keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Isänmaa halvauksen partaalla?

Ojanperän Tero usutti rohkeampiin otteisiin liiketoiminnan digitalisoinnissa. Suomi rämpii itseruoska toisessa kädessä, tekemättömien tehtävien (tai kiellettävien asioiden) lista toisessa. Fast Companyn postaus vuodelta 2000 kysyy, miksi emme saa mitään aikaan.

2009-2012 oli uuden luomisen aikaa. Sitten jatkuivat erilaiset esiselvitykset. Tuloksiin olen vieläkin tyytyväinen. Mutta valmista vain ei synny.

Ilman päättävää asemaa toimeksisaaneen ryhmän jäsenet eivät voi tehdä enempää, kuin vakuuttaa asian omistajat esitetyn ehdotuksen välttämättömyydestä.

Huonosti voi näet käydä silloinkin, vaikka omistajat nyökyttelevät kuinka yksimielisesti. Jos tarvittava ratkaisu ei ole yhdellekään heistä välittömästi kriittinen edellytys, ei homma etene. Vaikka ratkaisu olisi edellytys kolmen yksikön ja seitsemän prosessin tavoitetiloille, se voi pudota yhä liiketoimintasuunnitelmista - ihan vain siilokohtaisen priorisoinnin lopputuloksena.

Eikö koko Suomi kärsi jostain samanlaisesta? Ei ole ketään, joka näkisi, mikä on olennaista, mikä välttämätöntä ja mistä voidaan karsia? Onko niin, että syy-seuraussuhteet ovat jo niin monimutkaisia, ettei osaaminen riitä?

Jos et toimi tänään, huomenna joku muu on voinut digitalisoida liiketoimintasi, varoitti Ojanperä. Mitäs jos annettaisiin digitalisoinnin ammattilaisten tulla hoitamaan homma julkishallintoonkin? Uutishurmuri Kuopion ihme luo odotuksia, että ehkä sitten sitä jälkeäkin alkaisi syntyä.

torstai 18. joulukuuta 2014

Tulorekisterihanke on käynnistetty

Neljä vuotta sitten luotu palkkakoodisto, toista vuotta jalostusta ja ajatuksen kehittelyä. Loputon määrä sitouttamiskierroksia, poliittista ja/tai ministeriötasoista vaikuttamista ja lopulta vihreä valo budjettikierroksella.

Lisää odottelua: mandaatin etsimistä, vastuun jakamista ja yhteistyöryhmien rakentelua.

Mutta tänään istuimme vihdoin Kansallisen tulorekisteri -hankkeen kick-off-tilaisuudessa. Ja huomenna suurin osa meistä taitaa jo jäädä joululomalle - mutta ei se mitään: tämän sorvin ääreen on hyvä palata sitten AD 2015. Tekemään vihdoin jotain todellista yritysten hallinnollisen taakan kevent- ei, vaan poistamiseksi!

Ehkä on niin, että tämän kokoluokan innovaatioita ei uskalleta käynnistää ilman että ympärillä on jo mahdollistavia tekijöitä, ratkaisuja tarjoavaa infraa. Että ennen palveluväylää aika ei yksinkertaisesti ollut kypsä tälle.

Että tarvittiin ensin palveluarkkitehtuuri ja ajatus palvelunäkymistä (jopa ensimmäiset rautalangat; ks. diat 4 ja 6-8), että voidaan luottaa tulorekisterin tuotosten pääsevän palvelimen uumenista käyttöön?

Mutta vielä on paljon kuviteltavaa, sovittavaa ja sitten ratkaistavaa.

Mitä tämä uusi uljas apparaatti oikein tekee, niin että palkanlaskijan painaessa nappia omassa ohjelmassaan tiedot lähtevät pankkiin menevästä maksusta (vai menevistä maksuista?) yhteiseen tietovarantoon, joista kukin tiedon tarvitsija saa ne tarvitsemissaan muodoissa?

Kuinka monta rajapintaa, standardia, muunnosta ja palvelumoduulia tarvitaan?
Mikä on tulo? Onko syntyvä ratkaisu edes nimeltään rekisteri?
Mikä olisi paras tapa päästä paremmin toimivaan palkkaraportointiin?

Jääkööt nämä ajatukset takaraivoon joulun ajaksi, ja sitten loppiaiselta hihat ylös ja vihdoinkin tositoimiin!

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Vertaistukea jakamassa - kehityskaaria kartoittamassa

Eleanor Roosevelt sanoi, että jos vain olet kiinnostunut jostain, yksi asia johtaa toiseen, ja uusi löytää sinut.

Koko syksyn olen aatoksissani tutkinut ja makustellut johtamisen ja kokonaisarkkitehtuurin välistä suhdetta.

Eilen huomasin olevani sparraamassa kolmatta kertaa samasta aiheesta: miten liiketoiminta viedään verkkoon ja miten muutoksesta tehdään mahdollinen.

Yleisöstä riippuen keskityin tietotekniikasta henkilöstön kehittämiseen tai asiakkaista toiminnan muutokseen.

Iso kuva raamittuu kuitenkin samanlaisena:

On tunnistettava tekeminen, jonka sähköistäminen kannattaa. Jos kohteita on useita, aloita sellaisesta, josta hyötyvät sekä asiakkaat että virastot itse. Kerää todelliset it-hyödyt eli salli tietokoneen oikeasti auttaa ydintekemisessä. Virtaviivaista siis prosessit äläkä vain siirrä nykyisiä verkkoon.

Verohallinto on Oy Suomi Ab:n mallioppilas esitäytetyn veroilmoituksensa kanssa.

Tarinan opetus on, että todella suuret menestystarinat ovat systeemisiä muutoksia, eivät pienkehittämistä. Ne ovat hitaita toteuttaa monenvälisine sopimusneuvotteluineen. Verottaja aloitti omansa jo vuonna 1978 eläketulojen sähköisestä tiedonkeruusta. Tämän johdosta vuonna 1995 osalle asiakkaista voitiin esittää veroehdotus.

Vuosituhannen alussa sähköistä tiedonkeruuta edistettiin jo lainsäädäntökeinoin.

Mielenkiintoista on, että VTV kiinnitti huomiota vuonna 2000 valikoivan valmistelun oikeudenmukaisuuteen ja satunnaisen työnantajan ilmoitustaakkaan. Vuonna 2006 avuksi avattiin Palkka.fi, ja koko kansa sai ensi kertaa esitäytetyn veroilmoituksen. Ja muutamaa vuotta myöhemmin veroilmoitusta päästiin korjaamaan verkossa.

Kehityskaaret ovat jälkikäteen selkeitä ymmärtää.

Verottaja on saanut kehittää toimintaansa rauhassa, kun visionäärit näkivät parin vuosikymmenen päähän. Varautuminen eläköitymiseen käynnisti toiminnan kehittämisen, jolla mm. 1,5 miljoonasta verokorttipuhelusta puolet saadaan verkkoon. Niinpä meitä verottajia on nyt peräti 1 000 htv vähemmän kuin vuonna 2008.

Mutta jos hätä (eli YT-neuvottelut) jo kolkuttelee eteisessä asti, vaatii melkoisen hattutempun ehtiä toteuttamaan toiminnan muutos fiksusti eli aidosti prosesseihin asti vaaditussa aikataulussa.

Onnistumiseen vaaditaan malttia hahmottaa kokonaisuus, kykyä luoda ja verrata eri vaihtoehtoja ja rohkeutta valita oikea tie - ja ennen kaikkea luopua turhasta.

Jos todella on niin, että viime vuosien jatkuvissa julkishallinnon organisaatiouudistuksissa on onnistuttu eriyttämään rahoitusta, päätöksentekoa ja toteutusta toisistaan, onnistumisen mahdollisuudet ovat pienet. Jos muutoskaudella nykyisetkin päätöksentekijäorganisaatiot vaihtuvat, on yhtälössä kerta kaikkiaan liikaa liikkuvia osia.

Silloin ei Suomi-neidon tulevaisuus näytä kovin hyvältä.

ELY-keskuksissa YT-neuvotellaan: 33 milj. euroa, henkilötyövuosia 700.
Aalto-yliopistolla koulutetaan tulevaisuuden visionääreitä: johtajia ja kehittäjiä.

lauantai 15. marraskuuta 2014

Käytätkö työssäsi troolia vai onkea?

Uusi asiantuntijuus on tietotyötä. Uusi media on nopeuttanut tiedonkeruuta. Vertauskuva kalastuksesta: ongella saa yhden kalan kerrallaan. Troolin saaliilla ruokkii pienen kylän.

Some on asiantuntijan trooli. Sillä hän saa kerättyä suunnitelman muutosvaikutukset päätöksentekonsa tueksi.

Mahdollisuuksien meri on siis avoinna.

Saalista vain ei kuulu.

Menettelyt ovat viime vuosisadalta. Jos muutoksen toteutus ulottuu vaikkapa kolmen yksikön ja viiden prosessin alueelle, päätöksenteko-oikeus on hukattu matriisiin.
Kullakin orgaanilla kun on oma agendansa. Oma johtoryhmänsä. Oma käsittelyaikansa.

Omat etupiirinsä.
Omat hovinarrinsa.

maanantai 10. marraskuuta 2014

Kansallinen tulorekisteri tekeillä

Kuvakaappaus: VM OECD-seminaari
(kuva: Sako-projekti, Kotipelto 2012)
Kansallisen tulorekisterin rakentaminen alkoi virallisesti marraskuun ensimmäisenä päivänä AD2014. Alkusanat lienevät pian parin vuoden takaa, tammikuulta 2013.

Verohallinto luovutti tietojen hankinta -prosessinomistajan hankepäälliköksi ministeriöön. Kuukausien valmistelun tuloksena nimeämispyyntö työryhmiin (VM 055:00/2014) saapui "jakelussa mainituille tahoille".

Mammuttihanke on asiakirjassa pilkottu neljään alaprojektiin:

- Toiminnallisuus ja liittymät
- Tulokoodisto ja sanasto
- Lainsäädäntö
- Teknologia, palvelut ja arkkitehtuuri

Torstaina vuosia puurtaneet palkkakoodisto-aktiivit istuivat alas ratkaistakseen, mikä kulma (käytännössä asiakirja) tähänastisesta työstä otetaan tulokoodistotyön pohjaksi.

Vuosien työllä hyvä pohja

RTE-ohjelmassa listasimme aluksi exceliin palkanlaskentaohjelmistoissa yleisesti esiintyneitä tietoja ja keräsimme tiedontarvitsijat samaan pöytään.

SADe-ohjelman Palkkahallinnon yhteentoimivuus -työssä määrittelimme kerätyt käsitteet ja yhteensovitimme eri lainsäädäntöjen määritelmiä. Käsitteitä on lisätty ja päällekkäisyyksiä karsittu. Työtä on tehty keskustellen kasvokkain ja Yammerissa, ja tulokset TSK:n asiantuntija on kirjannut wordiin käsiteluetteloksi ja -kaavioiksi.

Lisäksi ryhmittelimme Taloushallintoliiton ja verottajan kesken listatut käsitteet toiminnallisiksi kokonaisuuksiksi.

Avoimuus ja yhteistyö on voimaa

Yhtenäistämistä riittää, jos nykyinen vuosi-ilmoitusmenettely mielitään purkaa vaivattomaksi, palkanlaskennan taustalla automaattisesti toimivaksi tiedonkeruuksi.

Hare ei hanketta vielä esittele. Viestinnän vuoro tullee hankesuunnitelman edetessä.
Ajattelin kuitenkin kertoa jo tämän verran :)
- terveisin hankkeeseen osoitettu virkamies


Sanasto kertauksen vuoksi:

Tulorekisteri: Viralliselta nimeltään Kansallinen tulorekisteri (asettamislyhenteeltään Katre). RTE-työssä ja Sitran seminaareissa aiemmin ansiorekisteri, kyse samasta asiasta.

Tulokoodisto: RTE-työssä aiemmin palkkakoodisto. Tulokoodisto tulee sisältämään palkanlaskennan erien lisäksi muitakin tuloja, kuten mm. eläkkeet ja etuudet.


torstai 30. lokakuuta 2014

Sanastosta säästöjä

Sanastokeskus täytti 40. Juhlaseminaarin anti vei aatokseni viimeaikaisten irtisanomisuutisten keskellä julkishallinnon säästöihin.

Riitta Autere kertoi, että rekisteri esiintyy terminä 88 laissa. Sen merkitys puolestaan on peräisin 1930-luvulta. Tuoreempi tulokas on tietojärjestelmä, mutta näiden kahden välinen suhde on vaihteleva. Teonsanana talletamme tietoa sekä rekisteriin että tietojärjestelmään.

Sanastoissa verbi tallettaa esiintyy kahtena substantiivina: talletuksena, joka vie rahamme pankkiin ja tallennuksena, joka turvaa informaation myöhempää käyttöä varten.

Sanasto määrittää termin, joten yhdenmukaisuuden luulisi olevan itsestäänselvyys. Säädökset toisistaan poikkeavine määritelmineen maalaavat uhkakuvan: "Mutta kun se tässä laissa tarkoittaa.." Kuka vielä väittää ettei sanoilla ole valtaa?!

Riitta päätti esityksensä kansalliseen palveluväylään (josta odotetaan koko julkishallinnon pelastajaa). Vaan mitä mahdamme säädöstemme takaa sinne lopulta saada, 30-luvulta peräisin olevista paperikortisto-rekistereistämme?

Yhteentoimivuus on tietojärjestelmien ehdoton ennakkoedellytys, ja sanastotyö kannattava investointi, todisti karttatietopalvelun äärellä Navinovan Antti Rainio.
Meillä on töitä!

keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Kun avoimuus onkin näkökulmakysymys

Markkinoinnin kova guru kieltäytyy sisäisestä viestinnästä. Peruste? Ei ole vielä tuloksia.

Avoin hallinto -ohjelma ei voi julkaista avoimuusagenttiensa nimiä. Syy? Henkilörekisteri

Aamu alkoi lainvalmistelun törmäyttämisellä digitalisointiin. Äänessä alustajina olivat entiset pääjohtajat: Mikael Jungner ja Mirjami Laitinen. Sessio päättyi oikeusministeriön avoimuuden työkaluihin.

Kotiin (siis kotivirastoon) vietäväksi jäi ajatus:
Normeja suurempi este fiksulle toiminnalle löytyy asenteista!
Tulorekisterityön (ICT-2015-raportissa) käynnistymistä on odotettu nyt enemmän ja vähemmän kaksi vuotta.
Sivusta katsoten hanke etsii kotia kolmen osaston välillä.. tik tak..

Siiloutunut ajattelu näkee vain teknisiä suorituksia, ei kokonaiskuvaa.
Vaikuttavuus syntyy kokonaisuuden optimoinnista, väitän minä.
Töitä on!

maanantai 15. syyskuuta 2014

Hyvinvointivaltio kaatuu keisarin peukaloon?

Viime viikko vei aatokset kolmen ja puolen vuoden taakse. Muistatteko vielä sen ajan Suomessa, kun jakamistalous alkoi vasta putkahdella esille? Kun verkko vasta uhkasi viedä verotulot ulkomaille ja hyvinvointiyhteiskunta jatkoi korskeaa menoaan?

Jo vuosia erilaiset näkijät ovat esitelleet innovatiivisia aloitteita eri alojen viranomaisille. Raivanneet esteitä tieltään - muotoilleet palveluja puolestamme! Menestys on ollut huono, sillä voimassa oleva lainsäädäntö toimii kuin aallonmurtaja. "Ei käy", johon jokainen idea kaatuu.
Eilen minulle soitti yrittäjä. Hän kyseli, miten voisi integroida oman verkkobisneksensä veron palveluihin, joita sen asiakkaat tarvitsevat. Alan yrityksiä on kuulemma jo lähtenyt Suomesta, kun verkossa ei tarvitse maksaa veroja. Mutta ei hän: "Me halutaan pysyä täällä, ja jos veroasiat saadaan hoitumaan meidän asiakkaiden tarvitsemalla tavalla, me uskotaan että Suomikin voi hyvin." -Työ 2.0 vaatii uutta myös viranomaisilta 22.3.2011
Viime viikolla etsittiin sosiaaliturvaan uusia ratkaisuja. Tapasin Digile-seminaarissa blogini yrittäjän. Hän kertoi, että verokorttiongelma saatiin lopulta ratkaistua. Paperina ja käsityönä. On kai aika etsiä tälle vuosituhannelle kuuluvia ratkaisuja?!

Missä muutos tehdään?

Olemassa oleva toimivalta ei salli oman alueen muuttamista (luonnollisesti, muutenhan verottaja muuttaisi sääntöjä lennosta?). Toimivalta annetaan ylhäältä.

Tässä kohtaa muuri näyttää ylitsekiipeämättömältä. Koska ongelmat ovat järjestään toimialarajat ylittäviä, ei riitä että asiansa lobbaa yhdelle osaajalle tai etujärjestölle. Tarvitaan enemmän. Huhuilen Muutosagentteja apuun..

Esimerkki palkkahallinnosta

Palkkahallintoa voi pitää talouden verenkierron ytimenä, siis sydämenä (ja viranomaisraportointia sepelvaltimotukoksena?). Lainsäädännöllisesti sen vastuut ulottuvat ainakin neljän ministeriön säätelyvaltikan alle. (Siksiköhän pelkän Tulorekisterihankkeen pystyttämiseen on kulunut jo kaksi vuotta?)

Palkkahallinnon sanastotyössä olemme jo koonneet siiloista tekijätason virkamiehet murtamaan "rasvatukkeumia" yhteentoimivuuden tieltä. Olemme antaneet käsitetason muutosehdotuksia muutamaan lainsäädäntöhankkeeseen. Mutta miten ne otetaan vastaan?

Mitä keisarin peukalo sanoo?

Jotta muutos syntyy, pitää päätösvallan omaavan tahon tiedostaa, että muutokselle on tarve. Pitää osata nähdä oman organisaation muurin yli, se kuuluisa iso kuva.

Sillä jos päättäjä tihrustaa ympäröivään yhteiskuntaan vain omasta näkökulmastaan eikä muutostarvetta omassa organisaatiossa näy (vielä), tämän ajan keisari kääntää peukkunsa alas.


sunnuntai 31. elokuuta 2014

Palvelupalaute on kuin lastaan kannustava äiti

Viikonloppuna päivittelin pari mobiiliappsiani ajan tasalle. Toisessa oli maksukortti vanhentumassa, ja piti tallettaa uudet tiedot. Toisessa piti ladata historia uudistettuun appsiin, minkä jälkeen vanhan sai tuhota.

Kumpikin ovat tekemisenä jotain sellaista, mitä ainakin pc-maailmassa olen tottunut kavahtamaan. Ei se onnistu kuitenkaan. Vaikka ne kuinka lupaavat ohjata askel kerrallaan, jossain kohtaa uusi ikkuna katoaa, enkä pääse klikkaamaan etenemisen kannalta kriittistä nappulaa. Tai ladattu kilke on tallentunut johonkin sellaiseen kansioon, ettei se konsaan löydy mistään.

Toisin kävi. Pienillä - ja hämmästyttävän yhdenmukaisilla! - visuaalisilla elementeillä saatiin käyttäjän varmistumaan siitä, että homma on hoidossa.

Vihreä "pukki" tai oikein-merkki on kaikille kouluaisille tuttu juttu. Ja jälkimmäisessä tehtävässä vielä sanallinen varmistus ruudun alareunassa varmistaa, että "nyt voit deletoida sen vanhan ohjelman". Tästä ei voi erehtyä.

En tiedä, millä tekniikalla moinen eri-ikäisiin mobiileihin appseihin eri puolilta maailmaa oli toteutettu, mutta verottajankin verkkopalvelut moisia kaipaisivat.

Epävarmuus kun on useimmiten iso este, ainakin silloin kun on kyse omista rahoista. Ja apukin on noin helposti saatavilla.

Hyviä palvelumuotoiluja sitten vain viranomaisillekin!

keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Ylikuntoiset siilot kuristavat (hyvinvointi)yhteiskunnan

Teen töitä muutosprojektissa, jonka lopputuloksena on mm. hallintamalli. Tämä on jo toinen hallintamallini muutaman vuoden sisään, jonka siivilleen saattamista säestän kaihoisalla nyyhkäisyllä. Sinne menee, suoraan hyllylle pölyttymään.
Meinaatko todella että meidän tehtävä on kouluttaa johtoa?
Edustan koulukuntaa, joka ei usko viestintään erillisenä toimintona. En vaikka (tai ehkä juuri siksi) olen työskennellyt sellaisessa suurimman osan työuraani.

Minä uskon kommunikaatioon. Siihen että saman aiheen ympärillä työskentelevät viisastavat toinen toistaan, jakavat yhteistä tietoa. Sellaisella työnteolla ei ole mitään tekemistä viestinnän kanssa. Juuri ja juuri voisin sallia sitä kutsuttavan työviestinnäksi.
Viestintä linjaorganisaatioon suunnitellaan ja toteutetaan hanketoimiston tai muutosjohtaminen-vastuualueen kanssa. 
On totta, että kun tietty toiminto nostetaan erilliseksi, sen osaamiseen ja välinetukeen voidaan panostaa johdetummin. Mutta suurempi on osaoptimoinnin vaara, sanon minä. Että (tuki)funktiosta(kin) kasvaa itsetarkoitus, jota toisten on tarkoitus kunnioittaa ja palvella omilla teoillaan.

Ja kas, yhtäkkiä ydintoiminnot saavat ulkoistetut tehtävänsä takaisin. Kustannuksista välittämättä. Nyt viilataankin tukitoimintojen prosessit kuntoon.

Viestintä on kuollut. Yhteiskunta kuristuu

Kesän uutisvirran kestotäky on ollut normitalkoot. Ruokolahden leijona on jäänyt totisesti toiseksi:
A-Studio alkoi kerätä tarinoita suomalaisesta säädösviidakosta. Toivottavasti normiviilaus ehtii ajoissa.

Luulen nimittäin, että kaiken kuvaamani järjettömyyden taustalta löytyy sama osaoptimoinnin kirous. Viilataan oma siilo niin timmiin kuntoon, että kohde kuristuu. Kuristumassa on suomalainen hyvinvointiyhteiskunta.

Eikä konsaan kehdostaan nousse suomalainen yrittäjyys, vaikka sen nimiin koko valtioneuvosto ja hallitusohjelma vannoo..

Odotellaan sitten sitä kiirastulta (sanoi Alf Rehn).

torstai 24. heinäkuuta 2014

Verkossa: tunteeko palvelu minut vai ei?

Verottajan tukipyyntölomake
Jatkoin tuoreeltaan eilen omien tietojeni käpistelyä kauppaketjun verkkopalvelussa. Törmäsin herkullisesti MyDataa sivuavaan aiheeseen ja päätin antaa palautetta. Linkki palautelomakkeeseenkin löytyi sutjakkaasti, ja eikun sanaista arkkua aukaisemaan.

Mutta eikö mitä: 2048-merkkisen palautekentän alla oli 7 kenttää typötyhjinä: Nimi (Etu- ja sukunimi, kiitos), Katuosoite, Postinumero, Postitoimipaikka, Jäsennumero, Sähköposti ja vielä Puhelinnumero.

Mitä ihmettä?! Olin juuri tallentanut samat tiedot toistamiseen kauppaketjun toista palvelua varten luomaani erilliseen käyttäjätunnukseen ja tuoreeltaan tunnistautuneena tässä verkkopalvelussa.. ja kun haluan antaa asioidessani palautetta, minun pitää kertoa vielä kerran, kuka olen?!

Verenpaineen tasaannuttua muistin, että täsmälleen sama kökkö piirre vaivaa valitettavasti myös verottajan sähköisiin asiointipalveluihin luomaamme tukipyyntöpalvelua. Alussa ryhmittelemme kysyjää, ja aivan lopuksi pyydämme pakollisena myös nimen ja sähköpostiosoitteen.

Tunnistusta ei saada muka siirrettyä palvelusta toiseen, niin että pohjatiedot seuraisivat mukana?!

Asiakkaana on pakko sanoa, että moinen ei ole mitenkään omiaan herättämään luottamusta. Verottajaan luotetaan, ja se on meidän etumme - mutta olen vastannut vuosien varrella muutamankin viestin, miksi asioinnista tuleva asiakas yhtäkkiä käy meille aivan vieraaksi :(

Missään tapauksessa moinen ei ole sujuvaa palvelua, ja aivan taatusti se on kansantaloudellisesti typerää. Mikä neuvoksi?

keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Verkossa: kun identiteetti menee solmuun

Kuva ei liity blogini verkkokauppaan. 
Verkkokauppa kysyi aikanaan kauppaketjussa käyttämäni asiakkuustietoni ja samalla syntyi käyttäjätunnus. Ketjun uutukaiseen mobiilipalveluun puolestaan kuuluivat myös verkkopankkitoiminnot, ja meni hetki ennen kuin oivalsin eron henkilökohtaisen asioinnin ja perhekohtaisen asiakkuuden välillä. Sain silti auki oman mobiilini. Mutta tänään karahdin karille niin että ropsahti.

Oli tarkoitukseni tarkastella perheen saamaa asiakaspostia. Mistä pääsee sisään ja millä? Missä koko kirjautuminen luuraa..? Aikani ohjeita tankattuani oivalsin, että verkkokauppa ja asiakastietoja koordinoiva verkkopalvelu käyttävät samaa tunnusta:
Käyttäjätunnus on koko ryhmän yhteiskäyttöinen
tunnistamisratkaisu eri verkkopalveluihin
.
Koska minulla jo käyttäjätunnus oli (vaikkakin vasta verkkokauppaan), deduktiivinen päättelyni vakuutti, ettei uutta käyttäjätunnusta tarvita. Toisin kävi. Käyttäjätunnuksessa ja/tai salasanassa on virhe. Arvelin salasanan näppäilyvirhettä, käyttäjätunnus oli tarkoitus pitää samana. Ei ole tällaista asiakastiliä, tuli vastaus.

Palasin nöyrästi luomaan uutta käyttäjätunnusta (palvelujen verkosto kun lupasi eri paikoissa yhdistää asiakastiedot) vahvan tunnistamisen avulla. Sitten vahinko jo löytyikin:
Käyttäjätunnuksessa sallitaan vain pienet kirjaimet, numerot sekä..
Niinpä loin uuden käyttäjätunnuksen. Arvatkaapa, miten kävi verkkokaupassa? Jep. Ei auennut. Verkkokauppa toimii edelleen sillä aikanaan luomallani tunnuksella. Sillä jossa on ne isot kirjaimet :)


Ps. Ei verkon ja mobiilinkaan välinen ovi aina auki ole. Loin viime viikolla erään terveys-appsin perustiedot mobiilin sijasta verkkopalvelussa, mobiili kun takkusi. Seuraus: verkossa luomani tunnus ei toimi mobiilissa. Se siitä yhteiskäyttöisyydestä ja monikanavaisuudesta.

sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Ahneus voittaa tunnollisuuden 6-0?



Kirjasin viimeksi konkareiden kertomaa rakennustyömailta. Peräsimme syitä ja ihmettelimme vastuita - tai pikemminkin niiden puitteita. Tänään luin vanhaa Hesaria (19.4.2014), ja löysin puuttuvan palasen. "Tunnollinen ei enää pärjää", julisti juttu: "Nykyään työelämässä menestyvät parhaiten ne, jotka tekevät työt nopeasti ja vähän sinnepäin."

Ennen 90-luvun lamaa "oli aikaa tehdä työnsä kunnolla ja tarkistaa lopputulos". Enää "ei tarvitse tehdä erinomaista jälkeä. Riittää, kun taso on ok."

Mikä on riittävän ok?

Onko riittävän ok, että lämmöneristeen tehtävää täyttämään laitetaan litimärkiä villoja? Aikataulu pitää, kun ei ruveta korjaamaan jälkiä kesken oman työsuorituksen. Mikä työntekijässä, työnjohdossa, rakennustyömaan valvonnassa; yleisissä pelisäännöissä ja yritysten kulttuurissa pettää, että näin pääsee käymään?

Onko kyse vain samasta ahneuden diktatuurista, periaatteesta että on ok varastaa, kunhan ei jää kiinni? Minun vastuuni päättyy, kun jätän työmaan.

Kuka vastaa siitä, kun me suomalaiset koululaiset, työntekijät, potilaat ja asukkaat sairastumme homeesta? Kuinka kansantalous kestää?

Missä on yhteiskuntavastuu, missä johtaminen? Sillä mitä ovat ne tavoitteet, joiden vallitessa on silti ok tehdä sutta ja sekundaa? Yrityksemme ainoa tavoite oli olla valmiina siihen mennessä, kun seuraava työvaihe alkaa. Voiko todella olla tilaajan tarkoitus teettää kerrostalo tai sairaala, jossa sairastutaan ja joka pitää kohta purkaa? Kuka ne kustannukset maksaa; miten kansantalous kestää moista?

Eikö uudelleen tekeminen pitäisi laskea mukaan alkuperäiseen urakkahintaan..?!

tiistai 29. huhtikuuta 2014

Päivä moraalinvartijana rakennusalalla, osa 2

©  | Dreamstime.com
Viikonloppuna kolmen polven rakentajat keskustelivat päivällispöydässä. Se lähti liikkeelle homealtistuneesta ystävästäni, kattoi homekoulujen pöyristyttävän määrän ja konkretisoitui lähiseudun sairaalan katastrofaaliseen laajennusosaan ja märkiin villoihin.

Pitkin vuosia ja maanteitä tuttu näky on ollut piiskaava sade, eristevillat paljaana seinissä. Eikö rakennusvaihetta todella tarvitse suojata vedeltä? No, matka jatkuu ja ajatus unohtuu.

Kunnes lauantai-iltana kuulin omin korvin silminnäkijän lausunnon: "Sitten ne kaverit siirsivät siinä villoja ja ne valuivat vettä. Siitä huolimatta ne asennettiin paikoilleen".

Onko ihme, että homealtistus räjähtää käsiin?

Sairaalakertomus puolestaan liittyi alihankintaketjuihin ja jotenkin puutteelliseen (laadun)valvontaan. Sairaalan laajennusosa valmistui ja potilaat pääsivät sisään. Muutaman kuukauden päästä heidät rahdattiin ulos uudisrakennuksesta. Sen seinät oli revittävä alas, sillä sisään oli jäänyt huolimatonta putkityötä.

Onko ihme, että veronmaksajien rahat loppuvat?

Ehkä tämä synkistely sopii päättää matkamuistoon. Viipurin laitamilla törötti valtava uusi asuinkerrostalo mutta tyhjät ikkuna-aukot kertovat hylkäämisestä. Opas kertoi, että kalustusvaiheen käynnistyessä oli käynyt ilmi, että taloon oli unohdettu vetää viemärit.

Mitäpä sitä sitten jatkamaan, purkaa olisi pitänyt. Kuka maksaa?


Lisää vastuun kantamisen (tai kantamattomuuden) teemasta
aiemmin blogissani:
Julkishallinto = Lisäarvo - ulkoistaminen?

keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Anna palautetta - me emme kuuntele

© Raja Rc | Dreamstime.com
Viritänpä näin Agricolan päivän kunniaksi arvoituksen. Pyytää kerran toisensa jälkeen, vaikka sai sitä jo. Mikä se on?

Se on palaute.

Mielestäni suomen kielen sanana palaute häviää anglolle esikuvalleen. Feed back kun kuvaa paremmin itse ideaa: takaisin syöttö, eli miten meni, mitä toimenpiteestämme seurasi ja mitä sitten pitää tehdä?

Viime kerran monikanavasuossa ollut asiakkaamme päätyi raivokohtauksen partaalle vaikka tavallisesti on hillitty ja toisia ymmärtävä. Mitä tapahtui? Asiakaskokemus oli surkea, ja kaiken kukkuraksi petetty asiakas sai pyynnön antaa palautetta.

Miksei tietoa kerätty matkan varrelta asiakkaan prosessista?

Eikö palauteprosessi ulotu ulkopuolelle varsinaisen palautekanavan? Eikö palautteen keruu arjessa kuulu kenellekään? Hajanaisen tiedon käsittely on tylsää ja epämääräisen tiedon tulkinta vaikeaa. Määrämuotoinen palaute on selkeää. Mutta mitään hyvää ei elämässä yleensäkään synny ilman vaivaa.

Yrityksessä oli olemassa tämä tieto:

Asiakas soitti päivänä 3 ja tiedusteli tilauksensa perään.
Asiakas soitti päivänä 5 ja tiedusteli saman tilauksen perään jo toisen kerran.

Tapahtuman tai sanallisen informaation sisältö on luokiteltava niin, että syntyy merkitys.

Tulkinta: Asiakas ei voi olla tyytyväinen, koska

1) lupaamme nopean toimituksen. Toimitus ei ole nopea, jos asiakas joutuu kysymään sen perään.
Siis mitä teemme tämän korjaamiseksi?

2) emme kykene vastaamaan asiakkaan kysymykseen (osaammeko siis asiaammekaan?)
Siis mitä teemme tämän korjaamiseksi?

3) petettyämme asiakkaan odotuksen kahdesti sohaisemme vielä kerran: mitä pidit palvelustamme?

Tuhannen taalan kysymys kuuluu, miksi kahta edellistä asiakaskohtaamista ei ymmärretty palautteeksi? Se olisi estänyt typerän kysymyksen lähettämisen ja asiakaskokemuksen vielä perusteellisemman romuttamisen.

lauantai 29. maaliskuuta 2014

Asiakas monikanavasuossa

© Nuno André | Dreamstime.com
Viikon asiakaskokemukset ovat yllättäneet niin hyvässä (ed. postaus) kuin pahassa (alla).

Ystäväni tilasi kaiutinparin eräästä suuresta kivijalka-verkkokaupasta. Saapumislupaus: 2-5 päivää. Kolmantena päivänä tilaus ei ollut muuttanut statustaan, joten asiakas soitti asiakaspalveluun: "Soitamme, kun saamme tiedon varastosta". Pari päivää myöhemmin hän soitti uudelleen, nyt jo vimmastuneena: "Ei voi kestää tietokoneaikana näin kauan löytää tieto, onko tilaukseni käsitelty vai ei! Perun kaupan."

Ennen kuin ensimmäistäkään vastausta varaston tilanteesta oli saatu, tilaus erään pikkuyrittäjän kaupasta oli jo löytänyt perille.

Toinen ystäväni purki turhautumistaan Facebookissa. Olivat toisessa yrityksessä ottaneet hänen kännykkänsä korjattavakseen ja luvanneet valmiiksi parissa tiimassa ynnä meilata asiakkaalle "hep", kun saa hakea. Ei kuulunut meiliä, ei. Ystävä lähti päivän päättyessä meilitönnäkin laitettaan noutamaan. Sai kyllä, kännykkänsä, mutta kommentoi: "Laite oli ok mutta palvelukokemus oli rikki. Huteran palvelun vuoksi en ihan luota puhelimeenkaan."

Mikä moka! Palvelun tekninen laatu saa lommon, kun palvelulupaus pettää. Liian kiire? Unohdus? Aukko tehtäväkaaviossa?

SADe-seminaarissa Seppo Määttä puhui itseämme suuremman tehtävän toteuttamisesta. Tavoiteltava kokonaisuus on usein (aina?) suurempi kuin osiensa summa. Siksi siilot eivät toimi, vaan tarvitaan yhteistyötä.

Asiakkaalle yrityksen teoista syntyvä palvelukokemus voi onnistua vain, jos sekä varasto, myynti että asiakaspalvelu ovat saman tiedon äärellä. Tässä ajassa tiedon päivittyminen on mieluummin sekuntipeliä kuin kiinni tunneista.

Ps. Kaiuttimia ilman jäänyt asiakas sai meilissä pyynnön antaa palautetta: "Mitä pidit palvelustamme?

keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Yllätä asiakas tekemällä puolesta

Aamun postaus löytyy eilisen kirjan julkaisutilaisuuden aallonpituudelta. Mistä syntyy asiakkaan kokemus?  Pojat (sorry guys!) alleviivaavat kirjassaan positiivisen yllättämisen merkitystä asiakaskokemuksen synnyttäjänä.

Tämä on kertomus omasta wow-efektistäni. Pohdin erästä Forresterin tutkimuswebinaaria, ja päätin klikata meilistä lisätietoihin. Hämmästys oli suuri, kun silmäni osuivat nettisivun oikealla olevaan rekisteröitymislomakkeeseen. Tietoni olivat valmiiksi esitäytettyinä.

Tätä minä kutsun asiakkaan vaivan säästämiseksi!

Kun kohdennamme viestintää tunnistetulle asiakkaalle, on kaikkien palvelujen emämoka tarjota tulijalle tyhjä lomake. Sitä tekee vielä julkishallinto. Siitä sopii aloittaa asiakaskokemuksen aikakausi. Käyttämällä niitä omassa tietokannassa olevia asiakastietoja!


keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Shakkimatti?

Pixabay Public Domain CC0
Eilen kuulin ystävältä erään vanhainkodin yksityistämisestä. Kunta lakkautti (rahan puutteessa?) ylläpitämänsä vanhainkodit. Tilalle tuli kolmas sektori, seurakunta. Ei tämä verovaroin ylläpidetty ev.lut. vaan jäsentensä kymmenyksillä rahoitettu. Työntekijät kuulemma koottiin seurakunnan vapaaehtoisista, ja sikäli kuin ymmärsin, he todella lahjoittivat työpanoksensa.

- Kilpailu vääristyy, palkkoja poljetaan?

Illalla kotimatkalla minuun otti yhteyttä startup-yrittäjä, joka yrittää löytää tien läpi kaikkien sääntelykarikoiden. Hän näkee palvelutarpeen, jonka lopputuloksena jokainen voittaisi, varsinkin yhteiskunta - siis me veronmaksajat. Vastassaan hänellä vain on verottaja kahden verolain voimin, työsopimukset, kuljetussopimukset, tienkäyttölaki ym. byrokratiaa selätettävänään. Lue lisää Virkamiesten avoimesta verkostosta!

- Uutuus, jolle ei voi myöntää lupaa (mutta ei ratkaista ennakkotapauksenakaan)?

Lehtilaatikkoa tyhjätessäni osuin lukemaan sunnuntain 26.1. Hesaria. Hyvinvointisosiologian professori Juho Saari tykitti solidaarisuusvajeella ja empatiakuilulla. Hän listasi individualistisen ja kollektiivisen vastuukäsityksen perusteella syitä, miksi hyvinvointivaltion rahoitus ei huvita

- Mitäs menivät velkaantumaan/sairastumaan/m/d/okaamaan?

Eilen juttelimme myös syrjäytymisestä. Siitä, että meillä on yksinäisiä ihmisiä, jotka kaipaavat seuraa ja mielekästä tekemistä ja suorastaan apua. Ja meillä on nuoria, jotka uhkaavat ajautua syrjään kaikesta tekemisestä. Mutta näitä tarpeita ei vain saada kohtaamaan, ei riitä raha valvottuun toteuttamiseen eikä uskallus vapaaehtoisen markkinan luomiseen. 

- Kuka ottaa vastuun, ettei mitään väärää tapahdu valvomattomissa tapaamisissa?

No, samaisen sunnuntain Hesarissa 80-vuotiaan vanhuksen kotoa oli kadonnut tavaraa. Vanhuksella oli oikein virka-edunvalvoja, joka oli päättänyt ostaa (kunnan verorahoilla vaiko vanhuksen itsensä piikkiin?) yksityisyrittäjältä suursiivouksen asujatta jääneeseen yksiöön. Vaikka oli valvoja, ostettua suoritusta ei valvottu. Ja tavaraa katosi. Naapuri oli nähnyt siivoojan kantavan jätesäkkejä autonsa takakonttiin.. 

- Luottamus ei siis toimi viran puolesta edunvalvotuissakaan olosuhteissa!

Jos rahat on loppu, tekijät on loppu, vanhat keinot on loppu, moraali on kadonnut eikä lainsäädäntö salli uusia ideoita, mitä meillä sitten on edessämme?

- Nyt kaikki ratkomaan tätä pattia, ettei tule shakkimattia!

lauantai 25. tammikuuta 2014

Julkishallinto = Lisäarvo - ulkoistaminen?

Siitä lähtien kuin huoltotoimintaa läheltä seurannut mieheni alkoi murahdella "Tämä on tuhon tie", merkit ovat vain vahvistuneet. Se taisi alkaa firman ja asuntoyhtiön pihatöistä, sitten siivouksesta.

Asiat alkoivat olla rempallaan. Ketään ei saanut kiinni, ja aamun lumikinoksesta pääsi eroon ehkä juuri ja juuri ennen iltauutisia.

Sitten tulivatkin jo kuntien ja valtion rakennustyömaat. Rahanahneus sai siellä täällä valitsemaan tarjouksen, jonka loppuhintaan ei veroja saanut mahtumaan pinsetilläkään.

Taloudenpidon kannalta perustelu kuuluu, että oma väki ynnä materiaalit tulee liian kalliiksi. Jos lumisadepäiviä on vuodessa vain 40/200, niin miksi maksaa kaverille 200 päivästä? Ulkoistetaan! Maksetaan ulos vain tuo 40/200-osa hinnasta, mikä säästö!

Miksi lopputulos mättää? Jos palveluntuottaja tarvitsee pinnalla pysymiseen saman 200 rahaa, hänen leipänsä on maailmalla 5 palasessa. Leivän kerääminen (eli kohteesta toiseen ajo) vie oman aikansa. Ei meinaan tahdo päivän tunnit piisata..

Kuvitellaan, että saamme saman halvemalla

Jos työn osuus kympin kustannuksesta on 6, ulkoistamalla kokonaisuus hintaan 8 ei voi saada samaa laatua kuin edellä. Eihän? Sillä jos saa, on palkkataso keikahtanut päälaelleen ja yksityissektorin palkka samasta työstä vähemmän kuin julkisen, verovaroin maksetun työn. Mikä on kestämätöntä yhteiskunnan kannalta.

Saatu korvaus ei riitä kattamaan työn kustannusta. Myyjän on tingittävä työstä. 6/10-osaa kahdeksasta on 4,8 entisen 6:n sijasta. Sillä saa työn osuutta luultavasti vielä suhteellista osuuttaan vähemmän.

Myös materiaaleista on tingittävä, jotta lopputulos voisi syntyä entistä halvemmalla. Niinpä luemme lehdistä lihaskandaaleja: "Home raavittiin pois" tai "Tuote sisälsi lihaa vain 2,7 %". Ostajan ulkoistuksesta maksamalla summalla kun ei kokolihaa saa. Paitsi epämääräisistä olosuhteista, maantien varteen hylätyistä tai mereen heitetyistä ruhoista.. Tarinat alkavat muistuttaa kertomuksia pimeistä markkinoista sodan aikaan.

Aamun Hesari julisti: "Yritykset käärivät kuntien palvelumiljardit". Voidaan kai sanoa, että julkinen sektori on vilkastuttanut kansantaloutta synnyttämällä palvelumarkkinaa sille kuuluisalle yksityissektorille. Tulovirta eli otsikon miljardit tulevat silti veronmaksajien taskusta. Kestävyysvaje on tosiasia: tuo tasku pienenee.

Pitäisikö palvelun arvoa mitata jollain muulla kuin euroilla?

Tuottavuusohjelma ei oikein koskaan voittanut varauksetonta suosiotani. En usko liioin juustohöylään. Minua raivostuttaa laiskuus ja älyllinen epärehellisyys. Missä se on sanottu, että jos rahaa saa vähemmän, lyödään sitten hanskat tiskiin? Joka osasi ennakoida, varautui prosessejaan viilaamalla. Ja kun kaikki on jo viilattu? Pitää hypätä laatikosta ulos ja ajatella uusiksi! *)

Mitä siis julkisen sektorin pitäisi tuottaa? Tai paremminkin, mikä on se lisäarvo, jonka julkinen sektori tuottaa yhteiskunnalle?

Pelkillä loppusuoritteilla laskemisessa on riskinsä. Saako kädetön vanhus ruoan suuhunsa asti vai jäikö ateria tarjottimelle, eteen heitettynä? Kuinka usein vaipat vaihdetaan?

Oma ajatteluni on vasta oraalla, mutta luulen että olen oikeammilla jäljillä kuin pelkkä loppusummien laskija. Voisiko löytyä sektorikohtainen palvelutaso, jonka avulla vertailulaskelmia voisi tehdä?

Nyt jo puhutaan hyvinvointivaltion alasajosta. Mutta ensin pitää ulkoistaa jäljellä olevat eurot fiksusti.

Kilpailutetaan taas halvinta

Ulkoistamisen kirous kun piilee siinä, että kaupassa lyödään lukkoon loppusumma, ei laatua. Ulkoistaminen vaatii osaamista ettei "jää piikki auki". Joka tapauksessa ajan myötä palkkataso nousee, materiaalien kustannustaso nousee - ja taatusti nousee myös loppusumma, samassa suhteessa, todennäköisesti vielä pienellä kertoimella. Kukaan kun ei myy itselleen tappiolla.

Kun sitten hinnassa ollaan yllättäen samalla tasolla, kuin mistä alun perin lähdettiin, on tullut aika kilpailuttaa. Nyt tilalle valitaan aina se halvin toteuttaja. Joka polkee palkkoja, jättää verot maksamatta ja sekoittaa tuotteeseen huttua.

Kuka katsoisi kokonaisuuden perään?

Kuka uskaltaisi miettiä, mitä pikkurahalla voi saada?
*) Siitähän meille virkamiehille palkka maksetaan: paremmin tekemisestä, ei laiskuudesta tai saavutettujen etujen turvaamisesta.

Samassa teemassa aiemmin ajattelemaani:

Päivä moraalinvartijana terveydenhuollossa (3.12.2011)
Päivä moraalinvartijana rakennusalalla (5.12.2011)
Päivä moraalinvartijana työmarkkinoilla (7.12.2011)
Katoava moraali ja kultaiset kahleet (6.1.2012)
Vielä osaoptimoinnista ja rakennusalasta (1.12.2012)

maanantai 13. tammikuuta 2014

Politiikka on rikki

Politiikka on rikki, murehtii kokoomuksen puoluesihteeri.

"Poliitikkojen tulisi antaa arvot ja määritellä tavoitteet, mutta virkamiesten pitäisi antaa etsiä vapaasti parhaat keinot tavoitteiden toteuttamiseksi. Lopullinen päätös olisi jälleen poliitikkojen."

Nyt tämä raja hukkuu sekä poliitikoilta että virkamiehiltä, parahtaa VTV:n pääjohtaja.

Suomea vaivaa kielteinen ilmapiiri: "Meillä on Suomessa liian kielteinen ilmapiiri, joka vaikuttaa suoriutumiseemme", sanoo pääministeri. Kataisen mielestä Suomen suorituskykyä painaa alas se, että täällä ei sallita epäonnistumisia. "Meillä on täydellisyyden illuusio."
Jos joku esittää uuden ajatuksen tai idean, se ammutaan joka kolkalta alas, jos se ei ole täydellinen", Katainen valitteli.
Koneet uhkaavat viedä kolmanneksen suomalaisten töistä. Kestävyysvaje vie kunnilta valtionosuudet, itsehallintoon vain ei sovi koskea. Kuntien tuloveroprosentit paukkuvat katossa, työssäkäyntialueet venyvät verovene vuotaa miljardeja, mutta matkakulujen verovähennysoikeus ärsyttää.

Puhutaan kansalaispalkasta tai Liberan perustilistä mutta voiko sosiaaliturvasta vaatia vastiketta? - Hollanti tosin aikoo laskuttaa vankeja yösijasta :) Nuoriso syrjäytyy, mutta eläkeikää pitäisi nostaa. Tosin, kun yrityksissä tai julkissektorilla saneerataan, lähtijät valitaan joka tapauksessa pian poistuvista.

Mahdottomia yhtälöitä!?

Kun kaikki menee pieleen, reaktiotapoja on kaksi. Pää pensaaseen ja pakene. Tai kokoa itsesi ja taistele. Ilokseni tätä jälkimmäistä porukkaa on vallankumouksellisen paljon liikkeellä. Se on Suomen onni.

Miten meidän käy, on vielä ratkaisematta.

Sotkuista prosessia ei kannata sähköistää. Muutos toimii vain jos vanhasta luovutaan. Moiseen tarvitaan rohkeutta. Onko meillä sitä? Tarjosin eilen yhteisöistä erilaista osaamista. Mutta jos päätöksenteko on rikki, missä on se, joka ottaa apua vastaan?



sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Tekijöitä tarjolla, kuka haluaa?

Lähde: Sakari Möttönen:
Miksi kuntien strategiat eivät toimi..
Tunnen monta viisasta miestä ja naista. Me blogaamme, vaihdamme ajatuksia ja verkostoidumme. Yhä useammin haluaisimme tarttua asioihin ja tehdä jotain!

Me murehdimme julkisen talouden kestävyyttä ja virastoissa tehtävän työn vaikuttavuutta. Kannamme huolta pienten yritysten pärjäämisestä, työntekijöiden jaksamisesta. Kannamme yhteiskuntavastuuta ja kannatamme kestävää hankintatoimintaa..

Yhä useammat näkevät vanhan systeemin tulleen tiensä päähän. Pohdin blogissani, että Työ 2.0 vaatii uutta myös viranomaisilta. Vauhti jolla eläköidymme ja velkaannumme syventää rahoituskuilua ja hoputtaa ratkaisujen löytämistä.

Puhutaan ilkeistä ongelmista tai systeemisistä ongelmista. Sellaisista, joita ei voida ratkaista olemassa olevasta käsin. Minä olen ajatellut tiikeriloikkaa, monet puhuvat laatikosta ulos astumisesta.
    Avoimen datan aktiivit ovat tarjoutuneet mukaan Avoimen tiedon ohjelmaan (mutta ensin tarvittiin ministeritasoisia päätöksiä, katsotaan sitten.. ). Somesukuiset opettajat halusivat tarjota kaikille aineistojaan verkossa (mutta alan perinteiset edunvalvojat nostivat mekkalan). Koodaajat tarjoavat apua eri virastoille (mutta se vaatii palvelua joko pro bono tai sitten kilpailutuslaki tahmaa kaiken). Lahjoittajat tarjoavat rahoitusta (mutta rahankeräyslakia pitäisi muuttaa)...
Haloo Suomi-neito! Meitä on paljon, jotka murehdimme yhteisiä ja olemme valmiita kantamaan vastuuta. Meillä on myös paljon osaamista, joka kannattaa hyödyntää!

Mistä löytyy tilaaja tai osallistaja??

Virkamiesten avoimessa verkostossa olemme tunnistaneet alkaneen vuoden tavoitteiksi ainakin isomman kuvan jakamisen. Myös yhteiskuntavastuu on agendalla. Mitä muuta? Osallistu keskusteluun Facebookissa! Tai kommentoi täällä.

torstai 9. tammikuuta 2014

Käämi käryää liikenneympyrässä

Suomalaisten vilkun käytöstä olisi napistavaa useammankin blogauksen verran, mutta tänä aamuna käämini käräytti jälleen kerran käyttäytyminen liikenneympyrässä. Joka ikinen aamu ja iltapäivä ruuhka jää sujumatta, kun edellinen taulapää ei vihjaakaan poistuvansa ympyrästä seuraavassa liittymässään.
Kiertoliittymästä poistuttaessa näytetään aina suuntamerkkiä, jotta muut tienkäyttäjät näkevät, missä kohtaa ajoneuvo poistuu liittymästä. -Tiehallinto
Siellä me muut arkajalat sitten odotamme (ja odotamme) (ja odotamme) tarpeeksi pitkää taukoa liittyäksemme ympyrää kiertävien apeaan joukkoon.

Missä se liikkuva poliisi on, saisi tulla sakottamaan joka ainoan vilkuttoman.
Tulis' nyt edes lunta...

ShareThis

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...