torstai 15. joulukuuta 2011

Innovaatiojohtamisella kestävää tuottavuutta

VM järjesti eilen hallinnon väelle seminaarin teemalla Innovaatiojohtamisella kestävää tuottavuutta. Kuulijoita ravisteltiin muutaman esimerkin voimalla pohtimaan, miten muutumme hallintona innovaatioita tuottavaksi porukaksi.

Esteitä on arkemme vielä pullollaan. Organisaation rakenne, voimassaolevat kirjalliset ohjeet ja menettelytavat kahlitsevat menneeseen. VES vangitsee vielä virkamiehen virastoonsa sen sijaan että päästäisi tämän asiakkaansa luo.

Itä-Suomen AVIn ylijohtaja Elli Aaltonen arvioi puheenvuorossaan, että eniten lukossa on sittenkin tulkitsijan korvien väli.

Mutta eihän meillä ole mokaamisen kulttuuria vaan hirmuisimmillaan julman kattava virkavastuu, jonka kanssa ei sovi leikkiä. Hallinnon tehtävä on sentään ikiajoista ollut vaalia lainmukaisuutta eikä työllistää mitään Pelle Pelottomia. Moisessa muutoksessa on kyse vähintään kehruu-Jennyn tuomasta muutoksesta.

Virkamiehestä hulluksi darpalaiseksi? In your dreams!

Pahnan pohjimmaisesta pomoksi nousi omien sanojensa mukaan TEMin kansliapäällikkö Erkki Virtanen ja pinosi kuulijoille kymmenen johtajuuden teesiä. Ovi ja korvat auki. Lähde vaeltelemaan omiesi keskelle. Huolehdi omasta ja toisten hyvinvoinnista (lasten kuusijuhla vie aina voiton!) Tue osaamistasi toisen viisaudella eli hanki sparrauskumppani. Niin syntyy hyvä johtaja. Ja johtajalla on avaimet saattaa väkensä täyteen kukoistukseen.

Niin minäkin sanoisin. Arkuuteen ohjastetut hajuttomat, mauttomat ja värittömät virkamiehet tarvitsevat nyt johtajiensa tuen muuttuakseen villeiksi ja vapaiksi visionääreiksi.

Todellinen tuottavuus syntyy siiloja ylittämällä!

Innovaatio ei ole six sigmalla nysvättäviä arjen pikkuaskelia. Se on systeemisten ongelmien käsittelyä uudella ajattelulla. Idean on tultava ulkopuolelta, jotta se voisi "suistaa nykymenon radaltaan".

Sitran designjohtaja Marco Steinberg valaisi käytännön esimerkein, mistä innovaatiossa on kyse. Tanskassa ongelmana oli uimahallin vajaakäyttö. Kunnanisät säntäsivät tutkimusmatkalle ja löydös "halli on kovin vanha" sai heidät palkkaamaan arkkitehdin.

Kummastus oli suuri, kun seuraavassa valtuuston kokouksessa arkkitehdillä oli kädessään rakennuspiirustusten sijasta bussiaikataulu. Kunnanisät olivat justeeranneet aikataulut niin, ettei bussilla päässyt uimahalliin sen aukioloaikana.

Mistä siis tuottavuus kulloinkin löytyy?
Verovaroja on käytettävä säästeliäästi,
julkishallinnon on toimittava eettisesti kestävästi.
Valtiosihteeri Tuire Santamäki-Vuoren sanoin:
Verotuloille on muutakin käyttöä kuin hallinnon pyörittäminen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti