Hallinto ekosysteemien maailmassa

Tammikuun Törmäämössä oli puhe hallinnon roolista ekosysteemeissä. Yksi huolenaihe on ollut eri keskustelujen äänenpainoja kuunneltuani, ettei julkishallinto vain ulkoistaisi itseään, jäisi ulkopuolelle pelkäksi passiiviseksi tarkkailijaksi.

Vain mieltämällä itsensä aktiiviseksi toimijaksi ja asian yhteiseksi - onhan kyse yhteiskunnasta! -  julkishallinto voi nähdä oman roolinsa oikein tässä nollasummapelissä. Jos ei ole mitään liossa, on aivan sama kuinka pelissä käy.

Julkishallinto on paljon vartijana..

Yhteiskunnan toimivuuden kannalta julkishallinnolla on paljon pelissä (at stake, olemme siis stakeholders! Joskus asioiden syvin olemus aukeaa englanniksi paremmin): se kerää yhteiskunnan rahoituksen ja huolehtii tulonsiirroista. Hallinnon virkamiehet ovat asiantuntijoina mukana uudistusten suunnittelussa ja lainsäädännön ja menettelyjen valmistelussa - palvelutuotannossa, toisin sanoen. Siksi myös meidän on pelattava samaan maaliin.

Tästä on helppo liukua vaikuttavuusinvestoimisen maailmaan. Jos julkinen rahoitus nähdään kuluerän sijaan investointina, asiat loksahtelevat paikoilleen luontevammin. Investointien takaisinmaksun aikajänne on julkishallinnolla kvartaalikapitalismia pidempi, ollaan pitkän tähtäimen suunnittelussa, kestävän kehityksen maisemissa. Jos huolehdimme lasten ja nuorten terveydestä ja hyvinvoinnista nyt ennakoivasti, säästöt koituvat yhteiskunnan hyväksi pitkällä tähtäimellä, kun kukaan ei (tai ainakin nykyistä harvempi) jää syrjään.

..markkinan luojana

Mikä sitten on julkishallinnon rooli mahdollistajana hyvinvoinnin rakentamisessa? Mariana Mazzucato muistuttaa kirjassaan Entrepreneurial State lukuisista tämän päivän kaupallisista tuotteista, jotka ovat innovaatioita - käytännön sovelluksia - jotka julkishallinnon rahoittama tutkimus on mahdollistanut. Etenkin energia- ja cleantech-markkinan luomisessa julkissektorin rahoituksella on ollut aivan kriittinen rooli. Tänään Sitra, kunnat ja moni muu hakee samanlaisia innovaatioita hyvinvoinnin saralla.

- Tiedän että ideologisista syistä tähän voi myös huutaa vastalauseen: ei kaikkea pidä tai edes voi mitata rahassa. Olen osin samaa mieltä; toisaalta usein mittarit löytyvät, ja niitä perusteluiksi tarvitaan, kun investointipäätöksiä tehdään. Joka tapauksessa olemme siirtymässä vaikeammin hahmotettavan arvon luonnin aikaan. Yritetään siis yhdessä niissä asioissa, joilla on merkitystä kaikille.

..tukiälyn hyödyntäjänä?

Suomalaisen hallinnon luotettavuus on syntynyt selkeästä työnjaosta, jossa kukin (virasto) tietää oman tehtävänsä. Sitä mukaa kun haasteet ovat käyneet monimutkaisemmiksi ja riippuvuussuhteiden määrä kasvanut, on muutoskitka tullut paikoin sietämättömäksi. Mitä enemmän siirrymme monen pelaajan systeemiin, sitä enemmän on lusikoita sopassa.

Pohdipa hetki vaikkapa työttömän toimeentuloa: Kela, verottaja, kaupungin sosiaalitoimi ja tuleva maakunnan kasvupalvelu.. Liian usein muutoksen edellyttämät asiat tipahtavat kahden toimivaltaisen viraston väliin: ei kuulu oikein kenellekään.

Nyt on aika valjastaa teknologia ja vaikkapa peräti tukiäly*) avuksi - ja sen suunnitteluun tarvitaan kokonaisnäkemystä! Taseajattelun kautta voitaisiin mallintaa taustalla em. tapauksessa tarvittavat tulonsiirrot. Yhteiskunnan taloustoimisto hoitaisi ne taustalla kertaalleen annettujen tietojen nojalla, ja Asiakas (julkishallinnon asiakas eli tarvitseva kansalainen) saisi palvelun valmiina itselleen.

- ainakin oikeudenmukaisuuden turvaajana!

Mitä tulee perustuloon tässä maailmanajassa, jossa rahavirrat tuntuvat keskittyvän yhä harvempiin taskuihin, on lopulta kyse myös oikeudenmukaisuudesta. Suomessa yhteiskunnan rahoituksesta 57 % kerätään työn verotuksella. Sitä mukaa kuin työn arvo tai työpaikat sulavat pois, samoin käy kertyvien verotulojen. Seuraavana hupenee arvonlisäveron tuotto, sekä ostovoiman että kulutustottumusten myötä.

Miten siis jatkossa rahoitamme hyvinvointiyhteiskuntaa? Joudumme vääjäämättä ennen pitkää ratkaisemaan kysymyksiä, jotka joko turvaavat tai tuhoavat yhteiskuntarauhaa. Siihen savottaan ei yksin virkamiehistön viisaus riitä. Ei edes täydennettynä tutkimussektorin aivoilla.

Uusi työ on oppimista - kokeiluja!

Tämä kaikki asettaa mielestäni julkissektorin virkamiehet aivan uudenlaisen haasteen eteen. Emme tee vain suorittavaa työtä! Olemme usein tehtävässämme mahdollistajan paikalla. Tai, jos emme onnistu näkemään isompaa kuvaa, päädymme portinvartijan rooliin sanomaan "Ei".

Ei on vastauksemme myös silloin, kun pelkäämme virkavirhettä. Tai kun emme koe, että meillä todella on lupa etsiä ratkaisuja uusiin haasteisiin. Kun emme luota, että esimiehemme tai ylin johto tulisi asettumaan taaksemme (tai pikemminkin eteemme), jos kokeilu ei onnistukaan.

Kokeilut ovat tässä ajassa niin keskeinen työkalu siksi, että kukaan ei ole ennen ratkaissut sellaisia ongelmia, joiden edessä me olemme. Emme voi tietää, mikä toimii, ennen kuin olemme kokeilleet, askel kerrallaan. Tsaarinajan luotettavasta virkamiehestä on sukeutumassa tutkimusmatkailija.

Palvelumuotoilu: palvelujen suunnittelu yhdessä

Koska jo palvelun määritelmä nivoo palvelun saajan mukaan palvelun luomiseen, on palvelumuotoilu nähdäkseni ainoa oikea tie toimivimpaan lopputulokseen. Kaikki osapuolet tarvitaan mukaan.

Yhteiskehittämisen ja joukkoistamisen vahvuus on siinä, että kaikki näkökulmat saadaan tarkasteluun heti alussa. Yhteiskirjoittaminen vapauttaa ajasta ja paikasta, ei ole siis välttämätöntä onnistua saamaan isoa joukkoa paikalle samaan aikaan. Ja kun johonkin asiaan ja teemaan intohimoisesti suhtautuvat ihmiset antavat parhaansa, on käsissä parempi lopputulos kuin nääntyneistä, päivätyönsä ohella vielä yhteen työryhmään määrätyistä virkamiehistä voidaan "leipätyönä" puristaa.

Yksi ehdotus ekosysteemifoorumissa oli intohimoinen lainvalmistelu: kiireiset lainvalmistelijat saisivat täysille pöydilleen perustellun ja kattavan ehdotuksen, eivätkä joutuisi aloittamaan aivan alusta.

Ekosysteemeissä kaikki vaikuttaa kaikkeen

Siksi tulevaisuuteen meneviä isoja haasteita voidaan ratkoa vain yhdessä, riittävän laajassa yhteistyössä.


*) Tammikuussa 2018 Osmo Soininvaara on kuulemma käyttänyt Sitran aamutilaisuudessa tekoälystä nimitystä tukiäly. Pidän siitä! Se jättää tässä teknologiakehityksessä ihmiselle tarpeeksi merkittävän roolin.

Uusi työ

Työn teon rakenteet muuttuvat. Tämä näkyy jo valtiollakin: on yhteinen tila, johon kaikkien ministeriöiden tekijät voivat tulla työpäiväksi. Se on alku. Jo viime tammikuussa puhuttiin virkamiehistä osaajien poolina, josta eri tarpeisiin voitaisiin löytää sopivin tekijä. 

Tekniikka vapauttaa osaamista ja mahdollistaa uudenlaiset "liitot". Tarkoitus ei enää tule ylhäältä alas, työnantajalta tekijälle. Me luomme tavoitteet yhteisönä, jonka jäseniä tahdomme olla - tai pikemminkin liitymme yhteisöön, jonka jäsenten tavoitteet sopivat omiini kullakin hetkellä.  

Uuden maailmanjärjestyksen liitokset ovat nopeita ja löyhiä, sanoo Stowe Boyd Sitran tuoreessa kirjassa. Boyd lainaa Esko Kilven sanoja: Jälkiteollisessa ajassa alustat perustuvat internetin logiikkaan. Ihmiset piipahtavat työhön yhdelle alustalle silloin tällöin; toiset tekevät jatkuvasti ja samanaikaisesti töitä useammalla. Kahtiajako työnantajan ja työntekijän välillä on mennyttä. 

Ennen nämä alustat olivat yrityksiä. Nyt mallina ovat pikemminkin kaupungit tai biologiset järjestelmät. 

Tästä pääsemme julkishallintoon ja demokratiaan. Kevät on todistanut myllerryksiä Atlantin molemmin puolin. Paljon siitä selittynee ihmisten pettymyksellä ja osattomuuden kokemuksella.

Teknologia tarjoaa tilaisuuden tulla mukaan. Helsingin kaupunki rakentaa parhaillaan osallisuusmallia. Myös kokeilujen yhteydessä

motiiveja tuntuu selittävän vaikuttamisen ilo ja yhteisöön kuulumisen merkitys. 

Käytettävissä oleva aikaikkuna vain ei pohjoismaisissa hyvinvointiyhteiskunnissakaan ole ääretön. Olisi virkavastuutonta olla tarttumatta toimeen. On aika katsoa pelotta siihen, mikä kaikki ympärillä muuttuu. On aika osallistaa joukkojen viisaus luomaan yhteiset ja kestävät ratkaisut.

Jos aika on ajanut jonkin tekemisen tavan ohi, on oltava rohkeutta astua alas kuolevalta kaakilta ja sallia toimivat ratkaisut uudella menopelillä - vaikka sitten ilman omaa panosta. On oltava osa ratkaisua. 

Virkamies kokeilujen tiellä

Aloin toukokuussa tehtäväkierrossa Valtioneuvoston kanslian Politiikka-analyysiyksikössä (PAY). Joka toinen viikko kokeilutoiminnossa, joka toinen omassa kotipesässä tarjoaa kuin koelaboratorion ja oivallisen näköalan muutoksen läpivientiin ja poliittiseen valmisteluun.

Julkishallinto ketteröityy hurjaa vauhtia.

Ensimmäiset kaksi viikkoa ovat koostuneet perehtymisestä jo tehtyyn ja koottuun. Valtioneuvoston tutkimus- ja selvitystoiminto (VNTEAS) ja kesäkuussa 2015 julkaistu Design for Government -hanke loivat kuvaa yhteiskuntaa muovaavista ilmiöistä. Viraston virkamiehen silmin tuo työ ankkuroi kokeilut osaksi hallitusohjelmaa.

Kiihdyttämöstä kiertoon

Tämä tarina taisi alkaa viime kesälomalla, kun VM:n virkamies usutti luomaan jotain jännää verotuksen tiimoilta Digihaasteeseen. Siitä syntyi oma kokeiluni: apps-ehdotus työnantajavelvoitteiden automatisoimiseksi.

"Kisan" ainoa apps herätti kyllä kiinnostusta, mutta samalla matka on paljastanut yhden valtionhallinnon heikkouden.

Vaikka olisi rahoitustakin, ilman kotipesää ei mitään tapahdu. Eikä siilon ulkopuolelta ole kovin helppo kaupata tekemistä. Niinpä TEM ei lopulta pakolaistulvan alla (I presume..) tarttunut enää uuteen tekemiseen vaan lähti kartoittamaan markkinoilla jo olevaa.
Perästä kuuluu?

Intohimo kantaa aina

Samaan aikaan pääministeri käynnisti tulevaisuusselonteon työn murroksesta ja työn tulevaisuudesta Suomessa. Juuri aihepiiri, jota olin appsia varten kartoittanut ja kolunnut! Mielenkiinto on match.

Samaan aikaan päivänvalon näki Kokeilujen digitaalinen rahoitusalusta -raportti. Siinä mm. Kokeilukummit kartoitti verkostona kokeilujen esteitä ja ruohonjuurikokeilujen rahoittamista.

Kun poliittinen puolto asialle oli selvä, puhelin soi: "Vieläkö olet kiinnostunut työskentelemään alusta-asioiden parissa?"

Oma osaaminen yhteiseksi hyväksi

Yksi askel julkishallinnon ketteröitymiseen on, että virkamiehistö nähdään osaajien poolina, josta ammentaa. Tämä nousi esiin vuoden alussa järjestetyssä digiosaamiseen tähtäävässä virkamiehistön valmennusohjelmassa. Siellä esillä oli mm. nyt jo käynnistynyt henkilökierto. Lähde mukaan, suosittelen!

Aion täällä kirjata huomioita niin kierron ja viisastumisen saralta kuin itse tekemisestä. Mitä muuta?

Muutu tai kuole!

Muutu tai kuole. Muutosvastarinta!
Mutta miksi muuttaa jotain mikä ei ole rikki?

Osaamisen kehittämissovellus kaipasi tietoa käymistäni talon ulkopuolisista koulutuksista. Juuri laskutetut kurssimaksut olivat esillä matkalaskua koostavassa sovelluksessa toisessa ikkunassa. Etsin ohjelmat auki kolmanteen, ja niin sain copy-pastaamalla lähes suurtuotannon edut käyttööni.

Aamukahvilla pohdin, mitä rakastamani juusto mahtoikaan maksaa. Muistin Foodie.fi-sovelluksen kännyssäni.

Sen, jolle en oikein ole keksinyt käyttöä, kun olen niin urautunut käväisen-kaupassa-kotimatkalla-tapoihini. Sen joka uutisoi viime viikolla tarjoavansa maksamisen myös mobiilisti.

Palvele paremmin

Suurennuslasi - tuo nettisurffaajan varma opas hakukenttään - toikin viereensä kutkuttavan vaihtoehdon: viivakoodinlukija? Kamerankäyttö ok ja kohdistus viivakoodiin. Tulos: EAN .. ei kuulu valikoimiin.

Ei se mitään, innostunut kokeilija käänsi kameransa viereiseen viikunahillopurkkiin. Tuotteen nimi, kilohinta, ja alkuperämaa esillä, ja tuote oli tarjolla ostoskorissa.

Disruptio on ollut liiketoiminnan ajuri ja on sitä yhä kiihtyvällä vauhdilla.

Julkishallinnon jälkikäteiset paperi-ilmoitukset ovat kauhistus diginatiiveille. Teknologia ja oivallukset ovat ulottuvillamme.

Bisneksessä voittajia ovat ne, jotka nyt keskittyvät toteuttamaan tulevaisuuden itsestäänselvyydet. Näin myös julkinen sektori. #KaPA Kopponen Twitterissä

Miten julkishallinto vastaa?

Jos minä olisin yrittäjä, haluaisin kääntää EAN-lukijan juuri ostamaani iPadiin. Tahtoisin viedä uutukaisen skannauksesta käyttöomaisuuskirjanpitoon ja pienhankintana tuloslaskelman kuluihin, verotettavaa tulosta oikaisemaan. Ja unohtaa sitten koko jutun, keskittyä tekemään tulosta.

Vaivattomammin, ilman hallinnollista taakkaa, kiitos.
Ei mulla muuta :)

Uutta johtajuutta

 Lähde:
 KL: Simon Sinek NBForum 2015

Simon Sinek käväisi Suomessa ja tottahan häneltä kysyttiin neuvoa Suomen johtajille. Ongelmanne on paha, mutta yhdessä selviätte: osallistakaa kansa.

Ystäväni kouluttautuu lisää, saadakseen pariin tutkintoonsa ketterämpää työmarkkinasoveltuvuutta. Hienoja teorioita, hän parkaisi, mutta täysin tyhjää sanahelinää, jos niitä ei saada vietyä potilaskohtaamisiin!

Selitän mitä tarkoitan.

Sadonkorjuun tiimellyksessä tarjouduin kesäkurpitsakeiton tekijäksi. Anoppi opasti tarkoin, kuinka hän jötkäleiden kanssa selviää: ensin kahtia ja sitten päästä halki. 

Hetkeä myöhemmin seison akateemisen koulutukseni kanssa tosi käyrän kurpitsan kanssa. Pohdin Sinekin sanoja mutustellessani, saanko sittenkin katkaista kasvin myös toisin. 

Silloin välähti.

Tämän takia prosessit tyhmentävät organisaation! Siksi ne pudottavat asiakkaan pohjattomaan väliin, joka ei kuulu kenellekään!

Ohjeet olivat tarkat. Sillä, joka niistä poikkeaa, pitää olla isompi kuva siitä, mitä on tekemässä. Ilman isompaa kuvaa ei ole muuta neuvoa, kuin toistaa saamaansa neuvoa maailman tappiin. Ohjeet ilman soveltamistaitoa kuuluvat liukuhihnalle. Ne työt saavatkin siirtyä robotille!

Hyvä johtaja inspiroi ja antaa toivoa, maalasi Sinek, ja antaa ihmisten ratkaista yhteisiä ongelmiaan.

Keskustelussa joku kysyi, mistä sellainen uudenlainen johtaja saadaan. 

Ei ole kyse yhden johtajan omasta osaamisesta, vaan osallistavasta johtamisesta. 
Aika on kypsä, sillä näitä ongelmia ei yksi mies - eikä nainen - ratkaise.

Digitulppia kehittämisen tiellä

Aamupalaverin päätti yhteisen moton kirkastus. Digital by default ja Open by default ovat avaimet Suomen nostamiseen suosta.

Hallitusohjelmaan asti on nyt kirjattu muutoksen sävelala.

Melodia on tuttu jo tämän vuosituhannen alusta: 

Ensimmäinen Verohallituksen ulkopuolinen työtehtäväni oli osallistua Kansalaisen käsikirjan laadintaan verottajan palvelujen kanssa. Vuosi oli 1999. Luokittelimme tekoja ja siihen aikaan paperisia asiakirjoja erilaisiksi isommiksi kokonaisuuksiksi. Tunnistimme elämäntilanteita, joissa erilaisia tarpeita syntyy.

SADe-ohjelmassa luotiin 2010-2014 kilvan asiointitilejä. Toteutus ainakin omalta näköalapaikaltani näyttäisi kompastelevan kysymykseen:

• MITÄ me sinne toimittaisimme?
• MISTÄ sen löydämme?
• MILLÄ se sinne saadaan?

Suomi.fi-konseptoinnissa taisimme jokunen vuosi sitten aavistella juuri nykyistä palvelunäkymää. Palveluväylän avulla Kansallinen palveluarkkitehtuuri (tuttavallisemmin #KaPA vaan) muuntaa kryptiseksi jääneen asiointitilin viestinvälityspalveluiksi. Ja #KaPA löytyy siis osoitteesta eSuomi.fi.

Joukahainen se vain laulelee mättäällään? 

Palvelumuotoiluun tottunut JulkICT-kollega haastoi piirtämään jokaiseen suunnittelukaavioon Asiakkaan. Kansalainen tai Yrittäjähän se on se toimija, joka yrittää saada elämässään jotain aikaan. Se tapahtuu joko kirvellen, meistä viranomaisista huolimatta tai - kuten toivon - sujuvasti meidän avullamme.

Voiko tosiaan olla niin, että digi-Suomi on rikki (Voutilainen Polemiikissa, s.2), koska kukin Joukahainen on yrittänyt digitalisoida oman organisaationsa tapaa toimia - Asiakkaan unohtaen?

Lukot auki - kansalaiset mukaan!

Olen viikon verran jännittänyt, saako Establishment (sorry, en nyt keksi tälle hökötykselle parempaakaan sanaa. Lyhennän vastaisuudessa vain E.ksi) otettua aktiivit kansalaiset mukaan.

Ministeriö toisensa jälkeen ketteröityy, ja parhaat yli rajojen.

Mutta se virallinen pönöttämö, se joka saisi Ison Muutoksen aikaan.. onko se liian luutunut saadakseen kohti lentävän pallon näppeihinsä?

Samaan aikaan kun virkamiehet kutittelivat toisiaan talkoisiin, Ahvenlammen Henni pisti pystyyn ryhmän 5% palkanalennus - totta vai pötyä? Pommitti päättäjiä, etsi oikeaa luukkua jättää rahaa ja herätti median. Mutta virkakoneisto tai poliittinen päättämö ei saa tartuttua hetkeen.

Moinen kirkasti erästä uinunutta aatosta, joka nyt löysi sanoituksensa:

Kun toimintatavat sementoidaan ja pilkotaan prosesseihin, ei käsikirjoituksen ulkopuolelta tuleville palloille ole vastaanottoa.

Jos E. oikeasti tahtoo muuntua kohti kansalaisyhteiskuntaa - saada avukseen tuolla ulkona viriävät mahtavat ideat, joilla voidaan oikeasti muuttaa vanhustenhoitoa, rahoitusta, innovaatiosalkkua; koko maailmaa! - on tuhannen kiire keksiä, millä ruostunut lukko saadaan auki.

Myös ikkunaluukut on avattava ja hiirenkolotkin puhallettava vapaiksi.
Aatosten tuulten on saatava hulmuta vapaana.

Muovilla tiivistetyt talot kun homehtuvat.

Paikallaanpolkijan syndrooma

Julkishallinnon kestävyysvaje on mantra, jonka käyttö taitaa kiihtyä vielä yhden vaaliviikon ajan. Mikä neuvoksi kun rahat eivät riitä? Juustohöylän sijaan käteen on otettava järki.

Vuosikymmenten ajan on odotettu sitä suurta tietoteknistä ratkaisua, joka rakentaisi sillan yli mahdottomuuksien virran. Nyt se taas tulee: palveluväylä!

Sain kutsun paneelikeskusteluun digitaalisten palvelujen kehittämisestä. Arvaan toistavani itseäni, ennen kuin merkittävät hankkeet saadaan lentoon sillä intensiteetillä kuin pitäisi. 

Muutama vuosi sitten haaveilin tiikerinloikasta. Vuosi sitten käynnistysluvan sai tulorekisteri. Tällä toimintaympäristön muutosvauhdilla se joutuu ennen ensimmäistä vuottaan 2019 hyppäämään kuin tiikeri. Jos robotisaatio etenee nopeammin kuin tulorekisterin määrittely, voi olla ettei rekisteriin riitä kerättäväksi tuloja, ainakaan ansiosellaisia.

Miksi muutos on niin hidas?

Ihmismieli kavahtaa tuntematonta, ja julkishallinto turvaa mieluummin olevaista kuin alkaa luoda tyhjästä uutta. Mitä monimutkaisemmista ja useamman osapuolen yhteisistä asioista on kyse, sen vaikeampaa on löytää yhteistä säveltä. Tulorekisterin rakentajia taitaa olla jo lähtökuopissaan kolmisenkymmentä..

Suuria voittoja ei saavuteta pienkehittämisellä. Sitruuna on puristettu tyhjiin. Kolumbuksen uudet mantereet löytyvät yhdistelemällä ennakkoluulottomasti vanhaa yhteisten asiakkaiden tarpeiden äärellä. 

Tuo onkin ollut verottajan vahvuus - tähän asti. Helpot voitot vain on jo lunastettu. Seuraavaan jackpotiin vaaditaan verta, hikeä ja kyyneliä. Veikkaan. 

Uuden luominen ottaa lujille

Ensimmäinen auto, 1885 Benz

Vuoden 2015 ensimmäinen työpäivä on takana. Postasin aamulla "naamakirjaan" toiveen olla palkkani väärti ja halun keventää hallinnollista taakkaa. Käytännön esimerkiksi kirjasin kansallisen tulorekisterin.

Kolmen keskustelun jälkeen ymmärsin, miksi hanke on ollut suunnitteilla niin pitkään. Ennen kuin päästään toteuttamiseen, on löydettävä käsitys, mikä se sellainen tulorekisteri oikein olisi. Miten se toimisi ja mitä se nykytilassa muuttaisi?

On aina helpompi tehdä vain vähäisiä muutoksia nykytilaan. Mutta suuret hyödyt voi kerätä vain se, joka keksi korvata hevoset polttomoottorilla.

Saammeko me aikaan moisen tiikerinloikan?

Loikata pitää, sillä kansantalous synnytetään yritystoiminnan kautta, ja tietoa jälkikäteen keräävä julkishallinto - tässä tapauksessa verottajakin - on työtä haittaava verenimijä. Mitä vähemmän kuppaamme, sen terveempi on potilas.

Mitä tehokkaammin teemme työmme eli mitä vähemmän rasitamme ilmoituksilla, sitä enemmän jää yrityksille aikaa ja tekijöitä kehittää omaa liiketoimintaansa ja generoida tarvitsemaamme kansantuloa.

Eikä eläköityvässä maassa voine välttyä ajatukselta, että jos virkamiehiä saataisiinkin vapautettua paperinpyörittämisestä, hoiva-alalta eivät työt lopu.

Mitä tulee väärtiksi pääsemiseen, taisin tunnistaa paikkani. On aika jakaa ymmärrystä.

Isänmaa halvauksen partaalla?

Ojanperän Tero usutti rohkeampiin otteisiin liiketoiminnan digitalisoinnissa. Suomi rämpii itseruoska toisessa kädessä, tekemättömien tehtävien (tai kiellettävien asioiden) lista toisessa. Fast Companyn postaus vuodelta 2000 kysyy, miksi emme saa mitään aikaan.

2009-2012 oli uuden luomisen aikaa. Sitten jatkuivat erilaiset esiselvitykset. Tuloksiin olen vieläkin tyytyväinen. Mutta valmista vain ei synny.

Ilman päättävää asemaa toimeksisaaneen ryhmän jäsenet eivät voi tehdä enempää, kuin vakuuttaa asian omistajat esitetyn ehdotuksen välttämättömyydestä.

Huonosti voi näet käydä silloinkin, vaikka omistajat nyökyttelevät kuinka yksimielisesti. Jos tarvittava ratkaisu ei ole yhdellekään heistä välittömästi kriittinen edellytys, ei homma etene. Vaikka ratkaisu olisi edellytys kolmen yksikön ja seitsemän prosessin tavoitetiloille, se voi pudota yhä liiketoimintasuunnitelmista - ihan vain siilokohtaisen priorisoinnin lopputuloksena.

Eikö koko Suomi kärsi jostain samanlaisesta? Ei ole ketään, joka näkisi, mikä on olennaista, mikä välttämätöntä ja mistä voidaan karsia? Onko niin, että syy-seuraussuhteet ovat jo niin monimutkaisia, ettei osaaminen riitä?

Jos et toimi tänään, huomenna joku muu on voinut digitalisoida liiketoimintasi, varoitti Ojanperä. Mitäs jos annettaisiin digitalisoinnin ammattilaisten tulla hoitamaan homma julkishallintoonkin? Uutishurmuri Kuopion ihme luo odotuksia, että ehkä sitten sitä jälkeäkin alkaisi syntyä.

Vertaistukea jakamassa - kehityskaaria kartoittamassa

Eleanor Roosevelt sanoi, että jos vain olet kiinnostunut jostain, yksi asia johtaa toiseen, ja uusi löytää sinut.

Koko syksyn olen aatoksissani tutkinut ja makustellut johtamisen ja kokonaisarkkitehtuurin välistä suhdetta.

Eilen huomasin olevani sparraamassa kolmatta kertaa samasta aiheesta: miten liiketoiminta viedään verkkoon ja miten muutoksesta tehdään mahdollinen.

Yleisöstä riippuen keskityin tietotekniikasta henkilöstön kehittämiseen tai asiakkaista toiminnan muutokseen.

Iso kuva raamittuu kuitenkin samanlaisena:

On tunnistettava tekeminen, jonka sähköistäminen kannattaa. Jos kohteita on useita, aloita sellaisesta, josta hyötyvät sekä asiakkaat että virastot itse. Kerää todelliset it-hyödyt eli salli tietokoneen oikeasti auttaa ydintekemisessä. Virtaviivaista siis prosessit äläkä vain siirrä nykyisiä verkkoon.

Verohallinto on Oy Suomi Ab:n mallioppilas esitäytetyn veroilmoituksensa kanssa.

Tarinan opetus on, että todella suuret menestystarinat ovat systeemisiä muutoksia, eivät pienkehittämistä. Ne ovat hitaita toteuttaa monenvälisine sopimusneuvotteluineen. Verottaja aloitti omansa jo vuonna 1978 eläketulojen sähköisestä tiedonkeruusta. Tämän johdosta vuonna 1995 osalle asiakkaista voitiin esittää veroehdotus.

Vuosituhannen alussa sähköistä tiedonkeruuta edistettiin jo lainsäädäntökeinoin.

Mielenkiintoista on, että VTV kiinnitti huomiota vuonna 2000 valikoivan valmistelun oikeudenmukaisuuteen ja satunnaisen työnantajan ilmoitustaakkaan. Vuonna 2006 avuksi avattiin Palkka.fi, ja koko kansa sai ensi kertaa esitäytetyn veroilmoituksen. Ja muutamaa vuotta myöhemmin veroilmoitusta päästiin korjaamaan verkossa.

Kehityskaaret ovat jälkikäteen selkeitä ymmärtää.

Verottaja on saanut kehittää toimintaansa rauhassa, kun visionäärit näkivät parin vuosikymmenen päähän. Varautuminen eläköitymiseen käynnisti toiminnan kehittämisen, jolla mm. 1,5 miljoonasta verokorttipuhelusta puolet saadaan verkkoon. Niinpä meitä verottajia on nyt peräti 1 000 htv vähemmän kuin vuonna 2008.

Mutta jos hätä (eli YT-neuvottelut) jo kolkuttelee eteisessä asti, vaatii melkoisen hattutempun ehtiä toteuttamaan toiminnan muutos fiksusti eli aidosti prosesseihin asti vaaditussa aikataulussa.

Onnistumiseen vaaditaan malttia hahmottaa kokonaisuus, kykyä luoda ja verrata eri vaihtoehtoja ja rohkeutta valita oikea tie - ja ennen kaikkea luopua turhasta.

Jos todella on niin, että viime vuosien jatkuvissa julkishallinnon organisaatiouudistuksissa on onnistuttu eriyttämään rahoitusta, päätöksentekoa ja toteutusta toisistaan, onnistumisen mahdollisuudet ovat pienet. Jos muutoskaudella nykyisetkin päätöksentekijäorganisaatiot vaihtuvat, on yhtälössä kerta kaikkiaan liikaa liikkuvia osia.

Silloin ei Suomi-neidon tulevaisuus näytä kovin hyvältä.

ELY-keskuksissa YT-neuvotellaan: 33 milj. euroa, henkilötyövuosia 700.

Ammattikorkeakoulukenttä on murroksessa.

Aalto-yliopistolla koulutetaan tulevaisuuden visionääreitä: johtajia ja kehittäjiä.

Sanastosta säästöjä

Sanastokeskus täytti 40. Juhlaseminaarin anti vei aatokseni viimeaikaisten irtisanomisuutisten keskellä julkishallinnon säästöihin.

Riitta Autere kertoi, että rekisteri esiintyy terminä 88 laissa. Sen merkitys puolestaan on peräisin 1930-luvulta. Tuoreempi tulokas on tietojärjestelmä, mutta näiden kahden välinen suhde on vaihteleva. Teonsanana talletamme tietoa sekä rekisteriin että tietojärjestelmään.

Sanastoissa verbi tallettaa esiintyy kahtena substantiivina: talletuksena, joka vie rahamme pankkiin ja tallennuksena, joka turvaa informaation myöhempää käyttöä varten.

Sanasto määrittää termin, joten yhdenmukaisuuden luulisi olevan itsestäänselvyys. Säädökset toisistaan poikkeavine määritelmineen maalaavat uhkakuvan: "Mutta kun se tässä laissa tarkoittaa.." Kuka vielä väittää ettei sanoilla ole valtaa?!

Riitta päätti esityksensä kansalliseen palveluväylään (josta odotetaan koko julkishallinnon pelastajaa). Vaan mitä mahdamme säädöstemme takaa sinne lopulta saada, 30-luvulta peräisin olevista paperikortisto-rekistereistämme?

Yhteentoimivuus on tietojärjestelmien ehdoton ennakkoedellytys, ja sanastotyö kannattava investointi, todisti karttatietopalvelun äärellä Navinovan Antti Rainio.
Meillä on töitä!

Hyvinvointivaltio kaatuu keisarin peukaloon?

Viime viikko vei aatokset kolmen ja puolen vuoden taakse. Muistatteko vielä sen ajan Suomessa, kun jakamistalous alkoi vasta putkahdella esille? Kun verkko vasta uhkasi viedä verotulot ulkomaille ja hyvinvointiyhteiskunta jatkoi korskeaa menoaan?

Jo vuosia erilaiset näkijät ovat esitelleet innovatiivisia aloitteita eri alojen viranomaisille. Raivanneet esteitä tieltään - muotoilleet palveluja puolestamme! Menestys on ollut huono, sillä voimassa oleva lainsäädäntö toimii kuin aallonmurtaja. "Ei käy", johon jokainen idea kaatuu.

Eilen minulle soitti yrittäjä. Hän kyseli, miten voisi integroida oman verkkobisneksensä veron palveluihin, joita sen asiakkaat tarvitsevat. Alan yrityksiä on kuulemma jo lähtenyt Suomesta, kun verkossa ei tarvitse maksaa veroja. Mutta ei hän: "Me halutaan pysyä täällä, ja jos veroasiat saadaan hoitumaan meidän asiakkaiden tarvitsemalla tavalla, me uskotaan että Suomikin voi hyvin." -Työ 2.0 vaatii uutta myös viranomaisilta 22.3.2011

Viime viikolla etsittiin sosiaaliturvaan uusia ratkaisuja. Tapasin Digile-seminaarissa blogini yrittäjän. Hän kertoi, että verokorttiongelma saatiin lopulta ratkaistua. Paperina ja käsityönä. On kai aika etsiä tälle vuosituhannelle kuuluvia ratkaisuja?!

Missä muutos tehdään?

Olemassa oleva toimivalta ei salli oman alueen muuttamista (luonnollisesti, muutenhan verottaja muuttaisi sääntöjä lennosta?). Toimivalta annetaan ylhäältä.

Tässä kohtaa muuri näyttää ylitsekiipeämättömältä. Koska ongelmat ovat järjestään toimialarajat ylittäviä, ei riitä että asiansa lobbaa yhdelle osaajalle tai etujärjestölle. Tarvitaan enemmän. Huhuilen Muutosagentteja apuun..

Esimerkki palkkahallinnosta

Palkkahallintoa voi pitää talouden verenkierron ytimenä, siis sydämenä (ja viranomaisraportointia sepelvaltimotukoksena?). Lainsäädännöllisesti sen vastuut ulottuvat ainakin neljän ministeriön säätelyvaltikan alle. (Siksiköhän pelkän Tulorekisterihankkeen pystyttämiseen on kulunut jo kaksi vuotta?)

Palkkahallinnon sanastotyössä olemme jo koonneet siiloista tekijätason virkamiehet murtamaan "rasvatukkeumia" yhteentoimivuuden tieltä. Olemme antaneet käsitetason muutosehdotuksia muutamaan lainsäädäntöhankkeeseen. Mutta miten ne otetaan vastaan?

Mitä keisarin peukalo sanoo?

Jotta muutos syntyy, pitää päätösvallan omaavan tahon tiedostaa, että muutokselle on tarve. Pitää osata nähdä oman organisaation muurin yli, se kuuluisa iso kuva.

Sillä jos päättäjä tihrustaa ympäröivään yhteiskuntaan vain omasta näkökulmastaan eikä muutostarvetta omassa organisaatiossa näy (vielä), tämän ajan keisari kääntää peukkunsa alas.

Palvelupalaute on kuin lastaan kannustava äiti

Viikonloppuna päivittelin pari mobiiliappsiani ajan tasalle. Toisessa oli maksukortti vanhentumassa, ja piti tallettaa uudet tiedot. Toisessa piti ladata historia uudistettuun appsiin, minkä jälkeen vanhan sai tuhota.

Kumpikin ovat tekemisenä jotain sellaista, mitä ainakin pc-maailmassa olen tottunut kavahtamaan. Ei se onnistu kuitenkaan. Vaikka ne kuinka lupaavat ohjata askel kerrallaan, jossain kohtaa uusi ikkuna katoaa, enkä pääse klikkaamaan etenemisen kannalta kriittistä nappulaa. Tai ladattu kilke on tallentunut johonkin sellaiseen kansioon, ettei se konsaan löydy mistään.

Toisin kävi. Pienillä - ja hämmästyttävän yhdenmukaisilla! - visuaalisilla elementeillä saatiin käyttäjän varmistumaan siitä, että homma on hoidossa.

Vihreä "pukki" tai oikein-merkki on kaikille kouluaisille tuttu juttu. Ja jälkimmäisessä tehtävässä vielä sanallinen varmistus ruudun alareunassa varmistaa, että "nyt voit deletoida sen vanhan ohjelman". Tästä ei voi erehtyä.

En tiedä, millä tekniikalla moinen eri-ikäisiin mobiileihin appseihin eri puolilta maailmaa oli toteutettu, mutta verottajankin verkkopalvelut moisia kaipaisivat.

Epävarmuus kun on useimmiten iso este, ainakin silloin kun on kyse omista rahoista. Ja apukin on noin helposti saatavilla.

Hyviä palvelumuotoiluja sitten vain viranomaisillekin!

Ylikuntoiset siilot kuristavat (hyvinvointi)yhteiskunnan

Teen töitä muutosprojektissa, jonka lopputuloksena on mm. hallintamalli. Tämä on jo toinen hallintamallini muutaman vuoden sisään, jonka siivilleen saattamista säestän kaihoisalla nyyhkäisyllä. Sinne menee, suoraan hyllylle pölyttymään.

Meinaatko todella että meidän tehtävä on kouluttaa johtoa?

Edustan koulukuntaa, joka ei usko viestintään erillisenä toimintona. En vaikka (tai ehkä juuri siksi) olen työskennellyt sellaisessa suurimman osan työuraani.

Minä uskon kommunikaatioon. Siihen että saman aiheen ympärillä työskentelevät viisastavat toinen toistaan, jakavat yhteistä tietoa. Sellaisella työnteolla ei ole mitään tekemistä viestinnän kanssa. Juuri ja juuri voisin sallia sitä kutsuttavan työviestinnäksi.

Viestintä linjaorganisaatioon suunnitellaan ja toteutetaan hanketoimiston tai muutosjohtaminen-vastuualueen kanssa. 

On totta, että kun tietty toiminto nostetaan erilliseksi, sen osaamiseen ja välinetukeen voidaan panostaa johdetummin. Mutta suurempi on osaoptimoinnin vaara, sanon minä. Että (tuki)funktiosta(kin) kasvaa itsetarkoitus, jota toisten on tarkoitus kunnioittaa ja palvella omilla teoillaan.

Ja kas, yhtäkkiä ydintoiminnot saavat ulkoistetut tehtävänsä takaisin. Kustannuksista välittämättä. Nyt viilataankin tukitoimintojen prosessit kuntoon.

Viestintä on kuollut. Yhteiskunta kuristuu

Kesän uutisvirran kestotäky on ollut normitalkoot. Ruokolahden leijona on jäänyt totisesti toiseksi:

• Tavarakimppakyyti viiden lain verran umpisolmussa 
• Palkittu työyhteisö onkin työsuojelullisesti vaarallinen
• Traktorilla ei saakaan enää kuljettaa kaverin venettä
• Leikkipuistot, joissa keinun korkeus maasta ylittää sallitun, on purettava
• Pillimehugate..

A-Studio alkoi kerätä tarinoita suomalaisesta säädösviidakosta. Toivottavasti normiviilaus ehtii ajoissa.

Luulen nimittäin, että kaiken kuvaamani järjettömyyden taustalta löytyy sama osaoptimoinnin kirous. Viilataan oma siilo niin timmiin kuntoon, että kohde kuristuu. Kuristumassa on suomalainen hyvinvointiyhteiskunta.

Eikä konsaan kehdostaan nousse suomalainen yrittäjyys, vaikka sen nimiin koko valtioneuvosto ja hallitusohjelma vannoo..

Odotellaan sitten sitä kiirastulta (sanoi Alf Rehn).

Päivä moraalinvartijana rakennusalalla, osa 2

© Luboš Chlubný | Dreamstime.com

Viikonloppuna kolmen polven rakentajat keskustelivat päivällispöydässä. Se lähti liikkeelle homealtistuneesta ystävästäni, kattoi homekoulujen pöyristyttävän määrän ja konkretisoitui lähiseudun sairaalan katastrofaaliseen laajennusosaan ja märkiin villoihin.

Pitkin vuosia ja maanteitä tuttu näky on ollut piiskaava sade, eristevillat paljaana seinissä. Eikö rakennusvaihetta todella tarvitse suojata vedeltä? No, matka jatkuu ja ajatus unohtuu.

Kunnes lauantai-iltana kuulin omin korvin silminnäkijän lausunnon: "Sitten ne kaverit siirsivät siinä villoja ja ne valuivat vettä. Siitä huolimatta ne asennettiin paikoilleen".

Onko ihme, että homealtistus räjähtää käsiin?

Sairaalakertomus puolestaan liittyi alihankintaketjuihin ja jotenkin puutteelliseen (laadun)valvontaan. Sairaalan laajennusosa valmistui ja potilaat pääsivät sisään. Muutaman kuukauden päästä heidät rahdattiin ulos uudisrakennuksesta. Sen seinät oli revittävä alas, sillä sisään oli jäänyt huolimatonta putkityötä.

Onko ihme, että veronmaksajien rahat loppuvat?

Ehkä tämä synkistely sopii päättää matkamuistoon. Viipurin laitamilla törötti valtava uusi asuinkerrostalo mutta tyhjät ikkuna-aukot kertovat hylkäämisestä. Opas kertoi, että kalustusvaiheen käynnistyessä oli käynyt ilmi, että taloon oli unohdettu vetää viemärit.

Mitäpä sitä sitten jatkamaan, purkaa olisi pitänyt. Kuka maksaa?


Lisää vastuun kantamisen (tai kantamattomuuden) teemasta
aiemmin blogissani:
Julkishallinto = Lisäarvo - ulkoistaminen?

Julkishallinto = Lisäarvo - ulkoistaminen?

Siitä lähtien kuin huoltotoimintaa läheltä seurannut mieheni alkoi murahdella "Tämä on tuhon tie", merkit ovat vain vahvistuneet. Se taisi alkaa firman ja asuntoyhtiön pihatöistä, sitten siivouksesta.

Asiat alkoivat olla rempallaan. Ketään ei saanut kiinni, ja aamun lumikinoksesta pääsi eroon ehkä juuri ja juuri ennen iltauutisia.

Sitten tulivatkin jo kuntien ja valtion rakennustyömaat. Rahanahneus sai siellä täällä valitsemaan tarjouksen, jonka loppuhintaan ei veroja saanut mahtumaan pinsetilläkään.

Taloudenpidon kannalta perustelu kuuluu, että oma väki ynnä materiaalit tulee liian kalliiksi. Jos lumisadepäiviä on vuodessa vain 40/200, niin miksi maksaa kaverille 200 päivästä? Ulkoistetaan! Maksetaan ulos vain tuo 40/200-osa hinnasta, mikä säästö!

Miksi lopputulos mättää? Jos palveluntuottaja tarvitsee pinnalla pysymiseen saman 200 rahaa, hänen leipänsä on maailmalla 5 palasessa. Leivän kerääminen (eli kohteesta toiseen ajo) vie oman aikansa. Ei meinaan tahdo päivän tunnit piisata..

Kuvitellaan, että saamme saman halvemalla

Jos työn osuus kympin kustannuksesta on 6, ulkoistamalla kokonaisuus hintaan 8 ei voi saada samaa laatua kuin edellä. Eihän? Sillä jos saa, on palkkataso keikahtanut päälaelleen ja yksityissektorin palkka samasta työstä vähemmän kuin julkisen, verovaroin maksetun työn. Mikä on kestämätöntä yhteiskunnan kannalta.

Saatu korvaus ei riitä kattamaan työn kustannusta. Myyjän on tingittävä työstä. 6/10-osaa kahdeksasta on 4,8 entisen 6:n sijasta. Sillä saa työn osuutta luultavasti vielä suhteellista osuuttaan vähemmän.

Myös materiaaleista on tingittävä, jotta lopputulos voisi syntyä entistä halvemmalla. Niinpä luemme lehdistä lihaskandaaleja: "Home raavittiin pois" tai "Tuote sisälsi lihaa vain 2,7 %". Ostajan ulkoistuksesta maksamalla summalla kun ei kokolihaa saa. Paitsi epämääräisistä olosuhteista, maantien varteen hylätyistä tai mereen heitetyistä ruhoista.. Tarinat alkavat muistuttaa kertomuksia pimeistä markkinoista sodan aikaan.

Aamun Hesari julisti: "Yritykset käärivät kuntien palvelumiljardit". Voidaan kai sanoa, että julkinen sektori on vilkastuttanut kansantaloutta synnyttämällä palvelumarkkinaa sille kuuluisalle yksityissektorille. Tulovirta eli otsikon miljardit tulevat silti veronmaksajien taskusta. Kestävyysvaje on tosiasia: tuo tasku pienenee.

Pitäisikö palvelun arvoa mitata jollain muulla kuin euroilla?

Tuottavuusohjelma ei oikein koskaan voittanut varauksetonta suosiotani. En usko liioin juustohöylään. Minua raivostuttaa laiskuus ja älyllinen epärehellisyys. Missä se on sanottu, että jos rahaa saa vähemmän, lyödään sitten hanskat tiskiin? Joka osasi ennakoida, varautui prosessejaan viilaamalla. Ja kun kaikki on jo viilattu? Pitää hypätä laatikosta ulos ja ajatella uusiksi! *)

Mitä siis julkisen sektorin pitäisi tuottaa? Tai paremminkin, mikä on se lisäarvo, jonka julkinen sektori tuottaa yhteiskunnalle?

Pelkillä loppusuoritteilla laskemisessa on riskinsä. Saako kädetön vanhus ruoan suuhunsa asti vai jäikö ateria tarjottimelle, eteen heitettynä? Kuinka usein vaipat vaihdetaan?

Oma ajatteluni on vasta oraalla, mutta luulen että olen oikeammilla jäljillä kuin pelkkä loppusummien laskija. Voisiko löytyä sektorikohtainen palvelutaso, jonka avulla vertailulaskelmia voisi tehdä?

Nyt jo puhutaan hyvinvointivaltion alasajosta. Mutta ensin pitää ulkoistaa jäljellä olevat eurot fiksusti.

Kilpailutetaan taas halvinta

Ulkoistamisen kirous kun piilee siinä, että kaupassa lyödään lukkoon loppusumma, ei laatua. Ulkoistaminen vaatii osaamista ettei "jää piikki auki". Joka tapauksessa ajan myötä palkkataso nousee, materiaalien kustannustaso nousee - ja taatusti nousee myös loppusumma, samassa suhteessa, todennäköisesti vielä pienellä kertoimella. Kukaan kun ei myy itselleen tappiolla.

Kun sitten hinnassa ollaan yllättäen samalla tasolla, kuin mistä alun perin lähdettiin, on tullut aika kilpailuttaa. Nyt tilalle valitaan aina se halvin toteuttaja. Joka polkee palkkoja, jättää verot maksamatta ja sekoittaa tuotteeseen huttua.

Kuka katsoisi kokonaisuuden perään?

Kuka uskaltaisi miettiä, mitä pikkurahalla voi saada?
*) Siitähän meille virkamiehille palkka maksetaan: paremmin tekemisestä, ei laiskuudesta tai saavutettujen etujen turvaamisesta.

Samassa teemassa aiemmin ajattelemaani:

Päivä moraalinvartijana terveydenhuollossa (3.12.2011)
Päivä moraalinvartijana rakennusalalla (5.12.2011)
Päivä moraalinvartijana työmarkkinoilla (7.12.2011)
Katoava moraali ja kultaiset kahleet (6.1.2012)
Vielä osaoptimoinnista ja rakennusalasta (1.12.2012)

Tekijänkammiosta avoimeen jakamiseen

Tekijänoikeudet tuntuvat usein ennen muuta rajoittavan hengentuotteen käyttöä ja jakamista. Onko niin, että rahanahneus ja typeryys "sitoo suittet" alunperin hyvälle tarkoitukselle?

Lausuin kollegan kanssa perjantaina Verohallinnon palautteen Avointen tietoaineistojen käyttölupaluonnokseen.

Julkishallinnollista tehtävää toimittavassa virastossa ongelma syntyi jo alkuvuonna dataa avatessamme. Taustalla on kuulemma informaatio-oikeus, joka sanoo että kun olemme jotain julkaisseet, olemme samalla luopuneet kaikista oikeuksistamme tekeleeseemme. Siten emme voisi liioin ohjata käyttöä mitenkään, emme edes vaatia että käyttäjän pitäisi kertoa kenellekään käyttävänsä meidän aineistoa (keskustelua tästä Avaa dataa! -blogissa).

Juristi kun en ole, en tahdo oikein kyetä seuraamaan tätä ajatuksenkulkua. Olen läpikotaisin käyttäjän liiveissä, ja internetaikakauden kasvatti.

Jos joku on netissä, se ei tarkoita, että minä saisin sitä käyttää.

Siksi pidän kovasti CC-lisensseistä, ne kun selventävät käyttäjälle pelikenttää kummasti.

Vielä henkilökohtaisempi esimerkkini kumpuaa musiikin maailmasta. Sukulaisemme ihana äänitys on vielä tallessa kasetilla, mutta muussa formaatissa äänitettä ei saa. Laulaja tahtoisi itse teettää äänitteestä uuden painoksen, mutta jotkut-oikeudet ovatkin levy-yhtiöllä, eikä asialle voi mitään. Hänen ihanat laulunsa ovat nyt tuon äänitteen vankina :(

Avoimuuden valokeilahan on vihdoin löytänyt hallinnon. Sen armottomat säteet halkovat jo viranomaisten hakemistoja ja asiakirjoja. Mutta jos totta puhutaan, osallistamiseen näinä niukkojen resurssien aikoina olisi syytäkin valjastaa joukkojen viisaus. Opettelu vain vienee aikaa, kun tähän mennessä kaikki valmistelu on opittu tekemään hiljaisuuden hämärissä kammioissa, kenenkään häiritsemättä asiantuntijan ajatustyötä.

Muistan kun tapasin Ruotsissa Piratpartietin edustajan.. Siinä ajattelussa oli omanlaistaan villiä vetoa. Kuulin täkäläisestä tekijänoikeuslain uudistuskeskustelusta huudon "Miksi eduskunta kuulee vain etujärjestöjä".

Jottai hallinnon kai tarttis tehdä (tällekin asialle).

Osallistamista siellä täällä

Istuin illalla vielä kissa sylissä silmäilemässä käsitemallimme keräämiä katselmointihavaintoja. Sijoitin mielessäni katselmoijia prosesseihin nähdäkseni, josko kaikki näkökulmat oli saatu talteen. Yhtäkkiä välähti.

Katselmointihan on yhden sortin osallistamista!

Osallistamiseen on perinteisesti liitetty ideoiden keruuta, jalostusta ja toimeenpanovaihetta. Kun kaikki eivät kuitenkaan voi osallistua kaikkeen, voi lohduttautua sillä, että katselmointivaiheessa saa vielä näkökulmansa mukaan tarkasteluun.

Aikapankkikeskustelu aiemmin syksyllä toi esille kansalaisten halun osallistua julkishallinnon tehtävien linjaukseen. - Ihmisten pitäisi osallistua julkishallinnon kehittämiseen, totesi eilen myös Esko Kilpi puheenvuorossaan tietotyöstä.

Lausuntomenettely on niin ikään eri näkökulmien turvaamista valmisteluvaiheessa. Perinteisesti lausuntoja on kerätty osana lainvalmistelua.

Jakelulistat vain lienevät jumiintuneet vuosikymmenten saatossa. Tuoreessa tekijänoikeuslain uudistuksessa huomautettiin, että eduskunnassa kuullaan mieluummin perinteisen vallan käyttäjiä.

Kiinnostusta osallistumiseen kun olisi myös uudessa uljaassa kansalaisyhteiskunnassa.

Sauvakävelyllä työn muutokseen

Tiedetäänkö me, mitkä ovat digitaalisesti natiiveja toimintatapoja? Onko meillä erilaista, jossain muussa toimivaa referenssiä, jonka avulla voisimme peilata omaa muutostarvettamme.

Informaation tulva piilottaa toistuvat toimintamallit tekijöiltä. Esineestä on helppo sanoa, että tuosta puuttuu ruuvi, mutta on vaikeaa korjata toimintatapoja aikaan sopivammiksi. Aikanaan suunniteltu ja hyväksi havaittu malli saa jatkua liiankin kauan, koska se toimii (vielä).

Yksi suurimmista muutoksista on asiakassuhde. Yhä useampi osa palvelusta tehdään moduuleista, yhdessä asiakkaan kanssa konfiguroiden. Asiakkaan osallistuminen on yhä tavallisempaa. Asiakkuudet ovat voimakkaasti vuorovaikutteisia ja siten jokaisessa kohtaamisessa toimintaa(mme) kehittäviä.

Facebook on työväline

Perinteisiä back office -toimintoja ei enää ole, vaan jokaisen on oltava mukana asiakkaan maailmassa. Facebook on siten työväline. Jos minulla on hyvä kokemus palvelustanne, en kerro sitä yrityksellesi, vaan tuhannelle kaverilleni Faebookissa. Ja keskustelu jatkuu.

Ellet ole mukana keskustelussa, olet menettänyt mahdollisuuden kehittää toimintaasi - yhdessä asiakkaidesi kanssa.

Temporaalinen yrityskäsitys - eli kaikki tapahtuu ajassa

Millainen tulevaisuus on rakennettava toimintatapoihimme tänään? Olemmeko tulossa enemmän relevanteiksi asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme kuin eilen? Siksi on ymmärrettävä ajassa olevia signaaleja, tekemisessä olevia eroja ja niiden soveltamismahdollisuuksia.

Organisaation keskeisin haaste on läpinäkyvyys. Se ei tarkoita, että muutos voidaan ottaa saman tien käyttöön. Vaan onko meillä ympäristö, jossa voimme kokeilla uutta tekemistä turvallisesti? Kehitystoiminta on oppimista siitä, mitä tapahtuu (Lue Eskon mainio blogaus: What Supercell can teach us about the future of work).

Jos teemme vain toistavaa toimintaa, kehittämisen merkitys ei ole suuri. Kilpailukyky on kontekstuaalista.

Kommunikaatio on oman toiminnan näkyväksi tekemistä. 

Tämä on kolmas kommunikaatiologiikka ja tapa tehdä asioita: en tiedä, kuka viestini saa ja mitä se hänessä aiheuttaa. Ensimmäinen oli, että viesti lähetetään yhdelle/muutamalle henkilölle. Ja toinen, että johto "broadcastaa" viestin passiivisille vastaanottajille.

Nyt tekeminen lähtee liikkeelle impulssista: “Olen nähnyt tämän..”, ja kriittisen massan ylityttyä sille asialle on tehtävä jotain. Ja siinä on Yammerin voima: se muuttaa kommunikaation perustoimintatavan.

Kommunikaation arkkitehtuuria, informaatioarkkitehtuuria ei voi määritellä etukäteen; emme voi tietää etukäteen työntekijän tarvitsemaa informaatiota. Työntekijän saatavissa olevan tiedon määrää rajaamalla määritämme rajat tekemiselle ja kehittymiselle. Olennaista on infoähkyn hallinta. Sisältöä täytyy suodattaa ja kohdentaa. Se tapahtuu “tägäämällä” hashtageilla.

Kommunikaatio- ja informaatioarkkitehtuuria ei siis voi määrittää organisaatiolle, vaan jokainen määrittää itselleen hetkellisesti tärkeän kontekstin. Hän määrittää ne henkilöt ja hakusanat, joita hänen on seurattava onnistuakseen omassa työssään.

Siksi tiedon on oltava läpinäkyvää ja saatavissa.

Yksikään tietotyötä tekevä ihminen ei voi enää tehdä omaa työtään ilman, että seuraa useita muita henkilöitä. Työtä eivät tee toisistaan erilaiset yksilöt vaan toisiaan tarvitsevat vuorovaikuttajat. Kaikkein tärkeintä on kehittää vuorovaikutusta.

Perinteinen hierarkkinen johtaminen estää toiminnan kehittämistä. Supercell-kulttuurissa käsitys ihmisestä on aivan erilainen kuin perinteisessä. Työ on kolme asiaa:

1. teen merkityksellisiä asioita
2. teen niitä merkityksellisten ihmisten kanssa
3. ..merkityksellisellä tavalla

Julkishallinto on tietointensiivisin osa yhteiskuntaa. On ratkaistava, miten julkishallinnon asiakkaat saadaan mukaan kehittämään yhteiskuntaa - se on kaikkien asia. Maailma toimii verkostona ja me olemme siinä solmuina Toiminnan on oltava lähtökohta kehittämiselle.


Ps. Miten se sauvakävely tietotyöhön liittyi?

Esko kertoi oman kääntymyksensä kunnostaan huolehtivaksi sauvakävelijäksi: "Mikään sisäisistä toimintatavoistani ei olisi tehnyt minusta sauvakävelijää. Mutta minulla oli ystävä, jolla oli erilainen toimintatapa. Sen näkeminen auttoi minut pohtimaan omia toimintatapojani."