Hyvinvointivaltio kaatuu keisarin peukaloon?

Viime viikko vei aatokset kolmen ja puolen vuoden taakse. Muistatteko vielä sen ajan Suomessa, kun jakamistalous alkoi vasta putkahdella esille? Kun verkko vasta uhkasi viedä verotulot ulkomaille ja hyvinvointiyhteiskunta jatkoi korskeaa menoaan?

Jo vuosia erilaiset näkijät ovat esitelleet innovatiivisia aloitteita eri alojen viranomaisille. Raivanneet esteitä tieltään - muotoilleet palveluja puolestamme! Menestys on ollut huono, sillä voimassa oleva lainsäädäntö toimii kuin aallonmurtaja. "Ei käy", johon jokainen idea kaatuu.

Eilen minulle soitti yrittäjä. Hän kyseli, miten voisi integroida oman verkkobisneksensä veron palveluihin, joita sen asiakkaat tarvitsevat. Alan yrityksiä on kuulemma jo lähtenyt Suomesta, kun verkossa ei tarvitse maksaa veroja. Mutta ei hän: "Me halutaan pysyä täällä, ja jos veroasiat saadaan hoitumaan meidän asiakkaiden tarvitsemalla tavalla, me uskotaan että Suomikin voi hyvin." -Työ 2.0 vaatii uutta myös viranomaisilta 22.3.2011

Viime viikolla etsittiin sosiaaliturvaan uusia ratkaisuja. Tapasin Digile-seminaarissa blogini yrittäjän. Hän kertoi, että verokorttiongelma saatiin lopulta ratkaistua. Paperina ja käsityönä. On kai aika etsiä tälle vuosituhannelle kuuluvia ratkaisuja?!

Missä muutos tehdään?

Olemassa oleva toimivalta ei salli oman alueen muuttamista (luonnollisesti, muutenhan verottaja muuttaisi sääntöjä lennosta?). Toimivalta annetaan ylhäältä.

Tässä kohtaa muuri näyttää ylitsekiipeämättömältä. Koska ongelmat ovat järjestään toimialarajat ylittäviä, ei riitä että asiansa lobbaa yhdelle osaajalle tai etujärjestölle. Tarvitaan enemmän. Huhuilen Muutosagentteja apuun..

Esimerkki palkkahallinnosta

Palkkahallintoa voi pitää talouden verenkierron ytimenä, siis sydämenä (ja viranomaisraportointia sepelvaltimotukoksena?). Lainsäädännöllisesti sen vastuut ulottuvat ainakin neljän ministeriön säätelyvaltikan alle. (Siksiköhän pelkän Tulorekisterihankkeen pystyttämiseen on kulunut jo kaksi vuotta?)

Palkkahallinnon sanastotyössä olemme jo koonneet siiloista tekijätason virkamiehet murtamaan "rasvatukkeumia" yhteentoimivuuden tieltä. Olemme antaneet käsitetason muutosehdotuksia muutamaan lainsäädäntöhankkeeseen. Mutta miten ne otetaan vastaan?

Mitä keisarin peukalo sanoo?

Jotta muutos syntyy, pitää päätösvallan omaavan tahon tiedostaa, että muutokselle on tarve. Pitää osata nähdä oman organisaation muurin yli, se kuuluisa iso kuva.

Sillä jos päättäjä tihrustaa ympäröivään yhteiskuntaan vain omasta näkökulmastaan eikä muutostarvetta omassa organisaatiossa näy (vielä), tämän ajan keisari kääntää peukkunsa alas.

Mamuja ja muita kerettiläisiä ajatuksia palvelun ääreltä

© Iqoncept | Dreamstime.com

Illallisella ravintolassa huomioni kiinnitti ensin tarjoilijan vähäpuheisuus. Kun lopulta pääsin vaihtamaan muutaman lauseen, vastaus oli somasti murtaen lausuttu. Myös toinen meitä palvellut taisi olla muualta kotoisin. Mitä on tekeillä?

Olen ollut huomaavinani piirteen, että ketjuravintolat on miehitetty muutamalla vahvalla ammattilaisella ja rivillä nuoria, joista osa on innokkaasti juuri omalla alallaan, osa "on vain töissä täällä".

Jos nyt nuoret katoavat ja tilalle tulee maahanmuuttajia (mamuja), mistä on kyse? Paljon ennustettu työvoimapula alkaa nuorisoalalta? Vai onko tämä sitä samaa jatkumoa, jossa kiristyvien kustannuspaineiden alla työ kerrallaan käy kelpaamattomaksi yhtäällä, riittää toisaalla?

Vai milloin viimeksi olet tavannut "kantasuomalaisen" siivoojan? Bussikuskit ovat, Hesarin perusteella, jo suurelta osin maahanmuuttajia (Kuukausiliite 7.2011). Sairaanhoitajiahan jo tuodaan Filippiineiltä ja marjanpoimintaan löytyy intoa vielä Thaimaasta.

Ja kuitenkin nuorisotyöttömyys on karmivan korkealla.

Työn hinnoittelussa minua kammottaa toisaalta se, että tekijät jaetaan rahalla kahteen kastiin. Missä sitten ovat urapolut? Vai muistanko väärin, että suurimmat vuorineuvoksemme aloittivat firmansa tsuppareina?

Toisaalla väijyy polkuhinnoittelu. Jos veroetu tuo naapurista halvemmalla tekijöitä, kuka malttaisi olla kahmaisematta välistä leveämpää siivua itselleen? Vapaa liikkuminen toki tarjoaa saman houkutuksen myös meille, jos tilanne alkaa jurppia =)

Isompi ja kauniimpi kuva mieleeni piirtyi taannoin Helsingin kaupungin järjestämässä maahanmuuttajaseminaarissa. Heillä on maahanmuuttajat mukaan lukevainen henkilöstöstrategia: virkoihin palkataan maahanmuuttajia samassa suhteessa kuin heitä on kaupunkilaisissakin.

Mikä voisi olla sen parempaa palvelua (uskallanko sanoa, kotouttamista?) kuin että tulija tulee palvelluksi omalla kielellään! Siitä voi kotiutuminen alkaa. Ja sitten uuden elämän ja oman polun etsintään.

Loppukaneetti:
Tämä kommentti on minun. En työskentele työllistämisen parissa, enkä puhu viranomaisen suulla. Juttu kumpuaa kesän aikana kertyneistä havainnoista: veronumero-romanileiri-uutisista ja vihapuhekeskustelusta.

Olemme kaikki mukana. Mitä voimme tehdä?

Työ 2.0 vaatii uutta myös viranomaisilta

Eilen minulle soitti yrittäjä. Hän kyseli, miten voisi integroida oman verkkobisneksensä veron palveluihin, joita sen asiakkaat tarvitsevat.

Alan yrityksiä on kuulemma jo lähtenyt Suomesta, kun verkossa ei tarvitse maksaa veroja. Mutta ei hän:

"Me halutaan pysyä täällä, ja jos veroasiat saadaan hoitumaan meidän asiakkaiden tarvitsemalla tavalla, me uskotaan että Suomikin voi hyvin."

Syksyllä luin uudesta taloudesta, jossa kansalaiset asioivat keskenään, ilman että verottaja saa näppejään väliin. Viime viikolla sain meilin jossa oli kuvattu innostavasti uudenlaisia työntekemisen tapoja. Tästä kaikesta syntyi ajatuksissani seuraava soppa:

Uusi talous syntyy murusista..

Microtasking on iso(mma)n hankkeen jakamista murusiksi siten, että kokonaisuuden teettäminen on hallittavampaa ja ketterämpää. Sellaisen miehitys käy helpommin, kun vuosien sitoutumisen sijasta tehtävän tai kaksi voi tehdä oman elämän ohella.

Oiva esimerkki tästä on Digitalkoot: Kansalliskirjaston on digitalisoitava kansallisaarteemme, mutta sellaista määrää työvoimaa ei ole varaa palkata (eikä ehkä olemassakaan), että työ voisi kannattaa. Mikä neuvoksi? Palastellaan urakka pienempiin palasiin, käytetään yhteisöllisyyttä ja otetaan avuksi ripaus pelillisyyttä. Toisin sanoen tehdään tekemisestä houkuttavampaa.

Kansalliskirjasto ei tietääkseni vielä maksa digitalisoijille mitään, kyse on enemmänkin huvista ja talkoohengestä. Mutta potentiaalia ja markkinoita moisella ajattelulla on enemmänkin.

Tästä kai Sailaskin ilostuisi!

Uuteen tekemisen tapaan voisikin löytyä työntekijöitä meidän jo töissämme kiinni olevien ulkopuolelta. Mukaan voitaisiin saada nettipelaajien innovatiivinen joukko, nyt työmarkkinoilta poissa oleva väki, joka tahtoisi ja voisi tehdä vähäsen töitä, muttei voi tai vaikkapa jaksa kahdeksaa tuntia päivässä: toipilaat, vammaiset, eläkeläiset, vanhempainvapaalta palaajat, opiskelijat jne.

Miten microtasking liittyy verottajaan? Entäs eläketurva?

Kysymys kuuluu: "Miten tällaisessa työn tekemisen mallissa verot sun muut velvoitteet voidaan hoitaa vaivatta?" Työsuhdetta ei taida syntyä ja verokorttikin on vaivalloinen (?), eivätkä mikrotekijät taatusti ryhdy yrittäjiksi perustamisineen, ennakkoveroineen..

Uusi mahdollisuus "työllisyysvaikutuksineen" katoaa savuna taivaan tuuliin, jos minimaaliseen mitättömään palkitsemiseen liitetään nykyisen kaltainen yrittäjäksi rupeamisen tai työnantamisen byrokratia.

Suomi tarvitsee säästöpossun?

Olisiko nyt säästöpossuajattelun paikka? Entä jos jokainen mikrotekijä saisi käyttää vain yhtä maksua, jolla tallettaa possuun osuutensa..öö.. nimitettäköön sitä vaikka "työntekijän turvaksi". Yksinkertaistettu menettely keräisi häneltä nykyistä karkeamman osuuden, ja saman sopimuksen mukaisella karkealla laskurilla sieltä kertyisi turvaakin, kun sen aika on.

Säästöpossupalvelussa olisi kolme vaihtoehtoa:

verot

verot + eläke

verot + eläke + työttömyysturva

Eikö SADe rakentaisi meille moisen säästöpossun? Se olisi Suomi-brändin mukainen, uuden talouden laskennallisesti toimiva asiointipalvelu. Sellaisellehan on jo olemassa pohja-ajattelua: Laitisen selvitys? Teknisesti kai mikrotekijän mikromaksut voitaisiin kerätä säästöpossuun (PayPalin tapaan?)

Jotain kai tarttis tehdä, ennen kuin uudesta taloudesta tulee jo syntyessään harmaata. Jos viranomaiset voivat vastata huutoon innovatiivisesti, koko Suomi voittaa.

Varoituksen sana!
Tämä kirjoitus edustaa jälleen omaa yksityisajatteluani. Se ei siten edusta työnantajani Verohallinnon näkemyksiä, ei nykyistä lainsäädäntöä eikä SADe-klusteriryhmän (TEM:n, STM:n tai muidenkaan eläkeasioista vastaavien tahojen) kannanottoja. Kommentointi on vapaa!

Edit 18.8.2015 Korjattu Laitisen selvitystyön linkki; itse julkaisuun siitä ei pääse, selvittelen asiaa.

Kehtaatko sanoa "Minä sen tein"? Kertomus suomalaisen työn laadusta

Meillä on vielä yksi suomalainen pyöräfirma, luki mieheni viereisestä nojatuolista. Missäs olet -kysymykseeni hän vastasi "Helkaman sivuilla".

Hetkeä aiemmin olimme hakeneet autoni toista kertaa ilmastointirempasta. Ja huutaneet auton luovuttaneelle työnjohtajalle "Ei toimi!" - ja varanneet saman tien kolmannen huoltoajan.

Minähän en olisi osannut kuulostella kompressoria ja tunnustella lähtevien putkien lämpötilaa. Minä vain jupisin, että ei tämä nyt eroa mitenkään, onko "A/C" päällä vai ei.

Määräaikaishuoltopakettiin ei näet kuulunut korjaus, vaan siellä hoidettiin oire (kun kerroin että ilmastointi ei toimi). Kun kojeesta puuttui 600 grammaa ilmastointimömmöä, se lisättiin sinne (kun se kerran puuttui), mutta syy, miksi se aine puuttui, ei kuulunut tähän huoltoon. "Tilatkaa sitten uusi aika, jos tämä ei tullut tällä kuntoon"?!

Konepellin alla paljastui myös paikoiltaan unohdettu kiinnnitysmutteri.. Mitä jos tähän tarvitaan joskus jarruremontti??! Tämäkö nyt on sitä suomalaista laatutyötä?

"Kun pyörät kantavat omaa nimeä, haluaa niiden olevan hyviä"

luki uutta pyörää etsivä ilmastointiasiantuntijani. Laatua lupaavat sanat sanoi yrittäjäsuvun neljännen polven edustaja Satu Helkama.

Samoin opetti oma äitini aikanaan minua: "Mitä teetkin, tee se niin, että kehtaat sanoa 'Minä sen tein'."

Vanha periaate, mutta saataisiinko sillä Suomi nousuun?