Tanssii virka-Jopon kanssa (ja vähän Linnanmäellä)

Kesälomamaassa ajatuksia eivät kahlitse tarpeettomat raja-aidat. Tänään puen ympäristöhatun päähäni.

Lomapäiväni virittyi vielä toviksi työasioihin, ja minustakin tuli vihreä virkamies.
Koeajoin virkapyörän.

Vuosi sitten verottaja liittyi Itämeri-hankkeeseen. Se oli luonteva jatko toimistojen arkea uudistavalle Green Office -ohjelmalle.

Tänä keväänä aloimme pukea vaikuttavuuttamme toisilla mittareilla. Vihreämpi verottaja kertoo konkreettisin esimerkein mitä tarkoittaa, kun yhä useampi meistä valitsee kanavakseen veroasioissaan verkon.

Ja se virkapyörä..? Niin, arjen tekoja tuottaakseen verottaja hankki kesän alussa "pääkonttorilleen" kokousmatkojen taittamiseen kolme virka-Jopoa.

Miksi juuri Jopo? Green Office -hankkeen viestinnästä vastaava kollegani Hannele Lotsari-Coffeng tietää vastauksen:

Jopo on suomalainen merkki, vanha ja tunnettu.
Jopo tuo hyvää mieltä - sehän on tuttu lähes kaikille meille.

Jopon tarinan luettuani ymmärrän, miksi se nousi vuosikymmenten jälkeen uudelleen kaikkien lemmikiksi. Tarina on viehättävä ja tuo esiin kolme vahvaa persoonaa, joiden intohimosta syntyi legenda.

Legenda kiehtoo ja voittaa yhä uusia sukupolvia mm. siksi, että Jopoa saa käyttää oman elämän tarinoissa. Tykkänään toisenlaiseksi osoittautui persoona Linnanmäen (tähän asti) kunnianarvoisan brändin takana.

"Linnanmäellä on yhdet kasvot, toimitusjohtajan kasvot".

Brändin kannalta *) yrityksen toiminnan ja puhuvan pään kertoman tarinan on oltava yhtä. Parhaimmillaan intohimoinen persoona voi jalostaa yrityksen toimintaa. Mutta yhteisöä hänkään ei voi huijata, eikä totuus pysy piilossa.

Nähtäväksi jää, millaisen legendan Linnanmäen kasvoista kiukustunut yhteisö luo.

*) Huomautan, että Verohallinto ei pohdi brändejä tai legendoja, ei Jopon eikä Linnanmäen. Kotipeltoa ne kiinnostavat =)

Muutamia aiempia sukulaissieluisia postauksia:

Kehtaatko sanoa "Minä sen tein"?
Yhteiskuntavastuuta lehtien sivuilla
Sosiaalisella medialla yhteiskuntavastuuseen
(Osa 1) (Osa 2) (Osa 3) (Osa 4)

Loma varustaa uuteen kasvukauteen

Mitä aivotyöläisen kesälomalla pitäisi tapahtua? Takana pitkä lukukausi, kiireiset viikot täynnä palavereja, uuden tiedon etsintää ja sulattelua. Epäonnistumisia (toivottavasti!) mutta myös pieniä voittoja. Uuden tiedon yhdistelyä ja uusia innovaatioita.

Luonnosta mallia katsomalla loma-aika on meille samaa, kuin talvikausi on kasvikunnalle.

Hedelmät on käytetty, näennäisesti jäljellä on tyhjyys - takki on tyhjä. Verkkaisessa olemattomuudessa kuitenkin tapahtuu, aivan kuten kuuraisen maanpinnankin alla. Elämän eliksiiri kerääntyy näkösältä syvälle juuriin jalostuakseen jälleen uuteen kukoistukseensa.

Nyt ei siis tarvitse tehdä mitään. On lupa vain olla.

Vietin ensimmäisen lomapäiväni illan ystäväperheen luona. Meitä oli neljä ammattilaista erilaisista perheistä, eri kulttuureistakin, jakamassa ajatuksia työstä. Ei kenenkään työstä erityisesti, vaan yleensä.

Huikeinta oli, että vaikka työmme sisällöllisesti ovat hyvin erilaisia, yhteistä ja samoja lainalaisuuksia löytyy enemmän kuin eroja. Eritoten aprikoimme tuottavuutta, parhaiden tulosten saavuttamisen salaisuutta.

Yhteinen ja vankkumaton näkemyksemme meillä neljänkympin rajapyykin ohittaneilla oli: "Eläköön runsaus ja rohkeus!"

Wired valottaa oivasti erilaisuuden merkitystä artikkelissa The Secret of Successful Entrepreneurs. (Kiitos taas mainiosta lukuvinkistä, @raesmaa!) Hedelmälliset tiimit ja rikkaat innovaatiot syntyvät erilaisuudesta. Sellaisten johtamiseen vain tarvitaan näkemystä - ja rohkeutta.

Miten päästä ulos omalta mukavuusalueeltaan, erilaisten pariin?
Entä millaista on johtaa erilaisuutta?

Lukukausi päättyi - mitäs nyt tehdään?

© Carlos Caetano | Dreamstime.com

Kun suvivirsi kajahtaa, jätetään koulujen juhlasaleissa jotain taakse. Suurimmalla osalla oppilaista se on luokka-aste. Uuteen kouluun siirtyvät hyvästelevät vuosien ystäväpiirinsä. Opettajilla takana on yksi työvuosi lisää.

Entä me muut, me jotka jäämme joka vuosi kesälomalle? Mitä kesälomalla tapahtuu? Mitä pitäisi tapahtua..?

Työura on jatkuvan oppimisen polku

Tänä keväänä yksi rakkaani viettää työuransa käännekohdan kolmevuotispäivää. Toisaalla kasataan CV:tä, ensi kertaa työuran aikana. Ajatella, että parikymmentä vuotta sitten CV - ainakin Suomessa ja ainakin maalla - oli nippu todistuksia. Kenellä ohuempi, kenellä paksumpi.

Ja kolmaalla (kieli on kehittyvä otus, sekin!) taas sosiaalisen median työkalut synnyttävät uusia ilmiöitä ja mahdollisuuksia kuin sieniä sammalelle.

Jokin vuosi(kymmenkö jo?) sitten puhuttiin oppivasta organisaatiosta. Sanakummajainen ei ihan auennut ainakaan käytännössä. Eilen törmäsin iskulauseeseen "Organisaatio ei tweettaa, sen työntekijät tweettaavat". Yhteisöt syntyvät yhä yksilöistään, ovat sen summa. Ja minusta parhaimmillaan ovat enemmänkin kuin vain matemaattinen summa =)

Niin luen ainakin organisaatioguru John Kotterin blogista Harvard Business Review'ssa alkuviikosta yhden organisaation kahdesta ulottuvuudesta (kielikäännös minun). Strategian on oltava ketterä, todistavat IBM ja Nokia sekä aiheesta tutkimusta tehnyt Sitran Kosonen, myös julkishallinnossa. Silti on oltava järjestys - kuten hierarkia.

Mutta miten hierarkian hirmuvalta kumotaan??

Verkostoitumista voi tutkailla huomenna SomeTime2011-tapahtumassa, tuoreesta EK:n tutkimuksesta Oivallus tai vaikkapa LinkedInin Some teollisuudessa -ryhmässä.