Hyvää yrittäjän päivää!

Tänään vietetään yrittäjän päivää. Ostamme heiltä tuotteita ja palveluja, yrityksissä käymme töissä jne. Yrittämisestä syntyy lopulta meidän kaikkien hyvinvointi.

Tästä pääsen aasinsillalla yhteen hellimääni ideaan. Sen juuret taitavat viedä viime vuosituhannen puolelle, yritysverotoimistoon ja sen asiakaspalveluun Pasilassa.

1990-luvulla yrittäjä pyysi Exceliä

Edessäni istui yrittäjä, joka pyysi Verohallinnolta käyttöön yhtä yhtenäistä exceliä, jota käyttämällä yrittäjän ajamat kilometrit saisi vaivattomammin ilmoitettua oikein ja tarkastettavasti verottajalle. Haave ei toteutunut tuolloin, ainakaan viranomaiselta; olimmehan juuri vasta tulleet nettiin.

Tänä keväänä laadin uudenlaista ohjeistusta matkakulujaan ilmoittaville palkansaajille ja muistin tuon asiakkaan. Internetin myötä, olen nyt kuullut, markkinoilla on saatavissa varsin toimivia ajopäiväkirjoja. Mutta tässä taitaa olla eräs asiakasryhmä ilman apuvälinettä?

Heistä suuri osa selasi tänäkin vuonna kalenteria, kaivoi netistä vanhoja lippuhinnastoja ja käytti kalkulaattoria. Ne, joiden työmatkalla ei kerta kaikkiaan ole julkista liikennettä, kertoivat ajamiaan kilometrejä oman auton käytöstä saatavalla kilometrikorvauksella.

Vuosittain yli 800 000 kansalaista ilmoittaa verottajalle matkakulujaan. Mitä mahtaa kertyä moisen touhun hallinnolliseksi taakaksi vuodessa?

Lasketaanpas. Jos aikaa vierähtäisi ilmoittamisessa keskimäärin vaikkapa vain 10 minuuttia ja ilmoituksen tarkistajilla 5, kansamme istuisi asian äärellä lähes 133 000 tuntia, virkailijat puolet siitä. Jos tuntipalkkaa laskettaisiin 8 euron verran, olemme käyttäneet byrokratiaan yhden ainoan vähennyksen saamiseksi 1,6 miljoona euroa.

2010-luvulla käytin - Exceliä

Olihan taannoin muutama matka minullakin ilmoitettavanani. Vaan eipä hajuakaan kilometreistä, ei bussilinjasta tai lipun hinnoista. Alku- ja päätepiste tiedossa, ne on kiva syöttää Google Mapsiin. Saadut kilometrit vallan on helppo kertoa 0,45€:lla. Kaupunkikulkemisiin on Reittiopas, josta saa oikeat bussilinjat + aikataulut ..ainakin tämänvuotiset; pakko kelvata? Hinnasto samaan malliin? - Verottaja muuten tarjosi edellisvuoden hinnat keväällä sivuillaan.

Vaan mihin tallentaisin? Excel (!!) osaa laskea, valitsen siis sen.

Tuskasta viisastuneena tallensin tälle vuodelle pilveen oman spreadsheetin, jota pääsee päivittämään lennossa.
Mutta mitä tekevät ne 799 999 muuta?

Onko jossain yrittäjä, jolla on jo "Apps" valmiina tähän?

Eikö joku voisi viisastuttaa malliani ja monistaa sen muillekin avuksi? Ladattavaksi Storesta, App tai Ovi tai Android à 0,79 tai vaikka 4,99!

Jos minä olisin itsevaltias, tänään pitäisin kutsukilpailun.
Tavoite: rakenna palvelu, jonka avulla homma hoituu helposti!

Hyvä johtajuus muutoksen tukena

© Burnedflowers | Dreamstime.com

Kun viime vuosituhannella tulin Verohallintoon, se toimi vielä paljolti paperin varassa. Tuore strategiauudistus kaikui käytävillä: "Kaikki muuttuu koko ajan, voi kun välillä pysähdyttäisiin" ja "Vain muutos on pysyvää".

Nyt valtiokonsernin tulos syntyy toimintojen prosesseissa. Kun organisaatiokaaviot vaihtuvat matriiseiksi, tulosjohtamisen sallima osaoptimointi päätyy toivottavasti giljotiinilavalle - kuin "leivoskauppias" Marie Antoinette aikanaan.

Strategiapaperi ei muuta toimintaa, tarvitaan johtajuutta. Sitä taas ei ole ilman viestintää. Pöytäkirjojen saattaminen tiedoksi on passiivista tiedottamista, ei viestintää eikä lähimainkaan johtamista. Johtajan on muutettava toiminta, saatava aikaan dominoefekti.

Viestintä ei ole tiedottamista

Tiedottaminen on tiedotettavien asioiden julkaisemista, esillepanoa. Kohteena ovat tyypillisesti asiat, jotka on lupa julkaista, valmiiksi päätetyt seikat, jotka halutaan sentään saattaa lukijoille tiedoksi. Arjen tekemisen kanssa niillä ei liene ollut juurikaan tekemistä.

Tiedottamisella pärjättiin kai aika hyvin ennen vanhaan, vielä 80-luvulla, olihan tuo tekeminenkin verkkaisempaa.

Sisäinen viestintä ei ole tiedottamista

Kiireisissä organisaatioissa pöytäkirjat täyttävät tiedottamisen tehtävää. Kun erilaisissa kokoonpanoissa nousee esille ongelmia, juuret löytyvät usein seikoista, jotka ovat päässeet yllättämään: "Meidän olisi pitänyt tietää tästä, mutta kukaan ei kertonut". Miksi ei kertonut?

Koska "vanhaan hyvään tapaan" toimittaessa keskeneräisistä asioista ei ole lupa tiedottaa, vasta päätetyistä sellaisista voi kertoa julkisesti. Siinä kulttuurissa muutoksen tekeminen yhdessä on mahdotonta. Ehkä muutoksen saloihin on turvallisempaa vihkiä vain alle kymmenen hengen porukka, koska sellainen voi vielä tiedottua samassa tilassa, kerralla ja kunnolla?

Viestintä on aina myös johtamista

Jos kerran on tahoja, jotka tarvitsisivat tietoa jo ennen virallista tiedottamista, kuka heidän tarpeensa voisi täyttää? Kuka voisi kertoa tekeillä olevista asioista? Milloin sellainen "tiedoksi saattaminen" pitäisi tehdä?

Eikö niin, että erilaiset muutosta luovat ryhmät on asetettu yhteisen vision toteuttamiseksi? Silloinhan on joku, joko yksittäinen johtaja tai hänen vertaisryhmänsä, joka on ratkaissut muutostarpeen rakentamalla porukan, joka muutoksen vie käytäntöön.

Jotta johtaja saa tahtomansa muutoksen aikaan, hänen on turvattava tuon muutosporukkansa työn onnistuminen. Tähän turvaamiskenttään kuuluu myös tiedonsaanti, tuon ryhmän häneltä ja toisiltaan, ja lopunkin työväen tältä ryhmältä (ja toisiltaan) Mutta..

Miten he ehtivät kaiken? Yksittäiset johtajat ovat niin sanotusti puun ja kuoren välissä: he johtavat operatiivista toimintaa mutta ovat toisaalta myös jäseninä vertaistensa ja ylempiensä välisessä kanssakäymisessä. Mistä aika ainaiseen ja sinne tänne sinkoilevaan viestinviemiseen?

Todellinen johtaminen on aina avointa

Jos johtajalla on muutoshanke A ja toisaalla toinen hanke B ja näiden välillä olemassa suhde, A ja B tarvitsevat välttämättä toisiaan. Johtajan on luotava avoimuutta, jotta yhteiset rajapinnat voidaan löytää kummassakin hankkeessa. Hänen on saatettava sekä A-jäsenet että B-jäsenet jakamaan tietoa keskenään, jotta voidaan rakentaa yhteistä muutosta, eikö niin?

Avoin johtaminen ei koskaan ole yhden tehtävä

Tuosta valtavasta tiedonjakamisen määrästä seuraa - on pakko seurata! - ettei viestintää voida jättää yhdelle johtajalle eikä ulkoistaa yhdelle funktiolle organisaatiossa, mutta ei liioin sysätä yhdelle jäsenelle hankkeessa.

Viestinnän eli Avoimen Tiedon Jakamisen Tavan on oltava kudottuna jokaisen osallistujan arjen toimintaan.

Viestintä on myös johtamista - jokainen on johtaja

Jos A ja B ovat muutoshankkeita, niissä on suunniteltava itse toiminnan muutos, eikä sellainen ole viestintää. Sehän on olemassa olevaan toimintamalliin kajoamista - johtamista. Muutos ja siitä viestiminen on aina oman osaamisen ja oman työn johtamista. Se on myös oman vastuualueen johtamista, onpa siitä sitten vastuussa yksin tai apunaan tekijöiden tiimi.

Siten tämmöisen uuden "pienoisjohtajan" vastuulla ovat ennen kaikkea rajapinnat. Minä, pieni palanen tai suuri johtaja, olen yksi dominonappula, jonka liike vaikuttaa aina myös naapuriin. On siis jaettava ymmärrystä uusista tavoitteista ja tarpeista toisten kanssa, sillä heidän kanssaan rakentuu muutos, uusi kokonaisuus.

Yhdessä toteutetaan yhteisen kotipesän strategisia tavoitteita - tai epäonnistutaan.

Sen pituinen se?

SADetta koulutuksen laariin!

Tämä on historiallinen päivä. Eilen huhuilin työelämän vastuullisuuden perään. Tänään julkishallinto kantaa korttaan yrittämisen ja opetuksen kekoon. Hyvä on, paljastan kaiken... (tremoloa..)

5-vuotias Palkka.fi kantaa nyt hedelmää SADe-ohjelman osana. Tänään on julkaistu kaksi "yleistä moduulia", jotka ovat käytössä milloin vain, missä vain.

Opi.palkka.fi on palkanlaskenta-ammattilaisten ja -opettajien pitkään haaveilema palkanlaskennan opetusympäristö.

Yhteiskunnan rahoituksella tarjottava opetus on usein jäänyt nuolemaan näppejään, kun pitäisi tarjota alan parasta opetusta mutta työvälineet sijaitsevat kilpailluilla markkinoilla. Kysyntä ja tarjonta eivät aina ole kohdanneet - rahat eivät kerta kaikkiaan riitä.

SADe-ohjelman tuella Palkka.fi voi nyt tarjota julkisrahoitetun "palkanlaskentamoottorinsa" käyttöön laajemminkin kuin vain oman palvelunsa ytimenä.

Etuna oppilaitoksille on sisällön ajantasaisuus ja välineen maksuttomuus. Opettajat voivat teettää opiskelijoilla käytännön palkanlaskentaharjoituksia ja tarkistaa tehtävät verkossa.
(Taustaa Tilisanomien artikkelissani elokuu 2011)

Palkkalaskuri on toinen maksuton ja kaikille avoin apuväline.


Se vastaa sinulle joka mietit, "Paljonko voin maksaa palkkaa jos käytettävissä on X euroa?"

Toivon, että uusista palveluistamme on paljon hyötyä. Ja luonnollisesti, kaikki palaute on tervetullutta! Ohjaan tänne tulevat kommentit palvelun omistajille.

Lisäksi Opi.palkka.fi on LinkedInissä, tervetuloa.

Mamuja ja muita kerettiläisiä ajatuksia palvelun ääreltä

© Iqoncept | Dreamstime.com

Illallisella ravintolassa huomioni kiinnitti ensin tarjoilijan vähäpuheisuus. Kun lopulta pääsin vaihtamaan muutaman lauseen, vastaus oli somasti murtaen lausuttu. Myös toinen meitä palvellut taisi olla muualta kotoisin. Mitä on tekeillä?

Olen ollut huomaavinani piirteen, että ketjuravintolat on miehitetty muutamalla vahvalla ammattilaisella ja rivillä nuoria, joista osa on innokkaasti juuri omalla alallaan, osa "on vain töissä täällä".

Jos nyt nuoret katoavat ja tilalle tulee maahanmuuttajia (mamuja), mistä on kyse? Paljon ennustettu työvoimapula alkaa nuorisoalalta? Vai onko tämä sitä samaa jatkumoa, jossa kiristyvien kustannuspaineiden alla työ kerrallaan käy kelpaamattomaksi yhtäällä, riittää toisaalla?

Vai milloin viimeksi olet tavannut "kantasuomalaisen" siivoojan? Bussikuskit ovat, Hesarin perusteella, jo suurelta osin maahanmuuttajia (Kuukausiliite 7.2011). Sairaanhoitajiahan jo tuodaan Filippiineiltä ja marjanpoimintaan löytyy intoa vielä Thaimaasta.

Ja kuitenkin nuorisotyöttömyys on karmivan korkealla.

Työn hinnoittelussa minua kammottaa toisaalta se, että tekijät jaetaan rahalla kahteen kastiin. Missä sitten ovat urapolut? Vai muistanko väärin, että suurimmat vuorineuvoksemme aloittivat firmansa tsuppareina?

Toisaalla väijyy polkuhinnoittelu. Jos veroetu tuo naapurista halvemmalla tekijöitä, kuka malttaisi olla kahmaisematta välistä leveämpää siivua itselleen? Vapaa liikkuminen toki tarjoaa saman houkutuksen myös meille, jos tilanne alkaa jurppia =)

Isompi ja kauniimpi kuva mieleeni piirtyi taannoin Helsingin kaupungin järjestämässä maahanmuuttajaseminaarissa. Heillä on maahanmuuttajat mukaan lukevainen henkilöstöstrategia: virkoihin palkataan maahanmuuttajia samassa suhteessa kuin heitä on kaupunkilaisissakin.

Mikä voisi olla sen parempaa palvelua (uskallanko sanoa, kotouttamista?) kuin että tulija tulee palvelluksi omalla kielellään! Siitä voi kotiutuminen alkaa. Ja sitten uuden elämän ja oman polun etsintään.

Loppukaneetti:
Tämä kommentti on minun. En työskentele työllistämisen parissa, enkä puhu viranomaisen suulla. Juttu kumpuaa kesän aikana kertyneistä havainnoista: veronumero-romanileiri-uutisista ja vihapuhekeskustelusta.

Olemme kaikki mukana. Mitä voimme tehdä?

Brändi-ihmettelyä linssimarkkinoilla

Armani vai Zeiss, kysyi armaani, laseja puhdistaessaan.

Miksi, tosiaankin, linssistä itsestään ei ole tullut fanituksen kohde, vaikka juuri sillä näkeminen pelastetaan? Miksi kehysten luojat nimeävät koko näkemisbisneksen?

Linssiteknologian huippunimi Carl Zeiss taitaa olla guru lähinnä vain pienen intohimoisen kameraharrastajaporukan sydämissä (tekeekö edes linssejä näkimiin..hetki..kyllä!). Me muut ostamme Canonia tai Nikonia tai mitä muita niitä nyt onkaan.

Markkinoinnin perus-ismi, brändi, perustuu erottautumiseen, erilaistamiseen. Kun ydintuote on yksi ja sama, lisäominaisuudet houkuttelevat erilaisia ostajaryhmiä. Ja kun ne on viritetty jo äärimmilleen tietyssä hintaluokassa, jäljelle jää nimi, kuori ja ulkonäkö - brändi (polttomerkki, eli kun karja sai isäntänsä polttomerkin nahkaansa).

Snap ang go -kuvaaja, kameroista puhuakseni, tekee valintansa silmillään: tahtoo sen, mikä näyttää hyvältä. Enemmänkin kuvaava jo tunnustelee kapistusta painon ja käteen sopivuuden perusteella. Tosiosaajat katsovat tekniikkaa (puhuvat polttovälistä, zoomista ja sen sellaisista, olen kuullut).

Merkitseekö nimi itsessään tässä ammattilaiskäyttäjien luokassa mitään? Vai seuraako se perässä, kuin laadun allekirjoituksena?

Miten brändit oikein elävät meidän kuluttajien päässä?
Mikä on monopolin brändi palvelumarkkinoilla?
Merkitseekö se yhtään mitään - pitäisikö?

Mikä erottaa sinut muista ammattilaisista?

Klassinen markkinoinnin kysymys häkellyttää, kun on kyse ihmisistä. Kysymys kuuluu MediaMark-hankkeen tutkimusprojektiin, jossa kartoitetaan ammatillista yhteisöllisyyttä. Sormi suusta ja vastaamaan: Mikä erottaa sinut muista ammattilaisista?

Joka tuntee minut, ei taida (enää) yllättyä vastauksestani: Ennen kaikkea muuta on oltava, kokemukseni mukaan, intohimo. Mutta on muutakin. Arvi Lindiä siteeratakseni

Meitä toimittajia yhdistää kolme seikkaa: nopea kokonaisuuksien hahmotuskyky, kyky erottaa olennainen epäolennaisesta ja taito kiteyttää se niin että muutkin ymmärtävät -Arvi Lind Otson haastattelussa

On upeaa vaihtaa ajatuksia erilaisten ihmisten kanssa. Mitä heterogeenisempi on joukko, jossa uutta luodaan, sen upeampaa älyllistä ilotulitusta on luvassa.. Mistä ajatukset suorastaan kiitävät jo huomiseen päivään.

Luvassa on Elonmerkki!

Yhdessä potilaan asialla: taksi ja Kela

Kesäloma on vienyt uusiin kokemuksiin, kuten niin usein aiemminkin. Kuuntelin puolihuolimattomasti läheiseni kuvausta taannoisesta sairaalamatkasta: "Minä maksoin sitten kyydistä Kuopioon vain 9,25 euroa, aatteles!"

Warkauden Lehti uutisoi etusivullaan seuraavana päivänä, kuinka "Paperit katosivat takseista". Suora korvaustapa siirtää tiedon potilaan matkakuluista suoraan Kelaan, ja autoilijalta säästyy paperisotaa autossa ja laskujen kirjoittamista kotona.

Asiakkaan kannalta muutos tarkoittaa enemmän tietoa taksia tilattaessa ja vähemmän maksua perille päästyä. Hän soittaa kyytinsä "Kela-keskuksesta" (ilmeisesti varta vasten näitä kyytejä varten perustettu keskus), ja puhelussa täytetään valmiiksi sähköistä korvaushakemusta. (Liekö samalla syntyy asiakasnumerolla varustettu tapahtuma, joka sitten matkaa kyytitiedoilla täydennettynä taksista Kelaan?).

Sitten vain kyytiin, jonka päätteeksi potilas näyttää Kela-korttinsa - ja kuljettaja sanoo matkan hinnan: "Se on sitten 9,25 euroa, kiitos".

Taksikuski taas saa (suoraan ja automaattisesti?) omansa pois Kelalta. Haastateltu taksiautoilijoiden puheenjohtaja todisti, että "suorakorvaus on toiminut ja paperityö vähentynyt".

Koko Suomessa tämä Kelan ja Taksiliiton sopima sähköinen suorakorvausjärjestelmä on käytössä vuoteen 2013 mennessä.

Mieleeni tuli taannoinen lääkäriltä lähtö toisen läheisen kanssa: Kela-kortti esiin, ja summa pieneni suit sait suoraan Kela-korvauksen määrällä. Samoin olimme saapuneet vastaanotollekin: Kela-kortti lukijaan, ja ruutuun ilmestyi vastaanottavan lääkärin huonenumero.

Arjen tietoyhteiskuntaa parhaimmillaan! Kiitos Kela.

Mutta aivan eri stoori, kauhu-sellainen, on potilaan tietojen saaminen tai saamattomuus Suomessa...