Käytätkö työssäsi troolia vai onkea?

Uusi asiantuntijuus on tietotyötä. Uusi media on nopeuttanut tiedonkeruuta. Vertauskuva kalastuksesta: ongella saa yhden kalan kerrallaan. Troolin saaliilla ruokkii pienen kylän.

Some on asiantuntijan trooli. Sillä hän saa kerättyä suunnitelman muutosvaikutukset päätöksentekonsa tueksi.

Mahdollisuuksien meri on siis avoinna.

Saalista vain ei kuulu.

Menettelyt ovat viime vuosisadalta. Jos muutoksen toteutus ulottuu vaikkapa kolmen yksikön ja viiden prosessin alueelle, päätöksenteko-oikeus on hukattu matriisiin.
Kullakin orgaanilla kun on oma agendansa. Oma johtoryhmänsä. Oma käsittelyaikansa.

Omat etupiirinsä.
Omat hovinarrinsa.

Valinnanvapaus ja muita avoimuuden esteitä

© Iqoncept | Dreamstime.com

Sosiaalinen media on luonut loistavia tapoja tehostaa omaa työtä. Samalla se on tuonut monta vaihtoehtoa: saman voi tehdä myös sillä, tällä ja tuolla.

Mitä useampia työkaluja käytän, sitä suurempi on riski, etten hallitse niitä kaikkia. Juuri hallinnan (tunteen) vuoksi on helpompi vaatia yhtä autuaaksi tekevää ja kaiken kattavaa ratkaisua.

Yhtä ainoaa ei vain ole olemassa. Sen puutteessa kieltäydytään käyttämästä yhtään mitään sellaista, joka ei ratkaise kerta koko ongelmaa.

Ja niin ollaan tilanteessa, jossa tehottomuus jatkuu. Koska koko joukkoa ei ole saatu käyttämään valittuja välineitä: "En saa Etherpadia auki iPadilla, käytän vain GoogleDocsia" ja "En tykkää Yammerista, käytän vain Sharepointia". Olisikohan jo aika käyttää valistunutta itsevaltiutta ja rohkeutta tehdä valintoja!

Tarvitaan modulaarista ajattelua. Tarvitaan myös tukea hallintaan.

Siksi olen niin mielistynyt iPhoneeni. Jokainen Apps löytyy siitä. Tiedän mitä milläkin laitteeseen lataamallani kilkkeellä aion tehdä. Siksi olen toiveikas myös Oma Yritys-Suomen ja Suomi.fin, jopa asiointitilien suhteen.

Tarvitsemme myös isoja kokonaisnäkymiä.
- Ne vain pitäisi osata koostaa. Anybody?

Muutoksen tuulet tavoittavat myös asiantuntijan

iPhonen App-valikoima on
oiva esimerkki työkaluista.

Eilen seurasin aamupäivän virkatoimieni lomassa webcastin välityksellä VM:n palveluväyläseminaaria. Kuuntelin mm. mitä pääjohtajamme kertoi palveluväylään liittyvistä odotuksista ja Viron kanssa käynnistetystä pilotista.

Chattasin vaikutelmia puheista Vyvillä kahden kollegani kanssa, ja postasin webcast-sivulla olevalla lomakkeella tilaisuuteen myös ns. yleisökysymyksen. Kiinnostavimmat aiheet ja linkin webcastiin jaoin tuoreeltaan sisäisessä Yammerissa.

Etukäteen kaksi FB-ystävää kyseli osallistumisaikeistani. Toinen kertoi Yammerissa jälkikäteen, että verkkoyhteydet tilaisuudessa olivat sen verran heikot, että "liverapoilu" ei kerrassaan onnistunut (lue liverapoilusta Tuija Aallon blogissa).

Viikolla omassa yksikköpalaverissa kuulin suureksi ilokseni esityksen, kuinka asiantuntijat ovat valjastaneet verkostonsa yhteisöllisemmäksi työvälineeksi Sharepointin.

Suurena tavoitteena on siirtää keskustelu pois sähköposteista yhteiselle alustalle. Myös kulloinkin yhdessä työstettävän dokumentin versionhallinta on huomattu haastavaksi. Ovat siis tähyämässä yhteiskirjoittamiseen..!?

Olen vuosien varrella blogannut avoimuudesta, muutoksesta ja sosiaalisesta mediasta. Olen oppinut osaajilta Suomessa ja ulkona. Uusi aika on koittamassa nyt myös julkishallinnossa!

Olennaista asiantuntijaorganisaatioissa on mieltää, että työmme, olipa uuden menettelyn tai ohjeen työstämistä, on enemmän ja vähemmän pelkästään keskustelua! Se on eri näkökulmien punnitsemista ja yhteisen käsityksen luomista yhdessä, mahdollisimman suuren viisauden äärellä. Tulos konkretisoituu sitten aikanaan pykäliksi, ohjeiksi ja vaikkapa tiedonkeruuksi; nettisivuiksi ja asiointipalveluiksi.

Työkalut tukevat - tai sitten eivät.

Avoimuus on aktiivinen päätös

Uudet työkalut mahdollistaisivat pääsyn kaikkeen siihen tietoon, jota työssä tarvitsemme. On Yammeria, Sharepointia, VYVIä ja Vatrya..

Mutta miksi työkaluja ei käytetä eivätkä verkostot kasva? Miksi postauksia ei synny eivätkä linkit leviä? Miksi koulutetutkin tekevät paniikkijarrutuksen ja poistuvat paikalta kokonaan, vievätpä muidenkin viestit mennessään?

Onko niin, että some onkin vallankumous?

Perustavaa laatua oleva muutos toimintatavoissa, jossa suurin hyöky käy omien korvien välissä? Olisi uskallettava avomerelle, pois kontrolloidulta hiekkarannalta.

Keskustelin taannoin Aallon Tuijan kanssa avoimesta aktiivisuudesta. Tuija haastattelee kirjaansa varten useita eri aloilla ja monilla eri tasoilla ja tavoilla toimivia kollegojaan. Me kartoitimme somen ja verkkoviestinnän ulapoilta löytämiämme motiiveja ja mahdollisuuksia.

Näyttää myös siltä, että organisaatiossa tieto on edelleen valtaa. Tekijöiden pitäisi oppia myös jakamaan tietoa, sillä arjen työviestintä on jokaisen tehtävä. Ilman jakamista ei tieto kulje organisaation sisällä.

Toinen tapa toimia avoimesti on rikastaa omaa yhteisöä tuomalla tietoa ulkoa. On kulttuurivallankumous oivaltaa, että mistä vain voi oppia. Jääkö muuten voimaan vanha sanonta: Kannettu vesi ei kaivossa pysy?

Emme ole vielä ymmärtäneet, että ihmisille täytyy taata pääsy sellaiseenkin tietoon, jota kukaan ei osaa olettaa heidän haluavan. Ihmiset eivät itsekään tunnista, että tarvitsisivat  juuri tuota tietoa - ennen kuin sen tarve koittaa. Siten organisaatiota ei voi koskaan täysin suunnitella etukäteen. - Esko Kilpi (blog, suomennos minun)

Suomea johdetaan edelleen edestä. Jos johto ei jaa tietoa aktiivisesti meneillään olevista asioista, ei muidenkaan sovi ottaa käyttöön jakamisen kulttuuria.

Silloin future office on kuollut jo ennen syntymistään..
Kauan eläköön future office?

Sateen varjolla ja muita SADe-blogeja

Mikä merkitys on sosiaalisella medialla arjen tiedon jakamisessa ja löytämisessä? Kannat käyvät puolesta ja vastaan: Ei enää mitään uutta vs. Mitä vain kunhan ei sähköpostia.

Sateen varjolla (SADe-viestintää yhdestä palvelukokonaisuudesta) löytyi Facebookin (yhteisöpalvelu) ryhmästä Finnish Open Data Ecosystem (avoimen datan edistäjät). Työstämme TEMin johdolla SADe-viestintää Yammerissa.

Osallistumisympäristö oli tietääkseni ensimmäinen SADe-blogeista. Onko muita SADe-blogeja?

Heinosen Merja blogahti kuun alussa Lupa palvella -blogissaan viestinnän historiasta: kuinka kautta aikojen on tullut aina uusi tapa hoitaa homma - mutta ei koskaan mitään kokonaan korvaavaa.

Blogaavan yhteisön luominen on haasteellista, yksin ehtiminen vielä riskaabelimpaa. Mutta yritettävä olisi. Sillä mitä useammassa näyteikkunassa tuotteesi tulee kuluttajaa vastaan, sen todennäköisempää on siihen tarttuminen.

Hyvä ja paha vastakkain?

Ohhoh mikä alkuvuosi. Lunta enemmän kuin ikinä, Elämä viskelee ylläreitä kuin parempikin pommikonelaivue..

Talousuutisointi syöksyy, elpyy - nousee, hyytyy.. Ay-liike jää kiinni työpaikkakiusaamisesta. Finnair anelee toisella kädellä pomoja pysymään, hiillostaa toisella hanskalla työväkeään: "Ihan pakko säästää, ainakin 5 %" ja kaapii hillot hienostolleen työntekijöidensä selkänahasta.

Samainen Finnair jää median pihteihin pomonsa asuntokaupoista: "Minä myyn kotini sille eläkevakuuttajalle, jonka palveluksia tahdon edelleenkin käyttää". Hmm. Ristiinvaikuttaminen nousee laajemminkin keskusteluun.

Rakennusalan uutiset synkistävät tuttavapiireissä: rehellisen yrittäjän on turha yrittää enää yhtään mitään. Urakat voittaa aina halvin tarjoaja. Voittajan hintaan eivät mahdu verot tai TESien mukaiset tuntipalkat, mutta ostaja ummistaa silmät.

Illan uutisessa vietiin kehitysajatuksia elinkeinoministerille. Kiire onkin keksiä jotain, sillä riskin totisesti kantaa yksin yrittäjä.

On kuin talven aikana hyvä ja paha olisivat törmänneet hurjemmin kuin vielä koskaan. Entä se hyvä?

Maanantaina Kuittisen Outi kertoi Suomi.fi-kehittäjäyhteisölle Demosin kokemuksista osallistaa. Outi valotti kuinka valjastaa Yammerilla joukkojen osaaminen mukaan vaikkapa tapahtumarakentamiseen. Facebookin verkostoissa ihmiset välittävät vastaukset käytännön ongelmiin muutamassa minuutissa.

Outi kertoi alati hämmästelevänsä, mikä oikein saa sadat ihmiset osallistumaan. He tulevat ilmaiseksi kehittämispajoihin, olipa kyseessä arjen elinympäristö tai tulevaisuuden taivaanrannan maalaus.

Osallistumalla voi vaikuttaa tärkeiksi kokemiinsa asioihin.

Ihminen on yhä edelleen yhteisöllinen otus, jonka sisään on piirretty hyvän ja pahan välinen raja. Tahdon uskoa, että löydämme toisemme niin, että paha ei voita.

Vaalit ja somella SADetta?

Mäntyniemi sai uuden isännän. Ratkaisua kaksintaistoon haettiin vimmatusti sosiaalisesta mediasta. Vaaliuurnilla valtaansa kuitenkin käytti alle 70 % äänioikeutetuista.

@hponka tiivisti Twitterissä pöhinän ja lopputuloksen eron:

#vaalit2012 Tänään muuten murtui monen ihmisen harha, jonka some oli heille synnyttänyt. Joskus netti vääristää kuvaa todellisuudesta.

Isä ja tytär Kuustoselta kysyttiin, olivatko nämä sukupolvivaalit. Minä sanoisin, että kyllä, ainakin somen käytön näkökulmasta.

Demokratia tuli uusien äänestäjien luo, kun ehdokkaat "pyysivät mukaan" Twitteriin ja Facebookiin. Jos peukuttaminen luetaan poliittiseksi keskusteluksi, myös yksi SADe-ohjelman tavoitteista on roihahtanut hyvään liekkiin.

Some suorastaan pakottaa kuulemaan kansan ääntä. Ellet kuuntele, menetät äänestäjäsi. Tai asiakkaasi, kuten DealDash-yrittäjä William Wolfram otsikoi: "Love thy customer - or someone else will". Tärkeää olisi saada nyt syntynyt osallistuminen ja keskustelu jatkumaan.

Haaste viranomaiselle virkamieskunnalle syntyy siitä muutoksesta, että some on henkilökohtainen. Some on suhde! Suhteessa toinen osapuoli ei voi jäädä etäiseksi.

Vanha valta perustuu hierarkiaan. Valtaa ylläpidetään nimenomaan etäisyyden, tiedon säännöstelyn avulla. Uudessa vallanjaossa kuka tahansa pääsee somessa lähelle idoliaan, esittelemään ajatuksensa päättäjille - jopa presidenttiehdokkaalle. Myös media on kuulolla somekanavilla.

Siksikö vanha valta pelkää somea? Siksikö Obama ja Haavisto lupaavat someksi muutosta?

Osa haaveissaan nyt pettyneistä äänestäjistä purnasi somekanavilla jo muuttoa Ahvenanmaalle, pelkäsi "Salen" vievän työttömien loputkin tuet ja kauhisteli edessä olevia suvaitsemattomuuden vuosia.

Kuusivuotiskautensa 1.3. alkava valtiomies @niinisto kiitti viisaasti myös niitä, jotka ajattelevat toisin: "On hyvä, että meitä on erilaisia ajattelijoita".

Some tuo heidät luo. Kuuleehan Mäntyniemi?
(Kuulevathan Eduskunta ja Kesäranta ja kaupungintalot ja virastot..?)

Kolmen blogin loukussa?

Dagen efter (Veronleimaus) käynnisti vihdoin myös Aamulehden blogin.

Aamulehden Kerho oli tuttu viime vuodelta; ja kun viimekeväinen kirjoittajatiimi hajosi, lupasin hoitaa esitäytetyn kampanjointia siellä. Oli vain kova juttu astua esiin kovasti pidetyn tiimin tilalle.

Toinen pähkinä purtavaksi oli vaalikevät. Yhteisö puhui vaaleista - astu nyt siinä sitten verottajana sisään vaalivipinään. Aika tarjosi pakotien: arjen tulipalot varastivat työpäivinä kaiken huomioni, ja yks kaks vaalit olivatkin takana. Nyt kai voidaan alkaa puhua jostain muusta?

En tiedä, kuinka onnistuneesti entrée nyt tuli tehtyä. Kukaan ei toivottanut vampyyriä tällä kertaa tervetulleeksi.

Siihen asti, ehkä täst'edeskin ainainen kumppani on huono omatunto (miksi ei ole jo valmista?) ja epävarmuus (mitä jos jollakin vaaliteemalla teilataan verottaja) ja vauhtia sata (miten ehdin tämän, tuon ja sen)..

Sosiaalisen median opetus: yksin ei voi hoitaa sekä perusviestintää että sosiaalisen median (uusia) aluevaltauksia. On saatava taakan jakajia.

Ulkoministeriö ja Kela näyttävät some-mallia

"Kevät keikkuen tulevi".
Kevät on kiivasta ______________ -aikaa.

Viime viikolla kevään täytti sosiaalinen media, tuttavallisemmin some vaan.

YLE järjesti teemaillan, jonka tuloksista myös Hesari uutisoi seuraavana päivänä. Linkit Twitter-virtaan päivittävät tietosi keskusteluista edelleen.

UM julkisti erinomaisen some-ohjeen ja avasi oman Facebook-sivun. Kelahan vakinaisti Suomi24:lla debytoineen Kela-Kerttunsa jo tammikuussa Facebookiin ja sai ansioistaan kunniamaininnan yhteiskunnallisesta viestinnästä.

Muuten mennyt vuosi, laskettuna viime keväästä, ei ole viestinnän mielessä kai kamalasti muuttanut maailmaa.

Vaalit vaihtanevat taas kerran tietoyhteiskunta-kärjen, jolla Suomea pynnätään edistyksen kelkkaan. - Siksikö Verttikin on vaiti? Täksi suveksi SADe-ohjelman pitäisi jo saada ilmaa siipiensä alle, kukaties ensimmäiset poikasensakin kuoriutumaan.

Yhteiskunnassa kaikki hyvin.
Veroilmoitukset tulevat taas esitäytettynä.
Verottaja jatkaa viimevuotista some-neuvontaa. Lisää viikolla =)

Sumeaa somea ja muita muutostarpeita

Illan YLEn A2-Teemailta nostatti ainakin Twitterissä melkoisen kuhinan. Erilaisia vaikuttajia oli raahattu studioon ja (me) muut kommentoimme keskustelua eri kanavilla. YLE löysi ainakin minut Naamakirjasta.

Törmäsin Facebookin perustaja-toimitusjohtaja Mark Zuckerbergista kirjoitettuun aiemmin tänään:

Facebook started out as his own revolt against Harvard's unwillingness to build an online facebook. What he built turns individuals into the authority. -NYTimes

Joku tweettasi mainiosti, että kuva somesta on vielä ihan sumea. - Hyvä kiteytys, jota mutustellessani päädyn pohtimaan, miten visioista ylipäätään koskaan tulee totta.

Arjen työpaikoilla meillä on strategiat ja visiot - ja sitten on arki, joka on turvattava. Mikä on se keino / menettely / taikatemppu, jonka avulla vallitseva asiantila nostetaan uuden vision mukaiseen muotoon? Miten vanhasta siirrytään uuteen?

Miten arjen työtaakan alla kehitetään uusi osaaminen, myydään uudet ajatukset ja valmennetaan työyhteisö uuteen?

Näiden kysymysten - ja illan keskustelunokareitten - ääreen jätän teidät:

Tutut ja tuntemattomammat aktivistit (auktoriteetit?) virittyivät Twitterin ääreen hashtagilla #A2ilta. Tweetit löytyvät jo Twapperkeeperistä ja lisää keskustelua A-tuubista.

Virkamies lähtee sosiaaliseen mediaan

Sosiaalinen media (some) saa kansalaiset osallistumaan ja mullistaa virkamiesten työt, saattaa jopa laajentaa käsitystä itsestämme.

Uudet välineet ja alustat mahdollistavat tiedonjakamisen ja asiantuntijoiden löytymisen aivan eri tavalla kuin keltaisten sivujen aikaan. Peli koskee myös viranomaisia, mukaanpääsy vain on vielä vähän mutkilla..

Laissa ja työjärjestyksessä määrätään tehtävät, jotka viranomaisen on hoidettava. Tehtävät eroavat valtiolla ja kunnallishallinnossa; kolmas taso tulee vielä ns. aluehallinnosta.

Virkamiehestä asiakaspalvelija

Hyvän palvelun ja ymmärrettävän viestinnän vaatimus asetetaan hallintolaissa. Hallintonsa edustajana virkamies toimii palvelutilanteessa lainsäädännön tulkitsijana kansalaiselle tätä koskevissa asioissa.

Haasteena on, miten uusi osallistava ja demokratisoiva tekeminen saadaan hallinnon arkeen. Kuka sen sinne (ja minne siellä?) esittelee, kenen tehtäväksi se otetaan? Miten se saadaan mahtumaan mukaan kaiken entisen lisäksi?

Muutamia selityksiä Vaikeneminenkin on viesti -kommentissani Anjan Sydän paikaltaan -blogissa.

Uutta hallinnolle(kin) on se, että kun perinteiset kotisivut päivittyvät muutaman toimeen valtuutetun virkamiehen voimin, uudet alustat ovatkin vapaasti kaikkien ulottuvilla, 24/7. Niiden ansiosta voimme verkostoitua toisten kanssa yhteisten aiheiden ympärille, löydämme hetkessä sellaisen viisauden lähteille, jonka löytämiseen ennen olisi mennyt ikä ja terveys.

Sieltä löydämme kysyntää omalle asiantuntemuksellemme myös oman työpaikan ulkopuolelta.

Uudenlaisesta työntekemisestä:
Työ 2.0 tehdään yhdessä!
Työ 2.0 vaatii vallankumousta
Viestinnän vastaus: Yhdessä!
Ihminen 2.0

Osaamisesta kauppatavaraa?

Palvelukehitystä tehdään yhä enemmän yli hallinnon rajojen. Virkamiestenkin osaamisesta tulee resurssi, joka pitäisi löytää.. ajatuksessa on jotain sukua markkinoinnille, tuotteistamiselle, brändille..

Tuija Aalto YLEltä kiteyttää löytymisen strategiaa: www.loydy.fi

Osa tuttavistani inhoaa ajatusta, että ihminen olisi brändi. Minusta brändiajattelu auttaa käsittämään, miksi asiantuntijan kannattaisi osallistua somen yhteisöihin. Minun brändini ei ole vain "päälle liimattua markkinointiheebojen glitteriä". Hieman huolissani seuraan erillisen maabrändiryhmänkään ajattelua..

Teemu Arinan määritelmä brändistä on enemmän omani: (Brändi-käsitteen evoluutio sosiaalisen median aikakaudella)

Sosiaalisen median seminaarisarjassa joku, olisiko ollut Aulan Pekka, loihe lausumaan: "Maine syntyy offline". Takaisin perusasioihin! Siis maine tai brändi voi syntyä vain koetussa palvelussa, siitä kokemuksesta, jonka asiakkaamme tilanteessa (ja paljosta muusta) saa. Toisin sanoen, ensin on oltava olemassa jotain, josta vasta voi kertoa online (tai markkinoinnin tai ylipäätään viestinnän keinoin).

Lisa Sounio kiteytti brändin pistämättömällä tavallaan: "Pärstä ja sielu samassa paketissa". Valehdella ei voi!

Brändien ympärillä blogissani:
Oletko sinä brändi?
Sosiaalisella medialla yhteiskuntavastuseen
Viestintä, markkinointi ja liiketoiminta
Suomi-brändi = yhteiskunta + tuotteet?
Kaikki liittyy kaikkeen
Jokainen on brändinkantaja!

Osaamista uusilla markkinoilla?

Mutta hetkinen, eihän tässä ole mitään uutta? Kuten kaikessa kommunikaatiossa, myös yhteisöllisessä mediassa on kyse luottamuksesta. Uusvanhaa se on siksi, että jo muinaisista ajoista on kokoonnuttu leirinuotioille, markkinoille ja kylän raiteille kertomaan tarinoita ja jakamaan ymmärrystä ympäröivästä maailmasta. Niin nyt tehdään somessa.

Ennen työmies etsi haravan piikkien tekijää, emäntä jyvilleen jauhajaa ja isäntä hevoselleen kengittäjää. Nyt me etsimme tietoa omaan työhömme, somen yhteisöistä.

Edelleen jokaisessa kohtaamisessa keskustelijan on lunastettava vastapuolensa luottamus. Ilman sitä ei ole yhteyttä. Ilman yhteyttä ei voi syntyä vaihdantaa, viestintää, palvelua. Siksi on ensin oltava sinut itsensä kanssa - myös organisaatioiden, hallinnonkin.

Sitten voi lähteä someen =)

Ohjeistusta lähtijöille:
OM:n some-katsaus
Kuntien verkkoviestintäohje
VM:n some-tietoturvaohjeluonnos

Virkamies: vaiti vai äänessä?

Yritys-Suomen torstaisessa seminaarissa huippupuhujista neljä toi puheenvuorossaan esille sosiaalisen median.

Oma pääjohtajamme visioi esityksessään tiedon kuljetusta ehkä hieman "Google-mainokset Gmailin aihesanojesi vieressä" -tapaan. Toiset painottivat läsnäoloa niillä turuilla ja toreilla joilla asiakkaamme jo ovat.

Virkamies vaikenee yhteisöllisessä mediassa! otsikoi Lupa palvella -blogissaan Merja Heinonen. Blogi synnytettiin ELY-keskuksessa tiimiblogiksi noin vuosi sitten, tavoitteena oli julkishallinnon verkostokeskustelu. Kaksin tai kolmin käyty keskustelu ei kuitenkaan tuntunut riittävältä, joten Merja pisti blogin tuumaustauolle.

Nyt se jatkaa yhden ELY-virkamiehen omana asiantuntijablogina. Fiksu veto somessa: kokeilu, päätös ja uusi suunta. Tyylikäs on myös Merjan tekemä profiilin rajaus. Lisää somesta valtionhallinnossa @ kansanvalta.fi

Viestintäjohtajat suhtautuvatkin pääsääntöisen myönteisesti eri virastoissa näihin yhteisöllisyyttä edistäviin hankkeisiin.

Yhteisöllisyys elää nyt some-kanavissa uusrenesanssia. Ennen poikettiin naapuriin kahville vaihtamaan kuulumisia, viivähdettiin toreilla hetki ajatuksia virittelemässä. Ikiaikainen kaipuu kuulua yhteisöön elää nyt netissä.

Torstain tilaisuudessa kuulin, että tilaisuuden järjestävä TEM oli juuri lanseerannut oman sosiaalisen median ohjeensa. Sitä en löytänyt verkosta, mutta oman väkensä jo ohjeistanut LVM julkaisi omansa verkossa. Tutustutaan siihenkin ja otetaan oppia omaan tekemiseen.

Some-myönteisyydelle onkin korkean tahon tuki. Viime viikolla presidenttimme liittyi twitteristien kasvavaan joukkoon.

Suuri päivä julkishallinnolle? Tasavallan presidentti tuli tänään Twitteriin: RT @tarmotoikkanen #FF @TarjaHalonen

Toinen mielenkiintoinen hahmo nyt Twitterissä on historian kätköistä nostettu First Lady Jacqueline Kennedy. JFK Library esittelee tweetteinä hänen Campaign Wife -kolumninsa, joilla hän tuki miehensä presidentinkampanjaa vuonna 1960.

Valtioneuvoston kanslia julkisti viime viikolla viestintäsuosituksensa, jossa rohkaistaan niin ikään sosiaaliseen mediaan. Perinteisen viestinnän kohdalla suositus sanoo:

"Kaikki virkamiehet huolehtivat omalta osaltaan viestinnästä ja kanssakäymisestä niiden yhteistyökumppanien kanssa, joita heidän tehtävänsä koskevat. Kansalaisilla ja yhteisöillä on oikeus olla suoraan yhteydessä virkamiehiin."

Sosiaaliseen mediaan suositus rohkaisee:

"Hallinnolle sosiaalinen media tarjoaa uudenlaisia mahdollisuuksia lisätä vuorovaikutusta kansalaisten kanssa ja tehostaa omia palvelujaan. Viranomaiset voivat hyödyntää sosiaalista mediaa mm.

viestinnässä

tiedon jakamisessa

palveluiden tunnetuksi tekemisessä

osallisuuden edistämisessä

kansalaismielipiteiden luotaamisessa, mutta myös

hallinnon sisäisessä yhteistyössä ja vuorovaikutuksessa.

Mukanaolo sosiaalisessa mediassa on tietoyhteiskunnassa osa yhä useamman virkamiehen työtä."

Meillä on nyt viime kevään kokeilu tulosesiteltynä ja jatko suunniteltuna. Verottaja jatkaa äänessä.

Yhteistyö alkamaan!

Palvelukehittämisen synkimmät suot alkavat olla käsillä: olemme saapuneet siilojen rajamaille. Moni sinänsä erinomainen palvelu tuottaa käyttäjälleen vain osan tuloksesta.

Tuhisin toissa päivänä omaa, ihan yksityisen sektorin palveluketjussa kokemaani: irtopalasia! Joskus olen toisaalta hersytellyt Applen ja Googlen jo suhtellisen saumatonta yhteistyötä. - Mikä estää muita??

@ajatusvesa kysyi Twitterissä eilen mainion kysymyksen:

Sivustonne arvo 1) oman käytetyn ajan ja vaivan mukaan 2) summa jonka asiakas olisi valmis maksamaan siitä. Mistä arvostusero johtuu?

Hiljaisuus. Jokainen haluaa ajatella, että 2 > 1. Mutta, kuten kysymyksestä jo voi pelätä, se ei ole totuus. Mutta mitäpäs tuosta, kehittämään siitä! Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku, sanoi edesmennyt presidenttimme.

Sivuston tuotto jää pakkaselle, jos asiakas ei koe saavansa etsimäänsä vastausta. Verkkokaupassa oikea tuotetieto ja kokemus sekä sujuva ostotapahtuma vievät sinut turvallise(n tuntuise)sti kassalle asti. Verottajan sivuilla on se etsitty tieto tahi haettu lomake - toivoaksemme tänään yhä useammalla sähköinen asiointipalvelu.

Apua Johanna, en osaa käyttää verottajan sähköisiä palveluita....yritän vihdoin siirtää *** verkkoon. Huomenna soittelen tukipalveluun.

Avainasemassa on asiakkaan kokemus. Vaikka me kuinka vannomme huonon palautteen äärellä, että "Tyhmä asiakas, tuossahan sekin on selvästi sanottu", koettu ei siitä muuksi muutu. Silloin ymmärrys on palvelua tarjoavassa talossa vasta puolitiessä.

Jos asiakas ei ymmärrä, syy on tulkin korvien välissä - ei lukijan.

Muutos - kaikki muutos - alkaa aina korvien välissä. Tai pitäisikö sanoa, sydämessä. On asetuttava toisen asemaan, pyyhittävä pois oma asiantuntijuus ja kaikkitietävyys. Katsottava asiakaskunnan elämää ja niitä tilanteita, joissa hän meitä kaipaa (jos kaipaa).

Viisi miljoonaa asiakasta on vähän turhan iso ja heterogeeninen joukko, mutta jostain alkaaksemme, karkeatkin yleistykset ovat alku. Segmentoimalla ja palastelemalla asiakkaiden tarpeet ja meidän vastauksemme niihin aletaan lähestyä palvelutarjoomia.

Kun tarjooman sisällöt ovat kunnossa, voidaan tarjoajan toimijoille tai rooleille asettaa osaamistavoitteet, niistä tiimeille tai ryhmille osaamisprofiilit. Sitten ne tarvitsee enää miehittää - ja alkaa olla käyttöön oton aika.

Uusi tietoyhteiskuntastrategia sanoo luonnosvaiheessa sivulla 12:

3) Velvoitetaan julkishallinto ottamaan kansalaiset ja organisaatiot mukaan palveluiden kehittämiseen ja käyttämiseen esimerkiksi sosiaalista mediaa ja kuluttajapaneeleja hyödyntämällä sekä jalkautumalla ihmisten arkeen.

Jos talon sisällä on vielä kovasti kitkaa muutoksen tiellä, tahtoisin kokeilla tuota sosiaalisen median välineistöä.

Yhteistyö on kuin viestijuoksu..

Laatisin muutaman pilottiryhmän, mukaan henkeä nostattavat muutosagentit. Antaisin ryhmille tehtäväksi kartoittaa omat kumppaninsa, vaikkapa kolmella tasolla: omassa työpiirissä, sen vieressä ja vaikkapa yläpuolella. Sitten poimittaisiin heidän työnsä sisällöistä kohokohtia:

Mikä teidän vuosikellossanne tai perusprosessissanne on sellaista, missä tarvitaan yhteistyötä, mikä vaikuttaa toisten työhön? Siinä on viestinnän ja jakamisenkin paikka: Mitä siis muiden on vähintään tiedettävä?

Tässä törmätään toisaalta hierarkian rumimpiin kasvoihin. Jos valta on palasteltu mielivaltaisesti, osaamisesta veisattu viis, ollaan sisällä siilorajoissa. Silloin herra A:lla on oikeus viestiä - muttei mitään sanottavaa. Rouva B taas osaisi sanoa, muttei saa, koska sanoessaan astuu A:n varpaille. Miten siis pattitilanne puretaan?

Yhteistyö on viestintää, eikä viestintää omasta työstä voi ulkoistaa kenellekään!

Noille ryhmille teettäisin tehtävälistan, sille niputtaisin kohderyhmät, kertomisen teemat ja säntillisen viikkoaikataulun. Päälle vielä vastuut, ja viestisin tämän kaiken virallisilla kanavilla.

..jossa Asiakasta ei saa pudottaa!

Sitten tavoitteena, odotuksena ja olemassaolon oikeutuksena olisi virittää keskustelua, josta voi sitten syntyä yhteistyötä, kuin viestijuoksu: kapula ei saa pudota! Niinpä kokeilun tavoitteena pitäisi olla, vaikkapa aluksi 1-2 kommenttikierrosta kerralla.

Onnistumiset raportoitaisiin julkisesti, ja palkintoja jaettaisiin muutoksesta toiminnassa - ei muutoksen torppaamisesta.

Hyvä esimerkki kannustaisi toisetkin siiville. Eikö?

Näin markkinointiurani alkoi

Se oli kesän alkua 1999, kun nuor(emp)i yritysverottaja sai puhelun Verohallituksen tornitalosta: "Radiolinja tekee mainoskampanjaa, teemana Verovapaa vuosi ja ne haluais verottajan sinne. Lähtisitkö?"

Lähdinhän minä. Sillä tiellä olen vieläkin.

Huvittavaa on, että muistan vieläkin ensimmäisen ajatukseni: Kuka muka voi luvata verovapauden?!

Jutun juoni oli siinä, että kisan voittaja sai 200 000 markkaa (niin, juuri niin kauan siitä on, että Suomessa elettiin vielä markka-aikaa!), jonka Radiolinja oli maksava verottajalle, kunnes henkilön verot tulivat maksettua. Loppu oli sitten luvassa omaan käyttöön.

Paikkana oli Tervasaaren Aitta, joitain sanoja muistan valmistelleeni, ja taisi siellä radiokin olla paikalla.

Verokarhukaan ei ole mikään ryppyotsainen kiusankappale, vakuuttaa Johanna Kotipelto Uudenmaan veroviraston yritysverotoimistosta. -Taloussanomat

Joku taputti olkapäälle: Sehän meni hyvin! Ja sitten se oli ohi.

Tämä kaikki "googlaantui" eilen silmilleni netistä Taloussanomien uutisena, vuodelta 1999. Jutun mukaan olen kertonut myös uusista internet-palveluistamme! Mitä maailmassa ne olivat..? Vero.fi oli juuri vasta avattu edellisenä kesänä.. jaa, no Tyvi-palvelut taisivat elää jo toista vuottaan.

Verottajaksi minut sai Kauppiksen vero-oikeuden professori Heikki Niskakangas. Viestintään ja palveluun oli rakkauteni siksi, että verotus on niin monimutkaista, että tavallinen ihminen tarvitsee apua ja selkeää suomen kieltä.

Samaa mieltä olen edelleen. Siis markkinoinnissa: mennään sinne missä ihmiset ovat, ollaan siellä, missä puhutaan. Ja vastataan kun kysytään.

Tänään kysymys kuuluu, kuka saa edustaa sosiaalisessa mediassa hallintoa - vai onko parasta vaieta.

Se hirvitti jo 11 vuotta sitten: Saanko minä sanoa koko Verohallinnon puolesta, miten verottaja suhtautuu verovapaaseen vuoteen?

Sain minä.

Oletko sinä brändi?

Aloitin syyskauden ihanimmalla mahdollisella tavalla: innostavassa ryhmässä, jossa ideointi on sallittua.

Se on kuin pallopeli, jossa tärkeintä on pitää pallo ilmassa.

Ja mikä parasta: jokainen saa koskea palloon. Hienointa on, että tuollaisen päivän jälkeen kaikki lähtevät rikkaampina kotiin.

Keskustelimme myös henkilöbrändistä, asiantuntijan persoonasta ja osaamisen suhteesta edustettuun korporaatioon.

Mm. he ovat kirjoittaneet aiheesta kivasti:
Löydy - brändää itsesi verkossa Tuija Aalto ja Marylka Yoe Uusisaari
Personal Branding Done Right Mike Myatt
Johtaja, perusta blogi Harto Pönkä

Mistä syntyy oikeus puhua sosiaalisessa mediassa? Miten se arvo ansaitaan? Kenen siellä pitäisi olla; tai kuka saisi olla?

Samahan se on kasvokkainkin, huomautti kollegani:

Jokaisessa vuorovaikutustilanteessa luottamus pitää ansaita

Se on nähty niin ziljoona kertaa, että aseman perusteella jaettavat tehtävät eivät ole lupaus onnistumisesta. Valta kyllä on yhtäällä, mutta osaaminen toisaalla..

Tuhannen taalan paikka silloin on, miten organisaatio kiemurtelee koukusta: tunnustaako tilanteen ja vaihtaa miehityksen, vai jatkaako jäärästi valitsemallaan tiellä. Voi kai sitä teettää työn kulisseissakin, siellä missä osataan ja allekirjoitukseksi sitten koreasti se mandaatinhaltijan palvottu nimi. Huoh.

Viimeistelemme siis loppuraporttia kevään kokeiluistamme sosiaalisessa mediassa. Yksi iltapäivän jutuistamme sivusi sosiaalisen median ydintä. Se ei ole taas uusi jippo vanhojen medioiden riviin. Ei, se on vallankumous ajattelussa.

Se on, huudahti toinen kollegani, kuin tori!

Aamulehden blogimme oli yksi koju; Suomi24:n keskustelupalstamme oli toinen. Vero.fi on kolmas, kampanjasivu neljäs.

Kevään päätöstilaisuudessa S24-vastaajat ja AL-blogistit kertoivat tunnelmiaan. Päällimmäiseksi minulle jäi mieleen ilo uudesta: asiakkaan kohtaaminen uudella tavalla, joka rikastaa virkailijan perustyötä sekä uudenlaisesta, sparraavasta, yhdessä tekemisen tavasta. Ketään ei ryöstetty, kenenkään ajatus ei vilahtanut toisen saavutuksiin.

Johtopäätös: lisää tällaista!

Tämä on paljon tehokkaampaa: tuotan mieluummin vastauksen nettiin tuhansien luettavaksi kuin kuiskaan sen yksi kerrallaan puhelimessa!

Sitä on Työ 2.0. Yhdessä tekeminen on uutta, ja se vaatii vallankumouksen korvien välissä. Samalla syntyy uudenlainen tekijä.. Ihminen 2.0

Hän on brändi: elävä ihminen, jolla on arvot. Arvot, joiden mukaan hän toimii, työnantaja, jota hän ylpeänä ja silti asiakkaan edesä nöyränä edustaa. Tämä ihminen jakaa osaamistaan, sillä sitä tarvitaan. Hän ei ole kuin me vanhat asiantuntijat: tämä on minun, siihen älkööt muut koskeko. Huoneen ovi kiinni, ja KLIK aarre kassakaappiin, turvaan ryöstelijöiltä.

Huolestuttavan huhunkin kuulin kesältä 2010: Ei sosiaaliseen mediaan kannata panostaa, riittää kun Vero.fi on kunnossa.

Mitä mieltä sinä olet? Riittääkö se?
Entä onko osaaja myös brändi? Oletko sinä?

Ihminen 2.0

Muutama kuukausi sitten olin tilanteessa joka muistutti lähinnä Ranskan hovia. Juonittelua, valheita, pahan puhumista. Kukaan ei sentään kuollut..

Tätäkö on Ihmisyys vuonna 2010, muistan kauhistelleeni. Sitten törmäsin uusimpaan Robin Hoodiin.

Rise and rise again..until lambs become lions

Katsoin traileria ja ihmettelin siinä puhuttuja sanoja. Ne olivat täynnä lupausta paremmasta. Kirjoitin ne muistiin etten unohtaisi.

Empower every man and you'll gain strength.
Are you ready to be who you are?

Tuohan kuulostaa tutulta... Onko Robin Hood sosiaalisessa mediassa?

Viime viikolla kävin mukavia *keskusteluja* Scott Gouldin kanssa. Pohdimme, mikä estää ihmisiä jakamasta, miksi ihmiset pelkäävät yhteistyötä. Scott aikoo blogata aiheesta.

Olemme eläneet vuosikymmenen verran huikeaa rikkautta ja ahneutta. Varallisuus varastaa ihmisyyden, sanovat humanistit, jokainen pitäköön huolen itsestään, kuuluu komento. Jopa sosiaalisessa mediassa heidän sanotaan vain julistavan omaa itseään: Minä-Minä-Minä!

Onneksi minulla on myös toiseen suuntaan viittaavia kokemuksia.

Ystäväni käynnisti sodan Down-sisarensa puolesta, aseinaan blogi (F), Twitter ja Facebook. Ensimmäisen viikon jälkeen Sydän paikaltaan on kerännyt jo oivan tukijoukon taakseen.

Anjan kysymys on, mikseivät virkamiehet välitä. Itse olen murehtinut samaa hieman toisesta näkökulmasta: on kuin virkamiehet eivät uskaltaisi seistä sanojensa takana tai edes ajatella itse. Uudessa hallinnossa (Gov 2.0) perinteinen passiivisuus "Et tee mitään ellei erikseen ole käsketty" kelpaa enää luusereille.

Kunnon intohimo saa yhä ihmisen ojentamaan kätensä toiselle ja ylittämään omia mukavuusrajojaan.

Katsoin viime viikolla Griff Rhys Jonesin ohjelman Sydneystä. Vaikka materia on kaupungissa äärimmäisen tärkeää, haastateltu naisporukka oli valmis luopumaan materiasta ystäviensä vuoksi.

Yksi heistä kertoi, mihin asti tuo ystävyys venyy. Kun hänen miehensä sairastui syöpään, heidän ystävänsä keräsivät puoli miljoonaa jotta tämä pääsisi hoidettavaksi Amerikkaan. Hän parani.

Sitä on Ihmisyys 2.0
Välittämistä. Sitä että asettaa toisen etusijalle. Elämää.

Viestinnän vastaus: yhdessä!

Scott Gould bloggasi tänään olevansa huolissaan siitä, että kaikesta sosiaalisesta huolimatta ihmiset eivät silti tee asioita oikeasti yhdessä.

Me puhumme sosiaalisesta mediasta muttemme silti ole sosiaalisia. Jos pyydät kommenttia tai kysyt jotain - sinulle vastaa hiljaisuus.

Scott sanoo, että tosiasissa yhdessä työskentely on vaikeaa. Tässä ajassa kaikki on minä-minä-minä. Yhteistyössä pitää ottaa huomioon toinen ihminen, tiimissä myös hänen tarpeensa. Vastaukseksi myös Scott tarjoaa viestintää.

Katse toiseen ihmiseen

Scott kertoi oivan esimerkin Malcolm Gladwellilta. Kun keskitymme, suljemme ympäröivän maailman ulos. Tietotyöläinen tekee sen vieläkin tehokkaammin kuin aikaisemmat polvet. Kun keskitymme siirtelemään digitaalista paperia, kaikki tapahtuu päämme sisällä emmekä ehdi nostaa katsettakaan.

Kuinka monessa kokouksessa läsnä on läppäreiden armeija ja osallistujat naputtavat niiden takana, turvassa?

Jotta voimme toimia yhdessä, on nostettava katse toiseen ihmiseen ja keskityttävä häneen. On arvostettava edessämme olevaa toista ihmistä.

Scott päätti bloginsa kahteen kysymykseen.

Milloin sinusta tuli yhteistyön tekijä, minästä me?

Jos saisit antaa yhden ohjeen tiimipelaajuuteen, mikä se olisi?

Suellen vastasi Scottille: Anna ilman että odotat jotain takaisin.

Alasillan Anja aloitti

Anja aloitti uuden blogin. Sydän paikaltaan syntyi, koska hän oli vimmoissaan sisarensa kohtelusta kunnan virkamiesrattaistossa. Sen sijaan että piiloutuisi nimettömyyden taakse tai tekisi vain kantelun, hän päätti valjastaa asialle sosiaalisen median resurssinsa: oman osaamisensa, alustat ja ihmisistä koostuvat verkostonsa.

Sydän paikaltaan on mainio esimerkki sosiaalisesta mediasta. Ihmiset innostuvat, kun heidän sydämensä tulee kosketetuksi. He aloittavat uuden jutun, pistävät itsensä likoon ja kutsuvat kaverinsakin. Aremmatkin osallistujat innostuvat kommentoimaan ja kantamaan kortensa kekoon.

Kaikki eivät silloinkaan.

Rapakon takana odotellaan Gov2.0-vallankumousta. Myös me suomalaisessa virkamieskunnassa tarvitsemme yhteistyöhön ja todelliseen asiakaspalveluun johtavaa ajatusten ravistelua.

Muutos on jo alkanut, kuten Aallon Tuija mainiosti analysoi blogissaan. Virkamieskin on ihminen. Hänellä on sydän.

Äitini opetti: Tässä elämässä tärkeää on se,
millaista meillä on toisten ihmisten kanssa.

Työ 2.0 tehdään yhdessä!

Hahmottelin tässä taannoin tietoyhteiskuntaa kameran, kännykän ja julkaisemisen polulla.

Uudet työkalut mahdollistavat huikeita juttuja sille, joka etsii. Asiat ovat löydettävissä, verkostojen ovet aukaistavissa. Ihanaa!

Torstai-iltana osallistuin HBRchatiin, jonka otsikko oli From Corporate Ladder to Lattice. Muutoksessa ei ole vain nettielämämme, samassa muutoksessa ovat myös työn tekemisen tavat sekä organisaatiot, joissa sitä teemme.

Työpaikat eivät enää ole kuin ennen--mutta eipä ole työvoimakaan. Tämän päivän yritykset ovat organisaatiorakenteeltaan matalampia. Työn luonne on virtuaalisempaa, sitä tehdään enemmän yhdessä ja se on läpinäkyvämpää kuin vielä koskaan aiemmin. -HBR, (vapaasti käännettynä)

Minusta nettielämän ja työelämän muutoksissa on enemmän yhteistä kuin luulemmekaan. Ei sen väliä, mistä elantosi ammennat: muutos on yhteinen tekijämme.

Bussikuski 2.0

Tämän päivän bussit kulkevat maakaasulla tai sähköllä. Liikennevalot suosivat joukkoliikennettä, joten ajoneuvosi viestittää GPS:llä tulostasi, ja satelliitin avulla liikennevalot optimoidaan niin, että bussisi tyhjäkäyntiaika jää mahdollisimman lyhyeksi.

Tätä on kestävä kehitys joukkoliikenteessä. Se on myös paljon muuta: HKL:n kestävän kehityksen raportti on mielenkiintoista luettavaa kehittäjälle, ja tarjoaa vertailukehittämisen ituja kenelle vain.

Tietotyöläinen 2.0

Vielä jyrkempi on kuilu toimistotyön kohdalla. Kun 1997 aloin urani Verohallinnossa, osastot saivat verotusohjeensa paperilla. Ohjeniput ripustettiin nastoilla ilmoitustauluille, kaikkein kiireisimmät oviin. - Tänään kaikki tulee meiliin, 2-10 kertaa päivässä, ja asiakkaille yhteiset asiat "ripustetaan" saman tien myös nettiin.

Pomoni selitti ensimmäisellä työviikollani: "Meillä on nyt kaikilla tietokone. Viime vuonna oli vielä yksi kone 8-12 tiimissä."

Tänään minulla on sekä kannettava että Nokia E90, joista kummastakin minut saa sähköpostilla kiinni. En tee enää verotusta, eikä sitä kännykällä muutenkaan tehdä - vielä, mutta voitaisiinko jonain päivänä?

Onko järki ulkoistettu?

Muutosta tuo myös tuottavuuden nimissä tapahtuva ulkoistaminen. Heippa sihteerit, hyvästi kirjanpitäjät, näkemiin naiset, jotka laskitte palkkamme ja tilasitte matkalippumme. Kaikki avustava työ on nyt tarpeen ulkoistaa. Minusta kuuma kysymys kuuluu: voitammeko todella tässä kehityksessä?

Paperilla kyllä.. mutta miten on käytännössä?

Kuka laskisi mitä se maksaa, kun sihteerin tai taloushallinnon asiantuntijatyö hajautetaan niille, jotka eivät sitä luontevasti osaa? Uudessa maailmassahan se olet sinä, oi asiantuntija, joka teet nyt toisen (asiantuntijan) alan toimenpiteen. Ja kun teet sen ehkä vain 1-12 kertaa vuodessa, niin eikö olekin totta, että joka kerta on alettava alusta: "Miten tämä toimii: mistä se löytyy, millä kirjaudun sisään, mitä sitten piti tehdä?"

Työaika kirjataan yhtäällä, kehityskeskustelut valmistellaan toisaalla ja vielä kolmanteen sovellukseen sisään kuittaamaan laskut. Ei yhtä yhteistä kirjautumista, ei puhettakaan OpenID:sta, tai yhteisestä käyttöliittymästä - edes käyttökokemuksesta! Asiantuntijat, jopa pomot itse, valmistavat omat kokouskahvinsa - sihteereistä kun on helppo säästää..

Toisaalta on toimia, joissa on järkevääkin toimia itse alusta loppuun. En suostuisi millään tekemään kampanjasivulle pelkästään tekstiä ja lähettämään sitä sitten "copy-pastaamoon". Minulle sisällön luominen on "WYSIWYG" ja kirjoittaminen siten laajempi prosessi kuin vain sanojen liittäminen peräkanaa. - Mutta eivät kaikki ole tästä samaa mieltä. Mitä sinä ajattelet?

Sosiaalinen media on yhteistyötä!

Tietotyöläiselle tämä aika uusine työkaluinen on mahdollisuuksien maa. Sosiaalisen median työkalut sallivat verkostoitua samanmielisten kanssa, saada tukea omalle osaamiselle. "Heimoissa" on tehokkaampaa oppia yhteisistä asioista ja jakaa asiantuntemusta toisten samanmielisten - Like Minds - kanssa.

Kaikesta tästä torstain HBRchat ammensi:

Q1: What are the major trends at play that are changing the traditional career model?

Q2: How can companies transition from this traditional model to flexible, more strategic one?

Q3: How can we as individuals shape our own “career lattices?”

Keskustelijat nostivat Twitterissä esiin avoimen dialogin, yhteistyön ja läpinäkyvyyden. Mitä tehokkaampia tahdomme olla, sen läpinäkyvämmiksi meidän on tultava. Samalla strategian ja arvojen merkitys uudessa johtajuudessa korostuu entisestään: ne eivät enää voi olla yläkäsitteitä organisaatiossa, niiden on oltava jokaisen sydämensyke ja ajatuskehikko (näin kai aina olisi pitänyt olla?)

Työntekijän uudistumisen kannalta kyse on jatkuvasta oppimisesta ja rajojen avartamisesta. Uusi tapa tehdä työtä palkitsee niitä, jotka suhtautuvat asiantuntijuuteensa yrittäjän mielenlaadulla. Sellaisen on nimittäin luontevaa rakentaa luottamusta sosiaalisessa mediassa.

Uuden työläisen motto voisi olla @bennydu:n sanoin:

Ole aina nöyrä, säilytä avoin mieli äläkä koskaan lakkaa oppimasta! Valmentaja Wooden sanoi: "Se ratkaisee, mitä opit sen jälkeen, kun tiedät jo kaiken"

Jos kiinnostuit aiheesta, HBRchat-illan tweet-virtaa löytyy hashtagin avulla koottuna Topsystä.

(Korjaus 27.7: poistettu kaksi kirjoitusvirhettä)

Arjen tietoyhteiskunta on huomaamaton

Yli vuosi sitten kirjoitin palvelusuunnittelun A&O:sta. Jotta käyttökokemus on toimiva, palvelun osasten on nivellyttävä toisiinsa huomaamattomasti, vähintään vaivatta.

Hyvä käyttökokemus on Web2.0-tapaan jotain sellaista, kuin miten oman Google-etusivun personointi sujuu. Joku voi sanoa, että turhanpäiväistä, mutta sen avulla näen uutiset yhdellä silmäyksellä. Minulle myös kauneus on arvo; niinpä minun iGoogleni näyttää tältä.

Eilisillan kuuma jalkapallofinaali oli eka kertani ikinä (siitäkin huolimatta, että pidän Goal!-elokuvasta todella paljon). Myös perheemme kissaneiti innostui lajista niin, että tahdoimme jakaa fanikuvia reaaliaikaisesti.

Multimediaviesti on ok, mutta mms-viestit eivät saavuta kaikkia "Fanni-fanclubimme" jäseniä. Apu löytyi Picasa-kuvapalvelusta.

Miksi muuten Picasa eikä kuuluisampi Flickr? Yksinkertainen valinta: Google-tili minulla jo on; Flickriin päästäkseni tarvitsisin taas uuden tilin, tällä kertaa Yahoo!:hun. Ei kiitos.

Ilokseni Picasa tarjosi tänä kesänä integraatiomahdollisuuden jopa Nokia E90:iini: Picasan minulle luoma sähköpostiosoite hoitaa kuvat kännykästäni verkkoon. Eli kännykkäkameralla napattu kuva liitetään muistikortin galleriasta mobiilisähköpostin liitteeksi, jonka vastaanottava Picasa-palvelu sitten taltioi verkkoon. Siinä kaikki. Näet futis-Fannimme täällä.

..vai huomaamaton?

Missä on arjen tietoyhteiskunta kun joku haluaa hoitaa virallisia asioitaan, ts. "asioida viranomaisissa"? Sanoisin, että olemme suurelta osalta vielä palasina tiedon valtatien pusikoissa.

Edellä kuvaamani arjen tietoyhteiskuntateot edustavat enemmänkin viihdekäyttöä. En suoranaisesti näe valtiokonsernin hinkuvan moisille markkinoille, mutta opittavaa meillä on. Miten kansalaiset tahtovat toimia, jakaa edelleen löytämäänsä tietoa tai hömppää? Mistä se tieto edes löytyy? Meitäkin kaivataan mukaan, se on selvä.

Sosiaalinen media on oiva, ymmärtääkseni juuri Web2.0-tyyppisesti toimiva alusta tai ympäristö vaikkapa osaamisverkostoille. Niissä taas voi syntyä rajattomasti uutta, reaaliajassa ja nopeasti.

Julkishallinto on vielä kuin mammutti, joka ei nopeasti käänny kuin ylösalaisin. Kun se raukka vielä rampautuu budjettimomenttien siilouttamana, ainoa tapa päästä yli noiden siilorajojen on saada siilojen vartijoille yhteinen näkemys. Sitä rakentaa osaltaan SADe-ohjelma - ja yhteistä näkemystä vauhdittaa myös sosiaalinen media.

Vuoden blogikokemuksestani nostankin päällimmäiseksi juuri verkostoitumisen. Verkosto on oman asiantuntemuksen rikastamista vertaisten vastaavalla pääomalla. Seuraava vaihe on liittää oma osaaminen osaksi toisten jo olemassa olevia alustoja.

Siten ajatukset leviävät. Ensin oli Gutenbergin kirjapainotaito.
Äsken visioin SADe-ajatteluamme Arjen tietoyhteiskunta -blogissa.

Nykyajan markkinat

Markkinointi on verkostoja, palvelua ja ihmissuhteita. Myös B2B-puolella! Vai oletko muka saanut puhelua organisaatiolta?

Nykyaika ja uusmedia tuovat iloa ja tehoa verkostoitumiseen, tiedonsaantiin, jakamiseen - viisastumiseen.

Viime lauantai tarjosi huikean kokemuksen sosiaalisen median parhaista piirteistä. Löysin viikolla Twitterissä tapahtumavinkin (kiitos @arongas), sen Facebook-sivu tarjosi linkit mm. ohjelmaan.. Mutta pahus, lauantaini oli jo sen verran varattu, etten voinut lähteä Otaniemeen.

Se siitä, surin itsekseni.

Kunnes lauantaiaamuna, ilokseni ja yllätyksekseni, Ta-dah! SoMeTime2010-sivulla tilaisuus pyöri livenä. Minä olin Viikissä, omassa keittiössäni valmistamassa salaattia. Juttelin harvakseltaan mieheni kanssa, Maccini kökötti langattomasti vierelläni. Silti ehdin kuuntelemaan ja näkemään kaikki toivomani keynote -esitykset - ja myös tweettaamaan kohokohtia.

Miten tämä tapahtuikaan ennen? Kutsutut kokoontuivat paikkaan, josta toiset eivät tienneet. He jakoivat ajatuksia keskenään, lähettivät esityksensä toisilleen, jotka tallensivat sitten omille koneilleen tai verkkolevyilleen. Villeimmät saattoivat jakaa esityksiä sähköpostitse muillekin..

Ja nyt? Iloa, tehoa ja viisautta verkostoissa, reaaliaikaisesti!

Vaikkapa SlideSharessa julkaistavat esitykset voi kuka tahansa löytää. Niitä jakamalla saa viisastuttaa toisiakin. Kiitos @tarmotoikkanen!

SoMe eilen ja huomenna

View more webinars from Tarmo Toikkanen.