tiistai 1. marraskuuta 2011

Päivä veronmaksajana ja Verokuitti tekevät veronmaksusta ymmärrettävämpää

Tieto on valtaa, sanotaan. Länsimaissa pyritään vallankäytön avoimuuteen - ja onhan tuota liikehdintää jo arabimaissakin. Yhteiskunnan avoimuus tarkoittaa päätöksenteon julkisuutta.

Avoin data tietotekniikan keinoin tuottaa huikeita visualisointeja.

Päivä veronmaksajana kuvaa bruttopalkkasi jakautumista eri maksuihin työpäivän osuutena. Kokeile vaikka!

Verokuitti taas kuvaa palkkasi perusteella, minkä osuuden sinä rahoitat valtion menoista. Valtion budjettikirja on pitkä kuin nälkävuosi ja kirjoitettu lähinnä hepreaksi. Verokuitti esittelee merkittävimmät menoerät.

Verotuksen julkiset tiedot

Yksi pohjoismainen avoimuuden symboli ovat verotuksen julkiset tiedot. Pian media saa taas omansa. Verkkojulkaisut alkavat laulaa ensimmäisinä, painokoneet ensi yönä syvällisempiä analyysejä.

Vero.fi kertoo, miten
Miten tuloverotustiedot julkistetaan
Mitä tietoja nyt julkistetaan

Juorukalentereiksi niitä ennen sanottiin, ja ovathan tulovertailut omiaan herättämään kateutta, tuota suomalaiskansallista kiroustamme. Mutta näyttävät myös sen, miten poliittisesti päätetyt verotuksen perusteet eri kukkaroissa näkyvät. Sitä on avoimuus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti