Merkitystä etsimässä

Löysin Mitch Albomini Pariisin lentokentältä, paluumatkalla Lyonista. ''Have A Little Faith' on yksi niitä kirjoja joita ei voi laskea kädestään ennen viimeistä sivua. Niinpä tilasin jouluksi lisää Albomeja Amazonilta.

Toissa päivänä päätin kirjan 'Tuesdays With Morrie'. Tarina on ihmeellinen. Siinä tuntui olevan kaikki ne vastaukset, joiden ympärillä pohdiskelin viime blogissani.

Länsimaalaisella työntekijällä on kaksi haastetta. Ensimmäinen on, kuinka olla hyvä ihminen: vanhempi, lapsi, puoliso, ystävä, kansalainen. Toinen, kuinka olla hyvä työntekijä.

Ongelmat alkavat kun sekoitamme tärkeysjärjestyksen elämässämme. Säntäilemme kuin päättömät kanat etsiessämme oikopolkuja Kunnian Kukkuloille. Kisassa ehdimme uhraamaan Mammonalle kaiken sen, jolla todella voisi olla merkitystä elämässämme.

Jouluaaton Hesarissa (Dec 24, 2010, page D4) Jaakko Lyytisellä oli takanaan Viikko uutispimennossa. Kolmantena päivänä hän pohti uusia, nousevia liikkeitä, tiedäthän: slow movement, downshifting ja degrowth. Tietoyhteiskunnan muka-saavutuksista hän siteerasi luovuustutkija Jussi T. Koskea:

Kun arki täyttyy ja monimutkaistuu, ihminen yksinkertaistuu

Näin käy, koska aika kuluu reagoimiseen, selviytymiseen, sotkujen selvittelemiseen, patojen paikkailuun ja tulipalojen sammutteluun aidon oppimisen ja osaamisen kehittämisen sijasta.

Niinpä jatkuva tiedonkuluttamisemme (ainainen tiedon metsästäminen että viisastuisimme?) näyttääkin kääntyvän meitä vastaan.

Toinen artikkeli Taloussanomissa löi hälytyskelloa tässä ajassa. "30-vuotias tarvitsee töissä dementialääkettä pitääkseen töissä yllä supervaihdetta. Finanssimaailmassa tunnetaan myös toimistokokaiinin teho."

..he jahtaavat vääriä asioita..

Mielenkiintoista on, että myös ainainen mediassa roikkumisemme selittyy aivojemme kemiallisella toiminnalla. Tutkijoiden Irving Biederman ja Edward A Vessel mukaan aina kun tajuamme jotain uutta, tuo oivallus vapauttaa aivoissamme kemikaaleja jotka tuottavat autuaan olon. Mutta hei, niinhän huumeetkin tekevät. Ja aiheuttavat samalla riippuvuuden.

Siinäkö on universaali selitys kaikelle sille tyytymättömyydelle jota yritämme karkottaa, loputtomille laiminlyönneille, joihin syyllistymme toisiamme kohtaan? Että olemme vaihtaneet elämässämme kaiken kestävän (minkä voi rakentaa vain ajan kanssa, hitaasti ja vähitellen) johonkin huumeen kaltaiseen, jonka toivomme vievän meidät korkealle ja kovaa (kunnes tarvitsemme taas isomman annoksen).

Elämä, jossa huudamme Queeniä mukaillen: "I want fame and fortune and everything.. I want it now. Move out of my way!"

..ihmiset kulkevat ympäriinsä ilman tarkoitusta elämässään..

Samalle mammonan alttarille uhraamme lastemme lisäksi myös sielumme. Taloussanomat kuvasi toisessa artikkelissaan, että kotona töitään jatkava vanhempi varastaa lapsiltaan kallisarvoisen huomion ja yhdessä olemiselle tarkoitetun ajan. Puolisydäminen läsnäolo ei koskaan onnistu lapsen kanssa.

Rikollista siinä on se, että alussa (ja pitkäänkin) me vanhemmat olemme kaikki ne rakennusaineet, jotka lapsilla on elämäänsä varten. Heidän itsekunnioituksensa ja oman arvon tunteensa rakennetaan meidän huomiostamme, meidän kiinnostuksestamme heitä kohtaan. Jo ajatuskin nostattaa kiireessä kertaalleen tukahdetun nyyhkytyksen monen äidin ja isän rinnassa.

Tässä kuvaan astuu Mitch Albom löytöineen.

Kirjassa 'The Five People You Meet in Heaven' Albom ei päästä lukijaansa helpolla: "Kaikki vanhemmat turmelevat lapsensa. Nuoruus tallentaa koskemattoman lasin tavoin käsittelijänsä sormenjäljet itseensä". Hän näyttää lukijalle myös anteeksiantamuksen vapauden.

Kaikista vaurioistamme huolimatta meillä näet on avain oveen, joka pitää meitä vankina. Avain on "Päästä irti".

Kun Mitch kysyy Morrielta tämän sairaudesta, tämä vastaa: "Se on kuin palaisi lapseksi jälleen".

Albomin teemoissa on vahvasti läsnä tuo irti päästämisen teema: anna anteeksi toisille ja, mikä joskus vieläkin vaikeampaa, myös itsellesi. Vaikka olisitkin jäänyt paitsi jotain kallisarvoista lapsuudessasi, älä silti anna menneisyyden vangita koko loppuelämääsi kiduttavaan otteeseensa. Uskalla kohdata pelkosi ja menetyksesi. Astu vihasi ulkopuolelle. Miksi et etsisi nyt sitä, mitä olet pitkään kaivannut?

Ole kaikin voimin ja vapaasti juuri se ihastuttava persoona, joka olet nyt, kaikkine arpinesi ja kaipauksinesi.

Kuoleman edessä Morrien koko olemus muuttuu jotenkin voittoisaksi. Hän suuntaa kohti loppuaan pystypäin ja arvokkaasti. Hän nauttii jokaisella jäljellä olevalla henkäyksellään elämän pienistä asioista, jotka lopun armoton lähestyminen saa hänet löytämään uudelleen ja ottamaan nöyrästi vastaan, lahjana.

"Elämän alussa me tarvitsemme toisia ihmisiä selviytyäksemme. Ja elämän lopussa tarvitset toisia selviytyäksesi. Salaisuus on tässä: me tarvitsemme toisiamme myös siinä välillä", Morrie paljastaa Mitchille. Hän uskaltaa luottaa elämään kokonaan, kuten kerran aiemminkin, lapsena. Hän sanoo:

Totuus on, että opit elämään vasta kun opit miten kuollaan.

"Niin monet ihmiset kulkevat ympäriinsä ilman tarkoitusta elämässään. He ovat kuin puoliksi unessa, silloinkin kun heillä on kiire tärkeinä pitämiensä asioiden keskellä. Mutta he jahtaavat vääriä asioita."

Lopulta sinä olet itse vastuussa loppuelämästäsi, onko se onnellinen vaiko surkea. Kun kerran on poissa se henkilö, joka on kipeimmin sinua loukannut, ei hän voi tehdä enää mitään korjatakseen sinun tunteitasi. Se on sinun vastuullasi. Vain sinä voit päästää irti. Valinta on sinun.

"Luovuta itsesi rakastamaan toisia, niin löydät tarkoituksen elämääsi. Ole läsnä siinä yhteisössä, joka on ympärilläsi. Keskity luomaan jotain sellaista, joka antaa sinulle päämäärän ja tarkoituksen."


Aiemmin sukulaisaatoksissa:
Ihminen 2.0
Viestinnän vastaus: yhdessä!

Joulurauhaa!

Työvuoden tilinpäätös on tehty. On hyvä listata asiat joiden parissa on uurastanut, sillä yllättävän äkkiä arjen kiireet peittävät saavutukset.

Päällimmäisenä alati jomottava tunne, että kaikki on kesken, ei ole saanut mitään aikaiseksi.

On suurta saada olla tyytyväinen tekemisiinsä.

Tulen juuri surutalosta. Rakkaalle ystävälleni tuli kovin toisenlainen joulu. Edellisillan vierailulla sain vielä perehtyä hämäläisen perunalaatikon saloihin. Esillä oli käsityö, kaulaliinan päättely oli valmistumaisillaan.

Seuraavana aamuna väsyneet kädet saivat levon. Ystäväni jää nyt ilman imellettyä.. - No, ei olis' nälkäkään, hän henkäisi tuskaisesti. Ja siinä on kaulaliinakin, kesken jäi äidin työ.. Kuka sen nyt päättelee, pohti surusta sairas ystäväni.

Minä sain käsityön mukaani.
On aika hiljentyä rakkaiden pariin.
Huomenna, jos Jumala suo..

Palvelukokemuksia pilkotussa prosessissa

Mitä tapahtuu palvelulle tai asiakkaan kokemukselle, jos prosessi pilkotaan?

Lentomme Lyoniin oli Air Francen, operoivana yhtiönä sinivalkoinen Finnairimme. Pahaksi onneksi matkamme ajoittui heidän työsopimusneuvottelujensa aikaan, ja tahtojen taisto kumuloitui aina lakoksi asti. Itsenäisyyspäivän iltana tuo pelätty tekstiviesti sitten kilahti: Your flight has been cancelled.

Lakkouutisten jatkona YLEllä kerrottiin että matkustajia pyritään reitittämään toisille lennoille. Finskin omilla sivuilla oli ohjaus varauksenhallintaan. Siis sinne, ja nimi ynnä varaustunnus sisään.. No, mitäs nyt? Finnair ei varaustamme tunnistanut, sillä lento ei ole Finnairin vaan Air Francen: AF, ei AY.

Muutama harmistunut huokaus..

No, mitäpä tuosta, Air Francella täytyy siis olla vastaava varauksenhallinta! Jos kerran lento on AF, siellä tieto meitä odottaa. Mutta ei. Taas vesiperä, ja ihan samasta syystä, nyt vain päin vastoin: Tämä on Finnairin lento (AY), ei Air Francella ole tietoa varauksestanne.

Mitä siis tapahtuu palvelulle, kun palveluntarjoajien vastuu on jaettu?

Asiakkaana minut jätettiin heitteille. Verkossa.
Aamulla Air Francen virkailija siirsi meidät Lufthansan asiakkaiksi.
Bonjour, Lyon!




Kuva: © Risto Viitanen | Dreamstime.com

Palvelu onnistuu vain sujuvissa prosesseissa

Suvi syötti varaustunnuksensa lentoyhtiön sivuilla ja valitsi itselleen mieluisan istumapaikan. Kentällä edessä oli enää asiointi "Baggage dropilla" ja turvatarkastus. Vaikka matkatavarat erosivat emännästään, perillä ne olivat samaan aikaan.

Sakke oli tilannut verkkokaupasta kitarankielet. Maksun jälkeen hän sai tunnuksen, jolla seurata paketin kulkua Euroopasta omaan lähipostiin.

Emilia etsi kirjaprojektiinsa teosta kirjaston tietokannasta. Lähin löytyi Maunulan kirjastosta, johon hän teki varauksen. Sitten vain bussiin ja noutamaan sitä.

Leena löysi mieleisensä puseron, mutta oma koko puuttui rekiltä. Ystävällinen myyjä tarkisti muiden myymälöiden tilanteet, ja kertoi oitis, että keskustassa oma pusero olisi odottamassa.

Palvelukokemus on prosessin tulos

Onnistunut palvelutapahtuma syntyy aina prosessissa. Prosessi voi olla pitkä tai lyhyt, monimutkainen tai yksinkertainen. Prosessi voi olla enemmän ja vähemmän automaattinen, myös tiskillä asiointi on luettava mukaan prosessiin. Onnistuminen nimittäin riippuu siitä, ymmärretäänkö kokonaisuus asiakkaan kannalta.

Olennaista on tunnistaa tapahtumat, joissa asiakas etsii tai toimittaa tietoa omaan tapahtumaansa sekä kanavat, joissa hän haluaa asioida.

Löytämäni kuva selittänee hyvin, miksi prosessin mallintaminen organisaation osuvaksi toiminnaksi ontuu niin monessa paikassa. Ei näet riitä että haltuun otetaan palanen lopusta tai vain yksi asiointikanava. On mallinnettava koko prosessi, alkuhetkestä jalostuksen tai palvelun kautta asiakkaaseen, mieluiten tyytyväiseen sellaiseen.

Lisäksi ketjuun on liitettävä tai siinä on tuotava erikseen näkyviin se osanen asiointia, josta asiakas itse on kiinnostunut.

Prosessi toimimaan asiakkaan ehdoilla

Talon sisäisten prosessien kannalta ei ehkä ole olennaista näyttää, millä värillä auto on maalattu tai miksi väriä nimitetään myymälässä. Olkoon vaan XRD2BY13! Mutta moisesta koodista ei Asiakkaamme ymmärrä mitään, hui! Niinpä hän luulee että koko tilaus on pielessä. Hänelle tulee kiire soittaa johonkin, mihin tahansa, varmistaakseen, että mokoma XRD on sittenkin juuri hänen tilaamansa, vaikkapa Azulin sininen.

Siksi toiminnan suunnittelijalla on oltava kädessään sanakirja Asiakas-Me-Asiakas.

Palvelun kannalta kriittisiä ovat palvelupisteet henkilöstöineen: kuka tahansa missä tahansa, mihin Asiakas voi tulla tupsahtaa kysymyksineen. Palvelupisteessä on oltava pääsy sisäisiin tietokantoihin, joista juuri Asiakkaamme asia löytyy. Tietokannan on sisällettävä tieto asian kulusta organisaation eri osastoilla ja tietojärjestelmissä.

En ole oikea IT-ihminen mutta kuvittelen, että jotenkin näin se sujuu: Tarvitaan tietokanta, josta palvelun keskeinen tekijä (vaikkapa ostettu tuote) saadaan poimittua esiin. Tarvitaan sen suhde asiakkaaseen ja toimipisteverkostoon. Tarvitaan verkosto palvelupisteistä ja asiakaspalveluun osallistuvista henkilöistä.

Ennen kaikkea tarvitaan asiakastietokanta. Hyvää palvelua varten siihen on voitava liittää palvelutapahtumiin liittyviä seikkoja. Hyväksi palveluksi on saatava esiin Asiakkaan kokonaisuus katseltavaksi. Eli toiminnallisesti kokonaisuus syntyy yksiköistä, jotka ovat suhteessa toisiinsa ja toimivat toistensa kanssa - yhteisen Asiakkaan hyväksi.

Yhä useammin ajattelen monikanavaisen palvelukokonaisuuden hallintaa. Joskus haaveilen taikasauvasta..

Luovuus ja tuottavuus

Eläköitymisen pyörteissä rimpuilevat oganisaatiot joutuvat selviämään tehtävistään entistä vähemmällä väellä. Tuottavuusruuvissa perinteinen, ideat vastakkain asetteleva ajattelumme joutuu häpeään, kertoi tohtori Edward De Bono.

On haettava uusia ulottuvuuksia luomalla arvoa, hän muistutti, monen muun tapaan.

Hohtavan valkoisen tuomiokirkon kaartuessa esityslavan ylle viikon kiireet ja/tai suutari-pysyköön-lestissään -ajattelu iski kimppuuni kaiken luovan väen keskellä: "Onkos tämä nyt sopiva paikka virkamiehelle?"

Mitä osaisin sanoa, jos joku työpaikalle palattuani kysyisi: "No niin, miten otat heti käyttöön tänään oppimasi?" Kiivas kvartaaliajattelu kai arvottaisi vastaukseni "En ehkä vielä tänään mitenkään.." täysin nollaksi. "Turha reissu, vastedes et osallistu", kiristäisi tuottavuutta jahtaava pomo oitis, vai mitä?

Nojauduin silti luovuuden teemaan, jolle tuottavuus ja kiire luovat mahdottoman viitekehyksen.

De Bono, tuo punaisiin sukkiin sonnustautunut konkari-luennoitsija, kuvitti ja rytmitti kertomaansa perinteisillä kalvotusseilla. Rauhallisen tarinan ohessa kuvat ja sanat seurasivat toisiaan ja niistä muodostuvat uudet kuviot halkoivat kuulijan tajuntaa.

Perinteinen länsimainen ajattelu pohjautuu vastakkainasetteluun, ja ongelmanratkaisut päätyvät kerta toisensa jälkeen pattitilanteeseen, kun vastakkain ajetaan argumentit A ja B. Tuttua päivittäisistä palavereistamme, eikö!

Tunnissa tuo taloustieteen Nobel-ehdokas vuodelta 2005 kuvasi kymmenittäin tilanteita, joissa vastakkainasettelun kahlitseman ajattelun heittäminen romukoppaan vapauttaa näkemään ennen huomaamattomat vaihtoehdot. Hurjin esimerkki lienee eräältä kännykkä-jätiltä, jossa monen miljoonan "vastakkainmietintä" saatiin maaliin yhdessä iltapäivässä - kiitos "sivuttaisajattelun" (lateral thinking).

Me tuottavuusohjelman parissa askartelevat kokoustajat tekisimme hyvin rikastamalla ajatteluamme. Kokoustekniikat ja tietotyöläisen työvälineet ovat teknisiä toimenpiteitä, jotka pitäisi ehdottomasti saada käyttöön. Mutta lisäksi meille pitäisi opettaa vastakkainajattelun sijaan luovaa ajattelua, vaikkapa kuuden hatun tapaan.

Trenditutkija Herman Konings kertoi, että ihmisiä jotka eivät käytä kännykkää, on enää 7 %. Vuonna 2000 peräti 60 % ihmisistä vannoi, ettei heillä ole mitään syytä alkaa kännyköijiksi. Muutenkin uudet jutut, kuten "rikastettu todellisuus" (augmented reality) oli esillä monissa uskomattomissa sovelluksissa. Miten tulevaisuuden verottaja limittyisi nettikansalaisen arkeen?

Aamupäivän päätti Nokian multimediakehityksestä vastaava johtaja Mark Selby. Vannoutuneena radion kannattajana hän yhdisti mainostajat ja kuuntelijat, nuo uudet sisällön tuottajat yhteisen intohimon ääreen.

Radiohan on varsinainen sosiaalisen median äiti! Ilman kuvaa jokainen luo näet oman todellisuutensa.

Brändikäs kohtaa raportointikoodiston

Eilen kartoitimme Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun tutkijoiden kanssa raportointikoodiston menestystekijöitä. Asialle on oltava "sosiaalinen tilaus", oleellista on konteksti ja aika jossa muutosta yritetään.

Verkostossa tarvitaan visio, intohimo ja osaamista. Osallistujajoukon laajentaminen vaatii muutosagenttien tunnistamista, väsymätöntä vaikuttamista sekä erinomaista ja yhdenmukaista kommunikaatiota.

Kymmenkunta vuotta sitten yritettiin jo luoda yksi yhteinen tilikartta. Nyt ei tehty vallankumousta juurilla vaan rakennettiin olemassaolevan päälle. Raportointikoodisto on kuin "muutosagentti", kuin puuttuva linkki, joka mahdollistaa pääsyn vahvasti vallitsevasta nykytilasta kaikkien kaipaamaan sujuvampaan tavoitetilaan.

Tänä aamuna pääsin vihdoin Brändikkään ääreen. Lukemani yhdisti yllättävissä kohdin brändin ja koodiston menestystekijöitä.

Lisa Sounio kertoo markkinointiosastojen ja brändinvartioinnin haasteesta Iittalassa:

Iittala joutui pohtimaan tunnetuimman muotoiluesineensä ja oman mielikuvituksensa rajoja, kun automerkki Saab ja maidontuottaja Valio halusivat käyttää Aalto-vaasin kurvikasta, tunnistettavaa muotoa markkinoinnissaan. - Brändikäs, s.30

Samaan pohdintaan joutui joka organisaatio, jota Bo Harald ja Vuokko Mäkinen kutsuivat taloushallinnon uudistustalkoisiin.

Miksi minä osallistuisin? Miten me siitä hyödymme? Ei liene ollut kerta eikä kaksikaan, kun ensi reaktio oli täsmälleen Iittalan tapainen: "Ensin idea kiellettiin, koska markkinointiosasto ei nähnyt mitään yhteyttä tuotteiden välillä."

Toisin oli Wärtsilässä. Talousjohtaja Merja Fischer yhdisteli kehitteillä olevan kuvan pisteet ja sai käsiinsä huikean vision. Koodistolla koko Suomi voi heittää romukoppaan kirjanpitäjän toimenkuvan laskujen prikkaajana. Nyt brändätään uutta suomalaista taloushallinnon osaamista.

Aamun Hesarissa (HS 6.11.2010, E1) Alf Rehn suomii yhden sortin suomalaista suuruudenhulluutta. Hän särkee tiedostamattoman haaveemme julistamalla: Uutta Nokiaa ei tule. Kääntäkää katseenne pieniin!

Uusi Nokia voi olla 20 uutta lappsetia ja tuhansia rovioita.

Aatokseni painuu kuin syksyn ruskaama lehti. Se on kivinen tie, sillä aina tulee toinen suomalainen ja polkee toisen jalkoihinsa. Muistat ehkä kipakan kiukutteluni "Innovaatio, brändi ja kateellinen kansanluonne".

Yhä uudelleen kysyn: Mikä meitä vaivaa???

Olen törmännyt juuri Lisan kohdalla kitkeriin kommentteihin, tyyliin: "Lopeta jo tuo brändilätinä". Sekö ärsyttää ujoa suomalaista, että Lisa uskaltaa nostaa päänsä rivistä ja erottua, hän kun ei häpeä ja piilottele osaamistaan?

Siksikö Alf on huomattu maailmalla, että tämä liiketaloustieteen professori on yleisönsä edessä kuin näyttelijä teatraalisine eleineen tai huomion vangitsevine kuiskauksineen? - Tai ajatellessaan "farliga idéer"?

Epäsuomalainen laumasta erottautuminen on brändin tehtävä!

Verottaja tarttui raportointikoodistoon. Iittalassa uskallettiin brändiyhteistyöhön: "Iittalaa suurempi, laadukas brändi toisi tunnettuutta ja näkyvyyttä uusissa kohderyhmissä ja yllättävissä yhteyksissä!" Lappset tuotekehittää ja menestyy ulkomailla, Angry Birds tähtää viihdebrändiksi Mikki Hiiren rinnalle.

Pidetään peukkua! Sillä vain vientitulot ja ulkomaiset investoinnit kasvattavat aidosti kansantalouttamme. On kyse yhteisestä edusta - meidän pitää siis puhaltaa samaan hiileen, ei kadehtia ja kampittaa toisiamme.

Ps. Alf kyseli Hesarissa nuorten naisyrittäjien perään. Unohditko Paola Suhosen? IVANAhelsinkihän valloitti jo Pariisin muotiviikot..

Varastosta asiakaspalveluun

Se on siellä (työtilassa / X-levyllä / arkistossa / intrassa). Hae sieltä! Kuinka monta kertaa etsit jotain ja saat moisen vastauksen?

Eikö vastaaja itse tiedä, joten on turvallisempaa ohjata kysyjä koko varastoon, tietäähän nyt edes sen että vastaus on jossain siellä?

Jonkusen kerran sitä kai asiakkaana alistuukin osaansa, lähtee penkomaan, kun säälii toista tai ei ymmärrä että on lupa vaatia palvelua. Mutta sitten nousee kapina. Onhan se nyt markkinat, että minä tulen sinun kauppaasi, ja sinä et tarjoa minulle sitä mitä tarvitsen?!

Palvelua on suora vastaus täsmälliseen kysymykseeni.

Palvelunrakentajien pitää tehdä tuo varastossa asiointi asiakkaansa puolesta. Heidän on nähtävä vaiva ensin kartoittaa asiakkaidensa tarpeet, sitten tunnistaa oman varastonsa sisältö (ja kenties siivota se ennen käyttöä). Sillä vain he tuntevat hyllyjensä sisällöt, he kyllä tietävät keskivertotilauksen täsmällisen sisällön. He osaavat siten hakea sopivat osaset eri hyllyistä ja koota palaset käytettäväksi palvelupaketiksi.

Verkkopalvelujen rakentamisessa tuo on ainainen tavoitetila, päästä hyödyntämään jo olemassa olevaa. Valtiotason arkkitehtuurityössä tuo ajattelu on kirkastunut entisestään. Kartoitetaan yhteisesti käytettävät tiedot ja missä varastohyllyissä sijaitsevatkaan. Mahdollistetaan rajapinnat tietosuojaa unohtamatta.

Kuvitellaanpas hetki.

Tavoitetilassa kuntien sosiaalitoimen trukki saapuisi tietotavaratalomme lastauslavalle tilauksensa kanssa: 100 kpl toimeentulohakemusten ansiotulotarkistuksia, kiitos. Me toimitamme pyydetyn tiedon oikeasta hyllystä, henkilötunnusten nojalla. Samallahan kertyisi tilastointikin toimeentulotuen hakijoista, vaikka näin: 58 miestä ja 42 naista, ikähaarukka 16-78, hakijat 90 kunnasta, ansiotuloja 38 %:lla, etuustuloa 64 %:lla.. mitä tietoa yhteiskunta tarvitseekaan.

Samaan aikaan itse toimeentulotuen hakija istuisi kotonaan tai korkeintaan kunnan asiakaspalvelussa. Hänen ei olisi enää tarvinnut lähteä verotoimistoon, kenties sadankin kilometrin päähän, jonottamaan moista automaattitulostetta, tuotavaksi takaisin kunnanvirastoon..

Sama varastoanalogia toimii missä tahansa verkkopalvelussa.

Kaikki alkaa oven avauksella. Syötät sisään Y-tunnuksesi. Astut sisään omaan eteiseesi: tuossa ovat kenkäsi ja takkisi, hattusi ja käsineesi - siis tilaan on toimitettu Y-tunnukseesi perustuvat tietosi: nimi, osoite, puhelinnumero, toivottavasti pian verkkolaskuosoite jne.

Jatketaan yhteisten tietotarpeitten kartoittamista!