© Iqoncept | Dreamstime.com |
Olen ollut huomaavinani piirteen, että ketjuravintolat on miehitetty muutamalla vahvalla ammattilaisella ja rivillä nuoria, joista osa on innokkaasti juuri omalla alallaan, osa "on vain töissä täällä".
Jos nyt nuoret katoavat ja tilalle tulee maahanmuuttajia (mamuja), mistä on kyse? Paljon ennustettu työvoimapula alkaa nuorisoalalta? Vai onko tämä sitä samaa jatkumoa, jossa kiristyvien kustannuspaineiden alla työ kerrallaan käy kelpaamattomaksi yhtäällä, riittää toisaalla?
Vai milloin viimeksi olet tavannut "kantasuomalaisen" siivoojan? Bussikuskit ovat, Hesarin perusteella, jo suurelta osin maahanmuuttajia (Kuukausiliite 7.2011). Sairaanhoitajiahan jo tuodaan Filippiineiltä ja marjanpoimintaan löytyy intoa vielä Thaimaasta.
Ja kuitenkin nuorisotyöttömyys on karmivan korkealla.
Työn hinnoittelussa minua kammottaa toisaalta se, että tekijät jaetaan rahalla kahteen kastiin. Missä sitten ovat urapolut? Vai muistanko väärin, että suurimmat vuorineuvoksemme aloittivat firmansa tsuppareina?
Toisaalla väijyy polkuhinnoittelu. Jos veroetu tuo naapurista halvemmalla tekijöitä, kuka malttaisi olla kahmaisematta välistä leveämpää siivua itselleen? Vapaa liikkuminen toki tarjoaa saman houkutuksen myös meille, jos tilanne alkaa jurppia =)
Isompi ja kauniimpi kuva mieleeni piirtyi taannoin Helsingin kaupungin järjestämässä maahanmuuttajaseminaarissa. Heillä on maahanmuuttajat mukaan lukevainen henkilöstöstrategia: virkoihin palkataan maahanmuuttajia samassa suhteessa kuin heitä on kaupunkilaisissakin.
Mikä voisi olla sen parempaa palvelua (uskallanko sanoa, kotouttamista?) kuin että tulija tulee palvelluksi omalla kielellään! Siitä voi kotiutuminen alkaa. Ja sitten uuden elämän ja oman polun etsintään.
Loppukaneetti:
Tämä kommentti on minun. En työskentele työllistämisen parissa, enkä puhu viranomaisen suulla. Juttu kumpuaa kesän aikana kertyneistä havainnoista: veronumero-romanileiri-uutisista ja vihapuhekeskustelusta.
Olemme kaikki mukana. Mitä voimme tehdä?