lauantai 27. heinäkuuta 2013

Pitääkö hanskan vieläkin pitää?

Muistatteko tämän? Kaapinvaltausprojektissa löysin komeron perukoilta diskettikotelon, jonka päällä luki tarrassa Hanska pitää.

Marko Junkkari maalaili Hesarissa synkkää syksyä hallitukselle. Hallituskauden puolivälin jälkeen ei mitään radikaalia ole totuttu näkemään eikä tähän mennessä ole kurottu umpeen kestävyysvajetta, saati selätetty julkisen talouden velkaantumista.

Virkanuttuun sonnustautuva lomaltapalaaja järjestelee aatoksiaan. Muistan kuinka keväällä 1986 seurasin VR:llä työskennelleiden ystävieni lakkoa. Muistan kuulleeni heiltä sloganin "Hanska pitää". Ihmettelin, kun kertoivat palaavansa illaksi "lakkovahtiin".

Sen tiedän omastakin kokemuksesta, että julkissektori oli pitkään palkkakuopassa yksityissektoriin verrattuna. Mutta ei kyllä ole enää.

Kyökkikansantaloudenkaan mukaan loputtomiin ei voi kuluttaa enemmän kuin tienaa. Aiemminkin olen peräänkuuluttanut verovaroin maksetulle työllemme parempaa tuottavuutta. Ellei syksy tuo todellisia innovaatioita ja nopeasti, veikkaan että kruunu tulee meitin kukkaroille.

Meiltä valtion hallintovirkamiehiltä kyllä löytyisi yhteiseen kassaan - jos olis tahtoa.

Huomasin näet tänä kesänä, että keski-ikäinen on pesänsä maksanut. Ja kun poikaset ovat lentäneet ulos, vuorossa on tyhjennys turhuuksien markkinoita (mitä ihmettä me tälläkin hilavitkuttimella oikein kuviteltiin tekevämme?!) tursuavista vinteistä ja kellareista. Olet kai huomannut, miten joka niemeen ja notkoon nousee varastohotelleja!

Antti Rinne vertasi YLE.fissä Suomi-laivaa Titaniciin:
Tavallisilta ihmisiltä vaaditaan valmiutta oman elintason heikentämiseen samalla, kun jo valmiiksi turvatussa asemassa olevat saavat lisäetuuksia.
Sellaisessa Suomessa en tahdo elää!

Kreikassa viistettiin koko kansalta, luin jostain eilen, ja kerralla montakymmentä prosenttia. Eikös me voitaisi luopua vapaaehtoisesti vähän omastamme, ettei kävisi niin että kohta ei kellään ole enää kivaa? Tuleva "tupo"-syksy vaatii vähintään nollalinjaa.

Onko meistä edes siihen, että tällä kierroksella ei saada taas lisää?

Diskettejä ei kukaan enää käytä. Detroit meni jo konkkaan. Nyt voisi olla aika epäitsekäs. Ettei käy niin että saadaan kaikki lyödä hanskat tiskiin, virkamiehetkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti