sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Suomi 1.0 on päivitettävä!

Koko syksy on luettu uutisia it-rintamalta milloin kenenkin ostoksista, että pieleen meni ja paljon maksoi.

Aloitin urani Verohallituksessa viime vuosituhannen puolella. Ensimmäinen rajat ylittävä yhteistyöprojekti oli kansalaisen käsikirjaa rakentaneessa työryhmässä. Niputimme yhteiskunnan tekemisiä yli hallinnonalarajojen, tunnistimme samoja tehtäviä yhteiseen sanastoon valtion ja kuntien sektorilla.

Kymmenkunta vuotta myöhemmin istuin työryhmässä suunnittelemassa IT-vaikuttavuuden mittareita.

Pari vuotta sen jälkeen SADe-ohjelmassa kaivattiin noita pohjatöitä. Niitä ei löytynyt!? Työ oli jäänyt kesken eikä esitettyjä lopputuloksia koskaan ollut otettu käyttöön. Mahtoivatko lopputulokset edes päästä esittelyyn?

Viime syksynä tarvitsimme avoimen datan lisenssiä. Sellainen oli Yhteentoimivuus-portaalissa, mutta sitä ei otettu käyttöön. Ei sopinut meille.

Viime perjantaina palasin datajournalismin kurssilta ja lueskelin kotimatkalla Twitter-virtaani. Yhtäkkiä alkoi yököttää. Valtion kriisisivusto on olemassa, mutta ei käytössä, huusi YLEn uutinen. "Valtioneuvosto työstää parhaillaan kahta uutta verkkoviestintään liittyvää laajaa hanketta. - Näitä uusia hankkeita ei ole tarkoitettu kriisitilanteita varten, mutta toteutuessaan ne korvaavat nykyisen kriisiportaalin."

Jos muistan oikein, tämä portaali ei onneksi ollut mikään miljoonahankinta. Mutta "Hankkeen vaatimusmäärittely, kilpailutus ja toteutus tehtiin vuosina 2008 - 2010". Kolmen vuoden projekti vei taatusti väkeä. Vaikka virkamiehen palkkaa aina pidetään vain uponneena kustannuksena, on pakko kysyä, mistä kaikesta tuo työ oli poissa?

Toissa viikonloppuna oltiin Avoimen tiedon ohjelman ympärillä. Osaava yhteisö tarjoutui töihin. Mutta vielä ei ollut tekemisen aika. Hallinto ei voi ottaa tarjousta vastaan ennen poliittista käsittelyä. Se on aikataulutettu huhtikuulle.

Olen epäsolidaarinen, kun osoitan sormella. Anteeksi. Mutta meillä ei ole varaa näihin vuodesta toiseen velloviin hitausmomentteihin!

"Pitäisi tehdä tulosta. Kuka osaa ja saa tehdä?"
"Täss siul o hyvä mies!"

Eroon halvaannuksen ajasta, ruvetaan Tekijöiksi!

4 kommenttia:

  1. No justiinsa näin! "Suomessa ei pitäisi laittaa enää yhtään rahaa yksittäisiin suuriin järjestelmähankintoihin ennen kuin tietoyhteiskunnan perusarkkitehtuuri on korjattu niin, että järjestelmien hajanaiset palat saadaan ommeltua yhteen käyttökelpoiseksi tilkkutäkiksi." sanoi Madis Tiik Suomen Kuvalehden blogissa.

    VastaaPoista
  2. Johanna on kiukkuinen. Se on hyvä, sillä kiukustuminen kertoo ainakin siitä, että vielä tajuaa jotain. Ettei ole antanut periksi ja että on valmis tekemään asiat toisin. Tämä on erinomainen kirjoitus, jota pitäisi luetuttaa aika monessa paikassa.

    VastaaPoista
  3. Kiitos Merja. Seuraavaksi pitää saada aikaan tuloksia - tai apatia valtaa jo minutkin!

    Tänään kiikuin meinaan taas hallinnon raja-aidoilla. Etsin yhteistä ymmärrystä ja ehdotin ratkaisuja. Vastassa hymistelyä ja hiljaisuus. Kun tarkistin, ettei osallistujien kuulossa ollut vikaa, että ääneni kuului (eikä vain "epämääräisestä suunnasta tai kuulumattomiin"), sain vastauksesi osuvasti: "Sä kyselet ikäviä. Ei kukaan halua sellaista".

    Epätoivo laskeutui kuin säkki. Ei täällä ole tarkoituskaan saada mitään muutosta aikaiseksi. Ei meinaan kuulu virkatehtäviin..

    VastaaPoista
  4. Voi ei! Uusin huono uutinen it-rintamalla: Sähköiseen reseptiin ei mahdu tekstiä. Kuvittelisi, että ruudun ja tekstimäärän koko olisi määrittelyssä haarukoitu oikeaan kokoon. Sanoo sivusta nettikyselyihin vastaajan kokemuksella...

    VastaaPoista