torstai 29. syyskuuta 2011

Avoin data ja julkishallinto?

Datajournalismin päivä vahvistaa julkishallinnon toimijan ajatteluani siitä, että viranomaisen tehtävä on tarjota tietoa ja osaltaan huolehtia julkishallinnon läpinäkyvyydestä.

Aamulehden Juha Vainio esitteli päivän "akvaariotehtävän". Mediaa kiinnosti Tampere-tunneli, hanke joka, jos oikein ymmärsin, on elänyt päätöksentekorattaissa jo kymmenkunta vuotta. Tampereen kaupunki on avannut hallintonsa pöytäkirjat, joista dataa voi kaivaa jutun juureksi. 

Mitä se on tai ei ole?

Huono uutinen noista pöytäkirjoistaon, että ne ovat nippu Word-dokumentteja, tai vielä pahempaa: PDF-liitteitä. Niistä ei dataa saa kuin käsin raapimalla. Aina dataa ei edes saa, mm. siitä syystä, että alkuperäisen datan viranomaiselta saanut osapuoli ei voi luovuttaa alkuperäiseen aineistoon kulunutta osaa edelleen.

Data, journalismi ja kiinnostavat jutut = skandaali eli iltapäivälehdistö? Jospa ei sittenkään. Jospa julkishallinto katsoisikin asiaa läpinäkyvän yhteiskunnan eli luottamuksen näkökulmasta?

Ilmoittautumisjonossa Veroa nimittäin ihasteltiin siitä näkökulmasta, että julkisten tietojen kautta voidaan tarkastella, miten yhteiskunnassa toteutuu kansalaisten taloudellinen tasa(tai epätasa)-arvo.

Miksi sen pitäisi olla avointa?

Entä julkiset tuet, harmaa talous, julkinen kontrolli? Matkalla Tampereelle kuulin Kanadan tapauksesta. Siinä yritysten verotietoja avattiin, ja lopputuloksena paljastui toimijoita, joilla ei ollut perustetta saamilleen vähennyksille. Läpinäkyvyys toi yhteisön viisauden viranomaisen käyttöön.

Ruotsissa käytössä oleva verotili on kuin clearing-tili, jonka kautta kulkee sekä julkinen tuki että veronmaksu. Siten huijarin on vaikeampi päästä läpi. Turvattavaakin siis on.

Tampereen yliopistosta tutkija Esa Sirkkunen avasi datajournalismia toimittajan silmin. Ansaintalogiikkaa voisi löytyä, sillä datarikasta juttua luetaan pidempään kuin "tyhjempiä" juttuja. Haasteena on tieto, jota ei tahdo löytyä, joko sitä ei saa, tai se ei ole käytettävää. Uusi tietohallintolaki kirjaa jo monia asioita datan avoimuudesta ja jaettavuudesta.

Mitä sillä voisi tehdä?

Haasteet ovat suuria datan käyttäjällekin: analysointi ei ole ihan läpihuutojuttu.

Yhtenä käytännön esimerkkinä datan "vaikeudesta" on tulotilastojen lukeminen. Esimerkkinä Verohallinnon nuorten tulotilasto. Muutama tuokio meni, ennen kuin juttua uskalsi sanoittaa datan perusteella.

Entä jos sitä visualisoisi?

Monimutkaisten ohjeiden ymmärtäminen tai lukutaulukoiden vertailu on aina helpompaa visuaalisesti kuin lukemalla. Hahmotus "vaatisi jonkinlaista autismia", huomautti TaiKin Juuso Koponen (Informaatiomuotoilu.fi). Siten datan käyttäjän on osattava kiteyttää olennainen ja visualisoida se. Koponen kiteytti esityksessään, miten tietoa visualisoidaan.

Visualisointi kannattaa kahdesta syystä: tarjoaja saa viestinsä varmemmin perille (olettaen että osaa hommansa). Mutta ennen kaikkea, se voi lisätä myös yhteiskuntamme jäsenten tasa-arvoa: myös lukutaidottomien ja lukihäiriöisten kansalaistemme osallistumisella on paremmat edellykset.

Mikä estää? Vastassa on yksilönsuoja ja ymmärrys.

Panelistit Heli Mikkelä, Osma Suominen ja Kari Haakana piirsivät ajatuksen toimittajaparasta yksin hurjan datamassan kanssa. Tarvitaan tulkinta-apua ja tekniikkaa, informaatikosta ja koodaristakin olisi apua. Ja muistukkeena vielä se suojapuoli: jos tilasto porautuu rajatulle maantieteelliselle alueelle ja siellä on lopulta yksi uniikeilla taloudellisilla ominaisuuksilla varustettu yksilö, on tilaston yksilönsuoja on menetetty.

Ennen kaikkea on muistettava kertojan vastuu. Tässäkin lajissa luottamuksen voi menettää vain kerran.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

ShareThis

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...