Keskellä maalaismaisemaa kapean kylätien liikenteen saattaa vielä seisauttaa kauppa-auto. Mikä palvelumuoto!Paikallinen kyläkauppias palvelee koko kylän, myös ne huonojalkaiset mummot ja papat.
Keskustan sekatavaraliikkeessä myydään jo Nokiat ja maidot, pesuaineet ja lypsykoneen varakumit, tilaamalla saa erikoisemmatkin tavarat kotipitäjästä. Mutta kauppias kokee asiakseen toimittaa kahvit, leivät ja maito perille pienempäänkin torppaan.
Siitä ajatukseni ajautuivat tietoyhteiskuntaan. Emmekö me rakenna ihan samaa? Purkitamme rutiinipalvelun nettiin kiireisten käytettäviksi. Väljennämme samalla puhelinlinjat auki niille, jotka asioivat mieluummin ihmisen kanssa
On niin paljon mukavampi kun voi heti kysyä, jos ei ymmärrä jotainJa toimistot, olkootkin keskitettyinä maakuntien ruuhkakeskuksiin, ovat avoinna niille tapauksille, kun virkailijan on nähtävä paperit. Tai asiakas tarvitsee tulkinta-apua. Tai asia nyt vain on niin monimutkainen.
Jotta asiointi joka kanavassa olisi sujuvaa, pitää kullakin kanavan hyllyllä olla juuri ne tavarat, jotka siellä tarvitaan. Tehokkuuden lisäämiseksi ylimääräisiä ei tarvita; varastossa ei tavaraa kannata seisottaa. Hyvä kauppias tuntee asiakaskuntansa.
Kärjistäen: kauppa-autossa ei kuljetella turhan päiten nokialaisia, reikäleipä riittää. Ja toisaalta, jos paikallisen kylpylän tapahtumalistalla olisi vaikkapa ICT-seminaari, ei siellä kannattane kaupitella niitä herttaisia mummon vaaleanpunaisia pöksyjä tai paapan Kilta-toppaa. Luulen.
Mutta kyllä maalla on mukavaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti