sunnuntai 18. huhtikuuta 2010

Markkinoinnin vuosi bloggaajana

Kuka olisi uskonut että bloggaaminen vie näin mennessään? Siitä toden totta on jo vuosi, kun kirjoitin sydän pamppaillen ensimmäisen postauksen. Otsikko oli "Mitä nyt verottaja markkinoisi"?

Mitä olen oppinut? Päällimmäisenä plussana uuden määrätietoinen etsintä ja teemoittelu. Ajatusten jäsentäminen, jakaminen ja tehokkaampi hyödyntäminen.

Ja isona yllärinä poikkihallinnollinen virkamiesyhteistyö!

Kiitos Hanne, joka rohkaisit kokeilemaan! Sinä keksit takaoven, jos ei se olisikaan kivaa: tehdään veroilmoittamisen aikaan projekti jonka voi lopettaa. Ei hirttosilmukkaa, hyvä!

Kiitos Anja, joka tarjosit sangen konkreettiset stepit (Blogi tulee töihin), joiden mukaan edetä ja ottaa homma haltuun. Hyvän jäsennyksesi avulla aloittaminen oli vajaan pääsiäisen mittainen projekti.

Kiitos Merja, joka täysin ulkopuolisena näit hyödyt ja kannustit. Meillä on hyvä yhteistyöverkosto!
Yksi on kysymyksissä ylitse muiden: "Miksi julkishallinnon pitäisi markkinoida yhtään mitään? Verottajan asiakkuus?! Ja pah! Se on pakkoasiakkuus, josta ei voi edes kieltäytyä. Mitä markkinoitavaa teissä nyt olisi?" Katsotaanpas.
Vastaus, nyt vuoden jälkeen ajateltuna, on että markkinointi on verkostoitumista, se on suhteiden hoitoa. Sellaista ei voi tehdä kammiossaan pysytellen! Kaikki viisaus kun ei (vieläkään) mahdu yhteen päähän. On siis aika avata keksijäin kammioiden ovet ja lähteä ulos toreille viisastumaan.

Verkostoidu ja levitä siipesi!

Bloginpito on yksi tapa lähteä toreille ja turuille. On kyse joukkojen viisauden löytämisestä, intohimon roihun kasvamisesta. Valuutakseni valitsin oman osaamiseni. Miten tämä verkostoelämä oikein toimii? Monenko kanssa olen jo verkostoitunut? Mihin asti siipeni kantaisivat? Ja suurimpana: miten oma organisaatio viedään mukaan?

Ennen kuin iso ja perinteinen voikaan uskaltautua moisen kosken laskemiseen, on oltava käytännön tieto kanootin tasapainottamisesta, ehkä vedenpitävistä varusteistakin. Ihan hyvä, jos joku huimapää sen tekee ensin, otetaan sitten homma hallitusti haltuun.

Markkinointi lienee vähän kuin entisaikojen uudisraivaaja, itse päälinnake on kovin kaukana. Intraamme kuitenkin avattiin syksyllä ylimmän johdon strategiablogi, se on hieno juttu! Keskeisimmästä uudistuksesta kerrotaan niin ikään rinnakkaisessa blogissa, mutta aika ei ollut kypsä vielä uuden palvelun käyttöönottoa turvaavalle neuvontablogille.

Asiakaspalvelu levittää siipensä

Asiakasrajapinnassa sen sijaan roihahti! Muutama verotoimisto päätti ottaa uusmedian avuksensa: resurssipulan kourissa he halusivat laajentaa asiakaspalveluaan sinne missä asiakkaat jo valmiiksi parveilevat. Uusia palveluavauksia on nyt syntynyt kahdellakin rintamalla. - Niistä kerron lisää lähipäivinä!

Luotettavuus on yksi avaintermejä tässä uudessa mediassa. On kyse intohimosta omaan asiaan, mutta uusvanha auttamisen jalous on uuden median kovinta valuuttaa. Osaajat kuuntelevat omissa verkostoissaan ja antavat auliisti apunsa huomatessaan, että voivat auttaa. Siitä syntyy luottamus. Luotettavaa osaajaa voi suositella. Suositus on paras markkinointi. M.O.T.

Verkostoidu ja levitä siipesi! Asiantuntemustasi tarvitaan.

Aiempia ajatuksiani mm. uusista ostareista, tuotekehityksestä ja asiantuntijan merkityksestä työnantajansa brändille:

Markkinointi muodostaa asiakkuuksia (16 Jou 2009)
Jokainen on brändinkantaja (4 Kes 2009)
Asiakas on laumaeläin (26 Tou 2009)
Ajatuksia asiakaskeskeisestä tuotekehityksestä (Haku)

Luottamuksen ja jakamisen ajatuksia muualla:

Protect your ideas or launch them by Nathan Hangen
Future of Search Is More than Social by Baekdal

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti