maanantai 12. heinäkuuta 2010

Arjen tietoyhteiskunta on huomaamaton

Yli vuosi sitten kirjoitin palvelusuunnittelun A&O:sta. Jotta käyttökokemus on toimiva, palvelun osasten on nivellyttävä toisiinsa huomaamattomasti, vähintään vaivatta.

Hyvä käyttökokemus on Web2.0-tapaan jotain sellaista, kuin miten oman Google-etusivun personointi sujuu. Joku voi sanoa, että turhanpäiväistä, mutta sen avulla näen uutiset yhdellä silmäyksellä. Minulle myös kauneus on arvo; niinpä minun iGoogleni näyttää tältä.

Eilisillan kuuma jalkapallofinaali oli eka kertani ikinä (siitäkin huolimatta, että pidän Goal!-elokuvasta todella paljon). Myös perheemme kissaneiti innostui lajista niin, että tahdoimme jakaa fanikuvia reaaliaikaisesti.

Multimediaviesti on ok, mutta mms-viestit eivät saavuta kaikkia "Fanni-fanclubimme" jäseniä. Apu löytyi Picasa-kuvapalvelusta.

Miksi muuten Picasa eikä kuuluisampi Flickr? Yksinkertainen valinta: Google-tili minulla jo on; Flickriin päästäkseni tarvitsisin taas uuden tilin, tällä kertaa Yahoo!:hun. Ei kiitos.

Ilokseni Picasa tarjosi tänä kesänä integraatiomahdollisuuden jopa Nokia E90:iini: Picasan minulle luoma sähköpostiosoite hoitaa kuvat kännykästäni verkkoon. Eli kännykkäkameralla napattu kuva liitetään muistikortin galleriasta mobiilisähköpostin liitteeksi, jonka vastaanottava Picasa-palvelu sitten taltioi verkkoon. Siinä kaikki. Näet futis-Fannimme täällä.

..vai huomaamaton?

Missä on arjen tietoyhteiskunta kun joku haluaa hoitaa virallisia asioitaan, ts. "asioida viranomaisissa"? Sanoisin, että olemme suurelta osalta vielä palasina tiedon valtatien pusikoissa.

Edellä kuvaamani arjen tietoyhteiskuntateot edustavat enemmänkin viihdekäyttöä. En suoranaisesti näe valtiokonsernin hinkuvan moisille markkinoille, mutta opittavaa meillä on. Miten kansalaiset tahtovat toimia, jakaa edelleen löytämäänsä tietoa tai hömppää? Mistä se tieto edes löytyy? Meitäkin kaivataan mukaan, se on selvä.

Sosiaalinen media on oiva, ymmärtääkseni juuri Web2.0-tyyppisesti toimiva alusta tai ympäristö vaikkapa osaamisverkostoille. Niissä taas voi syntyä rajattomasti uutta, reaaliajassa ja nopeasti.

Julkishallinto on vielä kuin mammutti, joka ei nopeasti käänny kuin ylösalaisin. Kun se raukka vielä rampautuu budjettimomenttien siilouttamana, ainoa tapa päästä yli noiden siilorajojen on saada siilojen vartijoille yhteinen näkemys. Sitä rakentaa osaltaan SADe-ohjelma - ja yhteistä näkemystä vauhdittaa myös sosiaalinen media.

Vuoden blogikokemuksestani nostankin päällimmäiseksi juuri verkostoitumisen. Verkosto on oman asiantuntemuksen rikastamista vertaisten vastaavalla pääomalla. Seuraava vaihe on liittää oma osaaminen osaksi toisten jo olemassa olevia alustoja.

Siten ajatukset leviävät. Ensin oli Gutenbergin kirjapainotaito.
Äsken visioin SADe-ajatteluamme Arjen tietoyhteiskunta -blogissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

ShareThis

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...