Slush-välähdys tulevasta

Government goes Slush, ideoi Muutoksentekijät -väki ja haastoi mukaan Virkamiesten avoimen verkoston. Myös Verohallinto aktivoitui mukaan; viestintäjohtajan havainnot keräät tuoreeltaan Verona-blogissa.

Mikko arvioi viranomaisen menoa mukaan jakamistalouteen ja toi esimerkiksi Viron suunnitelman ostaa palvelun, jolla Uber-kuitit saa mukaan arvonlisäveron laskentaan.

Standardilla tiedonkeruu taakoittamatta

Suomessa Talouden runkoverkko (kotoisammin TARU) haarukoi tätä. Kirjanpitoon kuitit saa jo mm. eTasku- ja monella muulla palvelulla. Jo päättynyt Real-Time Economy -hanke vei verokantamme globaaliin verkkolaskustandardiin (ISO20022), eli paljon työtä on tehty tietojen standardoinnissa.

Rajapinnat vielä auki, niin valmiit tietovirrat satavat laariin. ..olettaen että maailma pysyy ennallaan. Mutta pysyykö se?

Mutta missä talous on 5 vuoden kuluttua?

Slush vei eri trackeissä hahmottamaan maailman murrosta. Maksaminen muuttuu, pankkien ansaintamallit on haastettu. Miksi kukaan tahtoisi maksaa 15 euroa siitä, että saa 5 euroa lähetettyä maasta toiseen?

Uudet tulijat pitävät kunkin valuutan maan rajojen sisäpuolella ja vaihdanta tapahtuu nykymenoa tehokkaammin. Näin kuvaavat toimintaansa mm. Transferwise ja moni muu.

Maksaminen ulkoistuu, Klarnat ja vastaavat tulevat myyjän ja ostajan väliin ja tuovat valovuosien päässä olevan asiakasymmärryksensä mukaan, ja kaikki ovat tyytyväisiä.

Missä raha on muutaman vuoden kuluttua?

Valuutta vaihtuu fyysisestä rahasta biteiksi, kryptovaluutaksi. Yhä useampi verkko-osaaja työllistyy kokonaan oman työpanoksensa myynnillä. Mistä me perimme verot, jos maksajia on vaikkapa satoja pitkin maailmaa, ja korvaus maksetaan bitcoineina?

Kesäkuun Retail Payments -konferenssin suurin löytö oli, että nano- ja mikoyrittäjien valuutta on jotain ihan muuta. Tilat ja palvelut ovat käypää valuuttaa startup-yrittäjän alkuvaiheessa.

Slush, iZettle: Nano- ja mikoyrityksiä on 92 % toimijoista, ja
yhdessä niiden liikevaihto on 21 %  kansantaloudesta.

Uuden luominen ottaa lujille

Ensimmäinen auto, 1885 Benz

Vuoden 2015 ensimmäinen työpäivä on takana. Postasin aamulla "naamakirjaan" toiveen olla palkkani väärti ja halun keventää hallinnollista taakkaa. Käytännön esimerkiksi kirjasin kansallisen tulorekisterin.

Kolmen keskustelun jälkeen ymmärsin, miksi hanke on ollut suunnitteilla niin pitkään. Ennen kuin päästään toteuttamiseen, on löydettävä käsitys, mikä se sellainen tulorekisteri oikein olisi. Miten se toimisi ja mitä se nykytilassa muuttaisi?

On aina helpompi tehdä vain vähäisiä muutoksia nykytilaan. Mutta suuret hyödyt voi kerätä vain se, joka keksi korvata hevoset polttomoottorilla.

Saammeko me aikaan moisen tiikerinloikan?

Loikata pitää, sillä kansantalous synnytetään yritystoiminnan kautta, ja tietoa jälkikäteen keräävä julkishallinto - tässä tapauksessa verottajakin - on työtä haittaava verenimijä. Mitä vähemmän kuppaamme, sen terveempi on potilas.

Mitä tehokkaammin teemme työmme eli mitä vähemmän rasitamme ilmoituksilla, sitä enemmän jää yrityksille aikaa ja tekijöitä kehittää omaa liiketoimintaansa ja generoida tarvitsemaamme kansantuloa.

Eikä eläköityvässä maassa voine välttyä ajatukselta, että jos virkamiehiä saataisiinkin vapautettua paperinpyörittämisestä, hoiva-alalta eivät työt lopu.

Mitä tulee väärtiksi pääsemiseen, taisin tunnistaa paikkani. On aika jakaa ymmärrystä.

Ahneus voittaa tunnollisuuden 6-0?

Kirjasin viimeksi konkareiden kertomaa rakennustyömailta. Peräsimme syitä ja ihmettelimme vastuita - tai pikemminkin niiden puitteita. Tänään luin vanhaa Hesaria (19.4.2014), ja löysin puuttuvan palasen. "Tunnollinen ei enää pärjää", julisti juttu: "Nykyään työelämässä menestyvät parhaiten ne, jotka tekevät työt nopeasti ja vähän sinnepäin."

Ennen 90-luvun lamaa "oli aikaa tehdä työnsä kunnolla ja tarkistaa lopputulos". Enää "ei tarvitse tehdä erinomaista jälkeä. Riittää, kun taso on ok."

Mikä on riittävän ok?

Onko riittävän ok, että lämmöneristeen tehtävää täyttämään laitetaan litimärkiä villoja? Aikataulu pitää, kun ei ruveta korjaamaan jälkiä kesken oman työsuorituksen. Mikä työntekijässä, työnjohdossa, rakennustyömaan valvonnassa; yleisissä pelisäännöissä ja yritysten kulttuurissa pettää, että näin pääsee käymään?

Onko kyse vain samasta ahneuden diktatuurista, periaatteesta että on ok varastaa, kunhan ei jää kiinni? Minun vastuuni päättyy, kun jätän työmaan.

Kuka vastaa siitä, kun me suomalaiset koululaiset, työntekijät, potilaat ja asukkaat sairastumme homeesta? Kuinka kansantalous kestää?

Missä on yhteiskuntavastuu, missä johtaminen? Sillä mitä ovat ne tavoitteet, joiden vallitessa on silti ok tehdä sutta ja sekundaa? Yrityksemme ainoa tavoite oli olla valmiina siihen mennessä, kun seuraava työvaihe alkaa. Voiko todella olla tilaajan tarkoitus teettää kerrostalo tai sairaala, jossa sairastutaan ja joka pitää kohta purkaa? Kuka ne kustannukset maksaa; miten kansantalous kestää moista?

Eikö uudelleen tekeminen pitäisi laskea mukaan alkuperäiseen urakkahintaan..?!

Pitääkö hanskan vieläkin pitää?

Muistatteko tämän? Kaapinvaltausprojektissa löysin komeron perukoilta diskettikotelon, jonka päällä luki tarrassa Hanska pitää.

Marko Junkkari maalaili Hesarissa synkkää syksyä hallitukselle. Hallituskauden puolivälin jälkeen ei mitään radikaalia ole totuttu näkemään eikä tähän mennessä ole kurottu umpeen kestävyysvajetta, saati selätetty julkisen talouden velkaantumista.

Virkanuttuun sonnustautuva lomaltapalaaja järjestelee aatoksiaan. Muistan kuinka keväällä 1986 seurasin VR:llä työskennelleiden ystävieni lakkoa. Muistan kuulleeni heiltä sloganin "Hanska pitää". Ihmettelin, kun kertoivat palaavansa illaksi "lakkovahtiin".

Sen tiedän omastakin kokemuksesta, että julkissektori oli pitkään palkkakuopassa yksityissektoriin verrattuna. Mutta ei kyllä ole enää.

Kyökkikansantaloudenkaan mukaan loputtomiin ei voi kuluttaa enemmän kuin tienaa. Aiemminkin olen peräänkuuluttanut verovaroin maksetulle työllemme parempaa tuottavuutta. Ellei syksy tuo todellisia innovaatioita ja nopeasti, veikkaan että kruunu tulee meitin kukkaroille.

Meiltä valtion hallintovirkamiehiltä kyllä löytyisi yhteiseen kassaan - jos olis tahtoa.

Huomasin näet tänä kesänä, että keski-ikäinen on pesänsä maksanut. Ja kun poikaset ovat lentäneet ulos, vuorossa on tyhjennys turhuuksien markkinoita (mitä ihmettä me tälläkin hilavitkuttimella oikein kuviteltiin tekevämme?!) tursuavista vinteistä ja kellareista. Olet kai huomannut, miten joka niemeen ja notkoon nousee varastohotelleja!

Antti Rinne vertasi YLE.fissä Suomi-laivaa Titaniciin:

Tavallisilta ihmisiltä vaaditaan valmiutta oman elintason heikentämiseen samalla, kun jo valmiiksi turvatussa asemassa olevat saavat lisäetuuksia.

Sellaisessa Suomessa en tahdo elää!

Kreikassa viistettiin koko kansalta, luin jostain eilen, ja kerralla montakymmentä prosenttia. Eikös me voitaisi luopua vapaaehtoisesti vähän omastamme, ettei kävisi niin että kohta ei kellään ole enää kivaa? Tuleva "tupo"-syksy vaatii vähintään nollalinjaa.

Onko meistä edes siihen, että tällä kierroksella ei saada taas lisää?

Diskettejä ei kukaan enää käytä. Detroit meni jo konkkaan. Nyt voisi olla aika epäitsekäs. Ettei käy niin että saadaan kaikki lyödä hanskat tiskiin, virkamiehetkin.

Kansantaloutta keittiössä

Eikö oikeasti voi pärjätä ilman voittoa? Kysymys nousi, kun uutinen kertoi hyvästä tuloksesta ja samanaikaisista YT-neuvotteluista. Aamiaisen äärellä oli hyvä kerrata kansantalouden lyhyttä oppimäärää.

Kansantalous on kuin suljettu systeemi. Jos korkki aukeaa mutta tahdot vesimäärän pysyvän samana, hanakin on avattava. Tasapaino vaatii, että tuloja virtaa altaaseen samaa tahtia kuin on menojakin. Jos menot lisääntyvät, tarvitaan lisää tulovirtaa.

Jos kaupan hävikki kasvaa näpistelyn lisääntyessä (sen jälkeen kun sakkorangaistuksia ei enää muunneta vapausrangaistuksiksi), hintoja on nostettava. Poistot ovat tuloslaskelman erä, jolla rahoitetaan korvausinvestointeja eli korvataan laitteiden kulumista.

Loputtomat palkannostovaatimukset aiheuttavat painetta hintojen nostoon. Siitä aiheutuu inflaatiota, joka taas heikentää kansallista kilpailukykyä. Siksi asiaan sekaantuu hallitus ja vaatii palkkamalttia.

Kun työvoima vähenee kansan eläköityessä, on sitä annosteltava viisaasti. Me virkamiehet saamme palkkamme verovaroista eli syömme tavara- ja palvelutuotannon kuormasta. Siksi etenkin julkishallinnossa IT:stä on saatava irti täysi teho. Meillä projektien on onnistuttava ja suoritusten oltava tehokkaita ja vaikuttavia.

Mitä pienempi osuus työvoimasta on julkishallinnossa, sitä enemmän meitä riittää kansantulon kasvattamiseen.

Aiemmin aiheesta blogissa:
Mitä tehtäisiin veroeuroilla
Suomi 1.0 on päivitettävä
Viranomaiset virittävät palvelukanaviaan