sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Muistiinpanoja musiikkiopista

Minulla oli pääsiäisenä yksi tehtävä. Etsiä vaarin säveltämän Itäkylän laulun nuotit. Tiesin kyllä vaarini hyväksi puhujaksi, varsinainen kyläaktiivi oli aikanaan luomassa nuorisoseuraa, osuuskauppaa ja -meijeriä. Musikanttina en häntä tuntenut.

Onneksi kyläläiset tunsivat eivätkä olleet sukupolvienkaan vierittyä unohtaneet!

Varaston perukoilla vastaan tuli aarteita. En ollut koskaan nähnyt edes mummun ja vaarin hääkuvaa. Lapsuuteni vierailuilla esillä oli ollut vain heidän 60-vuotiskuvansa. Siinä isovanhemmat olivat sellaisena, kuin minä heidät aina tunsin. Ja nyt he yhtäkkiä olivat edessäni tässä potretissa, kihlaparina Pietarsaaressa.

Aamunavauksia ja sotahistoriaa

Mummun aamunavaus lokakuulta 1962. Lempeää opastusta lapsille työpäivän aluksi ja koko elämän varrelle.

Vaarin alikersanttina 1940 saama kirje marsalkka Mannerheimiltä. Pioneeripataljoonan "jäljelle jääneet" vuonna 1980. Kymmeniä valokuvia eri vuosikymmeniltä eri tilanteista, joihin vaari aina tallensi osallistujat ja tilanteet. Hänen jäljiltään kuvan kääntöpuoli on lähes aina täynnä tekstiä jälkipolvien iloksi.

Seminaarikuvia ja esitelmiä

Valokuva Tornion seminaarista, jonka viereen mummu on kirjoittanut "Mattikin pääsi mukaan".. Kun katselin noita aikansa nuoria Tornionjokivarressa, kirposi huuliltani aito ihmetys. Voi, enhän tunne teitä ollenkaan!


Mummun vihko vuodelta 1927 sisälsi muistiinpanoja musiikkiopista. Alakansakoulun teorian alkeet opetusopillisine asteineen. Kamarimusiikkia, soittokuntalajeja ja partituureja.. Wau!

Toiseen vihkoon oli tallennettu eri käsialalla vaarin esitelmä nuorisoseuran kerhoiltaan helmikuussa 1933. Se alkoi musiikin merkityksestä vuosituhanten varrella, alleviivasi laulun vaikuttavuutta nykyihmisenkin (silloin karjapolulla tallustelleen!) elämässä ja huipentui ohjeisiin tulkinnasta ja hengittämisen tekniikasta.

Ja oivalluksia omasta itsestä

Päiväkirjamaisemmat merkinnät ovat vielä kokonaan lukematta, mutta jo näistä esivanhempieni muistiinmerkinnöistä ällistyn ja tunnen tulleeni kotiin. Tunnistan paljon itseäni. Opastamisen onni, vaikuttamisen vimma; itse löytämiensä aarteiden jakaminen muillekin.

Siksi minä siis päädyin frameille. Pitämään puhetta jo ala-asteen kevätjuhlassa. Yläasteen aikaan Pietolan karjapiiaksi Nuorisoseuran kesänäytelmään. "Sinkä takia" pidin kaikin voimin vetoavan aamunavaukseni (ks. Sanoja vuosien takaa) syksyllä 1988.

Blogiin tallentaminen on minun tapani jakaa omastani, rakentaa jälkipolvia. Se kulukoo suvuus'.

Minä muuten löysin sen laulun kadonneet nuotit.
"Uusintakantaesitys" on luvassa äitienpäivänä
Itäkylän koulun 100-vuotisjuhlassa.

tiistai 19. maaliskuuta 2013

Viranomaiset virittävät palvelukanaviaan

Mitäs tästä uutisesta pidätte?! "Saitko tekstarin Kelalta? Älä ylläty"! Ennenkuulumatonta ketteryyttä.. Se kävi tosissaan parjattujen asiakaskirjeidensä kimppuun. Se tarjoaa kokonaisnäkymän asiointiin. Ja mahdollisuuden antaa selvitykset verkossa. (beta.Kela)

Siinä on sisarvirasto kateudesta kierteellä.

Kollega palasi Islannista. Olivat siellä pistämässä koko pohjoismaista portaalia Nordisk eTaxia taas seuraavalle askelmalle. Ruotsin virkaveljemme siellä oli esitellyt Skatteverketin mobiilituotteet, koko iPhone-kavalkadin.

Kollega oli pyörällä päästään.

Etsin aamukahvin äärellä kännykästä ratikka-aikataulua. Pitäisi päästä Sitraan. HSL kertoo etusivullaan, että lakkaavat sitten painattamasta jokakesäisiä aikataulukirjoja. Ei tarvitse, kansa kun asioi verkossa ja kännyköillä. Kiitos vain alati paranevista mobiili-appseista, HSL ja devaajat!

Me käynnistetään kohta vuoden suurin postitus. Lähetetään jokaiselle verovelvolliselle esitäytetty veroilmoitus. Sujautetaan jokaiseen mukaan ohje. Varmuuden vuoksi. Tuommoiset 5,1 - 5,3 miljoonaa kuorta.

Älä ylläty.
Itkettää. **muutettu lopetus lukijan toiveesta  :) **

torstai 14. maaliskuuta 2013

Mitä tehtäisiin veroeuroilla?

© Andrea Allison Ong | Dreamstime.com
Seuraa ääneenajattelua aiheesta, joka sivuaa omaa työtäni niin verottajalla, SADe-ohjelmassa kuin reaaliaikaista taloutta ja ICT-2015-tavoitteitakin.

Veronmaksajana sitä tahtoisi asettaa kotivaltiolleen tuotto- tai edes palvelutavoitteita. Talous kurjemmassa jamassa, vaje suurempi kuin luultu - mistä säästöt? On tehostettava!

Jos minä saisin taikasauvan, verkosto-omistaisin nykyisen pankkitunnistamisen yhtä tasoa ylemmäs. Sitten jakaisin verovaroilla sähköisen identiteetin joka ainoalle kansalaiselle ja määräisin sähköisen ja paperittoman viranomaisasioinnnin pakolliseksi.

Toteuttaisin jokaiselle viranomaiselle yhdenmukaisen tunnistuspalvelukonseptin verkkoon. Myös puhelinasiointi on turvattava eli sama tunnistamistekniikka puhelinpalveluun.

Sähköinen asiointi kuntoon

Jotta yritykset saadaan tehokkaasti sähköiseen asiointiin, tarvitaan tieto edustamisesta. Kaupparekisteri kirjaa tietyt oikeutta luovat allekirjoitukset, mutta päivittäisasiointiin se ei riitä. YTJ:n laajentaisin yritysten roolien tallennuspaikaksi. Verkkolaskuosoitteista puhumattakaan.

Seuraavaksi on saatava koko valtakuntaan yhteinen valtuutustietokanta ja siihen päälle meille eri luukuilla asioijille käyttöliittymä. Niin että kun en ehdi hakea postia, nakkaan miehelleni valtakirjan paketinhakuun, tyttäreni taas voisi viedä mennessään isoäidilleen pankista avainlukulistan.

Taustaprosessit yhteentoimiviksi

Sitten levitetään yhteisesti (SADe-ohjelmassa jo?)  konseptoidut lupapalvelut. Yhteinen moduuli sinne missä tarvitaan, ja luvanmyöntäjien (320 kuntaa, AVIt, ELYt..) sisäiset prosessit konseptilla kuntoon. Samaan prosessiin kytken tietojenvaihdon, esimerkiksi rakennuslupaan tulevan veronumeroraportoinnin..

Ja olisihan se asiointitilikin jo saatava (valmiiksi). Se olisi sellainen enempi kansalaisen kotisivun ja iGooglen symbioosi. Yhdessä paikassa löytyisivät minulle niin veroilmoitukset kuin reseptit ja hammaslääkärillä sovitut seuraavat toimetkin. Sinne tupsahtaisivat näkyviin myös valtuutettuna saamani toimeksiannot.

Mitä ovat ne hallinnolliset päätökset, joita tähän yhteentoimivuuden unelmaan tarvitaan? Mitä tekniset ratkaisut? Onko tahtoa?



ShareThis

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...