sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Ahneus voittaa tunnollisuuden 6-0?



Kirjasin viimeksi konkareiden kertomaa rakennustyömailta. Peräsimme syitä ja ihmettelimme vastuita - tai pikemminkin niiden puitteita. Tänään luin vanhaa Hesaria (19.4.2014), ja löysin puuttuvan palasen. "Tunnollinen ei enää pärjää", julisti juttu: "Nykyään työelämässä menestyvät parhaiten ne, jotka tekevät työt nopeasti ja vähän sinnepäin."

Ennen 90-luvun lamaa "oli aikaa tehdä työnsä kunnolla ja tarkistaa lopputulos". Enää "ei tarvitse tehdä erinomaista jälkeä. Riittää, kun taso on ok."

Mikä on riittävän ok?

Onko riittävän ok, että lämmöneristeen tehtävää täyttämään laitetaan litimärkiä villoja? Aikataulu pitää, kun ei ruveta korjaamaan jälkiä kesken oman työsuorituksen. Mikä työntekijässä, työnjohdossa, rakennustyömaan valvonnassa; yleisissä pelisäännöissä ja yritysten kulttuurissa pettää, että näin pääsee käymään?

Onko kyse vain samasta ahneuden diktatuurista, periaatteesta että on ok varastaa, kunhan ei jää kiinni? Minun vastuuni päättyy, kun jätän työmaan.

Kuka vastaa siitä, kun me suomalaiset koululaiset, työntekijät, potilaat ja asukkaat sairastumme homeesta? Kuinka kansantalous kestää?

Missä on yhteiskuntavastuu, missä johtaminen? Sillä mitä ovat ne tavoitteet, joiden vallitessa on silti ok tehdä sutta ja sekundaa? Yrityksemme ainoa tavoite oli olla valmiina siihen mennessä, kun seuraava työvaihe alkaa. Voiko todella olla tilaajan tarkoitus teettää kerrostalo tai sairaala, jossa sairastutaan ja joka pitää kohta purkaa? Kuka ne kustannukset maksaa; miten kansantalous kestää moista?

Eikö uudelleen tekeminen pitäisi laskea mukaan alkuperäiseen urakkahintaan..?!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

ShareThis

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...