Mikä matka!

Ei voi kuukausikaupalla olla hiljaa, parahti kollega lokakuulla ja puski seuraavaa uutiskirjettä matkaan. Kun laskimme aikaa, oli kulunut vasta muutamia viikkoja. Kuvastaa askeltamisen tahtia, jolla Kokeileva Suomi -tiimi on matkaa taittanut.

Kesäkuussa ihastelin uutta paikkaa työyhteisössäni:

Lupaa kysyä ja olla tietämätön. Kokeilla ensin. Haastaa ja tulla haastetuksi.

Tänään otettiin kollegan kanssa uusi haaste vastaan: pystytettiin keskenämme uutiskirje, kun asiasta vastaava oli hukkua omiin töihinsä. Eilen täytin EU:n hankintaportaaliin suunnittelukilpailun jälki-ilmoituksen (älä kysy - et halua tietää!) Syksyllä pystytettiin hackathon, jotta saataisiin aikaan parempi hankinta.

Uusi työ on haasteen vastaanottamista ja uuteen ryhtymistä. Sellainen onnistuu, kun yhteisössä on turvallinen tila kokeilla.

Turva syntyy luottamuksesta: kaveri auttaa, jos en osaakaan. Kantavana voimana on yhteinen tavoite: jokainen venyy, jotta mahdoton saavutetaan.

Toukokuun lopussa pidin perhesyistä ensimmäisen etäpäiväni ja menin Viikin kirjastoon. Ahdistus painoi. En saanut kiinni yhdestäkään kulmasta, miten lähteä määrittelemään kokeilujen digitaalista alustaa. Niinpä otin kynän käteen ja jäsensin tunnistamani osaset suhteessa toisiinsa.

Tänään hoksasin laittaa seinäkuvat vierekkäin. Perille on päästy - mutta mikä matka!

Kokeilun paikka on totta, me saatiin se julki!
En päätynytkään jalkapuuhun jouluksi.

Mutta niinkuin uutiskirjeen pääjutussa kirjoitan, tämäkin on vasta alku. Pala kerrallaan tehdään Kokeileva Suomi -yhteisön kanssa itsellemme työkalu, joka siivittää kokeilut lentoon, sytyttää kehittämisen roihun joka niemeen ja notkoon.

Vaan ensin hiljennytään sen suurimman ihmeen äärelle. Suloista joulua!

Uusi työ

Työn teon rakenteet muuttuvat. Tämä näkyy jo valtiollakin: on yhteinen tila, johon kaikkien ministeriöiden tekijät voivat tulla työpäiväksi. Se on alku. Jo viime tammikuussa puhuttiin virkamiehistä osaajien poolina, josta eri tarpeisiin voitaisiin löytää sopivin tekijä. 

Tekniikka vapauttaa osaamista ja mahdollistaa uudenlaiset "liitot". Tarkoitus ei enää tule ylhäältä alas, työnantajalta tekijälle. Me luomme tavoitteet yhteisönä, jonka jäseniä tahdomme olla - tai pikemminkin liitymme yhteisöön, jonka jäsenten tavoitteet sopivat omiini kullakin hetkellä.  

Uuden maailmanjärjestyksen liitokset ovat nopeita ja löyhiä, sanoo Stowe Boyd Sitran tuoreessa kirjassa. Boyd lainaa Esko Kilven sanoja: Jälkiteollisessa ajassa alustat perustuvat internetin logiikkaan. Ihmiset piipahtavat työhön yhdelle alustalle silloin tällöin; toiset tekevät jatkuvasti ja samanaikaisesti töitä useammalla. Kahtiajako työnantajan ja työntekijän välillä on mennyttä. 

Ennen nämä alustat olivat yrityksiä. Nyt mallina ovat pikemminkin kaupungit tai biologiset järjestelmät. 

Tästä pääsemme julkishallintoon ja demokratiaan. Kevät on todistanut myllerryksiä Atlantin molemmin puolin. Paljon siitä selittynee ihmisten pettymyksellä ja osattomuuden kokemuksella.

Teknologia tarjoaa tilaisuuden tulla mukaan. Helsingin kaupunki rakentaa parhaillaan osallisuusmallia. Myös kokeilujen yhteydessä

motiiveja tuntuu selittävän vaikuttamisen ilo ja yhteisöön kuulumisen merkitys. 

Käytettävissä oleva aikaikkuna vain ei pohjoismaisissa hyvinvointiyhteiskunnissakaan ole ääretön. Olisi virkavastuutonta olla tarttumatta toimeen. On aika katsoa pelotta siihen, mikä kaikki ympärillä muuttuu. On aika osallistaa joukkojen viisaus luomaan yhteiset ja kestävät ratkaisut.

Jos aika on ajanut jonkin tekemisen tavan ohi, on oltava rohkeutta astua alas kuolevalta kaakilta ja sallia toimivat ratkaisut uudella menopelillä - vaikka sitten ilman omaa panosta. On oltava osa ratkaisua. 

Maanantaina avaan uuden oven

Tabermann sanoitti sen:

 "Hillittömästi kaipaamatta 

et kykene lentämään 

mahdottoman 

tuolle puolen." 

Eleanor Roosevelt lupasi:

"One thing life has taught me: if you are interested, you never have to look for new interests. 

They come to you. 

When you are genuinely interested in one thing, it will always lead to something else." 

Hesarin haastattelun jälkeen minulta on kysytty useita kertoja, mitä oikein ajattelen työn tulevaisuudesta. Joulun alla jaottelin Sulavan blogissa teknologian aiheuttaman muutoksen kahtalaiseksi: on helpompi tehostaa omaa tekemistä kuin luoda uutta sisältöä ja uudistua. Tuo jälkimmäinen paradigman muutos on kuitenkin Suomen kohtalon kysymys. Ei ole samantekevää, kuinka siihen suhtaudutaan.

Esteistä suurin on pelko, kirjoitin keväällä Pulsessa, ja oman aseman turvaaminen. Pelosta voi päästä vapaaksi, ja avaimet ovat jokaisen muutosta kaipaavan ulottuvilla.

Omalla matkallani työntekijänä olen joutunut paikoin epäsuosioon, yhä useammin epämukavuusalueelle mutta ennen kaikkea olen päässyt näköalapaikoille.
Niistä tärkein on kuitenkin se, jossa uskallat kurkistaa omaan sisimpääsi.

Näet kahleet,
jotka rajoittavat luovuuttasi ja inhimillisyyttäsi.
Tahto päästää irti on rohkeutta.
Se on alku.

Oheinen kuva on kannustanut minua kasvuun.
Uskon että se pätee jokaiseen,
joka tahtoo palvella omalla osaamisellaan.

On aika kasvaa.
Maanantaina avaan uuden oven.

Slush-välähdys tulevasta

Government goes Slush, ideoi Muutoksentekijät -väki ja haastoi mukaan Virkamiesten avoimen verkoston. Myös Verohallinto aktivoitui mukaan; viestintäjohtajan havainnot keräät tuoreeltaan Verona-blogissa.

Mikko arvioi viranomaisen menoa mukaan jakamistalouteen ja toi esimerkiksi Viron suunnitelman ostaa palvelun, jolla Uber-kuitit saa mukaan arvonlisäveron laskentaan.

Standardilla tiedonkeruu taakoittamatta

Suomessa Talouden runkoverkko (kotoisammin TARU) haarukoi tätä. Kirjanpitoon kuitit saa jo mm. eTasku- ja monella muulla palvelulla. Jo päättynyt Real-Time Economy -hanke vei verokantamme globaaliin verkkolaskustandardiin (ISO20022), eli paljon työtä on tehty tietojen standardoinnissa.

Rajapinnat vielä auki, niin valmiit tietovirrat satavat laariin. ..olettaen että maailma pysyy ennallaan. Mutta pysyykö se?

Mutta missä talous on 5 vuoden kuluttua?

Slush vei eri trackeissä hahmottamaan maailman murrosta. Maksaminen muuttuu, pankkien ansaintamallit on haastettu. Miksi kukaan tahtoisi maksaa 15 euroa siitä, että saa 5 euroa lähetettyä maasta toiseen?

Uudet tulijat pitävät kunkin valuutan maan rajojen sisäpuolella ja vaihdanta tapahtuu nykymenoa tehokkaammin. Näin kuvaavat toimintaansa mm. Transferwise ja moni muu.

Maksaminen ulkoistuu, Klarnat ja vastaavat tulevat myyjän ja ostajan väliin ja tuovat valovuosien päässä olevan asiakasymmärryksensä mukaan, ja kaikki ovat tyytyväisiä.

Missä raha on muutaman vuoden kuluttua?

Valuutta vaihtuu fyysisestä rahasta biteiksi, kryptovaluutaksi. Yhä useampi verkko-osaaja työllistyy kokonaan oman työpanoksensa myynnillä. Mistä me perimme verot, jos maksajia on vaikkapa satoja pitkin maailmaa, ja korvaus maksetaan bitcoineina?

Kesäkuun Retail Payments -konferenssin suurin löytö oli, että nano- ja mikoyrittäjien valuutta on jotain ihan muuta. Tilat ja palvelut ovat käypää valuuttaa startup-yrittäjän alkuvaiheessa.

Slush, iZettle: Nano- ja mikoyrityksiä on 92 % toimijoista, ja
yhdessä niiden liikevaihto on 21 %  kansantaloudesta.

Uutta johtajuutta

 Lähde:
 KL: Simon Sinek NBForum 2015

Simon Sinek käväisi Suomessa ja tottahan häneltä kysyttiin neuvoa Suomen johtajille. Ongelmanne on paha, mutta yhdessä selviätte: osallistakaa kansa.

Ystäväni kouluttautuu lisää, saadakseen pariin tutkintoonsa ketterämpää työmarkkinasoveltuvuutta. Hienoja teorioita, hän parkaisi, mutta täysin tyhjää sanahelinää, jos niitä ei saada vietyä potilaskohtaamisiin!

Selitän mitä tarkoitan.

Sadonkorjuun tiimellyksessä tarjouduin kesäkurpitsakeiton tekijäksi. Anoppi opasti tarkoin, kuinka hän jötkäleiden kanssa selviää: ensin kahtia ja sitten päästä halki. 

Hetkeä myöhemmin seison akateemisen koulutukseni kanssa tosi käyrän kurpitsan kanssa. Pohdin Sinekin sanoja mutustellessani, saanko sittenkin katkaista kasvin myös toisin. 

Silloin välähti.

Tämän takia prosessit tyhmentävät organisaation! Siksi ne pudottavat asiakkaan pohjattomaan väliin, joka ei kuulu kenellekään!

Ohjeet olivat tarkat. Sillä, joka niistä poikkeaa, pitää olla isompi kuva siitä, mitä on tekemässä. Ilman isompaa kuvaa ei ole muuta neuvoa, kuin toistaa saamaansa neuvoa maailman tappiin. Ohjeet ilman soveltamistaitoa kuuluvat liukuhihnalle. Ne työt saavatkin siirtyä robotille!

Hyvä johtaja inspiroi ja antaa toivoa, maalasi Sinek, ja antaa ihmisten ratkaista yhteisiä ongelmiaan.

Keskustelussa joku kysyi, mistä sellainen uudenlainen johtaja saadaan. 

Ei ole kyse yhden johtajan omasta osaamisesta, vaan osallistavasta johtamisesta. 
Aika on kypsä, sillä näitä ongelmia ei yksi mies - eikä nainen - ratkaise.

Muutoksen mutustelua moniajona

Ennen vanhaan seminaarissa istuttiin rauhassa, keskityttiin ja kuunneltiin. Joku kirjoitti muutaman ajatuksen paperille. Sitten tuli Twitter ja jakaminen, vertaisverkostoni läsnä reaaliajassa.

Nyt istun etäpäivänä kotona ja katson Soneran seminaaria television ääressä sohvalta. Toisella kädellä twiittaan. On pakko jakaa, sillä pää kuumenee sitä mukaa, kuin uudet ajatukset pulppuilevat.

Mutta 140 merkkiä on liian vähän. Lataan tauolla Dragon Dictationin ja sanelen ulos ajatukseni, että ehdin blogaamaan kahvitauolla.

Se ajatus, siis. Mitä tämä disruptive tarkoittaa? Kaikki puhuu Uberista. Ja niin lupasäännellyt taksit korvataan asiakkaiden haluamilla ja cooleilla autoilla ja tyypeillä. App edellä.

Ihminen vai raha edellä?

Mutta entä se toinen puoli? Kuski vastaa itse pätevyydestään, maksaa halvemmista taksoistaan vakuutukset ja turvaa niin sairastumisensa kuin lopulta vanhuuden turvansakin.

Sama kehitys tapahtuu kaikkialla, missä työ pirstaloituu.

Oma kokemukseni on, että aina kun kustannuksia alennetaan, voitto kasvaa. Mihin se siirtyy näissä tapauksissa? Mitä se tarkoittaa bisnesmalleille?

Mitä se tarkoittaa taloudessa? Mitä ihmisten turvallisuudentunteelle? Miten se heijastuu yhteiskuntarauhaan?

Kuka katsoo tätä kehitystä koko kansantalouden kannalta? Enkä nyt puhu vain rahataloudesta vaan hyvinvoinnin mukaan ottavammasta näkökulmasta.

Vertaistukea jakamassa - kehityskaaria kartoittamassa

Eleanor Roosevelt sanoi, että jos vain olet kiinnostunut jostain, yksi asia johtaa toiseen, ja uusi löytää sinut.

Koko syksyn olen aatoksissani tutkinut ja makustellut johtamisen ja kokonaisarkkitehtuurin välistä suhdetta.

Eilen huomasin olevani sparraamassa kolmatta kertaa samasta aiheesta: miten liiketoiminta viedään verkkoon ja miten muutoksesta tehdään mahdollinen.

Yleisöstä riippuen keskityin tietotekniikasta henkilöstön kehittämiseen tai asiakkaista toiminnan muutokseen.

Iso kuva raamittuu kuitenkin samanlaisena:

On tunnistettava tekeminen, jonka sähköistäminen kannattaa. Jos kohteita on useita, aloita sellaisesta, josta hyötyvät sekä asiakkaat että virastot itse. Kerää todelliset it-hyödyt eli salli tietokoneen oikeasti auttaa ydintekemisessä. Virtaviivaista siis prosessit äläkä vain siirrä nykyisiä verkkoon.

Verohallinto on Oy Suomi Ab:n mallioppilas esitäytetyn veroilmoituksensa kanssa.

Tarinan opetus on, että todella suuret menestystarinat ovat systeemisiä muutoksia, eivät pienkehittämistä. Ne ovat hitaita toteuttaa monenvälisine sopimusneuvotteluineen. Verottaja aloitti omansa jo vuonna 1978 eläketulojen sähköisestä tiedonkeruusta. Tämän johdosta vuonna 1995 osalle asiakkaista voitiin esittää veroehdotus.

Vuosituhannen alussa sähköistä tiedonkeruuta edistettiin jo lainsäädäntökeinoin.

Mielenkiintoista on, että VTV kiinnitti huomiota vuonna 2000 valikoivan valmistelun oikeudenmukaisuuteen ja satunnaisen työnantajan ilmoitustaakkaan. Vuonna 2006 avuksi avattiin Palkka.fi, ja koko kansa sai ensi kertaa esitäytetyn veroilmoituksen. Ja muutamaa vuotta myöhemmin veroilmoitusta päästiin korjaamaan verkossa.

Kehityskaaret ovat jälkikäteen selkeitä ymmärtää.

Verottaja on saanut kehittää toimintaansa rauhassa, kun visionäärit näkivät parin vuosikymmenen päähän. Varautuminen eläköitymiseen käynnisti toiminnan kehittämisen, jolla mm. 1,5 miljoonasta verokorttipuhelusta puolet saadaan verkkoon. Niinpä meitä verottajia on nyt peräti 1 000 htv vähemmän kuin vuonna 2008.

Mutta jos hätä (eli YT-neuvottelut) jo kolkuttelee eteisessä asti, vaatii melkoisen hattutempun ehtiä toteuttamaan toiminnan muutos fiksusti eli aidosti prosesseihin asti vaaditussa aikataulussa.

Onnistumiseen vaaditaan malttia hahmottaa kokonaisuus, kykyä luoda ja verrata eri vaihtoehtoja ja rohkeutta valita oikea tie - ja ennen kaikkea luopua turhasta.

Jos todella on niin, että viime vuosien jatkuvissa julkishallinnon organisaatiouudistuksissa on onnistuttu eriyttämään rahoitusta, päätöksentekoa ja toteutusta toisistaan, onnistumisen mahdollisuudet ovat pienet. Jos muutoskaudella nykyisetkin päätöksentekijäorganisaatiot vaihtuvat, on yhtälössä kerta kaikkiaan liikaa liikkuvia osia.

Silloin ei Suomi-neidon tulevaisuus näytä kovin hyvältä.

ELY-keskuksissa YT-neuvotellaan: 33 milj. euroa, henkilötyövuosia 700.

Ammattikorkeakoulukenttä on murroksessa.

Aalto-yliopistolla koulutetaan tulevaisuuden visionääreitä: johtajia ja kehittäjiä.

Käytätkö työssäsi troolia vai onkea?

Uusi asiantuntijuus on tietotyötä. Uusi media on nopeuttanut tiedonkeruuta. Vertauskuva kalastuksesta: ongella saa yhden kalan kerrallaan. Troolin saaliilla ruokkii pienen kylän.

Some on asiantuntijan trooli. Sillä hän saa kerättyä suunnitelman muutosvaikutukset päätöksentekonsa tueksi.

Mahdollisuuksien meri on siis avoinna.

Saalista vain ei kuulu.

Menettelyt ovat viime vuosisadalta. Jos muutoksen toteutus ulottuu vaikkapa kolmen yksikön ja viiden prosessin alueelle, päätöksenteko-oikeus on hukattu matriisiin.
Kullakin orgaanilla kun on oma agendansa. Oma johtoryhmänsä. Oma käsittelyaikansa.

Omat etupiirinsä.
Omat hovinarrinsa.

Hyvinvointivaltio kaatuu keisarin peukaloon?

Viime viikko vei aatokset kolmen ja puolen vuoden taakse. Muistatteko vielä sen ajan Suomessa, kun jakamistalous alkoi vasta putkahdella esille? Kun verkko vasta uhkasi viedä verotulot ulkomaille ja hyvinvointiyhteiskunta jatkoi korskeaa menoaan?

Jo vuosia erilaiset näkijät ovat esitelleet innovatiivisia aloitteita eri alojen viranomaisille. Raivanneet esteitä tieltään - muotoilleet palveluja puolestamme! Menestys on ollut huono, sillä voimassa oleva lainsäädäntö toimii kuin aallonmurtaja. "Ei käy", johon jokainen idea kaatuu.

Eilen minulle soitti yrittäjä. Hän kyseli, miten voisi integroida oman verkkobisneksensä veron palveluihin, joita sen asiakkaat tarvitsevat. Alan yrityksiä on kuulemma jo lähtenyt Suomesta, kun verkossa ei tarvitse maksaa veroja. Mutta ei hän: "Me halutaan pysyä täällä, ja jos veroasiat saadaan hoitumaan meidän asiakkaiden tarvitsemalla tavalla, me uskotaan että Suomikin voi hyvin." -Työ 2.0 vaatii uutta myös viranomaisilta 22.3.2011

Viime viikolla etsittiin sosiaaliturvaan uusia ratkaisuja. Tapasin Digile-seminaarissa blogini yrittäjän. Hän kertoi, että verokorttiongelma saatiin lopulta ratkaistua. Paperina ja käsityönä. On kai aika etsiä tälle vuosituhannelle kuuluvia ratkaisuja?!

Missä muutos tehdään?

Olemassa oleva toimivalta ei salli oman alueen muuttamista (luonnollisesti, muutenhan verottaja muuttaisi sääntöjä lennosta?). Toimivalta annetaan ylhäältä.

Tässä kohtaa muuri näyttää ylitsekiipeämättömältä. Koska ongelmat ovat järjestään toimialarajat ylittäviä, ei riitä että asiansa lobbaa yhdelle osaajalle tai etujärjestölle. Tarvitaan enemmän. Huhuilen Muutosagentteja apuun..

Esimerkki palkkahallinnosta

Palkkahallintoa voi pitää talouden verenkierron ytimenä, siis sydämenä (ja viranomaisraportointia sepelvaltimotukoksena?). Lainsäädännöllisesti sen vastuut ulottuvat ainakin neljän ministeriön säätelyvaltikan alle. (Siksiköhän pelkän Tulorekisterihankkeen pystyttämiseen on kulunut jo kaksi vuotta?)

Palkkahallinnon sanastotyössä olemme jo koonneet siiloista tekijätason virkamiehet murtamaan "rasvatukkeumia" yhteentoimivuuden tieltä. Olemme antaneet käsitetason muutosehdotuksia muutamaan lainsäädäntöhankkeeseen. Mutta miten ne otetaan vastaan?

Mitä keisarin peukalo sanoo?

Jotta muutos syntyy, pitää päätösvallan omaavan tahon tiedostaa, että muutokselle on tarve. Pitää osata nähdä oman organisaation muurin yli, se kuuluisa iso kuva.

Sillä jos päättäjä tihrustaa ympäröivään yhteiskuntaan vain omasta näkökulmastaan eikä muutostarvetta omassa organisaatiossa näy (vielä), tämän ajan keisari kääntää peukkunsa alas.

Nobel, kehityskeskustelu ja virkamiesten vallankumous

Idearikkaan viikon jälkeen pää purskahtelee ajatuksia. Yksi syvä virta kulkee ihmisen motiivien jäljillä.

Verottajakollegani Norjasta jakoi tänä aamuna NYTimesin analyysin Nobel-palkinnosta ja sen valintaprosessista. Kehityskeskusteluni sivusi viikolla organisaation dynamiikkaa ja virkamiehen roolia ja osaamista siinä.

Eilen istuin lahjakkaiden ja intohimoisten yrittäjien kanssa ideoimassa, miten rikki mennyttä yhteiskuntaa voisi korjata. Tutkailun kohteena on joukkojen viisaus, lakipykälien ja menettelytapasääntöjen siiloihin vangitsema virkakoneisto sekä niukista niukin resurssi: budjettirahoitus. (Vrt. aiemmin: Jospa siilot sittenkin kerran ylitetään..)

Kaiken tämän ydin on sama, huomaan tänä aamuna ajattelevani.

Jos johtaja haluaa organisaationsa toteuttavan strategiaan kirjatun palveluajatuksen, hän ei salli alaistensa nipottaa muodollisen pilkun avulla asiakasta nalkkiin. Epäonnistumiset on saatava esille, turvallisuushakuisuudesta ei pidä palkita. Lempeän mutta määrätietoisen kritiikin avulla yhteinen ymmärrys on levitettävä jokaisen palkollisen päähän. Vain niin "jalkautetaan strategia".

Mitä, kaipaanko siis valistuneita itsevaltiaita!?

Sama määrätietoisuus on edellytyksenä jos mielimme saada yhteentoimivia sähköisiä allekirjoituksia ja tupaksia sun muita. Hallinto ei avaudu, jos työhön osallistujat pidetään kulisseissa tai paperilla. Nobel-palkinto on myönnettävä sen ansainneelle.

Why not form a world jury for the world prize? -- The idea seems obvious and has charm, no doubt. But it would only replace one kind of politicization with another, probably even more pernicious one. - The New York Times

Voiko kenelläkään ikinä olla tässä vajavaisessa maailmassa täysin puhtaita jauhoja pussissa yhteistyöhön käydessään? Mikä on agendasi, kun käyt neuvottelupöytään, olipa tavoitteena maailmanrauha, yhteinen kansallinen tunnistamisjärjestelmä tai vain työpaikan kahvitilan miellyttävänäpitosäännöt?

Kuka arvottaa erilaiset pyrkimykset?
Onko vielä olemassa jaloutta ja yhteistä hyvää?

Luin Cristina Anderssonin palvelukokemuksesta: "Demokratia ja laaja osallistaminen on kaikkien etu". Osallistamista pohtiessani oivallan yhtäkkiä, että Gaussin käyrähän se selittää demokratian idean. Demokratia suojelee yhteiskuntaa liian äkkinäisiltä ääriliikkeiltä.

Valta turmelee. Siksi itsevaltius ja harvainvalta on pahasta. Tätä siis olen intuitiivisesti tavoitellut viehättyessäni yhä uudelleen avoimesta datasta, avoimesta tiedosta ja avoimesta hallinnosta. Valtaa on myös kontrolloitava. Siksi meidän kuuluu tietää, millaisia taloudellisia sidoksia on julkisen vallan ja demokraattisen päätöksenteon takana.

Dataksi sanottuna: miten rahallinen tuki ja päätoksenteko korreloivat. Jotta demokratia toteutuisi.

Jotta joukkojen viisaus saadaan mukaan, osallistamisen on oltava todellista. Virkamiesten vastuulle kuuluu, ettemme rakenna osallistamisesta näennäisteatteria tai tyydy pinnalliseen palautteenantoon - joka ei enää ehdi vaikuttaa, kun päätökset on todellisuudessa jo tehty.

Osallistaminen vie aikaa ja vaatii paneutumista.

Jälleen kerran kommunikaatio kohoaa keskiöön - mutta se on jo toinen juttu. Sitä kypsytellessäni, aurinkoista viikonloppua, ohessa vielä Kritiikkiä selontekoprosessille.

Mitä ajatuksia tämä kaikki herättää sinussa?
Osallistu keskusteluun täällä tai Virkamiesten avoimessa verkostossa!

Muutoksen tuulet tavoittavat myös asiantuntijan

iPhonen App-valikoima on
oiva esimerkki työkaluista.

Eilen seurasin aamupäivän virkatoimieni lomassa webcastin välityksellä VM:n palveluväyläseminaaria. Kuuntelin mm. mitä pääjohtajamme kertoi palveluväylään liittyvistä odotuksista ja Viron kanssa käynnistetystä pilotista.

Chattasin vaikutelmia puheista Vyvillä kahden kollegani kanssa, ja postasin webcast-sivulla olevalla lomakkeella tilaisuuteen myös ns. yleisökysymyksen. Kiinnostavimmat aiheet ja linkin webcastiin jaoin tuoreeltaan sisäisessä Yammerissa.

Etukäteen kaksi FB-ystävää kyseli osallistumisaikeistani. Toinen kertoi Yammerissa jälkikäteen, että verkkoyhteydet tilaisuudessa olivat sen verran heikot, että "liverapoilu" ei kerrassaan onnistunut (lue liverapoilusta Tuija Aallon blogissa).

Viikolla omassa yksikköpalaverissa kuulin suureksi ilokseni esityksen, kuinka asiantuntijat ovat valjastaneet verkostonsa yhteisöllisemmäksi työvälineeksi Sharepointin.

Suurena tavoitteena on siirtää keskustelu pois sähköposteista yhteiselle alustalle. Myös kulloinkin yhdessä työstettävän dokumentin versionhallinta on huomattu haastavaksi. Ovat siis tähyämässä yhteiskirjoittamiseen..!?

Olen vuosien varrella blogannut avoimuudesta, muutoksesta ja sosiaalisesta mediasta. Olen oppinut osaajilta Suomessa ja ulkona. Uusi aika on koittamassa nyt myös julkishallinnossa!

Olennaista asiantuntijaorganisaatioissa on mieltää, että työmme, olipa uuden menettelyn tai ohjeen työstämistä, on enemmän ja vähemmän pelkästään keskustelua! Se on eri näkökulmien punnitsemista ja yhteisen käsityksen luomista yhdessä, mahdollisimman suuren viisauden äärellä. Tulos konkretisoituu sitten aikanaan pykäliksi, ohjeiksi ja vaikkapa tiedonkeruuksi; nettisivuiksi ja asiointipalveluiksi.

Työkalut tukevat - tai sitten eivät.

Miten levittää uudistuksen liekkiä?

Lähde U.S. Fish and Wildlife Service

Lapsena olin mukana metsän kulottamisessa. Isäni oli aikaansa edellä, ja niin me olimme koko perhe jokin aika sopivan sateen jälkeen ohjaamassa kuloa tarkoin rajatulla alueella.

Kevään sänkipelloilta muistan, kuinka käytin hosaa myös rohkaisemaan hiipuvaa tulta kohti vastapaloa.

Nyt aloitettu Virkamiesten avoin verkosto (sano VAV vaan) on muutoksen rintama. Osallistujilla on muutoksen elementtejä hallussaan, ja yhdessä etsitään nopeimpia reittejä saada muutos läpi.

Yhden vaaran paikan huomaan. Jos tarkoitus on tehdä vanhoja asioita aivan toisin, miten saadaan vartija näkemään uusi toimintatapa? Miten saadaan estettyä se, että tämä pakottaakin tekemisen vanhoihin kaavoihin ja estää toimillaan hyötyjen saavuttamisen?

Taidetaan tarvita aikaa, kuvia ja sanoja; yhteisiä palavereja, jotta syntyy yhteinen ymmärrys. Vain ymmärryksestä voi syntyä muutos.

Hosaa on käytettävä myös levittämiseen.

Virkamiehestä näkijä, näkijästä Tekijä!

Kolmisen vuotta sitten haaveilin muutoksesta. Poimin tähän aatoksen, joka tuntuu yhä tarpeelliselta ja edelleen ihan toteutuskelpoiselta. Koko postaus löytyy elokuulta 2010.

Muutos - kaikki muutos - alkaa aina korvien välissä. Tai pitäisikö sanoa, sydämessä. On asetuttava toisen asemaan, pyyhittävä pois oma asiantuntijuus ja kaikkitietävyys. Katsottava asiakaskunnan elämää ja niitä tilanteita, joissa hän meitä kaipaa (jos kaipaa).

Segmentoimalla ja palastelemalla asiakkaiden tarpeet ja meidän vastauksemme niihin aletaan lähestyä palvelutarjoomia. Kun tarjooman sisällöt ovat kunnossa, voidaan tarjoajan toimijoille tai rooleille asettaa osaamistavoitteet, niistä tiimeille tai ryhmille osaamisprofiilit.

Sitten ne tarvitsee enää miehittää - ja alkaa olla käyttöön oton aika.

Yhteistyö on kuin viestijuoksu 

Mikä teidän vuosikellossanne tai perusprosessissanne on sellaista, missä tarvitaan yhteistyötä? Mikä vaikuttaa toisten työhön? Siinä on viestinnän ja jakamisenkin paikka. Mitä muiden on vähintään tiedettävä?

Kysymys kääntää valokeilan hierarkian rumimpiin kasvoihin. Jos valta on palasteltu mielivaltaisesti, osaamisesta viis veisaten, pönkitetään siilorajoja. Silloin herra A:lla on oikeus viestiä - muttei mitään sanottavaa. Rouva B taas osaisi sanoa, muttei saa, koska sanoessaan astuu A:n varpaille.

Miten moinen pattitilanne puretaan? Eikö niin, että yhteistyö vaatii viestintää. Viestintää omasta työstä vain ei voi ulkoistaa.

Nytkö muutos saavuttaa virkamieskunnan? 

Mitä jos julkishallinnossa olisi uutta rakentamassa pilottiryhmä ja pilotissa mukana henkeä nostattavat muutosagentit? Ryhmän tehtävänä olisi kartoittaa aikaansaajat ja muutokseen tarvitsemansa kumppanit. Vaikkapa kolmella tasolla: omassa työpiirissä, sen vieressä ja vielä yläpuolella.

Teettäisin ryhmälle tehtävälistan, niputtaisin kohderyhmät ja kertomisen teemat sekä säntillisen viikkoaikataulun. Päälle vielä vastuut, ja viestisin tämän kaiken virallisilla kanavilla.

Välittömänä tavoitteena olisi virittää keskustelua. Odotuksena yhteistä ymmärrystä, ja olemassaolon oikeutuksena jakamisesta syntyvää yhteistyötä ja uudenlaista tekemistä, jossa Asiakasta ei saa pudottaa!

Onnistumiset raportoitaisiin julkisesti. Palkintoja saisi siitä, että siiloista syntyykin yhteistyötä. Miinusta tulisi muutoksen torppaamisesta.

Hyvä esimerkki kannustaisi toisetkin siiville. Eikö?

Avoimuus on aktiivinen päätös

Uudet työkalut mahdollistaisivat pääsyn kaikkeen siihen tietoon, jota työssä tarvitsemme. On Yammeria, Sharepointia, VYVIä ja Vatrya..

Mutta miksi työkaluja ei käytetä eivätkä verkostot kasva? Miksi postauksia ei synny eivätkä linkit leviä? Miksi koulutetutkin tekevät paniikkijarrutuksen ja poistuvat paikalta kokonaan, vievätpä muidenkin viestit mennessään?

Onko niin, että some onkin vallankumous?

Perustavaa laatua oleva muutos toimintatavoissa, jossa suurin hyöky käy omien korvien välissä? Olisi uskallettava avomerelle, pois kontrolloidulta hiekkarannalta.

Keskustelin taannoin Aallon Tuijan kanssa avoimesta aktiivisuudesta. Tuija haastattelee kirjaansa varten useita eri aloilla ja monilla eri tasoilla ja tavoilla toimivia kollegojaan. Me kartoitimme somen ja verkkoviestinnän ulapoilta löytämiämme motiiveja ja mahdollisuuksia.

Näyttää myös siltä, että organisaatiossa tieto on edelleen valtaa. Tekijöiden pitäisi oppia myös jakamaan tietoa, sillä arjen työviestintä on jokaisen tehtävä. Ilman jakamista ei tieto kulje organisaation sisällä.

Toinen tapa toimia avoimesti on rikastaa omaa yhteisöä tuomalla tietoa ulkoa. On kulttuurivallankumous oivaltaa, että mistä vain voi oppia. Jääkö muuten voimaan vanha sanonta: Kannettu vesi ei kaivossa pysy?

Emme ole vielä ymmärtäneet, että ihmisille täytyy taata pääsy sellaiseenkin tietoon, jota kukaan ei osaa olettaa heidän haluavan. Ihmiset eivät itsekään tunnista, että tarvitsisivat  juuri tuota tietoa - ennen kuin sen tarve koittaa. Siten organisaatiota ei voi koskaan täysin suunnitella etukäteen. - Esko Kilpi (blog, suomennos minun)

Suomea johdetaan edelleen edestä. Jos johto ei jaa tietoa aktiivisesti meneillään olevista asioista, ei muidenkaan sovi ottaa käyttöön jakamisen kulttuuria.

Silloin future office on kuollut jo ennen syntymistään..
Kauan eläköön future office?

Vaalit ja somella SADetta?

Mäntyniemi sai uuden isännän. Ratkaisua kaksintaistoon haettiin vimmatusti sosiaalisesta mediasta. Vaaliuurnilla valtaansa kuitenkin käytti alle 70 % äänioikeutetuista.

@hponka tiivisti Twitterissä pöhinän ja lopputuloksen eron:

#vaalit2012 Tänään muuten murtui monen ihmisen harha, jonka some oli heille synnyttänyt. Joskus netti vääristää kuvaa todellisuudesta.

Isä ja tytär Kuustoselta kysyttiin, olivatko nämä sukupolvivaalit. Minä sanoisin, että kyllä, ainakin somen käytön näkökulmasta.

Demokratia tuli uusien äänestäjien luo, kun ehdokkaat "pyysivät mukaan" Twitteriin ja Facebookiin. Jos peukuttaminen luetaan poliittiseksi keskusteluksi, myös yksi SADe-ohjelman tavoitteista on roihahtanut hyvään liekkiin.

Some suorastaan pakottaa kuulemaan kansan ääntä. Ellet kuuntele, menetät äänestäjäsi. Tai asiakkaasi, kuten DealDash-yrittäjä William Wolfram otsikoi: "Love thy customer - or someone else will". Tärkeää olisi saada nyt syntynyt osallistuminen ja keskustelu jatkumaan.

Haaste viranomaiselle virkamieskunnalle syntyy siitä muutoksesta, että some on henkilökohtainen. Some on suhde! Suhteessa toinen osapuoli ei voi jäädä etäiseksi.

Vanha valta perustuu hierarkiaan. Valtaa ylläpidetään nimenomaan etäisyyden, tiedon säännöstelyn avulla. Uudessa vallanjaossa kuka tahansa pääsee somessa lähelle idoliaan, esittelemään ajatuksensa päättäjille - jopa presidenttiehdokkaalle. Myös media on kuulolla somekanavilla.

Siksikö vanha valta pelkää somea? Siksikö Obama ja Haavisto lupaavat someksi muutosta?

Osa haaveissaan nyt pettyneistä äänestäjistä purnasi somekanavilla jo muuttoa Ahvenanmaalle, pelkäsi "Salen" vievän työttömien loputkin tuet ja kauhisteli edessä olevia suvaitsemattomuuden vuosia.

Kuusivuotiskautensa 1.3. alkava valtiomies @niinisto kiitti viisaasti myös niitä, jotka ajattelevat toisin: "On hyvä, että meitä on erilaisia ajattelijoita".

Some tuo heidät luo. Kuuleehan Mäntyniemi?
(Kuulevathan Eduskunta ja Kesäranta ja kaupungintalot ja virastot..?)

Muutoksesta saa vain päänsärkyä

© Paul Jantz | Dreamstime.com

Päänsärystä alkoi postaukseni pari vuotta sitten. Päätä särkee vielä tänäänkin. Muutos kun ei synny itsestään.

Kun kehitys jatkaa matkaansa, joko asiakkaan päättämänä tai pakon sanelemana, miten nivotaan olemassa olevat palvelut uuteen polkuun? Jatkavatko ne ennallaan, vai onko luotava uutta?

Voi olla että on vuodatettava kyynel jos toinenkin, että saadaan palaset sopimaan. Toissa syksynä kirjoitin tuskaani:

talon sisäiset siilot ovat tasaveroisina kehittämispöydän ääressä eikä kenelläkään ole päätehtävänään asiakkaan edusta huolehtiminen

Miksi siilot eivät katoa, vaihtavat vain nimeään? Mikä ihmeen kitka jumittaa muutoksen silloinkin, kun kaikilla on jo (ainakin puheissa) sama suunta?

Onko niin, että kun organisaatiossa keksitään Palvelu1 tai Tuote2, joka ratkaisee asiakkaan ongelman, sille suodaan ikiaikainen oikeus olla olemassa? Syntyi vakio, jota ei enää koskaan kyseenalaisteta?

Ellei asiakkaan elämäntilanteita ja toimintaympäristöä tarkastella alati kriittisesti, muutoskitka on suurempi kuin onnistumisen suoma hyvinvointi. Mukavuudenhalu ja/tai vallanhimo voittaa?

Matriisiin(kaan) sujahtava organisaatio ei noin vain vapaudu niistä rakenteista, jotka sille on aikain saatossa syntynyt. Valta on bunkkeroitunut tukevasti, eikä ulos tule, ainakaan ilman eri komentoa. Viisas organisaatio sentään raivaa tieltään, siis asiakkaansa tieltä, osaoptimoinnin tuoman roinan.

Taidamme taas päätyä johtamisen peruskysymyksiin. Yhteinen, uusi visio on jaettava. Se on vietävä jokaisen toteuttajan tasolle, jotta jokainen tekee osansa niin, että organisaation tavoite toteutuu.

Leikitäänpäs. Tavoite on kiivetä Mount Everestille, mutta siten että syntyy neljä eri reittiä. Jaetaan väki neljään. Annetaan joukkueille kartta. Sovitaan, kuka miltäkin puolelta huipulle kipuaa. Vielä ennen lähtöä asetetaan - action-leffojen tapaan - kellot samaan aikaan.

Aiemmin blogattua: Hyvä johtajuus muutoksen tukena

Kuolleita lehtiä kehittämisen tiellä

Aamun alkajaisiksi jättäydyin tietyön vuoksi patikoimaan kiertoreittiä työmaalle. Matkalla löytyi monta ihmeteltävää, jotka kamera sai tallentaa.

Kasa tuulen keräämiä kuolleita lehtiä pysäytti.

Miten toimintatapoja uudistetaan? Mistä pitää luopua että voi syntyä jotain todella uutta? Mikä on se ajuri, jonka avulla yksilö uskaltaa irrottaa otteensa entisestä? Mistä voima tarttua uuteen, kenties vielä huojuvaan haikuun jostain merkittävästä?

Kuinka paljon organisaatiossa pitää ravistaa pois menneen toimintatapoja, jotta voi saada aikaan sen kuuluisan kvanttihypyn? Kvanttihypyllä tarkoitan sitä suurta muutosta kehitysajattelussa, joka muutti mm. entistä nopeammista hevosista haaveilevan liiketoiminnan autoteollisuudeksi.

Voiko se syntyä avoimen jakamisen kautta?

Hyvä johtajuus muutoksen tukena

© Burnedflowers | Dreamstime.com

Kun viime vuosituhannella tulin Verohallintoon, se toimi vielä paljolti paperin varassa. Tuore strategiauudistus kaikui käytävillä: "Kaikki muuttuu koko ajan, voi kun välillä pysähdyttäisiin" ja "Vain muutos on pysyvää".

Nyt valtiokonsernin tulos syntyy toimintojen prosesseissa. Kun organisaatiokaaviot vaihtuvat matriiseiksi, tulosjohtamisen sallima osaoptimointi päätyy toivottavasti giljotiinilavalle - kuin "leivoskauppias" Marie Antoinette aikanaan.

Strategiapaperi ei muuta toimintaa, tarvitaan johtajuutta. Sitä taas ei ole ilman viestintää. Pöytäkirjojen saattaminen tiedoksi on passiivista tiedottamista, ei viestintää eikä lähimainkaan johtamista. Johtajan on muutettava toiminta, saatava aikaan dominoefekti.

Viestintä ei ole tiedottamista

Tiedottaminen on tiedotettavien asioiden julkaisemista, esillepanoa. Kohteena ovat tyypillisesti asiat, jotka on lupa julkaista, valmiiksi päätetyt seikat, jotka halutaan sentään saattaa lukijoille tiedoksi. Arjen tekemisen kanssa niillä ei liene ollut juurikaan tekemistä.

Tiedottamisella pärjättiin kai aika hyvin ennen vanhaan, vielä 80-luvulla, olihan tuo tekeminenkin verkkaisempaa.

Sisäinen viestintä ei ole tiedottamista

Kiireisissä organisaatioissa pöytäkirjat täyttävät tiedottamisen tehtävää. Kun erilaisissa kokoonpanoissa nousee esille ongelmia, juuret löytyvät usein seikoista, jotka ovat päässeet yllättämään: "Meidän olisi pitänyt tietää tästä, mutta kukaan ei kertonut". Miksi ei kertonut?

Koska "vanhaan hyvään tapaan" toimittaessa keskeneräisistä asioista ei ole lupa tiedottaa, vasta päätetyistä sellaisista voi kertoa julkisesti. Siinä kulttuurissa muutoksen tekeminen yhdessä on mahdotonta. Ehkä muutoksen saloihin on turvallisempaa vihkiä vain alle kymmenen hengen porukka, koska sellainen voi vielä tiedottua samassa tilassa, kerralla ja kunnolla?

Viestintä on aina myös johtamista

Jos kerran on tahoja, jotka tarvitsisivat tietoa jo ennen virallista tiedottamista, kuka heidän tarpeensa voisi täyttää? Kuka voisi kertoa tekeillä olevista asioista? Milloin sellainen "tiedoksi saattaminen" pitäisi tehdä?

Eikö niin, että erilaiset muutosta luovat ryhmät on asetettu yhteisen vision toteuttamiseksi? Silloinhan on joku, joko yksittäinen johtaja tai hänen vertaisryhmänsä, joka on ratkaissut muutostarpeen rakentamalla porukan, joka muutoksen vie käytäntöön.

Jotta johtaja saa tahtomansa muutoksen aikaan, hänen on turvattava tuon muutosporukkansa työn onnistuminen. Tähän turvaamiskenttään kuuluu myös tiedonsaanti, tuon ryhmän häneltä ja toisiltaan, ja lopunkin työväen tältä ryhmältä (ja toisiltaan) Mutta..

Miten he ehtivät kaiken? Yksittäiset johtajat ovat niin sanotusti puun ja kuoren välissä: he johtavat operatiivista toimintaa mutta ovat toisaalta myös jäseninä vertaistensa ja ylempiensä välisessä kanssakäymisessä. Mistä aika ainaiseen ja sinne tänne sinkoilevaan viestinviemiseen?

Todellinen johtaminen on aina avointa

Jos johtajalla on muutoshanke A ja toisaalla toinen hanke B ja näiden välillä olemassa suhde, A ja B tarvitsevat välttämättä toisiaan. Johtajan on luotava avoimuutta, jotta yhteiset rajapinnat voidaan löytää kummassakin hankkeessa. Hänen on saatettava sekä A-jäsenet että B-jäsenet jakamaan tietoa keskenään, jotta voidaan rakentaa yhteistä muutosta, eikö niin?

Avoin johtaminen ei koskaan ole yhden tehtävä

Tuosta valtavasta tiedonjakamisen määrästä seuraa - on pakko seurata! - ettei viestintää voida jättää yhdelle johtajalle eikä ulkoistaa yhdelle funktiolle organisaatiossa, mutta ei liioin sysätä yhdelle jäsenelle hankkeessa.

Viestinnän eli Avoimen Tiedon Jakamisen Tavan on oltava kudottuna jokaisen osallistujan arjen toimintaan.

Viestintä on myös johtamista - jokainen on johtaja

Jos A ja B ovat muutoshankkeita, niissä on suunniteltava itse toiminnan muutos, eikä sellainen ole viestintää. Sehän on olemassa olevaan toimintamalliin kajoamista - johtamista. Muutos ja siitä viestiminen on aina oman osaamisen ja oman työn johtamista. Se on myös oman vastuualueen johtamista, onpa siitä sitten vastuussa yksin tai apunaan tekijöiden tiimi.

Siten tämmöisen uuden "pienoisjohtajan" vastuulla ovat ennen kaikkea rajapinnat. Minä, pieni palanen tai suuri johtaja, olen yksi dominonappula, jonka liike vaikuttaa aina myös naapuriin. On siis jaettava ymmärrystä uusista tavoitteista ja tarpeista toisten kanssa, sillä heidän kanssaan rakentuu muutos, uusi kokonaisuus.

Yhdessä toteutetaan yhteisen kotipesän strategisia tavoitteita - tai epäonnistutaan.

Sen pituinen se?

Sumeaa somea ja muita muutostarpeita

Illan YLEn A2-Teemailta nostatti ainakin Twitterissä melkoisen kuhinan. Erilaisia vaikuttajia oli raahattu studioon ja (me) muut kommentoimme keskustelua eri kanavilla. YLE löysi ainakin minut Naamakirjasta.

Törmäsin Facebookin perustaja-toimitusjohtaja Mark Zuckerbergista kirjoitettuun aiemmin tänään:

Facebook started out as his own revolt against Harvard's unwillingness to build an online facebook. What he built turns individuals into the authority. -NYTimes

Joku tweettasi mainiosti, että kuva somesta on vielä ihan sumea. - Hyvä kiteytys, jota mutustellessani päädyn pohtimaan, miten visioista ylipäätään koskaan tulee totta.

Arjen työpaikoilla meillä on strategiat ja visiot - ja sitten on arki, joka on turvattava. Mikä on se keino / menettely / taikatemppu, jonka avulla vallitseva asiantila nostetaan uuden vision mukaiseen muotoon? Miten vanhasta siirrytään uuteen?

Miten arjen työtaakan alla kehitetään uusi osaaminen, myydään uudet ajatukset ja valmennetaan työyhteisö uuteen?

Näiden kysymysten - ja illan keskustelunokareitten - ääreen jätän teidät:

Tutut ja tuntemattomammat aktivistit (auktoriteetit?) virittyivät Twitterin ääreen hashtagilla #A2ilta. Tweetit löytyvät jo Twapperkeeperistä ja lisää keskustelua A-tuubista.

Maailma pelastetaan palvelu kerrallaan

Perjantain SADe-ohjelman klusteriryhmä skenarioi tulevia palveluaihioita (eräs kuunteli ja pelkäsi kuollakseen sen olevan taas uusi paperihanke).

Puheessa vilisti julkinen data ja katosi jonnekin Odotuksen onkaloon. Tuolla hyppäsi avoin lähdekoodi ja putosi samaan Kaipauksen kuiluun.

Sinnikkäimmin puheissa törmää jo käsitteeseen avoimet rajapinnat, joita em. kaksi kaverusta tulevat tarvitsemaan.

Joskus ajattelen valtion virastoita kulkiessani, että me tiedämme jo mistä puhua, mutta emme, kuinka toteuttaa haluttu muutos.

Muutos syntyy visiosta ja tahdosta

Toisenkinlaisia esimerkkejä on. RTE-ohjelma sai noin vuodessa käyntiin oman käytännön innovaationsa: Raportointikoodisto julkaistiin viime torstaina. Hansel näytti toteen paperittoman laskutuksensa:

Lähtötilanteessa kesällä 2009 verkkolaskujen osuus saapuneista ostolaskuista oli 35% ja tänä kesänä se on ollut jo huikeat 85%.

Oma kokemukseni RTE-vuoden varrelta on, että tarvitaan villejä visionäärejä, rautaisia ammattilaisia sekä maaliin tahtovia vaikuttajia. Oppiminen, tuo siunattu prosessi, jossa ymmärrys syntyy, on hidas.

Siksi muutosprosessien työajasta suurin osa työajasta on pantava vaikuttamiseen, ajatusten esittelyyn ja keskusteluun. Vain siten voi syntyä tarvittava sitoutuminen; mukaan lähtö ja se kaivattu muutos toiminnassa. Muutos toiminnassa = karttana päämäärään strategia + johdetaan joukot yhdenmukaisesti, ks. blogini.

Hanselin muutosjohtaja, talousjohtaja Kirsi Koivusaari kiteytti sen oivasti Arjentietoyhteiskunta-blogissaan:

Mistä projektissamme oli kyse? Ennen kaikkea omasta halustamme. Irtisanoimme skannauspalvelusopimuksemme. Teimme paperilaskun lähettämisen meille niin vaikeaksi, että kukaan ei enää jaksanut ottaa selvää siitä, miten saisi paperilaskun perille talousosastollemme.

Muutos syntyy pieninä paloina

Appletit, Gadgetit, Widgetit, Appsit ja Apit ovat esillä aina, kun puhutaan kännyköistä, Web2.0:sta tai onnistuneista käyttökokemuksista. Itse haaveilin tulevassa henkilöstölehti Otsossamme, että ottaisimme Applesta mallia:

Miten yhdistämme palveluja viisaasti niin, että ne todella palvelevat kansalaisten ja yritysten arjessa? iGooglen ja iPhonen yhdistäessä rajapintoja Facebookiin ja Twitteriin ns. pienpalvelut (applications, gadgets tai widgets) ovat yhä suurempi osa arkeamme, huomasimme sitä tai emme. Verottaja-minä pohtii kehitystyössään: olisiko se mahdollista?

Toiset tekevät jo!

Perjantain Hesari riemastutti: Lounasseteli kännykkään! Ateriointi maksetaan pian vilauttamalla kassalla kännykän tekstiviestiä. Hetkinen, mikäs muu hoituu juuri samoin? Tuttuus käyttöliittymässä on vahva etu. Muistuma on peräisin HKL:n kaupunkimatkailusta: matkalippu kännykkään.

Lukemattomilla viranomaissivuilla kaipaisin niitä pieniä neliöitä: yhteisöpalvelujen "logoja", joita klikkaamalla voin jakaa löytämäni hyvän sisällön. Se on pelkkää pintaa, mutta puuttuessaan harmillista, sekin.

Entä miksi kirjaudun verkkopankkiin yhdellä, verokorttiin toisella ja Helsingin kaupungin asiointitiliini kolmannella pankkitunnuksen vaihtuvalla salasanalla? Järjetöntä?! Minä olen minä olen minä - enkö saa itse niputtaa palveluita, joihin tahdon samalla kertaa, kysyy kansalainen-minä.

Voisiko Twitteriltäkin oppia?

Viikonlopun toinen uutuus on peräisin liikeystävältäni (kuvaakohan termi tarpeeksi suhteemme laatua?) Kari Korkiakoskelta.

Päädyin "sanomalehteen", joka näyttäisi olevan Kari Korkiakoski Daily. Hetken pengottuani oivalsin, että kyseessä on sovellus, joka kokoaa hänen valitsemansa Twitter-peräiset tietolähteet verkkosivulle sanomalehteä muistuttavaan formaattiin. Tiedon jakaminen ja löydettävyys on minusta ensimmäinen askel suureen tavoitteeseemme.

A great way to stay on top of all that is shared by the people you follow - even if you are not connected 24/7 !

HUOMIO! Tämä kirjoitus edustaa jälleen omaa yksityisajatteluani. Siinä esitetyt mielipiteet ovat yksin Kotipellon, eivät SADe-klusteriryhmän, eivät TEM:n eivätkä Verohallinnon. Kommentointi on vapaa!