Sauvakävelyllä työn muutokseen

Tiedetäänkö me, mitkä ovat digitaalisesti natiiveja toimintatapoja? Onko meillä erilaista, jossain muussa toimivaa referenssiä, jonka avulla voisimme peilata omaa muutostarvettamme.

Informaation tulva piilottaa toistuvat toimintamallit tekijöiltä. Esineestä on helppo sanoa, että tuosta puuttuu ruuvi, mutta on vaikeaa korjata toimintatapoja aikaan sopivammiksi. Aikanaan suunniteltu ja hyväksi havaittu malli saa jatkua liiankin kauan, koska se toimii (vielä).

Yksi suurimmista muutoksista on asiakassuhde. Yhä useampi osa palvelusta tehdään moduuleista, yhdessä asiakkaan kanssa konfiguroiden. Asiakkaan osallistuminen on yhä tavallisempaa. Asiakkuudet ovat voimakkaasti vuorovaikutteisia ja siten jokaisessa kohtaamisessa toimintaa(mme) kehittäviä.

Facebook on työväline

Perinteisiä back office -toimintoja ei enää ole, vaan jokaisen on oltava mukana asiakkaan maailmassa. Facebook on siten työväline. Jos minulla on hyvä kokemus palvelustanne, en kerro sitä yrityksellesi, vaan tuhannelle kaverilleni Faebookissa. Ja keskustelu jatkuu.

Ellet ole mukana keskustelussa, olet menettänyt mahdollisuuden kehittää toimintaasi - yhdessä asiakkaidesi kanssa.

Temporaalinen yrityskäsitys - eli kaikki tapahtuu ajassa

Millainen tulevaisuus on rakennettava toimintatapoihimme tänään? Olemmeko tulossa enemmän relevanteiksi asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme kuin eilen? Siksi on ymmärrettävä ajassa olevia signaaleja, tekemisessä olevia eroja ja niiden soveltamismahdollisuuksia.

Organisaation keskeisin haaste on läpinäkyvyys. Se ei tarkoita, että muutos voidaan ottaa saman tien käyttöön. Vaan onko meillä ympäristö, jossa voimme kokeilla uutta tekemistä turvallisesti? Kehitystoiminta on oppimista siitä, mitä tapahtuu (Lue Eskon mainio blogaus: What Supercell can teach us about the future of work).

Jos teemme vain toistavaa toimintaa, kehittämisen merkitys ei ole suuri. Kilpailukyky on kontekstuaalista.

Kommunikaatio on oman toiminnan näkyväksi tekemistä. 

Tämä on kolmas kommunikaatiologiikka ja tapa tehdä asioita: en tiedä, kuka viestini saa ja mitä se hänessä aiheuttaa. Ensimmäinen oli, että viesti lähetetään yhdelle/muutamalle henkilölle. Ja toinen, että johto "broadcastaa" viestin passiivisille vastaanottajille.

Nyt tekeminen lähtee liikkeelle impulssista: “Olen nähnyt tämän..”, ja kriittisen massan ylityttyä sille asialle on tehtävä jotain. Ja siinä on Yammerin voima: se muuttaa kommunikaation perustoimintatavan.

Kommunikaation arkkitehtuuria, informaatioarkkitehtuuria ei voi määritellä etukäteen; emme voi tietää etukäteen työntekijän tarvitsemaa informaatiota. Työntekijän saatavissa olevan tiedon määrää rajaamalla määritämme rajat tekemiselle ja kehittymiselle. Olennaista on infoähkyn hallinta. Sisältöä täytyy suodattaa ja kohdentaa. Se tapahtuu “tägäämällä” hashtageilla.

Kommunikaatio- ja informaatioarkkitehtuuria ei siis voi määrittää organisaatiolle, vaan jokainen määrittää itselleen hetkellisesti tärkeän kontekstin. Hän määrittää ne henkilöt ja hakusanat, joita hänen on seurattava onnistuakseen omassa työssään.

Siksi tiedon on oltava läpinäkyvää ja saatavissa.

Yksikään tietotyötä tekevä ihminen ei voi enää tehdä omaa työtään ilman, että seuraa useita muita henkilöitä. Työtä eivät tee toisistaan erilaiset yksilöt vaan toisiaan tarvitsevat vuorovaikuttajat. Kaikkein tärkeintä on kehittää vuorovaikutusta.

Perinteinen hierarkkinen johtaminen estää toiminnan kehittämistä. Supercell-kulttuurissa käsitys ihmisestä on aivan erilainen kuin perinteisessä. Työ on kolme asiaa:

1. teen merkityksellisiä asioita
2. teen niitä merkityksellisten ihmisten kanssa
3. ..merkityksellisellä tavalla

Julkishallinto on tietointensiivisin osa yhteiskuntaa. On ratkaistava, miten julkishallinnon asiakkaat saadaan mukaan kehittämään yhteiskuntaa - se on kaikkien asia. Maailma toimii verkostona ja me olemme siinä solmuina Toiminnan on oltava lähtökohta kehittämiselle.


Ps. Miten se sauvakävely tietotyöhön liittyi?

Esko kertoi oman kääntymyksensä kunnostaan huolehtivaksi sauvakävelijäksi: "Mikään sisäisistä toimintatavoistani ei olisi tehnyt minusta sauvakävelijää. Mutta minulla oli ystävä, jolla oli erilainen toimintatapa. Sen näkeminen auttoi minut pohtimaan omia toimintatapojani."