Sanoja vuosien takaa

Kesällä Sydän paikaltaan -blogiyhteisössä esitettiin kysymys, miten minusta tuli "epänormaali virkamies".

Kysymys on ristiriitaisuudessaan samalla sekä kamala että mieltä lämmittävä.

Kamala siksi, että jotkut olivat onnistuneet luomaan kuvan virkamieskunnasta hirviöinä. Lämmittävää luonnollisesti se, että minut luettiin pois tuosta joukosta.

Kyllä kai se lähtee sydämestä, on osa persoonaa, vastasin.

Vastaus löytyi syvältä nuoruuden, lähes lapsuuden muistoista.

Vuoden vaihteessa voitin sisäisen hamsterini ja hävitin paljon turhia papereita, ns. muistoja. Niiden joukosta löytyi ällistyksekseni käsin kirjoitettu A5-ruutupaperi. Sen otsikkona oli koruttomasti

Aamun avaus Lappajärven yläasteella syyskuussa 1988

Muistitko äsken, mikä voima sanoissasi piileekään? Tiesitkö, miten täydellisesti voit muuttaa niiden ihmisten päivän, joiden kuullen aukaiset sanaisen arkkusi?

Joku on joskus sanonut, että sanottua sanaa tai ammuttua nuolta ei saa takaisin. Miten toivottoman myöhäistä onkaan puraista huuleensa kun jo näkee isän jähmettyvän paikoilleen. Tai kun äidin silmäkulma kostuu ja hän pyyhkäisee vaivihkaa muka roskaa pois. Tai kun kaveri vavahtaa, kuin olisit oikeasti lyönyt.

Jokainen kerta jättää jäljen. Jokainen sana rakentaa pienen palan panssaria toisen tunteiden ympärille. Aikaan ennen nälväisyä ei voi palata. Ja jonain päivänä olet itse murentanut sen vahvan pohjan, jolla suhteenne on ollut.

Meidän pitäisi aina miettiä - varsinkin silloin, kun oikein suututtaa - saanko minä motkottamisellani tai rähjäämiselläni tosiaan aikaan muutoksen vai onko seurauksena vain paha mieli toiselle.

Ei meillä ole oikeutta pahoittaa kenenkään mieltä, ei sitä kukaan kaipaa. Kyllä meillä kaikilla on joka päivä ihan tarpeeksi vaikeuksia ja murheita omasta takaa.. ROHKAISUA tässä tarvittaisiin.

Kirjoitan tätä siksi, että kannan huolta ihmisyydestä. Kun länsimäinen ihminen vannoo yksilöllisen vapautensa nimissä voivansa polkea jalkoihinsa kaikki vanhat arvot, kilpajuoksussa korkeimmille palkintopalleille jää aina jalkoihin myös toinen ihminen. Ja toisaalta ihmisyyden puolustaminen alkaa pienistä asioista. Jokaisella valinnallamme - sanallamme - on merkitys.

Pientä esimakua rohkaisun voimasta näemme tuskaisen sydämen taistelun tauottua samaisen blogin kommentissa.

Muistan kuinka jännittynyt olin pienen puheeni lopussa, kuinka sydän hakkasi, kun sanoin mikrofoniin loppusanat palatakseni sitten luokkaan: Murheetonta päivää meille kaikille!

Tänään haluan toivoa meille kaikille
Murheetonta ja lähimmäistä rakastavaa vuotta 2011!