Julkishallinto = Lisäarvo - ulkoistaminen?

Siitä lähtien kuin huoltotoimintaa läheltä seurannut mieheni alkoi murahdella "Tämä on tuhon tie", merkit ovat vain vahvistuneet. Se taisi alkaa firman ja asuntoyhtiön pihatöistä, sitten siivouksesta.

Asiat alkoivat olla rempallaan. Ketään ei saanut kiinni, ja aamun lumikinoksesta pääsi eroon ehkä juuri ja juuri ennen iltauutisia.

Sitten tulivatkin jo kuntien ja valtion rakennustyömaat. Rahanahneus sai siellä täällä valitsemaan tarjouksen, jonka loppuhintaan ei veroja saanut mahtumaan pinsetilläkään.

Taloudenpidon kannalta perustelu kuuluu, että oma väki ynnä materiaalit tulee liian kalliiksi. Jos lumisadepäiviä on vuodessa vain 40/200, niin miksi maksaa kaverille 200 päivästä? Ulkoistetaan! Maksetaan ulos vain tuo 40/200-osa hinnasta, mikä säästö!

Miksi lopputulos mättää? Jos palveluntuottaja tarvitsee pinnalla pysymiseen saman 200 rahaa, hänen leipänsä on maailmalla 5 palasessa. Leivän kerääminen (eli kohteesta toiseen ajo) vie oman aikansa. Ei meinaan tahdo päivän tunnit piisata..

Kuvitellaan, että saamme saman halvemalla

Jos työn osuus kympin kustannuksesta on 6, ulkoistamalla kokonaisuus hintaan 8 ei voi saada samaa laatua kuin edellä. Eihän? Sillä jos saa, on palkkataso keikahtanut päälaelleen ja yksityissektorin palkka samasta työstä vähemmän kuin julkisen, verovaroin maksetun työn. Mikä on kestämätöntä yhteiskunnan kannalta.

Saatu korvaus ei riitä kattamaan työn kustannusta. Myyjän on tingittävä työstä. 6/10-osaa kahdeksasta on 4,8 entisen 6:n sijasta. Sillä saa työn osuutta luultavasti vielä suhteellista osuuttaan vähemmän.

Myös materiaaleista on tingittävä, jotta lopputulos voisi syntyä entistä halvemmalla. Niinpä luemme lehdistä lihaskandaaleja: "Home raavittiin pois" tai "Tuote sisälsi lihaa vain 2,7 %". Ostajan ulkoistuksesta maksamalla summalla kun ei kokolihaa saa. Paitsi epämääräisistä olosuhteista, maantien varteen hylätyistä tai mereen heitetyistä ruhoista.. Tarinat alkavat muistuttaa kertomuksia pimeistä markkinoista sodan aikaan.

Aamun Hesari julisti: "Yritykset käärivät kuntien palvelumiljardit". Voidaan kai sanoa, että julkinen sektori on vilkastuttanut kansantaloutta synnyttämällä palvelumarkkinaa sille kuuluisalle yksityissektorille. Tulovirta eli otsikon miljardit tulevat silti veronmaksajien taskusta. Kestävyysvaje on tosiasia: tuo tasku pienenee.

Pitäisikö palvelun arvoa mitata jollain muulla kuin euroilla?

Tuottavuusohjelma ei oikein koskaan voittanut varauksetonta suosiotani. En usko liioin juustohöylään. Minua raivostuttaa laiskuus ja älyllinen epärehellisyys. Missä se on sanottu, että jos rahaa saa vähemmän, lyödään sitten hanskat tiskiin? Joka osasi ennakoida, varautui prosessejaan viilaamalla. Ja kun kaikki on jo viilattu? Pitää hypätä laatikosta ulos ja ajatella uusiksi! *)

Mitä siis julkisen sektorin pitäisi tuottaa? Tai paremminkin, mikä on se lisäarvo, jonka julkinen sektori tuottaa yhteiskunnalle?

Pelkillä loppusuoritteilla laskemisessa on riskinsä. Saako kädetön vanhus ruoan suuhunsa asti vai jäikö ateria tarjottimelle, eteen heitettynä? Kuinka usein vaipat vaihdetaan?

Oma ajatteluni on vasta oraalla, mutta luulen että olen oikeammilla jäljillä kuin pelkkä loppusummien laskija. Voisiko löytyä sektorikohtainen palvelutaso, jonka avulla vertailulaskelmia voisi tehdä?

Nyt jo puhutaan hyvinvointivaltion alasajosta. Mutta ensin pitää ulkoistaa jäljellä olevat eurot fiksusti.

Kilpailutetaan taas halvinta

Ulkoistamisen kirous kun piilee siinä, että kaupassa lyödään lukkoon loppusumma, ei laatua. Ulkoistaminen vaatii osaamista ettei "jää piikki auki". Joka tapauksessa ajan myötä palkkataso nousee, materiaalien kustannustaso nousee - ja taatusti nousee myös loppusumma, samassa suhteessa, todennäköisesti vielä pienellä kertoimella. Kukaan kun ei myy itselleen tappiolla.

Kun sitten hinnassa ollaan yllättäen samalla tasolla, kuin mistä alun perin lähdettiin, on tullut aika kilpailuttaa. Nyt tilalle valitaan aina se halvin toteuttaja. Joka polkee palkkoja, jättää verot maksamatta ja sekoittaa tuotteeseen huttua.

Kuka katsoisi kokonaisuuden perään?

Kuka uskaltaisi miettiä, mitä pikkurahalla voi saada?
*) Siitähän meille virkamiehille palkka maksetaan: paremmin tekemisestä, ei laiskuudesta tai saavutettujen etujen turvaamisesta.

Samassa teemassa aiemmin ajattelemaani:

Päivä moraalinvartijana terveydenhuollossa (3.12.2011)
Päivä moraalinvartijana rakennusalalla (5.12.2011)
Päivä moraalinvartijana työmarkkinoilla (7.12.2011)
Katoava moraali ja kultaiset kahleet (6.1.2012)
Vielä osaoptimoinnista ja rakennusalasta (1.12.2012)

Sauvakävelyllä työn muutokseen

Tiedetäänkö me, mitkä ovat digitaalisesti natiiveja toimintatapoja? Onko meillä erilaista, jossain muussa toimivaa referenssiä, jonka avulla voisimme peilata omaa muutostarvettamme.

Informaation tulva piilottaa toistuvat toimintamallit tekijöiltä. Esineestä on helppo sanoa, että tuosta puuttuu ruuvi, mutta on vaikeaa korjata toimintatapoja aikaan sopivammiksi. Aikanaan suunniteltu ja hyväksi havaittu malli saa jatkua liiankin kauan, koska se toimii (vielä).

Yksi suurimmista muutoksista on asiakassuhde. Yhä useampi osa palvelusta tehdään moduuleista, yhdessä asiakkaan kanssa konfiguroiden. Asiakkaan osallistuminen on yhä tavallisempaa. Asiakkuudet ovat voimakkaasti vuorovaikutteisia ja siten jokaisessa kohtaamisessa toimintaa(mme) kehittäviä.

Facebook on työväline

Perinteisiä back office -toimintoja ei enää ole, vaan jokaisen on oltava mukana asiakkaan maailmassa. Facebook on siten työväline. Jos minulla on hyvä kokemus palvelustanne, en kerro sitä yrityksellesi, vaan tuhannelle kaverilleni Faebookissa. Ja keskustelu jatkuu.

Ellet ole mukana keskustelussa, olet menettänyt mahdollisuuden kehittää toimintaasi - yhdessä asiakkaidesi kanssa.

Temporaalinen yrityskäsitys - eli kaikki tapahtuu ajassa

Millainen tulevaisuus on rakennettava toimintatapoihimme tänään? Olemmeko tulossa enemmän relevanteiksi asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme kuin eilen? Siksi on ymmärrettävä ajassa olevia signaaleja, tekemisessä olevia eroja ja niiden soveltamismahdollisuuksia.

Organisaation keskeisin haaste on läpinäkyvyys. Se ei tarkoita, että muutos voidaan ottaa saman tien käyttöön. Vaan onko meillä ympäristö, jossa voimme kokeilla uutta tekemistä turvallisesti? Kehitystoiminta on oppimista siitä, mitä tapahtuu (Lue Eskon mainio blogaus: What Supercell can teach us about the future of work).

Jos teemme vain toistavaa toimintaa, kehittämisen merkitys ei ole suuri. Kilpailukyky on kontekstuaalista.

Kommunikaatio on oman toiminnan näkyväksi tekemistä. 

Tämä on kolmas kommunikaatiologiikka ja tapa tehdä asioita: en tiedä, kuka viestini saa ja mitä se hänessä aiheuttaa. Ensimmäinen oli, että viesti lähetetään yhdelle/muutamalle henkilölle. Ja toinen, että johto "broadcastaa" viestin passiivisille vastaanottajille.

Nyt tekeminen lähtee liikkeelle impulssista: “Olen nähnyt tämän..”, ja kriittisen massan ylityttyä sille asialle on tehtävä jotain. Ja siinä on Yammerin voima: se muuttaa kommunikaation perustoimintatavan.

Kommunikaation arkkitehtuuria, informaatioarkkitehtuuria ei voi määritellä etukäteen; emme voi tietää etukäteen työntekijän tarvitsemaa informaatiota. Työntekijän saatavissa olevan tiedon määrää rajaamalla määritämme rajat tekemiselle ja kehittymiselle. Olennaista on infoähkyn hallinta. Sisältöä täytyy suodattaa ja kohdentaa. Se tapahtuu “tägäämällä” hashtageilla.

Kommunikaatio- ja informaatioarkkitehtuuria ei siis voi määrittää organisaatiolle, vaan jokainen määrittää itselleen hetkellisesti tärkeän kontekstin. Hän määrittää ne henkilöt ja hakusanat, joita hänen on seurattava onnistuakseen omassa työssään.

Siksi tiedon on oltava läpinäkyvää ja saatavissa.

Yksikään tietotyötä tekevä ihminen ei voi enää tehdä omaa työtään ilman, että seuraa useita muita henkilöitä. Työtä eivät tee toisistaan erilaiset yksilöt vaan toisiaan tarvitsevat vuorovaikuttajat. Kaikkein tärkeintä on kehittää vuorovaikutusta.

Perinteinen hierarkkinen johtaminen estää toiminnan kehittämistä. Supercell-kulttuurissa käsitys ihmisestä on aivan erilainen kuin perinteisessä. Työ on kolme asiaa:

1. teen merkityksellisiä asioita
2. teen niitä merkityksellisten ihmisten kanssa
3. ..merkityksellisellä tavalla

Julkishallinto on tietointensiivisin osa yhteiskuntaa. On ratkaistava, miten julkishallinnon asiakkaat saadaan mukaan kehittämään yhteiskuntaa - se on kaikkien asia. Maailma toimii verkostona ja me olemme siinä solmuina Toiminnan on oltava lähtökohta kehittämiselle.


Ps. Miten se sauvakävely tietotyöhön liittyi?

Esko kertoi oman kääntymyksensä kunnostaan huolehtivaksi sauvakävelijäksi: "Mikään sisäisistä toimintatavoistani ei olisi tehnyt minusta sauvakävelijää. Mutta minulla oli ystävä, jolla oli erilainen toimintatapa. Sen näkeminen auttoi minut pohtimaan omia toimintatapojani."

Ansiorekisteri-seminaarin satoa

Julkishallinto ei ole olemassa vain oman tehtävänsä toimittamista varten. Julkishallinto on hallinnollinen kustannus. Siksi sen on toimittava mahdollisimman tehokkaasti ja turvattava osaltaan kansallista kilpailukykyä.

Ansiorekisteri-seminaari kokosi Sitraan 18.9.2013 tekijöitä, näkijöitä ja toteuttajia - toivottavasti myös epäilijöitä. Polku 2 on toteutettava kokonaisuudessaan viipymättä. Palveluväylä toteutetaan Viron malliin, ja on, ICT2015-ohjausryhmän asiantuntijan mukaan, "tuotannossa Q4/2014". Ohjelman eteneminen raportoidaan ict2015.fi-sivustolla. 

Automaatiolla parempaa palvelua

Hallinnollisten velvoitteiden täyttämiseen tarvittavat tiedot kerätään yritysten taloushallinnon järjestelmistä automaattisina sivutuotteina: palkanmaksu ansiorekisteriin, ALV-raportointi verkkolaskuista ja kirjanpito tiliotteella, XBRL-tilinpäätös. 

Edellinen pääjohtajamme Mirjami Laitinen muistutti, että palvelu on sitä parempaa, mitä vähemmän siihen on tarvetta. Etenkin verovaroilla toimivien viranomaisten on palvelukehityksessään ajateltava asiakkaan koko asiointiketjua ja käytettävä yhteistä tietoa nykyistä paremmin.

Kansallinen palveluarkkitehtuuri sisältää uuden tiedonvälityskonseptin ja suunnittelupöydällä olevan kansallisen tunnistautumisen. Valtio tuottaisi kansalaisvarmenteet kansalaisille ja palveluntuottajille maksutta. Välineet tuotettaisiin markkinaehtoisesti, ja valtio tarjoaisi tunnistusportaalin maksutta.

Kansallisen tiedonvälityskonseptin ajattelussa keskiöön nousee kansalainen. 

Kansalainen omistaa omat tietonsa.

Julkishallinto ei varastoi tietoja moneen kertaan eri viranomaisissa vaan sama tieto tallennetaan vain kerran. Ansiorekisteri on tiedon kumulointia varten tarvittava (yksi ainoa) kansallinen rekisteri, johon tulotiedot kerätään reaaliaikaisesti maksamisen yhteydessä. Tiedonkeruu tapahtuu rakenteisessa muodossa, joten palkkahallinnon tiedot on korvamerkittävä (palkkakoodiston pohjalta). Tietopalvelu eli tiedon jakelu kaikille tarvitsijoille hoituu palveluväylän kautta.

Arto Leinonen kertoi verottajan näkökulman ansiorekisteriin. Jo vuosia sitten visioitu reaaliaikainen henkilöverotus sai mahdollistajakseen ansiorekisterin kuin kypsän omenan. Yleisö kysyi, voisiko myös veronpalautukset saada aikaisemmin. Kyllä, mutta vasta sillä hetkellä, kun kaikki verotukseen vaikuttava tieto on saatu haltuun. Pelkät tulotiedot eivät siis riitä verotuspäätöksen tekemiseen.

Kelan Mikael Forss laskeskeli ansiotietojen keskitetyn sähköisen käsittelyn säästävän jo vaatimattomalla 1 minuutin helpotuksella Kelassa 10 htv. Jos säästö olisi 10 minuuttia (kuten todennäköisempää), työvuosia säästyisi jo 100 htv, mikä olisi rahassa 5 miljoonaa euroa. Kuntasektorilla käytetään tulotietojen käsittelyyn vähintään yhtä paljon työtä kuin Kelassakin. Mistä rahat rekisteriin, Valli? päätti Forss.

Timo Valli vastasi, että julkishallinnon ICT:stä vastaa ministeri Virkkunen, rahat ovat ministeri Urpilaisen taskussa, ja kokonaisuus kuuluu luonnollisesti pääministeri Kataisen rooteliin. Nyt on laadittu kolme strategiaa, joista yksi oli ICT2015. Rakennepoliittisen ohjelman ulostulon jälkeen tuntuu, että kaikki tekeminen liittyy nyt yhteen. Ei ole tarvetta muuttaa suuntaa, nyt on aika kiihdyttää vauhtia.

Eläkevakuuttajat varovasti mukana

Ilmarisen Sini Kivihuhta huomautti, että eläkevakuuttajat eivät ole julkista hallintoa vaan kilpailevat keskenään hoitaessaan julkista tehtävää. Kilpailulainsäädäntö siis myös rajoittaa yhteistyötä. 

Ansiotieto on kuitenkin työeläkkeen ydintä, eli jos yritykset alkavat raportoida ansiorekisteriin, eläkevakuuttajat tahtovat olla kehityksessä mukana. Eläkevastuiden pohjaksi tarvitaan tietoa pitkältä ajalta: eläkkeitä lasketaan sekä 100-vuotiaille että nyt eläköityvälle. Tätä tiedonkeruuta ja etuuslaskentaa varten syntyi AREK (2007). Se laskee ja päättelee eläkkeitä juoksevasti ja jatkuvasti. Siten AREKin hoitaman kokonaisuuden korvaaminen suoraan Ansiorekisterillä ei käy.

Kuntasektorille tuplahyötyjä

Kuntien Taitoan Tiia Mäkiranta-Säisä kuvasi kuntasektorin palkanlaskentaa valtavaksi hallinnon taakaksi, jota automaatio keventäisi. Taitoa toteuttaa siten kuntien toiminnan katalysaattorina yhteistä ICT2015-näkemystä. Yksi standardoitu rajapinta vähentäisi sisäisten tietojärjestelmien muutoksia. Reaaliaikaistaminen poistaisi kokonaan yhden prosessin, kun vuosi- ja neljännesvuosi-ilmoittamisesta luovuttaisiin. Lisäksi kuntalaiselle syntyvä kokonaisnäkymä poistaisi ko. kokoamistehtävän palkanlaskennasta.

Ennen kaikkea ansiorekisteri mahdollistaisi nykyistä toimivamman ennakoinnin. Kuntien tulot saadaan verokertymistä. Reaaliaikainen tieto niin menopuolesta (eli palkoista) kuin tuloista (verotulojen kuntakohtaisesta jako-osuudesta) mahdollistaisi myös vastuullisemman talousjohtamisen kunnissa.

Tilitoimistojen arki on rutiineja

Vuokko Mäkinen muistutti, että idea palkkakoodistoon syntyi tilitoimistoarjesta. Taloushallintoliiton jäsenyritykset hoitavat

• lähes 130 000 suomalaisen yrityksen ja yhteisön taloutta 
• noin 50 000 yrityksen palkanlaskentaa 
• (yli 310 000 palkkapussia/kk)
• työllistävät keskimäärin 7,9 hlöä (ei-jäsenyritykset ka 1,6 hlöä)

Tilitoimistot joutuvat viranomaisraportoinnin vuoksi tekemään todella paljon turhaa työtä. Reaaliaikaisen tiedon muhittaminen vuodeksi ei ainakaan paranna tuon tiedon laatua. Sen summaaminen jälkikäteen aiheuttaa turhaa työtä, lähtökohtaisesti aina korjauksia ja taas turhaa työtä. Reaaliaikainen tieto olisi koko ajan saatavilla.

Paneelilla pähkinöiden kimppuun

Maksaisiko moinen reaaliaikaistaminen yrityksille? Real-Time Economy -ohjelmassa palkkajärjestelmien asiantuntijana toimivan Aditron mukaan muutos voitaisiin hoitaa osana vuosihuoltoa, jolloin erillistä kustannusta ei yrityksille syntyisi.

Voidaanko vuosi-ilmoitusmenettelystä luopua? Verohallinto ei tarvitse tarkistavia vuosi-ilmoituksia sen jälkeen kun tiedot saadaan reaaliaikaisesti. Muutoksen myötä myös nykyistä kausiveroilmoitusta on viilattava.

Eläkevakuutusyhtiöiden asiakas yrityksistä vain runsas 10 % ilmoittaa kuukausittain. Vuosi-ilmoittamisesta luopuminen ei onnistu eläkevakuuttajilla pakottamalla vaan olisi tarjottava vaihtoehtoja.

On huomattava, että vaikka ansiorekisteri päivittyy reaaliaikaisesti, ei tietojen lähettämisen sieltä eli tietojen vastaanottamisen tarvitse tapahtua samanaikaisesti. Niin halutessaan toimijat voivat saada tiedot itselleen edelleenkin vuositasolla.

Keskustelussa sivuttiin raportointirajapintoja ja miten mahdollista uutta liiketoimintaa; myös avoin data nousi esille. Yhteys kirjanpitoon sekä palkanmaksuaineiston säilyttäminen tiedot raportoineissa yrityksissä on ratkaistava. Vastuu tiedon oikeellisuudesta ei muutu ansiorekisterin myötä.

Jatkuuko hanke vaikka hallitus vaihtuu? Timo Valli arvioi, että jatko edellyttää hankkeelta vahvaa etenemistä ja näyttöjä. Sinänsä 21 polkua on 10 vuoden ohjelma, jonka kannatuksen Ala-Pietilä kävi mittaamassa kaikkien puoluejohtajien kanssa. Poliittinen päättäjä voi aina uudelleen suunnata tekemistä, ellei näkisi valittua tietä toimivaksi. - Itse uskon informaatioinfrastruktuurien hallinnan olevan osa pysyvää kehitystä. Tietojärjestelmien kanssa ollaan nyt menossa kestävämpään suunnitteluun, jota voisi verrata maankäyttösuunnitteluun.

Miten järjestetään rahoitus ja vastuut? Onko vastuutaho yksi virasto, kuten VRK? Vai rakennetaanko ansiorekisteri Veron tai Tilaston kylkeen? Tai perustetaanko kenties yhteisyritys? Timo Valli vastasi, että toimijasta on jo vuosi sitten julki lausuttuja ajatuksia, mutta päätökset puuttuvat. Kehyskaudelle 2013-2017 on saatu 120 milj. euron varaus, joka mahdollistaa paljon asioita.

Kuka omistaa ansiorekisterin? Saadaanko ministeri Virkkusen ajatus tietoviraston perustamisesta seuraavaan hallitusohjelmaan? Kokonaan uutta virastoa ei oltaisi perustamassa vaan vaikkapa VRK:n pohjalta lähdettäisiin laajentamaan sisältöjä poikkihallinnollisista perusrekistereistä.

Raportoinnin pohjaksi tarvitaan palkkakoodisto. Onko tämä palkkakoodisto se ja kuinka valmis se on? Vuokko Mäkinen vastasi, että Palkkakoodisto on syntynyt eri sidosryhmien kanssa, joten se on melkoisen valmis palkkalajien ja eri raportinsaajien näkökulmasta. Nyt siellä on kaikki viranomaisraporteissa käytetyt eri ansiokäsitteet. - Vielä tarvitaan tietosisältöjen tarkastelu kuntien sosiaalitoimen kanssa.

Miten transaktiot saadaan luotettaviksi ja todennettaviksi? Loki on aina oltava. Palveluväylällä tulee olemaan autentikointi: palvelinten ja osapuolten tunnistaminen. Asiakasnäkökulmaa turvaamaan pilotointiin on tarjoutunut mm. Virkamiesten avoimessa verkostossa toimiva avoin joukko yrittäjiä.

Änkyrät pelkää vaivaa, rahanmenoa ja riskejä. Meidän tehtävämme on vakuuttaa kaikki siitä, että niitä ei synny. - Mikael Forss

//edit 7.1.2015 lisätty tunnisteisiin ansiorekisterin korvaava tulorekisteri

Pitääkö hanskan vieläkin pitää?

Muistatteko tämän? Kaapinvaltausprojektissa löysin komeron perukoilta diskettikotelon, jonka päällä luki tarrassa Hanska pitää.

Marko Junkkari maalaili Hesarissa synkkää syksyä hallitukselle. Hallituskauden puolivälin jälkeen ei mitään radikaalia ole totuttu näkemään eikä tähän mennessä ole kurottu umpeen kestävyysvajetta, saati selätetty julkisen talouden velkaantumista.

Virkanuttuun sonnustautuva lomaltapalaaja järjestelee aatoksiaan. Muistan kuinka keväällä 1986 seurasin VR:llä työskennelleiden ystävieni lakkoa. Muistan kuulleeni heiltä sloganin "Hanska pitää". Ihmettelin, kun kertoivat palaavansa illaksi "lakkovahtiin".

Sen tiedän omastakin kokemuksesta, että julkissektori oli pitkään palkkakuopassa yksityissektoriin verrattuna. Mutta ei kyllä ole enää.

Kyökkikansantaloudenkaan mukaan loputtomiin ei voi kuluttaa enemmän kuin tienaa. Aiemminkin olen peräänkuuluttanut verovaroin maksetulle työllemme parempaa tuottavuutta. Ellei syksy tuo todellisia innovaatioita ja nopeasti, veikkaan että kruunu tulee meitin kukkaroille.

Meiltä valtion hallintovirkamiehiltä kyllä löytyisi yhteiseen kassaan - jos olis tahtoa.

Huomasin näet tänä kesänä, että keski-ikäinen on pesänsä maksanut. Ja kun poikaset ovat lentäneet ulos, vuorossa on tyhjennys turhuuksien markkinoita (mitä ihmettä me tälläkin hilavitkuttimella oikein kuviteltiin tekevämme?!) tursuavista vinteistä ja kellareista. Olet kai huomannut, miten joka niemeen ja notkoon nousee varastohotelleja!

Antti Rinne vertasi YLE.fissä Suomi-laivaa Titaniciin:

Tavallisilta ihmisiltä vaaditaan valmiutta oman elintason heikentämiseen samalla, kun jo valmiiksi turvatussa asemassa olevat saavat lisäetuuksia.

Sellaisessa Suomessa en tahdo elää!

Kreikassa viistettiin koko kansalta, luin jostain eilen, ja kerralla montakymmentä prosenttia. Eikös me voitaisi luopua vapaaehtoisesti vähän omastamme, ettei kävisi niin että kohta ei kellään ole enää kivaa? Tuleva "tupo"-syksy vaatii vähintään nollalinjaa.

Onko meistä edes siihen, että tällä kierroksella ei saada taas lisää?

Diskettejä ei kukaan enää käytä. Detroit meni jo konkkaan. Nyt voisi olla aika epäitsekäs. Ettei käy niin että saadaan kaikki lyödä hanskat tiskiin, virkamiehetkin.

Joko on aika?

Lähde: LVM, seminaarikutsu

Julkishallinnon väkiluku on pienentynyt. Sähköisiä palveluja on enemmän kuin koskaan. Mutta sujuuko arki?

Veroja kierretään. Valvontaa lisätään. Hallinnollinen taakka kasvaa.

SADe-ohjelma on käynnissä neljättä vuottaan. Oma Yritys-Suomi on avattu, ja vielä on kaksi tulosvuotta edessä. KIDE-ohjelma lanseerattiin viime vuonna. ICT-2015:n ehdotukset odottavat toimeenpanoaan.

Tänä aamuna yrittäjä kysyi Facebook-verkostossa, pitäisikö kuittipakon edessä sähköistää taloushallinto. Pitäisi!

Paljon on ohjelmia ja hankkeita, mutta syntyykö sitä tiikerinloikkaa? Saadaanko virkamieskunta tuottavuustalkoisiin?

Tänään ilmestyy Sytyke-lehti, aihe: julkishallinnon tietojärjestelmät.
Tänään on SADe-ohjelman Esteettömyysseminaari.
Tänään on KIDE-seminaari, jonka paneelissa etsitään digitaalisen talouden edellytyksiä.

Tänään on hyvä päivä?

On hanget korkeat nietokset.. ja alla talouskasvu

On hanget korkeat nietokset, ja niiden alle tuntuu jäävän uusi uljas talouskasvu. Hallituksen sopimat talouden tasapainotustoimet jäävät kierros kierrokselta riittämättömiksi.

Eteläranta teki työmarkkinakentälle vastustamattoman ehdotuksen: eiköhän lasketa palkkoja. Vain näin voidaan pelastaa työllistävä Suomi.

Mistä löytyisi johtaja, joka laskisi ensin omaa palkkaansa, kyseli Mika Anttonen.

Verovaroilla koulutettu ekonomi muistutti sisälläni kansantalouden perusprinsiipeistä. Vain yksityistalous ja tarkemmin ottaen vienti tuottaa kansantalouteen uutta varallisuutta. Ei siis julkishallinto. Kuka uskaltaa siirtää saman vaatimuksen meille, verovaroilla ylläpidetylle virkamieskunnalle?

Jos jostain pitää säästää kun yhteiskunta ei enää selviä velvoitteistaan, eikö ainakin pitäisi perkata pois joutava tekeminen?

Syntyykö loputtomasta tukitoimintojen ulkoistamisesta todella säästöjä, vai siirretäänkö kustannuksia vain momentilta toiselle? Minä väitän, että ydintoiminnon palveluksessa olevan työntekijän aikaa ei pidä upottaa tukitoimintoihin. Olisi työajanseurannan paikka.

Julkishallinnossa on vuosikymmenestä toiseen kokoonnuttu komiteoissa miettimään aina vaan parempia tapoja parantaa kehittämistä ja koordinointia (ja sähköistä asiointia), mutta valmista vain ei tahdo syntyä.

Mikä on virkamieskunnan panos yhteiskunnan tuottavuustalkoisiin?

Työllistävät rutiinit pois, tietotekniikka on valjastettava tehokäyttöön (eikä työllistämään, kuten vaikkapa lääkärinvastaanotolla tuntuu käyvän). Turha byrokratia pois, varsinkaan yritysten ei pidä työllistyä täyttämällä erilaisia lippu-lappusia viranomaisille. Sisäiset prosessit on saatava sujuviksi.

Tule hyvä SADe-vuosi 2013!


Huomautus:
Tämä kirjoitus on täysin yksityisajatteluani eikä edusta työnantajani tai julkishallinnon kantaa. Ounasteluni on syntynyt 15 vuoden aikana, kun erilaisten ohjelmien ja selvitysten parissa aina palataan samaan tarpeeseen..

Silmät avuksi työntekoon

Virkamiehet ovat saamassa nettikamerat. VYVI eli Valtion Yhteinen VIestintäratkaisu siirtää meidätkin nykyaikaan. Mitä nyt ehkä kymmenkunta vuotta jäljessä, mutta parempi myöhään kuin ei silloinkaan!

Taannoinen murkkuikäisten kilpavarustelu oli minusta liioittelua. Muistatko kun nettikamerat tulivat joka pc:n ylälaitaan? iPhonen Facetime kuulosti hyvältä etäyhteyden pitoon, mutta enpä itse ole sittenkään kovin montaa Facetime-puhelua soittanut tai vielä vastaanottanutkaan.

Kyse on muutoksesta käyttötavoissa. Kuluttaja ei vielä tajua käsissään olevan ratkaisun tuomaa hyötyä, ei vielä tiedä sitä tarvitsevansa.

Etäetsintää kameran avulla

Tänään autoin miestäni matkoilla löytämään oikean asiakirjan. Puhelu tuli yllättäen, niin kuin ne aina tulevat. Sukulainen soitti, että nyt pitää uusia sopimus X. Argh, miten moinen etsintä hoidetaan etänä? Sitten välähti. Ei kun Facetime päälle ja minä etäsilmin mukaan etsintään. Eikä aikaakaan, niin oikea paperi löytyi. 

Palatakseni tuohon VYVIin, nuorisoesimerkin jäljiltä epäily voisi kuulua, miksi minä haluaisin kollegaani silmiin tuijotella. Mitä lisäarvoa siitä muka syntyisi?

Yhteisen työpöydän ääreen 

Omat kokemukseni tähän asti ovat silti löytämisen riemua täynnä (ei nyt niinkään kollegan silmistä vaan) Isoin juttu on pystyä katselemaan yhteisesti työstettävää tai katselmoitavaa asiakirjaa yhtä aikaa.

Kunpa vielä voisi yhdessä työstää sitä! Nyt on keksittävä kiertoteitä. Niinpä nappasin kameran "yläritsiltä" ja zoomasin sen valkotaululle tekemääni kaavioon. Toiset saivat heti kiinni, mitä tarkoitin. Toisessa päässä tehty versio taas tuotiin paperilla kameran eteen ja sain katsella sitä omalta ruudultani.

En siis antaisi kameraa enää pois! Kyllä virkamieskin siis keksii, kun vain on jotain, millä kokeilla :)

Video korvaa matkustamisen?

Hyviin tapoihin tottuminen nostaa nopeasti myös odotuksia. Nyt kun tilannepalaverit saavat kestää enää vain tunnin, vaatimus videoyhteydestä on nopeasti arkea. Viime viikolla minulla oli yksi sellainen, johon ei ollutkaan mahdollista osallistua videoitse (uusiosana?).

Matkat mukaan lukien olin tunnin palaverin vuoksi poissa työpöytäni ääreltä tunnin ja 46 minuuttia.. Grr!

Paluumatkalla oli pakko päättää kytkeä kiireen ja menetetyn työajan tuoma kirvely pois päältä. Nautiskelin sitten vain ajankohtaan nähden epätavallisen lämpimästä syysilmasta. Arvonsa silläkin.

Arjen viidakossa on osattava kuin Indiana Jones

Jos seinälläni olisi aito Edelfelt ja olisin muuttamassa vaikka Pariisiin, tarvitsisin yli 50-vuotiaan kulttuuriesineeni maastavientiin luvan, kirjoitti Hesari. Oho. Taatusti en moista arvaisi itse.

Olen mukana SADe-ohjelman hankkeissa. Tunnen suunnilleen nekin "palvelusiilot", jotka eivät suoraan kuulu yrittämisen tai työnantajuuden aihepiiriin. Silti en arvaisi, minkä viraston puoleen kääntyä tätä lupaa hakemaan.

• Tulli toimii maahantuonnissa, ehkä viennissäkin? 
• Ulkoministeriö? ..voi se olla. 
• Entä sama paikka kuin passeilla: Poliisi! (Vaiko vallan sisäministeriö?)
• Joku muu? Jutun luettuani - museovirasto??

Jokunen vuosi sitten uutisoitiin, että hätäkeskukset ruuhkautuvat turhilla puheluilla, kun uusavuttomat kyselevät ainoassa tietämässään numerossa, mitä sattuu. Esimerkiksi, onko muusi pilalla jos yksi perunoista on huono.

Hesari uutisoi tänään myös netinkäyttötaidoista, tai pikemminkin niiden puutteesta. Huolena oli, että jos et osaa etsiä tietoa, olet vaarassa syrjäytyä työmarkkinoilta. Juttu päättyi tilastotietoon, jonka mukaan Suomessa on 25 000 iältään 45-54-vuotiasta, jotka eivät ole käyttäneet nettiä. (Muutoinhan suomalaisten netin käyttö on Euroopan kärkeä.)

Vienpä sinut aasinsilloille 

Valtiovarainministeriön sivulla SADe-ohjelmaan on lisätty sekä etäpalvelut että kansalaisen yleisneuvontapalvelu. Edellisten uutisten jälkeen voi ymmärtää vähän paremmin, miksi: demokratian on tarjottava asiointimahdollisuus taspuolisesti kaikelle kansalle.

Ollaankohan nyt huolissaan niistä, jotka eivät itse pääse nettiin mutta joiden ulottuvilta virastot sulkevat ovensa (vähäisen käytön vuoksi)?

Mitä ikinä palvelua järjestetäänkin, 25 000 kansalaista on pelottavan pieni kohdeyleisö uusien palvelujen luomiselle. Kukaan kun ei taatusti edes tiedä, miten he ovat jakautuneet Suomenniemen kaikkiin 336 kuntaan.

Oman äskettäisen Kirjasto10:n tiloissa tapahtuneen netinkäyttö-kokemukseni jälkeen olen vielä enemmän ymmälläni.

Pitääkö aina pitää keksiä jotain uutta, 
ennen kuin asioita voi parantaa? 

Emmekö hyödyntäisi valmiina olevaa ja hyvin toimivaa kirjastojen verkostoa? Eivätkö silloin tietokoneettomatkin veronsa maksaneet kansalaiset pääsisi nettiin, apunaan vieläpä tiedon etsinnän ammattilaiset?

Kokemustakin moisesta on! Arjen tietoyhteiskuntaohjelmahan pystytti jo vuonna 2005 Suomi verkossa -kampanjan kirjastoissa. Siellä kansalle esiteltiin kaikki (silloin olemassa ollut) kansalaispalvelujen tarjonta verkossa.

Vanhan virkamiehen toive olisi, että kerrankin vietäisiin asiat valmiiksi arjen tekemiseksi asti. Onko ihan pakko keksiä keskeneräisen tilalle taas uusi ismi? (Ellei siten tyydytetä tarvetta luoda ikioma hiekkalaatikko taas uusille johtajille..?)

Loppuvarauma tällä kertaa:

Anteeksi kirjastotoimi, jos ideoin työtä, joka ei kuuluisi lainkaan teille! Pahoitteluni SADe-kollegat, jos kiskon ikävästi räsymattoa altanne. En kirjoita niinkään virkamiehenä vaan kestävyysvajeesta huolestuneena veronmaksajana, joka toivoisi julkishallinnon tekevän viisaasti vaikuttavia päätöksiä.

SADe goes AVOIN everything!

Tänään SADe-ohjelman seminaarissa on teemana avoimuus, ilmassa tekemisen meininki. Kun avoimuuden edelläkävijät (Tuija Aalto, Petri Kola, Ville Meloni) sparraavat virastojen virkamiehiä (Timo Valli, Marjukka Saarijärvi, Anne Simanainen-Kauhanen) on lupa odottaa sitä kipeästi kaivattua tiikerinloikkaa!

Syyskuisen Open Knowledge Festival -viikon keskeisin anti omaan ajatteluun oli tiedon avaamisen kautta syntyvät mahdollisuudet. (Psst, rohkaisen klikkaamaan OKF-viikon aiheisiin!) Tiedolla avataan myös hallintoa ja sen siilojen päätöksentekoa. Oma näkökulmani on jo pitkään ollut siilojen yhteentoimivuus.

Sadettelua-blogissa Hovin Ari jo viritteli yhtä näkökulmaa. Kaikkinaisen raportoinnin edellytys on tiedon saatavuus. Yhtenä osatekijänä on myös tiedon löydettävyys. Meillä hiljan avatut/julkaistut yhteisöjen verotustiedot puuttuvat vielä avoimen datan katalogeista. Päätöstä odotellaan.

Verotietojen jokavuotisen tirkistelyn tiimellyksessä Uutisvahti bloggasi mm. näin:

Olisi hyvin hyvin mielenkiintoista katsoa, mitä maksaa esimerkiksi verojen kerääminen. Verohallituksen voisi kokonaan hajottaa, kun laskutus menisi suoraan valtiovarainministeriöstä.

Minusta organisoituminen ei itsessään ole tärkeää. Toiminta ja sen tuloksellisuus/vaikuttavuus on. Maailmalla on malleja, joissa ministeriö hoitaa "verolaskutuksen", meillä sen tekee verohallinto. Joka tapauksessa työ tehdään tiedolla - ja siinä on vielä paljon tehostettavaa.

Let's go!

Kuka johtaisi yhtenäistämistä?

Eilinen jäi kuplimaan. Mikä estää siiloja yhdistymästä?

IT-vaikuttavuuden mittarityössä kuljimme yhteiskuntaa ristiin rastiin. Miten mitataan jotain, joka ylittää hallinnon siilot ja rajat? Panoksen vähentäminen yhtäällä vaikuttaa väistämättä toisaalla. Imatralla onnistuttiin:
Tuottavasti tietotyössä.

Vasta näiden syy-seuraussuhteiden ymmärtäminen ja todellinen arvottaminen luo vastuullista julkista taloutta. Vähempi ei riitä!

Esko Kilpi kuvasi joulun alla nasevasti, mistä olemme tulossa:

The output of one task was the input of another. The image of work was the assembly line, meaning that work could be fragmented and individual performance goals could be set for each worker. The world was all about people and boxes separated from one another.

Maailmastamme on tullut monimutkainen, ja sen ymmärtäminen vaatii systeemistä ajattelua. Kuka osaa (ja viitsii) mallintaa koko ison kokonaisuuden ja löytää sidoksista vaikuttavat tekijät? Eskon sanoin:

For intellectual tasks, it is much harder to find parts that make for an efficient division of labour. Intellectual tasks are by default linked and complex. Reductionism does not work any more.

Strategisen ketteryyden päivässä Sitran Mikko Kosonen kuvasi johtamista, jossa yhteiset tavoitteet jaetaan tehtäviksi ja myös onnistuminen mitataan yhteisesti eikä enää osastojen itsenäisinä tuloksina. Silloin palkkio voisi olla 2/7 osaa oman osastosi tulosta, 2/7 rinnakkaisosaston tulosta, jota osastosi tukee panoksella ja loppu 3/7 tulee yhteisen tavoitteen toteutumisesta.

Higher performance occurs through the combination of different perspectives and supportive, enriching communication.

Miten ihmeessä tuotantotalouden malleilla ja valtiontalouden momenteilla viritetyt virastot johdetaan yhteistyössä toimiviksi verkostoiksi? John Kotter toi tähän valoa keväällä HBR-blogissaan Hierarchy and Network: Two Structures, One Organization.

Olen pureskellut julkishallinnon kokonaisuutta ainakin näissä:
Osaoptimointi tekee asiakkaan tiestä ohdakkeisen
Muutoksesta saa vain päänsärkyä
Hyvä johtajuus muutoksen tukena

Ps. Huomasitko muuten, että Esko antoi blogissaan toimivat eväät myös työurien pidentämiseen?

Being chronically -- emotionally nourished and enriched has lifelong impacts. Our mental life is co-created in an interconnected network. -- what we have called the individual mind is something that arises continuously in relationships between people.

Innovaatiojohtamisella kestävää tuottavuutta

VM järjesti eilen hallinnon väelle seminaarin teemalla Innovaatiojohtamisella kestävää tuottavuutta. Kuulijoita ravisteltiin muutaman esimerkin voimalla pohtimaan, miten muutumme hallintona innovaatioita tuottavaksi porukaksi.

Esteitä on arkemme vielä pullollaan. Organisaation rakenne, voimassaolevat kirjalliset ohjeet ja menettelytavat kahlitsevat menneeseen. VES vangitsee vielä virkamiehen virastoonsa sen sijaan että päästäisi tämän asiakkaansa luo.

Itä-Suomen AVIn ylijohtaja Elli Aaltonen arvioi puheenvuorossaan, että eniten lukossa on sittenkin tulkitsijan korvien väli.

Mutta eihän meillä ole mokaamisen kulttuuria vaan hirmuisimmillaan julman kattava virkavastuu, jonka kanssa ei sovi leikkiä. Hallinnon tehtävä on sentään ikiajoista ollut vaalia lainmukaisuutta eikä työllistää mitään Pelle Pelottomia. Moisessa muutoksessa on kyse vähintään kehruu-Jennyn tuomasta muutoksesta.

Virkamiehestä hulluksi darpalaiseksi? In your dreams!

Pahnan pohjimmaisesta pomoksi nousi omien sanojensa mukaan TEMin kansliapäällikkö Erkki Virtanen ja pinosi kuulijoille kymmenen johtajuuden teesiä. Ovi ja korvat auki. Lähde vaeltelemaan omiesi keskelle. Huolehdi omasta ja toisten hyvinvoinnista (lasten kuusijuhla vie aina voiton!) Tue osaamistasi toisen viisaudella eli hanki sparrauskumppani. Niin syntyy hyvä johtaja. Ja johtajalla on avaimet saattaa väkensä täyteen kukoistukseen.

Niin minäkin sanoisin. Arkuuteen ohjastetut hajuttomat, mauttomat ja värittömät virkamiehet tarvitsevat nyt johtajiensa tuen muuttuakseen villeiksi ja vapaiksi visionääreiksi.

Todellinen tuottavuus syntyy siiloja ylittämällä!

Innovaatio ei ole six sigmalla nysvättäviä arjen pikkuaskelia. Se on systeemisten ongelmien käsittelyä uudella ajattelulla. Idean on tultava ulkopuolelta, jotta se voisi "suistaa nykymenon radaltaan".

Sitran designjohtaja Marco Steinberg valaisi käytännön esimerkein, mistä innovaatiossa on kyse. Tanskassa ongelmana oli uimahallin vajaakäyttö. Kunnanisät säntäsivät tutkimusmatkalle ja löydös "halli on kovin vanha" sai heidät palkkaamaan arkkitehdin.

Kummastus oli suuri, kun seuraavassa valtuuston kokouksessa arkkitehdillä oli kädessään rakennuspiirustusten sijasta bussiaikataulu. Kunnanisät olivat justeeranneet aikataulut niin, ettei bussilla päässyt uimahalliin sen aukioloaikana.

Mistä siis tuottavuus kulloinkin löytyy?

Verovaroja on käytettävä säästeliäästi,
julkishallinnon on toimittava eettisesti kestävästi.

Valtiosihteeri Tuire Santamäki-Vuoren sanoin:
Verotuloille on muutakin käyttöä kuin hallinnon pyörittäminen!

Asiakas heitteillä?

Paha vain, kirjoitin torstaina, jos tuottavuuden kynsissä prosessit, palvelujen tuotteistaminen ja mallivastaukset viritetään äärimmilleen niin, että asiakaskokemus onkin etäännyttävä.

Aamun hesarissa (Mielipide C11) kirjoittaja oli suivaantunut valtion palveluihin pääkaupunkiseudulla. Verotoimistot yhdistetty, puhelinliikenne yhden vaihteen takana ja "kaikki virkailijamme ovat juuri nyt varattuja". Onko teleoperaattoreilta tuttu palvelutaso nyt siirretty verottajalle?

Jokaisen veroeuroilla toimivan viranomaisen suorastaan isänmaallinen tehtävä on ehdottomasti viilata prosessinsa timmiin kuntoon niin, että rahan käyttö on perusteltua. Vanha sanonta ainakin Pohojammaalla muistutti aina, että köyhällä ei ole varaa halpaan.

Lokakuussa ihailin postauksessani Tuottavasti tietotyössä? köyhän kunnan mallia terveyspalveluidensa virtaviivaistamisessa:

Imatra oli tarkastellut terveydenhuoltoaan kokonaisuutena, nollasummapelinä. Siis, vaikka emme hoitaisi mielen ongelmia niiden alkuvaiheessa, potilaasta emme silti eroon pääse. Hoidon tarve on myöhemmin entistä vaativampaa ja kalliimpaa.

Talouden realiteetit ovat heijastusta organisaation tehtävien hoidosta. Tehostajan on tunnettava kokonaisuus ja valittava kokonaisuuden kannalta viisaasti. Aniharvoin kai mistään (enää?) löytyy pikavoittoja. Kela on alkanut kokonaisuuden tarkastelunsa ja on Arkillaan uudistajien eturintamassa.

Hesarin kirjoittaja muistutti, että jos viranomainen ohjaa sisään yrittävän asiakkaansa nettiin, niin palvelkoon sitten siellä, henkilökohtaisesti.

Muutos edellyttää jonkinasteista vallankumousta tietojärjestelmissä fyysisiin papereihin keskittyvässä päätöksentekovirastossa. On oltava työjonot, asianhallinta ja asiakkuudenhallinta; tunnistaminen kunnossa ja tietenkin sähköinen arkisto...

Vaihtoehtoja ei taida olla. Sillä niin kauan kuin asiakas tarvitsee velvollisuuksiensa täyttämiseen palvelua, viranomaisen on päästettävä asiakas lähelleen, kanavassa tai toisessa. Ellei päästä, kysyin torstaina:

Voiko sen jälkeen asiakkaan kokemus enää olla positiivinen?
Ja ellei voi, mitä silloin tapahtuu tulokselle - tuottavuudelle?

Luovuus ja tuottavuus

Eläköitymisen pyörteissä rimpuilevat oganisaatiot joutuvat selviämään tehtävistään entistä vähemmällä väellä. Tuottavuusruuvissa perinteinen, ideat vastakkain asetteleva ajattelumme joutuu häpeään, kertoi tohtori Edward De Bono.

On haettava uusia ulottuvuuksia luomalla arvoa, hän muistutti, monen muun tapaan.

Hohtavan valkoisen tuomiokirkon kaartuessa esityslavan ylle viikon kiireet ja/tai suutari-pysyköön-lestissään -ajattelu iski kimppuuni kaiken luovan väen keskellä: "Onkos tämä nyt sopiva paikka virkamiehelle?"

Mitä osaisin sanoa, jos joku työpaikalle palattuani kysyisi: "No niin, miten otat heti käyttöön tänään oppimasi?" Kiivas kvartaaliajattelu kai arvottaisi vastaukseni "En ehkä vielä tänään mitenkään.." täysin nollaksi. "Turha reissu, vastedes et osallistu", kiristäisi tuottavuutta jahtaava pomo oitis, vai mitä?

Nojauduin silti luovuuden teemaan, jolle tuottavuus ja kiire luovat mahdottoman viitekehyksen.

De Bono, tuo punaisiin sukkiin sonnustautunut konkari-luennoitsija, kuvitti ja rytmitti kertomaansa perinteisillä kalvotusseilla. Rauhallisen tarinan ohessa kuvat ja sanat seurasivat toisiaan ja niistä muodostuvat uudet kuviot halkoivat kuulijan tajuntaa.

Perinteinen länsimainen ajattelu pohjautuu vastakkainasetteluun, ja ongelmanratkaisut päätyvät kerta toisensa jälkeen pattitilanteeseen, kun vastakkain ajetaan argumentit A ja B. Tuttua päivittäisistä palavereistamme, eikö!

Tunnissa tuo taloustieteen Nobel-ehdokas vuodelta 2005 kuvasi kymmenittäin tilanteita, joissa vastakkainasettelun kahlitseman ajattelun heittäminen romukoppaan vapauttaa näkemään ennen huomaamattomat vaihtoehdot. Hurjin esimerkki lienee eräältä kännykkä-jätiltä, jossa monen miljoonan "vastakkainmietintä" saatiin maaliin yhdessä iltapäivässä - kiitos "sivuttaisajattelun" (lateral thinking).

Me tuottavuusohjelman parissa askartelevat kokoustajat tekisimme hyvin rikastamalla ajatteluamme. Kokoustekniikat ja tietotyöläisen työvälineet ovat teknisiä toimenpiteitä, jotka pitäisi ehdottomasti saada käyttöön. Mutta lisäksi meille pitäisi opettaa vastakkainajattelun sijaan luovaa ajattelua, vaikkapa kuuden hatun tapaan.

Trenditutkija Herman Konings kertoi, että ihmisiä jotka eivät käytä kännykkää, on enää 7 %. Vuonna 2000 peräti 60 % ihmisistä vannoi, ettei heillä ole mitään syytä alkaa kännyköijiksi. Muutenkin uudet jutut, kuten "rikastettu todellisuus" (augmented reality) oli esillä monissa uskomattomissa sovelluksissa. Miten tulevaisuuden verottaja limittyisi nettikansalaisen arkeen?

Aamupäivän päätti Nokian multimediakehityksestä vastaava johtaja Mark Selby. Vannoutuneena radion kannattajana hän yhdisti mainostajat ja kuuntelijat, nuo uudet sisällön tuottajat yhteisen intohimon ääreen.

Radiohan on varsinainen sosiaalisen median äiti! Ilman kuvaa jokainen luo näet oman todellisuutensa.

Tuottavasti tietotyössä?

Vastuullisuus on peruste tuottavuudelle verovaroin ylläpidetyssä julkishallinnossa. Mutta missä voi tehostaa?

Kuten Ilkka Tuomi taannoin veisteli - haittavero olisi pian paikallaan!

Tietoyhteiskunnassa ei tarvita massatuotannon käsitteitä.

Teollisen tuotannon mekanistiset mittarit eivät tahdo taipua tehon mittareiksi työssä, jonka suurin anti on jalostaa ja yhdistellä tieto uusilla tavoilla. Mallinnusten on väkisin otettava huomioon paljon muutakin kuin vain a+b=c.

Helsingin Sanomat (26.9.2010, D1) kertoi mielisairaaloiden taistosta vähentää kovia otteita. Imatran malli nostettiin esille tutkijoita tökänneenä kummajaisena. Siellä pakkohoitotilastot olivat ällistyttävän kauniit; silti hoitoonpääsyn ja ulospääsyn kynnys oli matalalla. Muualta tultiin kyselemään: Mitä ihmettä täällä oikein tapahtuu?

Vastaus on kaunis kaikessa yksinkertaisuudessaan.

Imatra oli tarkastellut terveydenhuoltoaan kokonaisuutena, nollasummapelinä. Siis, vaikka emme hoitaisi mielen ongelmia niiden alkuvaiheessa, potilaasta emme silti eroon pääse. Hän palaa myöhemmin potilaaksemme toisaalla, oireet entistä pahempina. Hoidon tarve on silloin entistä vaativampaa ja kalliimpaa.

Tulosohjauksen surkeus on siinä, että joka ikinen osasto optimoi omia kustannuksiaan. Kun sen annetaan tapahtua, kokonaisuus kärsii aina. Imatra oli toissa laman aikaan henkäyksen päässä valtion huostaanotosta ja turvautui maalaisjärkeen. On katsottava kokonaiskustannuksia ja niiden lainalaisuuksia.

Jos siis apu myöhemmin on lastensuojelussa, koulussa tai sosiaalipuolella kalliimpaa, avain kokonaissäästöihin on puuttua tilanteeseen heti. Todellista johtajuutta!

Tutkija Ilkka Tuomi jatkoi siis samoilla linjoilla, HS 26.9.2010, C14. Massatuotannon tehokkuusmittarit vääristävät muilla arvontuotannon alueilla päätöksentekoa mielivaltaisilla tuloksillaan. Arvo kun syntyy sosiaalisissa verkostoissa innovaatioista ja uusista merkityksistä.

Miten sellaisia prosesseja tehostetaan? Ajattelemalla nopeammin? Tuskin!

Johtajuus on todellisten haasteiden edessä, kun organisaation toiminta koostuu fyysisistä tuotteista (kuten veroilmoituksista), prosessien kehittämisestä (palvelu, ohjaus ja viestintä) ja ICT:stä (sovelluksista asiakkaille ja virkailijatyöhön). Silloin raha on se entisaikojen niukka resurssi, josta kaikki taistelevat. Ilman todellista johtajuutta ja vakaata visiota kokonaisuudesta, tuloksena on vääjämättä osaoptimointi.

Siten organisaatioiden ja päätöksenteon on rakennuttava uudenlaiselle vuorovaikutukselle. Tiedon jakaminen on kynnyskysymys. "Kollaboratiiviset" työvälineet, yhteistyöalustat mutta ennen kaikkea uudenlainen toimintatapa ovat edellytys ns.
Yritys 2.0:lle (Enterprise 2.0) ja vastaavasti Yhteiskunta 2.0:lle.

Tietotyöläisyys vaatii pientä vallankumousta.

Sitten voi tapahtua pieni ihme, kuten nettituttavani Oscar Berg sen kirjasi: It's actually pretty simple.

Aiemmin uusista työtekemisen tavoista:
Työ 2.0 vaatii vallankumousta
Työ 2.0 tehdään yhdessä!
Matkalla tietoyhteiskuntaan
Arjen tietoyhteiskunta on huomaamaton

Tuottavuus: vauhtia vai viisautta?

Julkishallinnon strategioissa tavoite on parantaa tuottavuutta, mutta johtajuus on jo osallistavaa ja oivalluttavaa.

Valtionhallinnossa virastot ovat perinteisesti olleet päällikkövirastoja. Ohjeet allekirjoitti korkein viskaali, ja niiden mukaan sitten toimittiin.

Tulosohjauksen myötä viraston tekemistä alettiin ohjata yritysmaailman tapaan rahalla. Toiminnot ovat vuodesta toiseen samat, ja rahat loksautetaan vastuualueille valtion talousarvion mukaisilla momenteilla ed.vuod.muk. Yhdessä ihmetellään, miten muutostarpeet tulevat pahimmillaan yhä puskasta eikä millekään uudelle kuitenkaan ole tilaa. Ja aina tulosohjausta seuraa varjo nimeltä osaoptimointi.

Eläköityvässä Euroopassa tuottavuus
on julkishallinnon haute couture

Anja Alasilta kirjoitti Vaikuttavaa!-blogissaan hätäkeskuspäivystäjien tulospalkkauksesta. Ilmiö ei liene vieras missään julkishallinnossa, missä vanha virkamieskaarti opettelee rahalla ohjautuvan yhteenliittymän lainalaisuuksia. Määrä on ainoa taatusti mitattavissa oleva suure, ja mistä tahansa tekemisestä on pääsääntöisesti aina löydettävissä kappalemäärät, eikö?

Tuottavuus on mekanistisesti esitettynä tuloksen suhde tekijäjoukkoon. Siten yksittäisen tekijän tuottavuutta on mitattava puheluina päivässä, organisaation kappaleina tekijäjoukkoa kohti? Ja tuottavuus paranee, kun "Puhut nyt vain nopeammin asiakkaalle".. vai?

Verottaja puhui jo 2000-luvulle tultaessa asiakaslähtöisestä ja asiakaskohtaisesta toiminnasta. Rivissä osa-alue-eksperttien toimenkuvat alkoivat laajentua. Samalla tekijöiden katseet kääntyivät kokonaisuuteen: millainen on ohjaustapahtuman vaikutus veroilmoituksen laatuun?

Aloimme tutkia suoritemäärien sijasta toimiemme vaikuttavuutta. Visioissa kehittämisen suunta löytyy omien prosessien sijasta asiakkaan prosessista, tuki tekemiseen strategiastamme.

Mutta millaista on oivalluttava ja osallistava johtaminen käytännössä? Miten yli organisaatiorajojen syntyvät innovaatiot kaupitellaan omalle väelle? Millainen menettely ja johtamisjärjestelmä tukee parhaiten henkilöstön osallistumista ja oivaltavaa kehitysotetta?

Pitäisikö organisaation käydäkin perinteisistä laatikoistaan uusiin vaatteisiin, jotta se voisi todella saavuttaa uudet tavoitteensa?

Tuottavuustalkoissa eLasku, Alavus ja Kersanet

Mikä neuvoksi, kun työvoimapula uhkaa ja säästää pitäisi? Tässä taloudellisessa tilanteessa ja eläköitymispaineessa on ensisijaisen tärkeää järkeistää rutiinit ja keventää byrokratiaa.

Bo Harald esitelmöi torstaina sähköistämisen mahdollisuuksista Suomen Pankissa.

eLaskutus ja raportointikoodiston tapaiset innovaatiot käytännön toteutuksineen tuovat toiminnan järkeistämiseen aivan uutta toivoa.

Paperi(lasku)lla ei ole tulevaisuutta

Paperilla tehtävät transaktiot ovat tehottomia siksi, että bitit käännetään ensin paperiksi ja sitten taas takaisin biteiksi. Lähes kaikki tietohan on nykyään jo sähköisenä ennen lähettämistä. Sitten me joudumme tulostamaan eri järjestelmistä paperia (laskun, verokortin, tilauksen, esitäytetyn veroilmoituksen tai lääkärintodistuksen jne.) jotta saamme tiedot posteljoonin mukana määränpäähänsä.

Perillä vastaanottaja sitten avaa kuoren ja yhä useammin myös tietokoneensa näpytelläkseen tiedot takaisin tietokoneelle, nyt omiin tiedostoihinsa, jotta asian käsittely omassa organisaatiossa etenee. Eikö siis olekin itsestään selvää, että jos paperinen välivaihe vain saataisiin välistä pois, säästyisi paljon

a) työtä, b) aikaa, c) rahaa, d) ympäristöä!

Siksi eLaskutus

Kuluttajan vastaanottamat eLaskut ovat kolikon yksi puoli. Bill Virtanen on tehnyt hyvää työtä kuluttajapuolella. Minä en enää mistään hinnasta haluaisi yhtäkään paperilaskua kotiini, vaan jokaisen suoraan verkkopankkiini, missä ne käsittelen joka tapauksessa. Voisiko olla vaivattomampaa?!

Toinen puoli on julkishallinnossa. Kun nuo samat yritykset tuottavat samaa palvelua valtiolle, myös se lukemattomine virastoineen haluaa laskunsa suoraan 'verkkopankkiin', omiin laskutusjärjestelmiinsä. Niinpä valtio julistautui vuoden vaihteessa paperittomaksi vyöhykkeeksi.

Ruotsalaiset tekevät jo! Me Suomessa vasta diskuteeraamme.

Bo Harald esitteli päivitetyn listan tahoista, jotka eivät enää tietyn päivän jälkeen ota vastaan paperilaskuja. Listalla on Suomesta kuntia mukana kolme, Ruotsissa ilmeisesti koko kuntasektori on ollut sähköisessä pakotuksessa jo pitkään. Jo riittää etumatkojen hukkaaminen!

Miksi kunnat tulevat jälkijunassa? kyseli joukko asiantuntijoita eri puolilta yhteiskuntaa. eLaskutuksen ja Kuntaliiton asiantuntijat kertoivat kokemuksistaan: kuntahan on kuin jättikokoinen yritys. Mietipä hetki Helsinkiä. Sillä on osastoja kymmeniä ellei satoja, työntekijöitä kymmeniä tuhansia, siis jättikonserni.

Kunnista kuullut esimerkit todistivat: "Meillä on laskutukseen 27 eri järjestelmää, miten me voisimme saada eLaskutuksen aikaan?"

Keskiöön on nostettava koko prosessi

Ja entä pakollinen arkistointi? kysyivät asiantuntijat iltapäivässä. Verottajakin vaatii tositteiden säilyttämistä mm. kotitalousvähennystä varten, kuten Nettimuorikin blogissaan huomautti. Voisiko asian hoitaa toisinkin?

Konserniajattelu on mielestäni osien yhdistelyä järkeväksi kokonaisuudeksi. IT-puolelta olen ymmärtävinäni, että arkkitehtuuriajattelu muodostaa moduuleja, joilla vaikkapa edellä kuvatut 27 eri osaa saadaan toimimaan yhteen yhdellä sovitepalasella (sen sijaan, että rakennettaisiin 27 sovitinta).

Konserniajattelulla (KuntaIT + ValtIT = JulkIT) haetaan koko valtiontalouden näkökulmasta järkeä niin kuntien kuin ministeriöidenkin väliseen ja sisäiseen toimintaan.

Ja katsos vain, mitä löysin hiihtolomallani Pohojammaalta:

Kunnat näyttävät mallia!

Luin kotiseutulehdestäni mielenkiintoisen uutisen (Ilkka 26.2.2010): Alavudella siirryttiin päivähoidossa sähköiseen asiointiin. Perhepäivähoitajat raportoivat lasten hoitoajat kännykällä suoraan kaupungin laskutus- ja palkanlaskentajärjestelmiin! Vanhempien ei tarvitse enää allekirjoittaa tuntilistoja.

Lehtijutun varassa ajattelen, että onnistumisen edellytyksinä on kokonaisnäkemys. On kuvattava, mitä halutaan saada aikaan eri toimijoille ja mitä tehostamalla ja oikomalla muutos saadaan aikaan. Muutos on puettava konkretiaksi.

Jotta muutokseen tartutaan ilman pakkoa, menettelyjen ja käyttöliittymien on oltava toimivia. Perhepäivähoitajille se merkitsi Alavudella virkakännykkää ja perusteellista käyttöönottokoulutusta. Asiakasperheille lienee taattu käytön tuttuus ja turvallisuus. Sitä on, että asiointiliittymä toimii pankkitunnuksilla, maksujen arviointiin on laskuri ja kuittisivun saa tulostettua. Sentään, vaikka paperittomuudesta olenkin tässä vaahdonnut.

Saman jutun lopussa oli viittaus Kersanetiin.

Kersa on järviseutua ja tarkoittaa lasta. Kuulostaa kamalalta, mutta alueella kasvaneena voin todistaa, ettei se tarkoita pahaa tai halventaa kohdettaan. Kaikki me oltiin kersoja siellä =)

Kersanet on portaali täynnä tietoa ja paikallispalveluja lapsiperheille. Järviseutulainen innovaatio otettiin käyttöön jo Kuusiokunnissa, ja, jos oikein ymmärrän, nyt siitä on rakentumassa koko maakunnan verkkoperhekeskus. Ketjun päästä löysin myös Kaste-ohjelman joka vei ajatukseni SADe-ohjelmaan.

Veronmaksajalle löydös on huojentava ja kehittäjän sydäntä lämmittää: poikkitieteellistä ja asiakaskeskeistä ajattelua löytyy vielä! Toivoa siis on.


Aiemmin aiheesta sivuten tai suoraan:

Verko(sto)lla parempaan palveluun (3 syy 2009)
Suomi-brändi = yhteiskunta + tuotteet? (7 syy 2009)
Miten asiointisiilot yhdistetään? (10 syy 2009)

Verko(sto)lla parempaan palveluun

SADe yhdessä tuottavuusohjelman kanssa on saanut vipinää verkkoon siellä sun täällä. Lukuisat virastot ovat halunneet kuulla, miten meidän ePalvelut on saatu aikaan.

Vertailukehittäminen (ehkä tutummin benchmark) onkin fiksua, jotta seuraavat tulijat voivat välttää selvimmät sudenkuopat.

Kammottavinta olisi toistaa samoja virheitä - sellaisia, joita siiloutunut hallinto ilman vahvaa näkemystä ja taitavaa ohjausta väkisin ajautuu tekemään. Kilpaileviin (alue)portaaleihin tai päällekkäisiin tunnistusjärjestelmiin ei tämän kokoisessa maassa yksinkertaisesti ole varaa.

Tiikerinloikka yhteistyöhön

Asiakkuusajattelu yhdistää virastojen voimat kansalaisen eli yhteisen asiakkaamme ympärille. Hallintokohtaisia siiloja rakentamalla yritämme laskea yhteen virastojen asiakkaita. Heitä on Suomessa 5,3 miljoonaa eikä tämä absoluutti muuksi muutu.

Jos ei yhdellä avaimella pääse joka paikkaan, on aivan sama vaikka kävelee erikseen joka konttoriin.
- nimimerkki "Liikaa tunnuksia!"

Käyttäjän kohdentamisen lisäksi sisällöt on saatava kuntoon ja tehokkaaseen yhteiskäyttöön. Jotta tieto voitaisiin kerätä lähteellään ja käyttää yhteisesti, tarvitaan standardeja, yhteismitallisuutta ja yhteisiä tietosisältöjä.

Ontologiatyö yhtenäistää ja suhteuttaa toisiinsa eri alojen terminologiaa. Sen avulla eri toimijoiden portaalit saadaan toimimaan saumattomasti yhteen ja taataan sujuvat palveluprosessit yli organisaatiorajojen. Edessä ja käynnissä on suuri määrä yhteistyötä.