Vielä osaoptimoinnista ja rakennusalasta

Ei sinne ketjun alimmalle tekijälle enää jää tilaa maksaa velvoitteitaan, huudahti toinen keskustelijoista. Tämä on menetetty peli, huokaisi toinen. Puhe oli rakennusalasta, ja minun sieluani kylmäsi.

Jossain alitajunnassa olen pallotellut kuviota koko viikon. Tänään otin kynän ja paperia ymmärtääkseni, miten tähän on ajauduttu.

Alihankkija saa 5 miljoonan kokonaispotista osaurakan, jonka arvo on vaikka 1 miljoona. Aikataulupaineessa urakoitsijan on jaettava se edelleen osaurakoihin, pilkottava saamansa hinta vastaaviin osiin ja kutsuttava taas uudet tekijät kehiin.

Ahneusko ajaa?

Onko niin, että moisesta summasta varataan aina ensin päältä oma kate? Muuten homma ei kai kannata. Loppu jää jaettavaksi alemmille tasoille, ja niinpä pahnan pohjimmainen ei enää selviä edes lakisääteisistä velvoitteista saamallaan rahalla.

Taannoin ravistelin myös tilaajan vastuuta. Onhan myös ostajan vastuulla, että urakka hoidetaan hyvin. Mutta jos raha on ainoa ajuri ja bonukset syntyvät viivan alle jäävästä voitosta, valinta lienee tehty jo kauan ennen omaa päätösvaltaa. Ollaan moraalin tuolla puolen, tahdottomia pelinappuloita.

Mikä tilanteen selittää? Onko kyse helikopteriharhasta? Kun suunniteltava kuvio pidetään ylätasolla, ei  arjen konkretia taida mahtua mukaan. Tätä puoltaisi oma havaintoni työelämästä.

Ydintoiminto tuntuu aina jäävän sivuraiteelle, puhuttiinpa sitten tietojärjestelmistä, prosesseista tai fokuksesta.

Osaoptimointi alas!

Tarkoitan tilannetta, jossa kokonaistekeminen jaetaan osa-alueisiin, jotka vastuutetaan. Jako on sinänsä tarpeen: toiminnot poikkeavat niin paljon toisistaan, että kullekin alalle tarvitaan oma asiantuntijansa.

Ja siinä samassa astumme ansaan. Kun jokainen saa oman reviirinsä ja sille budjetin, olemme antaneet kylvösiemenen joukkoon osaoptimoinnin juolavehnän. Vastuu kokonaisuudesta jää enää toimitusjohtajan harteille, toisten fokus on jo omalla hiekkalaatikolla.

Kun oman alueen kulut kasvavat ja niitä saa pienentää muista välittämättä, syntyy helposti (aina?) osaoptimointia. Ilman syiden ja seurausten ymmärrystä (ja siitä välittämistä!) osaomistaja tekee itsenäisesti ratkaisun, jonka kustannukset kaatuvat pahimmillaan kokonaan toisen alueelle.

Esimerkkini oli postituskuluista: Vaihdettiin postinkanto halvempaan, joka oli alempaa hintaa vastaavasti alempi myös palvelutasoltaan. Viivästyneen postin kulun seurauksena saimme kaikki kiireesti verokorttinsa tarvitsevat asiakkaamme takaisin tiskeille - siihen kalleimpaan kanavaamme.

Kokonaisarkkitehtuuri kuuluu kaikille!

Siksi kokonaisuuden ajatteleminen eli kokonaisarkkitehtuuri on jokaisen asia. Mitä johtavampi tai asiantuntevampi on päättäjän asema, sitä kipeämmin hänen on ymmärrettävä kokonaisuus ja oman vastuualueensa asema ja merkitys osana kokonaisuutta.

Tältä kannalta ajateltuna alun rakennustyömaa-esimerkkini on toivoton. Verkostona toimiminen kun ei ole työmaan yrityksille mitenkään merkitsevää. Työmaan yrityksillä ei välttämättä ole muuta yhteistä kuin sama työssäkäyntipaikka, ainakaan nykyisellä ansaintalogiikalla.

Uusia liiketoimintamalleja?

Riippuvuuksia työmaan yritysten välille syntyy vain niissä tapauksissa, joissa toisen urakka voi alkaa vasta ensimmäisen hoidettua omansa. Silloin yhteistyö "sataa suoraan omaan laariin". Mutta entä muut?

Pitäisikö työmaista muodostaa ajatuksellisesti projektiorganisaatio, jossa tulos maksetaan vasta kun kokonaisuus on optimoitu, minimissään sovitun mukainen? Tulos maksettaisiin yhteisvastuullisesti vasta kokonaisuuden mittaamisen jälkeen. Jos joku tahtoisi kuitata voitot heti itselleen, ei ulos maksettaisi vielä koko potentiaalista pottia.

Silloin ei kai yksikään karkaisi yhteisvastuusta.