torstai 4. marraskuuta 2010

Yhteentoimivuuden rajoilla

Avoin tietoyhteiskunta-ajattelu saa muotoa valtion tietohallinnon ohjauksessa. Hallinnon käytävillä puhutaan yhteentoimivuuslaista, käytännössä työ tarkoittaa kuvauksia ja määrityksiä esimerkiksi sanastoista, ontologioista, luokituksista, koodistoista ja tiedon rakenteisesta esittämisestä.

Työn avulla voidaan hyödyntää jo kertaalleen kerättyä tietoa, virtaviivaistaa prosesseja taustalla ja mahdollistaa rutiinien automatisointia. Puhutaan avoimista rajapinnoista, yhteisistä tietovarannoista, jopa avoimesta lähdekoodista.

Se tarkoittaa siilojen avaamista!

Tekijän ja määrittelijän kannalta ensi askel näyttäisi olevan yhteisistä käsitteistä sopiminen. Katsotaan vaikkapa sanaa liikevaihto. Tilastokeskus käyttää sanasta määritelmää 1, Verottaja 2, Rahoittaja 3 jne. Kukin on määritellyt sisällön omista tarpeistaan lähtöisin. Lopputuloksena yhdellä yrityksellä on ainakin kolme erilaista liikevaihtoa, joita ei sellaisenaan voi lainkaan vertailla.

Miten voisivat tietojärjestelmät vaihtaa tietoa keskenään, jos sisällöt eivät sovi yhteen keskenään?

Raportointikoodisto-työssä nuo eroavaisuudet kammattiin pois ja mentiin käsitteiden juurelle. Käsitteet otettiin sellaisena kuin ne ovat perustilassaan. Sen "päälle" sitten rakennettiin kullekin tiedon käyttäjälle oikea sisältö. Se on vähän kuin yhtälön tekoa: perusyksikkö on X, silloin Tilastokeskuksen X(T) = X+z+a/2, Verottajan vaikkapa X(V) = X - aX + bY jne. Näin perusasiat pidetään yksinkertaisina, ja muuntelut tehdään toisaalla.

Mainio esimerkki standardien voimasta on SEPA, yhteiseurooppalainen maksualue. Se toteutui, vaikkeivät skeptikot taatusti jaksaneet siihen(kään) uskoa. Eivät uskoneet, kun katsoivat mahdottomuuksiin. Eurooppa, tuo laaja heterogeeninen kansallisvaltioiden alue, erilaisten pankkien ja maksamiskäytäntöjen temmellyskenttä - ei onnistu.

Mutta tahtovimmat istuivat alas ja alkoivat katsella maksamista prosessina.

Varmaan hekin nimesivät pienimmät yhteiset tekijät, ja laajensivat siitä kohti yhteisesti hyväksyttäviä toiminnallisia parannuksia. Tuloksena on standardi, ISO20022. Sen avulla raha ja tieto saadaan kulkemaan, vaikka pankkien lukumäärä ja maksujen välitystavat ovat kuinka erilaisia tahansa. ISO on yhteinen kieli, kuin salasanat avaava koodilista, johon asiat puetaan, että pystymme ymmärtämään toisiamme.

Lopputuloksena kevään Esitäytetty veroilmoitus (k.10a) näytti jo tilinumerosi IBAN-muodossa. Standardissa pankit erotellaan toisistaan BIC-koodin avulla.

Standardointi- tai käsitteistötyö on hidasta perusteellisuutensa vuoksi. Ensi kerran törmäsin BICiin syksyllä 2000. Olimme kiinnittämässä oman harmonisointituotteemme, Y-tunnuksen kansainvälisiä nimityksiä. - Silloin pankkiala tiedotti, että BIC on varattu heille. Me päädyimme sitten lyhenteeseen Business ID.

Seuraava SADe-askel on kulkea yhteiskuntaa ristiin rastiin asiakkaan saappaissa ja kirjata ylös yhteisiä tietotiivistymiä. Niiden äärelle kokoontuvat yhteistyökumppanit ja sopivat yhteisistä käsitteistä. Tuloksena todellista tietoyhteiskuntaa, huomaamatonta ja oikeasti kansalaista palvelevaa.

Huom!
Tämä kirjoitus on vähän kuin Havukka-ahon ajattelijalta. Tunnen SEPAa tai standardisointia periaatetasolla ja vain vähän. Näitä tekstejä et siten voi ottaa koko totuutena, mutta kuvaavatpahan jollain tavoin arjen yhtenäistämistyötä eri aloilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

ShareThis

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...