinosen Merja kirjoittaa Lupa palvella -blogissaan.

Toinen Heinonen, tulevaisuudentutkimuksen professori Sirkka, puolestaan raottaa Elonmerkin blogissaan, miten sinne tulevaisuuteen oikein osaisi nähdä.

Nyt lasit silmille ja tähyilemään.
Vaan ei siinä vielä kaikki: löydöt pitää myös jakaa!

lauantai 18. elokuuta 2012

Koodilla yli kanavarajojen

Kansainväliset ketjut tuovat näköjään takaisin täältä lähteneen keksinnön. Hongkong ja Englanti olivatkin niitä täynnä. Mitäkö? No UpCodeja!

UpCode maailmanvalloitus alkoi Vaasasta, ja neliö on näkynyt viime vuoden mittaan jo siellä täällä Suomessakin.

UpCode linkittää reaalimaailmassa kulkevan kuluttajan nettiin, joko jotain tekeviin sovelluksiin tai informaatioon.

Jarmo Lahden ansiokkaan raportin ytimessä oli parkkimaksu: sovellus vie paikoittajan pankkiin ja muistuttaa ajan loppuessa. Sitä juttu ei tosin kertonut, mistä jenkki-parkkeeraajat upcodensa löysivät. Alueen P-kyltistä kenties?

Kuvani esimerkki taas on nuorten vaateliike Vilasta. Stockan shopissa, keskellä myyntipöytää oli eilen valkoisessa laatikossa graafisesti tekstiä ja valkoista - postikortteja! Illalla kurkkasin, mihin kuluttaja tahdottiin koodilla kuljettaa. Yhteisöllisyyttä lisäävää kuvallista tarinankerrontaa YouTubessa.

Jutun juoni on ehjä asiakaspolku yli kanavarajojen. Paperi, mainos, pysäkki - mikä tahansa oikeassa maailmassa oleva käsinkosketeltava asia voi toimia porttina nettiin.

UpCodella palveluntarjoaja saa käyttöönsä oikopolun, jolla tuoda asiakkaansa suoraan haluttuun toimintoon.

Mitä kaikkea tämä olisi julkishallinnossa?

Kotiin palaava shoppaaja-matkustaja tullausilmoituksen tekijänä! Äitiyspäivärahaa hakeva Kelan tai neuvolan brosyyristä UpCodella verokortin muuttajaksi!

Älypuhelimet lisääntyvät, kuluttajan aika on rahaa.. Palvelumuotoilulla on käytössään mainioita välineitä, vain mielikuvitus on rajana. Entäs ne asiakkaat, joilla ei älypuhelinta ole? Yhtä hyvin he tarvitsevat ehjät palvelupolut, missä kanavassa sitten asioivatkin.

UpCode löytyy AppStoresta, AndroidMarketista ja OVI-palvelusta. Töihin, töihin!

torstai 9. elokuuta 2012

Kokemuksia palvelu-tietoyhteiskunnasta

Julkinen liikenne pelaa Hongkongissa kuin unelma. Metro, bussit ja lautat, kaikki yhdellä kortilla. Octopus-kortin saa jo lentokentältä, ja sillä voi maksaa pienostoksia mm. juoma-automaateissa. Lisää arvoa korttiin saa MTR-asemien automaateista.

Kun sekä bussit että ratikat ovat kaksikerroksisia, myös näyteikkunat voivat sijaita toisessa kerroksessa. Puhumattakaan maailman pisimmistä liukuportaista (travelator) jotka nostavat kapuajat hetkessä ilman..no, ainakin vähemmillä hikipisaroilla korkeuksiin. Ravintola-alueella syötävää tarjoillaan 4-6 kerroksessa ja parhaat löydöt voivat kohota aivan silmiesi eteen. Kokemus sekin :)

Ja mitä tulee tietoyhteiskuntaan, Hongkongissa hallinto tarjoaa jopa turisteille maksuttoman wifin.

Muistin lukeneeni asiasta, ja Victoria Peakilla uskaltauduin avoimeen GovWifiin (vaikka Starbucks tarjoaa 20 minuuttia päivässä maksutta). Sain eteeni sivun, jolla kerrottiin tietosuojan paranevan, jos valitsen käyttäjätunnuksellisen version.

Samaan hintaan hallinto tosin pidätti itselleen oikeuden seurata käyttäjien sisältöä. No, minun tarkoitukseni oli vain jaella kuvia Hongkongista, joten samapa tuo, tuumasin ja loggauduin sisään, vaikka sitten valvottavaksi. Sujuvaa, sanon minä!

ShareThis

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...