 |
| © Burnedflowers | Dreamstime.com |
Nyt valtiokonsernin tulos syntyy toimintojen prosesseissa. Kun organisaatiokaaviot vaihtuvat matriiseiksi, tulosjohtamisen sallima osaoptimointi päätyy toivottavasti giljotiinilavalle - kuin "leivoskauppias" Marie Antoinette aikanaan.
Strategiapaperi ei muuta toimintaa, tarvitaan johtajuutta. Sitä taas ei ole ilman viestintää. Pöytäkirjojen saattaminen tiedoksi on passiivista tiedottamista, ei viestintää eikä lähimainkaan johtamista. Johtajan on muutettava toiminta, saatava aikaan dominoefekti.
Viestintä ei ole tiedottamista
Tiedottaminen on tiedotettavien asioiden julkaisemista, esillepanoa. Kohteena ovat tyypillisesti asiat, jotka on lupa julkaista, valmiiksi päätetyt seikat, jotka halutaan sentään saattaa lukijoille tiedoksi. Arjen tekemisen kanssa niillä ei liene ollut juurikaan tekemistä.
Tiedottamisella pärjättiin kai aika hyvin ennen vanhaan, vielä 80-luvulla, olihan tuo tekeminenkin verkkaisempaa.
Sisäinen viestintä ei ole tiedottamista
Kiireisissä organisaatioissa pöytäkirjat täyttävät tiedottamisen tehtävää. Kun erilaisissa kokoonpanoissa nousee esille ongelmia, juuret löytyvät usein seikoista, jotka ovat päässeet yllättämään: "Meidän olisi pitänyt tietää tästä, mutta kukaan ei kertonut". Miksi ei kertonut?
Koska "vanhaan hyvään tapaan" toimittaessa keskeneräisistä asioista ei ole lupa tiedottaa, vasta päätetyistä sellaisista voi kertoa julkisesti. Siinä kulttuurissa muutoksen tekeminen yhdessä on mahdotonta. Ehkä muutoksen saloihin on turvallisempaa vihkiä vain alle kymmenen hengen porukka, koska sellainen voi vielä tiedottua samassa tilassa, kerralla ja kunnolla?
Viestintä on aina myös johtamista
Jos kerran on tahoja, jotka tarvitsisivat tietoa jo ennen virallista tiedottamista, kuka heidän tarpeensa voisi täyttää? Kuka voisi kertoa tekeillä olevista asioista? Milloin sellainen "tiedoksi saattaminen" pitäisi tehdä?
Eikö niin, että erilaiset muutosta luovat ryhmät on asetettu yhteisen vision toteuttamiseksi? Silloinhan on joku, joko yksittäinen johtaja tai hänen vertaisryhmänsä, joka on ratkaissut muutostarpeen rakentamalla porukan, joka muutoksen vie käytäntöön.
Jotta johtaja saa tahtomansa muutoksen aikaan, hänen on turvattava tuon muutosporukkansa työn onnistuminen. Tähän turvaamiskenttään kuuluu myös tiedonsaanti, tuon ryhmän häneltä ja toisiltaan, ja lopunkin työväen tältä ryhmältä (ja toisiltaan) Mutta..
Miten he ehtivät kaiken? Yksittäiset johtajat ovat niin sanotusti puun ja kuoren välissä: he johtavat operatiivista toimintaa mutta ovat toisaalta myös jäseninä vertaistensa ja ylempiensä välisessä kanssakäymisessä. Mistä aika ainaiseen ja sinne tänne sinkoilevaan viestinviemiseen?
Todellinen johtaminen on aina avointa
Jos johtajalla on muutoshanke A ja toisaalla toinen hanke B ja näiden välillä olemassa suhde, A ja B tarvitsevat välttämättä toisiaan. Johtajan on luotava avoimuutta, jotta yhteiset rajapinnat voidaan löytää kummassakin hankkeessa. Hänen on saatettava sekä A-jäsenet että B-jäsenet jakamaan tietoa keskenään, jotta voidaan rakentaa yhteistä muutosta, eikö niin?
Avoin johtaminen ei koskaan ole yhden tehtävä
Tuosta valtavasta tiedonjakamisen määrästä seuraa - on pakko seurata! - ettei viestintää voida jättää yhdelle johtajalle eikä ulkoistaa yhdelle funktiolle organisaatiossa, mutta ei liioin sysätä yhdelle jäsenelle hankkeessa.
Viestinnän eli Avoimen Tiedon Jakamisen Tavan on oltava kudottuna jokaisen osallistujan arjen toimintaan.
Viestintä on myös johtamista - jokainen on johtaja
Jos A ja B ovat muutoshankkeita, niissä on suunniteltava itse toiminnan muutos, eikä sellainen ole viestintää. Sehän on olemassa olevaan toimintamalliin kajoamista - johtamista. Muutos ja siitä viestiminen on aina oman osaamisen ja oman työn johtamista. Se on myös oman vastuualueen johtamista, onpa siitä sitten vastuussa yksin tai apunaan tekijöiden tiimi.
Siten tämmöisen uuden "pienoisjohtajan" vastuulla ovat ennen kaikkea rajapinnat. Minä, pieni palanen tai suuri johtaja, olen yksi dominonappula, jonka liike vaikuttaa aina myös naapuriin. On siis jaettava ymmärrystä uusista tavoitteista ja tarpeista toisten kanssa, sillä heidän kanssaan rakentuu muutos, uusi kokonaisuus.
Yhdessä toteutetaan yhteisen kotipesän strategisia tavoitteita - tai epäonnistutaan.
Sen pituinen se?
Kirkkonummelainen rehtori Esa Kukkasniemi puhuu samoista teemoista oman koulutuksensa innoittamana. Hieno koonti, Esa!
VastaaPoistaKiitos, Johanna. Koulutuksen toisena päivänä puhuimme muuten tiedottamisesta ja viestinnästä. Aika osuvasti todella satuttiin samoihin teemoihin.
VastaaPoistaPidin erityisesti tuosta, mitä puhuit tuon keskeneräisistä asioista tiedottamisen -myytin murtamisesta. Julkisessa taloudessa asiat ovat julkisia lähtökohtaisesti jo valmisteluvaiheessa jos ei niitä erityisestä syystä ole julistettu ei-julkisiksi. Tekemisen meininkiä saadaan vasta kun asioista tiedotetaan jo valmisteluvaiheessa. Se on ihmisten osallistamista.
Ja osallistamisesta Esko Kilven briljantti kiteytys "When the circle of involvement is larger many changes occur. When people see where they fit in the bigger picture they are able to see the interdependencies and are able to respond much, much faster to changing conditions. Our research shows that transparent processes are more than four times faster than corresponding processes where people just see their own part."
VastaaPoistaKiitos Esa; sangen terveellisen muistutuksen teit: salaista eli ei-tiedotettavaa on vain se, mikä on erikseen julistettu ei-julkiseksi. Taitaa tupata unohtumaan kaikessa sanomattomassa monimutkaisuudessaan.. =)
VastaaPoistaHyvää avautumista, Johanna! Tässä niin kuin kovin monessa muussakin tietoyhteiskunnan murroskohdassa on viestintävinkkelistä kyse myös sisäisen ja ulkoisen yrityskuvarakentamisen uudenlaisesta aidosta YHTEISpelistä.
VastaaPoistaNiinpä, Kurre. Ihmettelen vain, miten hidas on todellinen muutos: puheen tasolla on kunnioitus ja jakaminen ja yhteinen tavoite; arjen teoissa reviirien turvaaminen ja pysyttely omalla mukavuusalueella. Onko olemassa mitään, mikä vauhdittaisi muutosta, tekisi siitä hallitun..?
VastaaPoistaSe, että osapuolet muistaisivat, että elämisemme perusyksikkö on yksilö, ihminen - ja että yhteispeli ei suju ilman yhteispeliä.
VastaaPoista