torstai 28. marraskuuta 2013

Yhteisellä moottorilla vauhtiin?

Lähde: Vero.fi
Tänään SADe-klusteriryhmässä esitettiin sama kehittämisajatus kuulemma kolmannen kerran viimeisten kymmenen vuoden aikana. Mitä jos Palkka.fistä irrotetaan sen ydin ja sosialisoidaan tuo palkanlaskentamoottori koko yhteiskunnan hyväksi?

Suomessa on 320 kuntaa, joista jokaisessa tehdään kuta kuinkin samat hallintotoimet. Päällekkäisyyksien karsimiseksi kuntia ajetaan liitoksiin keskenään.

Iltapäivällä verojaoston puheenjohtaja Sampsa Kataja vaati eläkevakuutusjärjestelmään roimaa uudistusta. Joka yhtiöllä on omat tietojärjestelmät saman asian laskemiseen; valtion monopoli hoitaisi homman paljon tehokkaammin, laskeskeli Kataja.

Palkka.fitä vastustettiin sen tullessa verisesti: "Se tulee syömään tilitoimistojen leivän".

Toisin kävi. Jo toisena toimintavuonna kävi ilmi, että Palkka.fi olikin tuonut etenkin pienten tilitoimistojen palkanlaskentaan tervetulleen työkalun, jonka avulla nämä saattoivat tehostaa omaa toimintaansa ja laajentaa palveluvalikoimaansa.

Nyt palkanlaskentaytimen lahjoittamisella on perusteita enemmän kuin vielä koskaan.

Kansallinen tulorekisteri tulee vaatimaan palkkahallinnolta ennennäkemätöntä yhteentoimivuutta. On väistämätöntä, että joka ikiseen palkanlaskentaohjelmistoon tarvitaan yhteinen palkkakoodisto. Siitä koituu muutoksia. Muutokset aiheuttavat kustannuksia, joita kukaan ei halua.

Mitäs jos valtio olisi hoitanut muutokset kerralla kuntoon? Palkanlaskentamoottori voisi kai toimia vähän kuin avoin lähdekoodi. Jokainen palkkaohjelmisto saisi sen maksutta käyttöönsä. Ohjelmistotalot rakentaisivat näiden yhteisten ja yhteentoimivien parametrien päälle omat erikoisuutensa, joiden avulla tuottaa lisäarvoa omassa asiakaskunnassaan.

Miltäs kuulostaisi?

//edit 7.1.2015 lisätty tunnisteisiin ansiorekisterin korvaava tulorekisteri

2 kommenttia:

  1. Kiitti Jogi, niin minäkin luulen. Nyt olisi hyvä aika yhtäältä happotestata ajatusta ja toisaalta tuottaa sitä kuulua muutospainetta täällä ulkopuolella :)

    VastaaPoista