Jokainen luo oman todellisuutensa

Eilinen huipentui ihailemani Kiti Müllerin luentoon aivoista työvälineenä. Kiitokset järjestävälle seuralle! Muutama ajatus tuntuu erityisesti linkittyvän suoraan edellisiin ajatelmiini sekä joululomalla lukemani Christian Jungersenin teemoihin, joita muhittelen takaraivossani seuraavaksi.

Ihmisen havaintoja ja siten koko ajatteluamme ohjaavat tunteiden lisäksi myös aiemmat kokemukset. Müller kertoi, missä aivolohkoissa nuo kolme erilaista kognitiivista toimintoa sijaitsevat ja näytti saman todistettuna suoraan aivoista otetuissa kuvissa.

Miksi palavereista jää erilainen käsitys

Kun teemme havaintoja tilanteissa, lataamme osan asioista säilömuistiimme. Kokemastamme syntyy lähes aina myös tunnejälki. Tuo fiilis, oli se sitten positiivinen tai negatiivinen, tallentuu muun tiedon mukana omaan paikkaansa aivoissa - amygdalaan, kertoi Müller. Kun vastaava tilanne koittaa seuraavan kerran, myös tuo mantelin muotoinen alue aivoissamme aktivoituu.

Tunnepuolen ajattelun kotipesä on mantelitumakkeessa. Lukion biologian tunnilla parasta oli juuri aivotutkimus, mutta sieltä en moista tumaketta muista (ehkä aivotutkimuksessa ei vielä oltu päästy mantelitumakkeeseen asti? Müller nimittäin kertoi vasta opiskelleensa 80-luvulla). Ensi kerran törmäsin mantelitumakkeen mahtavuuteen Glorian tunteita käsitelleestä jutusta: mantelitumakkeesi se vain otti vallan, jos yhtäkkiä ylireagoit ulkoisesti mitättömään tapahtumaan.

Pelkkien steriilien havaintojemme lisäksi peliin sekaantuvat aina myös tunteet. Siten työyhteisön jokaisen kokouksen jokaisella osallistujalla on oma "tunnekuormansa".

Jotenkin näin: Maija muistuttaa Hekan ala-asteen opettajaa, joka aina vihjaili ikävästi. Vaikka Heka ei sitä tiedostaisikaan, hänen havaintonsa Maijan esittämistä uudistuksista saattavat värittyä negatiivisesti: idea nyt vain tuntuu ikävältä. Kikka taas on jakanut vaikkapa saman elämänkokemuksen Maijan kanssa, ja innostuu oitis kuulemastaan.

Kokouksen jälkeen tunnelmatkin vaihtelevat: Ei saatu niin mitään aikaan, tuumaa yksi kun taas toinen puhkuu intoa: Nyt mennään eikä meinata!

Tietotyöläisen haasteet

Aivot lukevat elämää kokonaisuutena. Niinpä nykyinen 24/7-meno ja IT-vimpaimet teknisempine aistiärsykkeineen myös rasittavat ihmistä, joka luotiin alun perin kanssakäymiseen toisten ihmisten kanssa.

Asiantuntijatyö 2x2-kopperossa, välillä pikapyrähdys läppärin kanssa kokouksiin, meilin ja puhelimen jatkuva kilinä; lukemista ruudulta, näppis ja hiiri.. Työergonomia on tähän asti ollut istuma-asentoja. Nyt puhutaan myös (neuro)kognitiivisesta ergonomiasta.

Aivot, tuo ajattelun ja koko olemisemme aarre, ansaitsevat tulla käytetyksi monipuolisesti.

Toisen ihmisen kanssa ääneen ajattelun kautta jäsennämme yhteistä todellisuutta ja jaamme myös ns. hiljaista tietoa. Tämäntyyppinen ajattelu on keskustelua ilman tiukkoja kokousaikatauluja. Se ei myöskään onnistu emailien tai muistioitten kautta. -Kiti Müller

Tuottavuustalkoissa täydellisyyteen pyrkivät aivotyöläiset nyt vain eivät voi tehostua loputtomasti jatkamalla työpäiväänsä. Tutkimusten mukaan jatkuvat 10 tunnin työpäivät näkyvät suoritustehon laskuna. Jos taas haet lisätyöaikaa unesta, aiheutat aivoillesi hallaa: yksi valvottu yö vastaa promillen humalatilaa.

Huippusuoritukseen pääsevät vain levänneet aivot. Mikä paradoksi tässä ajassa!

Tiukka viesti aivotutkijaltamme oli, että pitkien kuormitusjaksojen jälkeen aivoille pitää antaa aikaa palautua. Vallankumouksellisen vapauttava ajatus meille pingottajille: kun pää on pinnistellyt pitkään täysteholla, aivomme tarvitsisivat peräti 3-5 päivää palautumiseen. - Emmekö siis panostaisi hyvällä omalla tunnolla itseemme edes muutaman tunnin silloin tällöin!

Ja toinen juttu: vaikka kuinka vannomme rationaalisuuden nimiin, tunteista vapaisiin tehotyöpaikkoihin emme pääse. Työkavereittemme lisäksi yhteistyössämme vaikuttavat kaikkien meidän tunteet - myös meidän menneisyytemme.

Lisää luettavaa Müllerin ajatuksista:
Luentoyhteenveto: Aivot - tärkein pääomamme (Kela)
Ilman aivotyöhuoltoa infostressi pahenee (Tiede)
Veditkö pään täyteen töitä? (Taloussanomat)

Työympäristö pukee strategian

Julkisen hallinnon vaje ajaa joka puolella tuottavuusjahtiin. Mekanistisena juustöhöylänä koko sana tuottavuus on kehittämisen pahin painajainen.

Parhaimmillaan se voi ohjata kokonaisvaltaiseen kehittämiseen.

Vietin viime viikolla iltapäivän Tekesissä. Johdon työpajassa askellettiin strategiasta tekesiläiseen tulevaisuuteen, uuteen työympäristöön (work place). Suunnittelutyötä vetävä Jyrki Yläoutinen pyysi ideoita verottajan ePalvelujen edistämistyöstä.

Sähköistyvä asiakaspalvelu tuo muutoksia työnkuviin. Se haastaa olemassa olevat työtilat, niin virtuaalit sellaiset kuin perinteiset toimistokopperotkin. Mekanistisesti ottaen tilahallinnan kustannukset optimoiva oletus on, että mobiilit työntekijät eivät tarvitse tyhjilleen jääviä työhuoneita.

Sähköinen ja monikanavainen asiakkuus pakottaa ketterämpään tiedon jakamiseen. Tekesissä työympäristö on yksi strategian ulottuvuus: tekijöiden mahdollistajana tila on enemmän kuin seinät. Jos asiantuntijan tehtävä on tuntea asiakkaansa, millainen työympäristö tarvitaan tukemaan yhteisön kohdatessa toisensa ja asiakkaansa?

Mikä on mobiilin rooli kohtaamisissa ja miten hoidetaan tietosuoja?

SADe-työssä syntyneet ajatukset tuntuivat loksahtelevan paikoilleen kuin itsestään. Työryhmissä kuvattiin tulevat sähköiset työtavat ja kasvokkaisen kohtaamisen merkitykset. TEMin asiakkuusstrategia sai aivan toisella tavalla lihaa luidensa ympärille kuin tähän asti tekemissämme kylmissä kustannus-hyötyanalyyseissä.

Uudet tutkimuksen puolella tapahtuvat innovaatiot tuovat parhaimmillaan ideaaleja ratkaisuja arjen kamppailuun.

VM teetti viime vuonna OECD:llä ns. maa-arvioinnin julkishallintomme tilasta. Myös tämä arviointi näkee siilot kehittämisen uhkana, vastauksessaan se alleviivaa strategista ketteryyttä ja vahvaa johtajuutta.

Öljykatastrofi ja sotilasjohtaminen eivät ehkä ole intuitiivisesti päällimmäinen vaihtoehto kun etsitään osallistavaa johtajaa. Mutta niin vain tuttu kaiku vastaa Harvard Business Reviewin sivuilta.

You have to understand at a very large, macro level what the problem is that you’re dealing with and what needs to be done to achieve the effects you want—and you have to be able to communicate that. You also have to create a set of shared values that everybody involved can subscribe to. - You have to lead from everywhere, HBR

Artikkeli kuvaa mm. oppivia organisaatioita ja ajatusmalleja, joiden kautta johdetaan niin kriisitilanteissa kuin monikanava-ajattelussakin.

OECD kirjasi hyvin samanlaisia ohjeita omaan selontekoonsa:

Suomen tulee muuttaa julkisen hallinnon perinteinen sektorikohtainen ajattelu- ja työtapa avoimeksi koordinaation ja yhteistyön kulttuuriksi yhteisen tahtotilan tukemiseksi. Tähän vaaditaan tavoitetta tukevia arvoja, kuten yksilötason riskinottoa ja yrittäjähenkisyyttä, joita tuetaan kollektiivisella yhteisten tavoitteiden saavuttamisella.

Vielä yksi mielenkiintoinen tutkimustulos strategiseen johtajuuteen tulee MIT:sta. Sloanin johtamisguru Thomas W. Malone raportoi
kollektiivisen älykkyyden saralla saavutetusta tutkimustuloksesta. Ryhmässä tuotettu ratkaisu on enemmän kuin summa siitä, mitä samat yksilöt kykenisivät tuottamaan itsekseen. Millaisia vaatimuksia tämä asettaa työtilojen suunnittelulle?

Myös ryhmädynamiikan merkitys lopputulokseen oli merkittävä. Lopputuloksen kannalta ei siis ole lainkaan yhdentekevää, ketä työryhmiin nimitetään, oli kyseessä sitten julkisen talouden vaje, monikanavapalvelut tai öljykatastrofi.

Parhaisiin tuloksiin pääsevät sellaiset johtajat, jotka tuntevat sekä itsensä että alaisensa ja osaavat johtaa molempia - uusissa työympäristöissä.