sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Heijastuksia vuoden 2012 varrelta

Joulukortti by
Minna Immonen / Erweko 2012
Ei se ole enää muistikaan niin kuin ennen! Havaattinpahan tehneeni myös viime vuodelta jonkinlaisen katsauksen menneeseen. Neljä teemaa nousi silloin keskiöön. No, lusikka kauniiseen käteen, tuostahan on luonteva jatkaa arviointia.

Vuonna 2012 työrintamalla taakse jäi monen vuoden viestintä- ja markkinointirupeama. Päätyöksi tuli sähköisen asioinnin konseptointi ja edelleen tietoarkkitehtuurin rakentaminen. Toivo elää: nyt saadaan vihdoin kuntoon kaikki se aina jonkun tärkeämmän jalkoihin jäänyt seuranta ja analyysi! Samalla data auki..?

Päättyvän vuoden mittaan blogini neljä kidettä ovat
Open Knowledge -viikko poiki huimia tapaamisia ja ideoita. Vuoden kohokohta oli tulla haastatelluksi kahden arvostamani osaajan kirjaan:
  • Verokuitin luoja Pär Österlund kiinnostui Veron Suomi24-neuvontakokemuksista. Haastattelumme kollegani Marianne Väyrysen kanssa avoimen asiakaspalvelun vaatimuksista organisaatiolle on luettavissa kirjassa Tykkäämistalous.
  • Kevään korvalla YLEn tuleva strategiapäällikkö Tuija Aalto kartoitti, millaisia ovat viestintäkäytäntöni ja miten sovellan avoimuutta omalla virkapaikallani. Lopputulos sekä oppia kahdeksalta kovan luokan vaikuttajalta on luettavissa Tuijan kirjamessuille julkaistussa kirjassa Kuinka olla avoin.
Oma paluupanokseni paljon iloa ja intoa tuottaneelle maailmalle kiteytyy kahta kautta:

perjantai 28. joulukuuta 2012

SADe-peilailua vuosien taa

  Lappajärvellä (c) S.Kotipelto
Motkotan usein julkishallinnon touhujamme, varsinkin seurannan puute ärsyttää. Nyt saan maistaa omaa lääkettäni - mikäs sen terveellisempää! Kuka muistaa vielä Arjen tietoyhteiskuntaohjelman?

KIDE-blogin kirjoitusta kaavaillessani muistin yhtäkkiä kirjoittaneeni kerran toiseenkin yhteisblogiin. Vieläköhän se löytyy, pohdin ja vastasin surffaajan varmuudella: Kerran ladattu, aina löydettävissä.. Bingo! Näin haaveilin 2,5 vuotta sitten:

SADe saa arjen tietoyhteiskunnan kukoistamaan.

On jo aika innostavaa vertailla sitä, mitä olin nähnyt silloin SADe-piirustuspöydillä siihen, mitä kaikkea ohjelmassa on jo syntynyt. Olkoon seuraava yksi epävirallinen SADe-seuranta :)
Yrityssuomi.fi tarjoaa -- kokonaiskuvan ja palvelupolun ohjeineen ja neuvontakontakteineen. Yrityksen perustaminen käy kokonaan netissä - eräänä päivänä myös ulkomaille, ei vain Suomeen.
Yrityssuomi on remontoitu ja sen huikean kokoinen sisältö on ripoteltu paremmin profiluitujen asiakaspolkujen varten. On yrityksen perustamisvaiheen info ja palvelut harkinnasta aina ensimmäiseen toimintavuoteen. Infoa on jäsennelty niin asiakkaan yleisen tarpeen kuin tämän maantieteellisen sijainninkin perusteella.

Ja lisää on luvassa: kaikkein parasta on mielestäni Oma Yrityssuomi eli yrittäjän verkkotoimisto. Sitä pilotoidaan nyt alkuvuonna - pysytään siis kuulolla!

Joulun jälkeinen Twitter-viesti herätti: nyt sen osakeyhtiönkin voi vihdoin perustaa kokonaan netissä, huudahti @suomenyrittajat. Palvelu löytyy YTJ:stä, tarjoajina vanhat tutut PRH ja Verohallinto.
Palkkatiedotkin siirtyvät verottajalle kuukausittaisen palkanmaksun yhteydessä viipaleina nykyisen työnantajan vuosi-ilmoituksen sijasta.
Muutamassa vuodessa on edetty kaiken muun kehittämisen keskellä ja viranomaistenkin vauhdilla niin, että ensimmäinen esiselvitys on tehty. Asia sai juuri joulun alla Verohallinnon johdossa vihreää valoa. Tätä pidetään silmällä!

Voittajina parhaissa kaavailuissa on jokaikinen osapuoli. Siinä on sellaista potentiaalia, minkä luulen olleen sekä aikanaan tietoyhteiskunnan kaavailijoiden kuin nyt SADe-ohjelman pystyttäjienkin mielessä. Ja eikun toteuttamaan!


Ps. Liekö taas varauman paikka.. 
En edusta yllä tuulettamallani mitään hanketta tai ohjelmaa, en yhtäkään ministeriötä enkä edes omaa työnantajaani. Aatokset ovat virkamiehen, joka yrittää jälleen yhden vuoden päättyessä löytää merkkejä hyvästä työstä.

tiistai 18. joulukuuta 2012

On hanget korkeat nietokset.. ja alla talouskasvu


On hanget korkeat nietokset, ja niiden alle tuntuu jäävän uusi uljas talouskasvu. Hallituksen sopimat talouden tasapainotustoimet jäävät kierros kierrokselta riittämättömiksi.

Eteläranta teki työmarkkinakentälle vastustamattoman ehdotuksen: eiköhän lasketa palkkoja. Vain näin voidaan pelastaa työllistävä Suomi.

Mistä löytyisi johtaja, joka laskisi ensin omaa palkkaansa, kyseli Mika Anttonen.

Verovaroilla koulutettu ekonomi muistutti sisälläni kansantalouden perusprinsiipeistä. Vain yksityistalous ja tarkemmin ottaen vienti tuottaa kansantalouteen uutta varallisuutta. Ei siis julkishallinto. Kuka uskaltaa siirtää saman vaatimuksen meille, verovaroilla ylläpidetylle virkamieskunnalle?

Jos jostain pitää säästää kun yhteiskunta ei enää selviä velvoitteistaan, eikö ainakin pitäisi perkata pois joutava tekeminen?

Syntyykö loputtomasta tukitoimintojen ulkoistamisesta todella säästöjä, vai siirretäänkö kustannuksia vain momentilta toiselle? Minä väitän, että ydintoiminnon palveluksessa olevan työntekijän aikaa ei pidä upottaa tukitoimintoihin. Olisi työajanseurannan paikka.

Julkishallinnossa on vuosikymmenestä toiseen kokoonnuttu komiteoissa miettimään aina vaan parempia tapoja parantaa kehittämistä ja koordinointia (ja sähköistä asiointia), mutta valmista vain ei tahdo syntyä.

Mikä on virkamieskunnan panos yhteiskunnan tuottavuustalkoisiin?

Työllistävät rutiinit pois, tietotekniikka on valjastettava tehokäyttöön (eikä työllistämään, kuten vaikkapa lääkärinvastaanotolla tuntuu käyvän). Turha byrokratia pois, varsinkaan yritysten ei pidä työllistyä täyttämällä erilaisia lippu-lappusia viranomaisille. Sisäiset prosessit on saatava sujuviksi.

Tule hyvä SADe-vuosi 2013!


Huomautus:
Tämä kirjoitus on täysin yksityisajatteluani eikä edusta työnantajani tai julkishallinnon kantaa. Ounasteluni on syntynyt 15 vuoden aikana, kun erilaisten ohjelmien ja selvitysten parissa aina palataan samaan tarpeeseen..

lauantai 1. joulukuuta 2012

Vielä osaoptimoinnista ja rakennusalasta


Ei sinne ketjun alimmalle tekijälle enää jää tilaa maksaa velvoitteitaan, huudahti toinen keskustelijoista. Tämä on menetetty peli, huokaisi toinen. Puhe oli rakennusalasta, ja minun sieluani kylmäsi.

Jossain alitajunnassa olen pallotellut kuviota koko viikon. Tänään otin kynän ja paperia ymmärtääkseni, miten tähän on ajauduttu.

Alihankkija saa 5 miljoonan kokonaispotista osaurakan, jonka arvo on vaikka 1 miljoona. Aikataulupaineessa urakoitsijan on jaettava se edelleen osaurakoihin, pilkottava saamansa hinta vastaaviin osiin ja kutsuttava taas uudet tekijät kehiin.

Ahneusko ajaa?

Onko niin, että moisesta summasta varataan aina ensin päältä oma kate? Muuten homma ei kai kannata. Loppu jää jaettavaksi alemmille tasoille, ja niinpä pahnan pohjimmainen ei enää selviä edes lakisääteisistä velvoitteista saamallaan rahalla.

Taannoin ravistelin myös tilaajan vastuuta. Onhan myös ostajan vastuulla, että urakka hoidetaan hyvin. Mutta jos raha on ainoa ajuri ja bonukset syntyvät viivan alle jäävästä voitosta, valinta lienee tehty jo kauan ennen omaa päätösvaltaa. Ollaan moraalin tuolla puolen, tahdottomia pelinappuloita.

Mikä tilanteen selittää? Onko kyse helikopteriharhasta? Kun suunniteltava kuvio pidetään ylätasolla, ei  arjen konkretia taida mahtua mukaan. Tätä puoltaisi oma havaintoni työelämästä.

Ydintoiminto tuntuu aina jäävän sivuraiteelle, puhuttiinpa sitten tietojärjestelmistä, prosesseista tai fokuksesta.

Osaoptimointi alas!

Tarkoitan tilannetta, jossa kokonaistekeminen jaetaan osa-alueisiin, jotka vastuutetaan. Jako on sinänsä tarpeen: toiminnot poikkeavat niin paljon toisistaan, että kullekin alalle tarvitaan oma asiantuntijansa.



Ja siinä samassa astumme ansaan. Kun jokainen saa oman reviirinsä ja sille budjetin, olemme antaneet kylvösiemenen joukkoon osaoptimoinnin juolavehnän. Vastuu kokonaisuudesta jää enää toimitusjohtajan harteille, toisten fokus on jo omalla hiekkalaatikolla.

Kun oman alueen kulut kasvavat ja niitä saa pienentää muista välittämättä, syntyy helposti (aina?) osaoptimointia. Ilman syiden ja seurausten ymmärrystä (ja siitä välittämistä!) osaomistaja tekee itsenäisesti ratkaisun, jonka kustannukset kaatuvat pahimmillaan kokonaan toisen alueelle.

Esimerkkini oli postituskuluista: Vaihdettiin postinkanto halvempaan, joka oli alempaa hintaa vastaavasti alempi myös palvelutasoltaan. Viivästyneen postin kulun seurauksena saimme kaikki kiireesti verokorttinsa tarvitsevat asiakkaamme takaisin tiskeille - siihen kalleimpaan kanavaamme.

Kokonaisarkkitehtuuri kuuluu kaikille!

Siksi kokonaisuuden ajatteleminen eli kokonaisarkkitehtuuri on jokaisen asia. Mitä johtavampi tai asiantuntevampi on päättäjän asema, sitä kipeämmin hänen on ymmärrettävä kokonaisuus ja oman vastuualueensa asema ja merkitys osana kokonaisuutta.

Tältä kannalta ajateltuna alun rakennustyömaa-esimerkkini on toivoton. Verkostona toimiminen kun ei ole työmaan yrityksille mitenkään merkitsevää. Työmaan yrityksillä ei välttämättä ole muuta yhteistä kuin sama työssäkäyntipaikka, ainakaan nykyisellä ansaintalogiikalla.

Uusia liiketoimintamalleja?

Riippuvuuksia työmaan yritysten välille syntyy vain niissä tapauksissa, joissa toisen urakka voi alkaa vasta ensimmäisen hoidettua omansa. Silloin yhteistyö "sataa suoraan omaan laariin". Mutta entä muut?

Pitäisikö työmaista muodostaa ajatuksellisesti projektiorganisaatio, jossa tulos maksetaan vasta kun kokonaisuus on optimoitu, minimissään sovitun mukainen? Tulos maksettaisiin yhteisvastuullisesti vasta kokonaisuuden mittaamisen jälkeen. Jos joku tahtoisi kuitata voitot heti itselleen, ei ulos maksettaisi vielä koko potentiaalista pottia.

Silloin ei kai yksikään karkaisi yhteisvastuusta.


ShareThis

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...