keskiviikko 14. heinäkuuta 2010

Pää on kuin Haminan kaupunki ja muita kesäisiä huomioita

YLE uutisoi eilen: Lomalainen ajaa pikkunähtävyyden ohi.

Jutun keskiössä oli pikku paikassa turhaan turisteja odotteleva päivystävä kohdeopas. Myös pienen(kin) pääsymaksun karkoittavaa vaikutusta arvioitiin suhteessa suurten turistikohteiden vetovoimaan.

Maantiekiitäjä kommentti YLEn juttuun puki meidänkin kokemuksemme sanoiksi - Ois ihan kiva, mutta kaikki on jo kiinni kun tulen.

Esim. wanha Porvoo oli autio kuin ruton jäljiltä jo klo 19. Kahvi saatiin pahvimukiin paikalliselta (ilmastoidulta, kiva!) R-kioskilta, siemailimme sen sitten penkillä mukulakivikadun varrella.

Lämpö vei ajatukset taannoisiin latinompiin reissuihimme. Missä täältä on eteläeurooppalainen meno, sää vaatii nyt meilläkin siestan!?

Toinen kysymys on tietenkin, mitä muuta täällä olisi kuin ne viralliset ja suurimmat kohteet? Nettitikku ja Mac apukuskilla auttoi meitä yösijan saamisessa päivän kallistuessa lopuilleen, mutta löytyvätkö kaikki nähtävyydet Googlesta?
Pää on kuin Haminan kaupunki - pyörällä, eikö niin? Haminan asemakaava on ympyrä.

Markkinointi on asiain saattamista tietoisuuteen, edes löydettäviksi. Ja sanoisinpa, että Suomen kunnilla on tässä tuhannen taalan paikka parantaa ja tuoda ilmaista turistihynää kaapunnin kassaan!

Etsin taannoin vanhan kotipitäjäni markkinoiden aikataulua, mutta sitäpä EI LÖYTYNYT KUNNAN KOTISIVUILTA! Osuma meni paikallisen urheiluseuran sivuille, joiden olemassa olosta minä en tiennyt mitään, mutta Googlepa tiesi. Hyvä edes niin.

Eikö tähän nyt löydy apu Facebookista ja Twitteristä ja kuntien kotisivuilta yhdistettynä Google Mapsiin?!
Alasillan Anjan kanssa virittelemme Facebookissa nyt parannusta tähän. Minun FB:ni on sallittu vain kavereille - alusta on siis väärä. Kuntien sivut taas ylläpidetään pienen rajatun porukan voimin.

Mikä ja missä on siis se alusta, jolle satunnainen matkailija liittäisi omat löytönsä? Eat.fihin syöntipaikat ja TripAdvisoriin kaikki muu? Vai sinne missä paljon muutenkin haetaan: Open source -henkeen Google Mapsiin??

4 kommenttia:

  1. Mikä ajoitus! Kun napisin päivemmällä noista kuntien ajankohtaisasioiden puutteesta, Tampereella blogattiin palveluketjun toiminnasta aivan loistava (tai oikeammin toimimattomuudesta kammottava, kuinka päin tämän nyt tahtookaan lukea) esimerkki à la Sinikka Torkkola: Kaupungin viestintä ei toimi

    VastaaPoista
  2. Totta on, ettei kysymys ole vain viestinnästä. Aukioloajat eivät todellakaan kaiken paikoin tue turismin tunnelmaa. Palvelujen perusideassakin on joskus toivomista. Siksi kaivattaisiin palveluja, joissa voisi lukea aiemmin käyneiden kommentteja.

    VastaaPoista
  3. Joko tästä kirjoituksesta on pari vuotta?! YLEn uutinen tänään (6.6.2012) jatkaa näkemisen arvoisten pienten kahvipaikkojen kanssa. Asialla Liisa Jokinen ja Ulla-Maaria Engeström.

    VastaaPoista