lauantai 25. tammikuuta 2014

Julkishallinto = Lisäarvo - ulkoistaminen?

Siitä lähtien kuin huoltotoimintaa läheltä seurannut mieheni alkoi murahdella "Tämä on tuhon tie", merkit ovat vain vahvistuneet. Se taisi alkaa firman ja asuntoyhtiön pihatöistä, sitten siivouksesta.

Asiat alkoivat olla rempallaan. Ketään ei saanut kiinni, ja aamun lumikinoksesta pääsi eroon ehkä juuri ja juuri ennen iltauutisia.

Sitten tulivatkin jo kuntien ja valtion rakennustyömaat. Rahanahneus sai siellä täällä valitsemaan tarjouksen, jonka loppuhintaan ei veroja saanut mahtumaan pinsetilläkään.

Taloudenpidon kannalta perustelu kuuluu, että oma väki ynnä materiaalit tulee liian kalliiksi. Jos lumisadepäiviä on vuodessa vain 40/200, niin miksi maksaa kaverille 200 päivästä? Ulkoistetaan! Maksetaan ulos vain tuo 40/200-osa hinnasta, mikä säästö!

Miksi lopputulos mättää? Jos palveluntuottaja tarvitsee pinnalla pysymiseen saman 200 rahaa, hänen leipänsä on maailmalla 5 palasessa. Leivän kerääminen (eli kohteesta toiseen ajo) vie oman aikansa. Ei meinaan tahdo päivän tunnit piisata..

Kuvitellaan, että saamme saman halvemalla

Jos työn osuus kympin kustannuksesta on 6, ulkoistamalla kokonaisuus hintaan 8 ei voi saada samaa laatua kuin edellä. Eihän? Sillä jos saa, on palkkataso keikahtanut päälaelleen ja yksityissektorin palkka samasta työstä vähemmän kuin julkisen, verovaroin maksetun työn. Mikä on kestämätöntä yhteiskunnan kannalta.

Saatu korvaus ei riitä kattamaan työn kustannusta. Myyjän on tingittävä työstä. 6/10-osaa kahdeksasta on 4,8 entisen 6:n sijasta. Sillä saa työn osuutta luultavasti vielä suhteellista osuuttaan vähemmän.

Myös materiaaleista on tingittävä, jotta lopputulos voisi syntyä entistä halvemmalla. Niinpä luemme lehdistä lihaskandaaleja: "Home raavittiin pois" tai "Tuote sisälsi lihaa vain 2,7 %". Ostajan ulkoistuksesta maksamalla summalla kun ei kokolihaa saa. Paitsi epämääräisistä olosuhteista, maantien varteen hylätyistä tai mereen heitetyistä ruhoista.. Tarinat alkavat muistuttaa kertomuksia pimeistä markkinoista sodan aikaan.

Aamun Hesari julisti: "Yritykset käärivät kuntien palvelumiljardit". Voidaan kai sanoa, että julkinen sektori on vilkastuttanut kansantaloutta synnyttämällä palvelumarkkinaa sille kuuluisalle yksityissektorille. Tulovirta eli otsikon miljardit tulevat silti veronmaksajien taskusta. Kestävyysvaje on tosiasia: tuo tasku pienenee.

Pitäisikö palvelun arvoa mitata jollain muulla kuin euroilla?

Tuottavuusohjelma ei oikein koskaan voittanut varauksetonta suosiotani. En usko liioin juustohöylään. Minua raivostuttaa laiskuus ja älyllinen epärehellisyys. Missä se on sanottu, että jos rahaa saa vähemmän, lyödään sitten hanskat tiskiin? Joka osasi ennakoida, varautui prosessejaan viilaamalla. Ja kun kaikki on jo viilattu? Pitää hypätä laatikosta ulos ja ajatella uusiksi! *)

Mitä siis julkisen sektorin pitäisi tuottaa? Tai paremminkin, mikä on se lisäarvo, jonka julkinen sektori tuottaa yhteiskunnalle?

Pelkillä loppusuoritteilla laskemisessa on riskinsä. Saako kädetön vanhus ruoan suuhunsa asti vai jäikö ateria tarjottimelle, eteen heitettynä? Kuinka usein vaipat vaihdetaan?

Oma ajatteluni on vasta oraalla, mutta luulen että olen oikeammilla jäljillä kuin pelkkä loppusummien laskija. Voisiko löytyä sektorikohtainen palvelutaso, jonka avulla vertailulaskelmia voisi tehdä?

Nyt jo puhutaan hyvinvointivaltion alasajosta. Mutta ensin pitää ulkoistaa jäljellä olevat eurot fiksusti.

Kilpailutetaan taas halvinta

Ulkoistamisen kirous kun piilee siinä, että kaupassa lyödään lukkoon loppusumma, ei laatua. Ulkoistaminen vaatii osaamista ettei "jää piikki auki". Joka tapauksessa ajan myötä palkkataso nousee, materiaalien kustannustaso nousee - ja taatusti nousee myös loppusumma, samassa suhteessa, todennäköisesti vielä pienellä kertoimella. Kukaan kun ei myy itselleen tappiolla.

Kun sitten hinnassa ollaan yllättäen samalla tasolla, kuin mistä alun perin lähdettiin, on tullut aika kilpailuttaa. Nyt tilalle valitaan aina se halvin toteuttaja. Joka polkee palkkoja, jättää verot maksamatta ja sekoittaa tuotteeseen huttua.

Kuka katsoisi kokonaisuuden perään?

Kuka uskaltaisi miettiä, mitä pikkurahalla voi saada?
*) Siitähän meille virkamiehille palkka maksetaan: paremmin tekemisestä, ei laiskuudesta tai saavutettujen etujen turvaamisesta.

Samassa teemassa aiemmin ajattelemaani:

Päivä moraalinvartijana terveydenhuollossa (3.12.2011)
Päivä moraalinvartijana rakennusalalla (5.12.2011)
Päivä moraalinvartijana työmarkkinoilla (7.12.2011)
Katoava moraali ja kultaiset kahleet (6.1.2012)
Vielä osaoptimoinnista ja rakennusalasta (1.12.2012)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

ShareThis

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...