Nobel, kehityskeskustelu ja virkamiesten vallankumous

Idearikkaan viikon jälkeen pää purskahtelee ajatuksia. Yksi syvä virta kulkee ihmisen motiivien jäljillä.

Verottajakollegani Norjasta jakoi tänä aamuna NYTimesin analyysin Nobel-palkinnosta ja sen valintaprosessista. Kehityskeskusteluni sivusi viikolla organisaation dynamiikkaa ja virkamiehen roolia ja osaamista siinä.

Eilen istuin lahjakkaiden ja intohimoisten yrittäjien kanssa ideoimassa, miten rikki mennyttä yhteiskuntaa voisi korjata. Tutkailun kohteena on joukkojen viisaus, lakipykälien ja menettelytapasääntöjen siiloihin vangitsema virkakoneisto sekä niukista niukin resurssi: budjettirahoitus. (Vrt. aiemmin: Jospa siilot sittenkin kerran ylitetään..)

Kaiken tämän ydin on sama, huomaan tänä aamuna ajattelevani.

Jos johtaja haluaa organisaationsa toteuttavan strategiaan kirjatun palveluajatuksen, hän ei salli alaistensa nipottaa muodollisen pilkun avulla asiakasta nalkkiin. Epäonnistumiset on saatava esille, turvallisuushakuisuudesta ei pidä palkita. Lempeän mutta määrätietoisen kritiikin avulla yhteinen ymmärrys on levitettävä jokaisen palkollisen päähän. Vain niin "jalkautetaan strategia".

Mitä, kaipaanko siis valistuneita itsevaltiaita!?

Sama määrätietoisuus on edellytyksenä jos mielimme saada yhteentoimivia sähköisiä allekirjoituksia ja tupaksia sun muita. Hallinto ei avaudu, jos työhön osallistujat pidetään kulisseissa tai paperilla. Nobel-palkinto on myönnettävä sen ansainneelle.

Why not form a world jury for the world prize? -- The idea seems obvious and has charm, no doubt. But it would only replace one kind of politicization with another, probably even more pernicious one. - The New York Times

Voiko kenelläkään ikinä olla tässä vajavaisessa maailmassa täysin puhtaita jauhoja pussissa yhteistyöhön käydessään? Mikä on agendasi, kun käyt neuvottelupöytään, olipa tavoitteena maailmanrauha, yhteinen kansallinen tunnistamisjärjestelmä tai vain työpaikan kahvitilan miellyttävänäpitosäännöt?

Kuka arvottaa erilaiset pyrkimykset?
Onko vielä olemassa jaloutta ja yhteistä hyvää?

Luin Cristina Anderssonin palvelukokemuksesta: "Demokratia ja laaja osallistaminen on kaikkien etu". Osallistamista pohtiessani oivallan yhtäkkiä, että Gaussin käyrähän se selittää demokratian idean. Demokratia suojelee yhteiskuntaa liian äkkinäisiltä ääriliikkeiltä.

Valta turmelee. Siksi itsevaltius ja harvainvalta on pahasta. Tätä siis olen intuitiivisesti tavoitellut viehättyessäni yhä uudelleen avoimesta datasta, avoimesta tiedosta ja avoimesta hallinnosta. Valtaa on myös kontrolloitava. Siksi meidän kuuluu tietää, millaisia taloudellisia sidoksia on julkisen vallan ja demokraattisen päätöksenteon takana.

Dataksi sanottuna: miten rahallinen tuki ja päätoksenteko korreloivat. Jotta demokratia toteutuisi.

Jotta joukkojen viisaus saadaan mukaan, osallistamisen on oltava todellista. Virkamiesten vastuulle kuuluu, ettemme rakenna osallistamisesta näennäisteatteria tai tyydy pinnalliseen palautteenantoon - joka ei enää ehdi vaikuttaa, kun päätökset on todellisuudessa jo tehty.

Osallistaminen vie aikaa ja vaatii paneutumista.

Jälleen kerran kommunikaatio kohoaa keskiöön - mutta se on jo toinen juttu. Sitä kypsytellessäni, aurinkoista viikonloppua, ohessa vielä Kritiikkiä selontekoprosessille.

Mitä ajatuksia tämä kaikki herättää sinussa?
Osallistu keskusteluun täällä tai Virkamiesten avoimessa verkostossa!