maanantai 31. tammikuuta 2011

Intohimo jättää jäljen

Nautiskelin viikonloppuna dokumenteista. YLEn Areenalta löytyi huikea tiededokumentti pääosassa nobelisti Eric Kandel, aivotutkija joka mallinsi oppimista ja muistin toimintaa molekyylibiologian keinoin. *Dokumentti on jälleen nähtävissä YLEn Areenassa (29.1.2012 asti)*

Loistava tarinankertoja, varsinainen ilopilleri Kandel visualisoi ja konkretisoi oppimista ja muistia monin esimerkein. Rakas kauko-ohjattava pikkuauto sodan jalkoihin sortuvassa Wienissä oli merkittävä seikka tutkijan etsiessä selitystä, mikä osuus tunteella on merkitysten muistiin painamisessa. Saman tunnetekijän äärelle toivat myös Kiti Müllerin opit blogissani. (Kandelin In Search of Memory oli muuten hänen lukusuosituksensa!)

Hurmaava Kandel toi esiin tiimistään myös nuoria tutkijoita eri tehtävissä. Kaikki alleviivasivat tulosten syntymisessä yhtä yhteistä tekijää: intohimoa.

Illemmalla hyvän tweetin tuttuni Mervi Jansson vinkkasi blogiinsa oppimisen uusista tuulista. Mervi oli ollut Lontoossa haistelemassa mm. pelillisen oppimisen uusia tuulia.
Oppiminen syntyy tekemisestä, kokemisesta ja tarinoista. Hyvä oppimisympäristö rakentuu tekemiselle. Tekemistä tulee syventää aiheeseen liittyvillä tarinoilla. Tekemisestä syntyy tarinoita. Tarinat tulee jakaa.

Iloinen irrottelu näin työviikon alkuun:

Onko siis sittenkään niin paha asia, jos viihdymme työpaikalla? Jos ryhmässä heitellään ideoita estottomasti? - Ehkä julkishallinnolla ei olekaan enää varaa pönöttää yksinäisten asiantuntijuuksiensa varassa?

keskiviikko 19. tammikuuta 2011

Muistithan viedä verokortin työnantajallesi?

Tammikuussa jo yli 150 000 suomalaista on tilannut verokorttinsa verkossa. Vilkkainta verkkoasiointi oli viime viikolla Keski-Suomessa ja Pirkanmaalla (62 % molemmilla). Edellisviikolla Pirkanmaata (65 %) peesasi myös pääkaupunkiseutu (63 %).

Verokortin vuodelle 2011 sai 4,5 miljoonaa suomalaista. Suurimmalla osalla meistä kortti käy sellaisenaan. Tarkista kuitenkin selvitysosasta, että ainakin korot ja matkakulut ovat oikeassa suuruusluokassa, neuvoo Veronmaksajat.

Sitten vain kortti palkanlaskijalle, ennen helmikuun palkanmaksua!

Jos taas tarvitset uuden verokortin, saat sen verkossa, omilla verkkopankkitunnuksillasi. Kysymme sinulta 5 asiaa.

Ei enää jonoja puhelimessa tai ruuhkaisissa verotoimistoissa. 24/7.
Mitä sanot palvelustamme?

torstai 13. tammikuuta 2011

Jokainen luo oman todellisuutensa

Eilinen huipentui ihailemani Kiti Müllerin luentoon aivoista työvälineenä. Kiitokset järjestävälle seuralle! Muutama ajatus tuntuu erityisesti linkittyvän suoraan edellisiin ajatelmiini sekä joululomalla lukemani Christian Jungersenin teemoihin, joita muhittelen takaraivossani seuraavaksi.

Ihmisen havaintoja ja siten koko ajatteluamme ohjaavat tunteiden lisäksi myös aiemmat kokemukset. Müller kertoi, missä aivolohkoissa nuo kolme erilaista kognitiivista toimintoa sijaitsevat ja näytti saman todistettuna suoraan aivoista otetuissa kuvissa.

Miksi palavereista jää erilainen käsitys

Kun teemme havaintoja tilanteissa, lataamme osan asioista säilömuistiimme. Kokemastamme syntyy lähes aina myös tunnejälki. Tuo fiilis, oli se sitten positiivinen tai negatiivinen, tallentuu muun tiedon mukana omaan paikkaansa aivoissa - amygdalaan, kertoi Müller. Kun vastaava tilanne koittaa seuraavan kerran, myös tuo mantelin muotoinen alue aivoissamme aktivoituu.

Tunnepuolen ajattelun kotipesä on mantelitumakkeessa. Lukion biologian tunnilla parasta oli juuri aivotutkimus, mutta sieltä en moista tumaketta muista (ehkä aivotutkimuksessa ei vielä oltu päästy mantelitumakkeeseen asti? Müller nimittäin kertoi vasta opiskelleensa 80-luvulla). Ensi kerran törmäsin mantelitumakkeen mahtavuuteen Glorian tunteita käsitelleestä jutusta: mantelitumakkeesi se vain otti vallan, jos yhtäkkiä ylireagoit ulkoisesti mitättömään tapahtumaan.

Pelkkien steriilien havaintojemme lisäksi peliin sekaantuvat aina myös tunteet. Siten työyhteisön jokaisen kokouksen jokaisella osallistujalla on oma "tunnekuormansa".

Jotenkin näin: Maija muistuttaa Hekan ala-asteen opettajaa, joka aina vihjaili ikävästi. Vaikka Heka ei sitä tiedostaisikaan, hänen havaintonsa Maijan esittämistä uudistuksista saattavat värittyä negatiivisesti: idea nyt vain tuntuu ikävältä. Kikka taas on jakanut vaikkapa saman elämänkokemuksen Maijan kanssa, ja innostuu oitis kuulemastaan.

Kokouksen jälkeen tunnelmatkin vaihtelevat: Ei saatu niin mitään aikaan, tuumaa yksi kun taas toinen puhkuu intoa: Nyt mennään eikä meinata!

Tietotyöläisen haasteet

Aivot lukevat elämää kokonaisuutena. Niinpä nykyinen 24/7-meno ja IT-vimpaimet teknisempine aistiärsykkeineen myös rasittavat ihmistä, joka luotiin alun perin kanssakäymiseen toisten ihmisten kanssa.

Asiantuntijatyö 2x2-kopperossa, välillä pikapyrähdys läppärin kanssa kokouksiin, meilin ja puhelimen jatkuva kilinä; lukemista ruudulta, näppis ja hiiri.. Työergonomia on tähän asti ollut istuma-asentoja. Nyt puhutaan myös (neuro)kognitiivisesta ergonomiasta.

Aivot, tuo ajattelun ja koko olemisemme aarre, ansaitsevat tulla käytetyksi monipuolisesti.

Toisen ihmisen kanssa ääneen ajattelun kautta jäsennämme yhteistä todellisuutta ja jaamme myös ns. hiljaista tietoa. Tämäntyyppinen ajattelu on keskustelua ilman tiukkoja kokousaikatauluja. Se ei myöskään onnistu emailien tai muistioitten kautta. -Kiti Müller

Tuottavuustalkoissa täydellisyyteen pyrkivät aivotyöläiset nyt vain eivät voi tehostua loputtomasti jatkamalla työpäiväänsä. Tutkimusten mukaan jatkuvat 10 tunnin työpäivät näkyvät suoritustehon laskuna. Jos taas haet lisätyöaikaa unesta, aiheutat aivoillesi hallaa: yksi valvottu yö vastaa promillen humalatilaa.

Huippusuoritukseen pääsevät vain levänneet aivot. Mikä paradoksi tässä ajassa!

Tiukka viesti aivotutkijaltamme oli, että pitkien kuormitusjaksojen jälkeen aivoille pitää antaa aikaa palautua. Vallankumouksellisen vapauttava ajatus meille pingottajille: kun pää on pinnistellyt pitkään täysteholla, aivomme tarvitsisivat peräti 3-5 päivää palautumiseen. - Emmekö siis panostaisi hyvällä omalla tunnolla itseemme edes muutaman tunnin silloin tällöin!

Ja toinen juttu: vaikka kuinka vannomme rationaalisuuden nimiin, tunteista vapaisiin tehotyöpaikkoihin emme pääse. Työkavereittemme lisäksi yhteistyössämme vaikuttavat kaikkien meidän tunteet - myös meidän menneisyytemme.

Lisää luettavaa Müllerin ajatuksista:
Luentoyhteenveto: Aivot - tärkein pääomamme (Kela)
Ilman aivotyöhuoltoa infostressi pahenee (Tiede)
Veditkö pään täyteen töitä? (Taloussanomat)

torstai 6. tammikuuta 2011

Sanoja vuosien takaa

Kesällä Sydän paikaltaan -blogiyhteisössä esitettiin kysymys, miten minusta tuli "epänormaali virkamies".

Kysymys on ristiriitaisuudessaan samalla sekä kamala että mieltä lämmittävä.

Kamala siksi, että jotkut olivat onnistuneet luomaan kuvan virkamieskunnasta hirviöinä. Lämmittävää luonnollisesti se, että minut luettiin pois tuosta joukosta.
Kyllä kai se lähtee sydämestä, on osa persoonaa, vastasin.
Vastaus löytyi syvältä nuoruuden, lähes lapsuuden muistoista.

Vuoden vaihteessa voitin sisäisen hamsterini ja hävitin paljon turhia papereita, ns. muistoja. Niiden joukosta löytyi ällistyksekseni käsin kirjoitettu A5-ruutupaperi. Sen otsikkona oli koruttomasti

Aamun avaus Lappajärven yläasteella syyskuussa 1988

Muistitko äsken, mikä voima sanoissasi piileekään? Tiesitkö, miten täydellisesti voit muuttaa niiden ihmisten päivän, joiden kuullen aukaiset sanaisen arkkusi?

Joku on joskus sanonut, että sanottua sanaa tai ammuttua nuolta ei saa takaisin. Miten toivottoman myöhäistä onkaan puraista huuleensa kun jo näkee isän jähmettyvän paikoilleen. Tai kun äidin silmäkulma kostuu ja hän pyyhkäisee vaivihkaa muka roskaa pois. Tai kun kaveri vavahtaa, kuin olisit oikeasti lyönyt.

Jokainen kerta jättää jäljen. Jokainen sana rakentaa pienen palan panssaria toisen tunteiden ympärille. Aikaan ennen nälväisyä ei voi palata. Ja jonain päivänä olet itse murentanut sen vahvan pohjan, jolla suhteenne on ollut.

Meidän pitäisi aina miettiä - varsinkin silloin, kun oikein suututtaa - saanko minä motkottamisellani tai rähjäämiselläni tosiaan aikaan muutoksen vai onko seurauksena vain paha mieli toiselle.

Ei meillä ole oikeutta pahoittaa kenenkään mieltä, ei sitä kukaan kaipaa. Kyllä meillä kaikilla on joka päivä ihan tarpeeksi vaikeuksia ja murheita omasta takaa.. ROHKAISUA tässä tarvittaisiin.

Kirjoitan tätä siksi, että kannan huolta ihmisyydestä. Kun länsimäinen ihminen vannoo yksilöllisen vapautensa nimissä voivansa polkea jalkoihinsa kaikki vanhat arvot, kilpajuoksussa korkeimmille palkintopalleille jää aina jalkoihin myös toinen ihminen. Ja toisaalta ihmisyyden puolustaminen alkaa pienistä asioista. Jokaisella valinnallamme - sanallamme - on merkitys.

Pientä esimakua rohkaisun voimasta näemme tuskaisen sydämen taistelun tauottua samaisen blogin kommentissa.

Muistan kuinka jännittynyt olin pienen puheeni lopussa, kuinka sydän hakkasi, kun sanoin mikrofoniin loppusanat palatakseni sitten luokkaan: Murheetonta päivää meille kaikille!

Tänään haluan toivoa meille kaikille
Murheetonta ja lähimmäistä rakastavaa vuotta 2011!