Open Knowledge Suomi eli verkostossa on voimaa

Avoimen tiedon yhteisöt ja verkostot kokoontuivat marraskuun päätteeksi ensimmäiseen tapaamiseen.

Kauppakorkean vanha tuttu sali 401 pullisteli avoimen datan väkeä korkeakouluista, yrityssektorilta, Open data -verkostoista Suomesta ja Englannista (Thanks Kat!), eri puolilta valtionhallintoa tai eri vaiheista datan avaamistaan.

Käsiteltäviä teemoja oli mm. koulutus, design, työkalut, Creative Commons -lisenssit, datasetit jne.

Teemaryhmät ideoivat säkenöivällä vauhdilla seuraavia konkreettisia etenemisaskelia. Käyntikortit, puhelinnumerot ja sosiaalisen media käyttäjätunnukset tekivät kauppansa, kun ryhmissä toisensa löytäneet sopivat keskenään jatkotoimista.

Lopuksi istuimme isoon piiriin jakamaan löydöt. Keskeiset tulokset julkaistiin saman tien Tieken padilla. Pari minuuttia per ryhmä - uskomatonta! Ja lennosta vielä kirkkaimmat kommentit kuulijoilta mukaan.

Hullaannuttavinta oli huomata, miten eri aiheet nivoutuvat yhteen toistensa kanssa ja miten kysymykset ja vastaukset löytävät toisensa, kun kaikki jakavat oman osaamisensa yhteiseksi hyväksi. Sitä on avoimuus!

Palvelukonsepteja taskussa ja pölyttymässä

Taksinkuljettaja muisteli päivää, jona ensimmäinen tietokone tuotiin Suomeen. Koneen tuomiseen tarvittiin kuulemma useita rekkoja. Sama määrä tiedonkäsittelykykyä - ja taatusti paljon käyttäjäystävällisemmin - löytyy nykyään joka taskusta, tuumasimme.

Minulla on tätä nykyä "taskussa" kaksi kuulua kännybrändiä, iPhone ja Nokia. Toinen on kuin oma iho tai hansikas kädessä, toinen.. ei.

Mitä se käyttäjäystävällisyys siis oikein on?

Pikkukommari (9300 ja seuraajansa 9300i) oli rakkaani. Sen käyttökokemus oli suora ja intuitiivinen siirtymä Windowsista, siis työkoneesta, jolla arkeni yhdeksästä neljään täytin. Menut olivat uutta, ja ne tarjosivat joka sovelluksessa oman lisäavaruutensa toimintoja. Mahtavaa.

Sitten tuli E90. Sen menut olivat monikerroksiseen laajennukseen nähden tyhmiä. Tyh-mi-ä! Menu tarjosi näet joka sovelluksessa aina vaan sitä yhtä ja samaa. Kun E90 kuoli 2,5 vuotta myöhemmin, en vieläkään ollut oikeasti sinut sen kanssa. En näppiksen, en valikoiden enkä sen metallikuoren-kylmän käyttökokemuksen.

Uskollinen asiakas saa tarpeekseen ja ottaa riskin

Minusta tulikin iPhonisti viime kesänä, kun E90 alkoi temppuilla. Kun sen seuraajaa ei meillä saanut kesäloman alkaessa, marssin kauppaan ja ostin privaattiluurikseni ompun.

Saman päivän iltana olimme sen kaa kuin vanhat ystävät. Yksikään näppäin ei ollut kateissa enää, toisin kuin olin toista vuotta vakuuttanut suosittelijoille: "En minä opi noita näppäimiä, kun olen "tottunut" E90iini. Nyt kysyn kuin Flora-mainos: "Miten me ennen elettiin?"

Lokakuussa E90 sitten sanoi sopimuksensa lopullisesti irti. Sitä ei saanut enää millään vippaskonstilla toimimaan puhelimena, ja niin käteeni ilmestyi E7.

Asiakas haluaisi palata iloiseksi käyttäjäksi mutta ei voi

Aikani olin odottanut sitä hartaasti. Kai se olisi voittanutkin käyttäjän sieluni, jos minulla ei olisi ollut kokemusta paremmasta. Nyt olen vain hukassa sen kanssa.

Kosketusnäyttö on erilainen kuin ompussani.
Näppis - erilainen kuin aiemmassa Noksussa.
Selain - kuin vertaisi nettiä sanomalehteen? ..hidas ja kömpelö.
Kamera? 8 megaa, wow - mutta käytettävyys häviää iPhonelle. Sorry.

Eikö käyttäjätyytyväisyys tai ostouskollisuus synny siitä, että käyttökokemus on tuttu? Viimeiset pari vuotta olen kuullut vain huokailua siitä, kuinka nokiasta toiseen siirtyvän pitää taas opetella kaikki alusta. Nääs, kun kaikki on toisin, kaikki on hukassa.

Asiakas ihmettelee, kuinka nopeasti tottui uuteen

Sitä minä sitten vaan ihmettelen, kuinka minusta tuli laakista tyytyväinen ekan iLuurini kanssa? Ei sen kokemus taatusti ollut tuttu, mulle, alusta asti vannoutuneelle nokialaisen (8110i) käyttäjälle? Mikä voi selittää nopean tottumiseni?

Intuitiivisuus?


PS. Oikeasti muuten yritin tähän kuvata iPhonen E7:llani. Nope. Pelkkää suttua. Niinpä saatte kuvituksen E7:n selaimesta, iKamera kun osasi tarkentaa. Intuitiivisesti, ilman että käyttäjän tarvitsi tietää, mitä asetusta pitäisi ronkkia saadakseen vihdoin haluamansa.
I rest my case.

Uusia palvelukokemuksia yläilmoissa

Paluumatkalla Pariisista kuului kummia. Kun matkustajat on ruokittu, on aikaa ostostella. Kuulutus alkoi aivan normaalisti, tiedäthän:

Hyvät matkustajat, nyt voitte ostaa..blabla didaa..

Mutta se mitä sitten seurasi, löi vallan ällikällä. Jotenkin näin:

Minulla on muutama vinkki teille, joilla on jo kaikkea. Luettelomme sivulla 13 on.. miehille.. ja naisille.. Lentohenkilökuntamme on testannut tuotetta 3000 tuntia, voin todella suositella sitä. Seuraavaksi, vaikkapa jouluksi..

Suosittelumarkkinointia

Lentohenkilökunnan vinkit on Word of mouth -markkinointia parhaimmillaan. Suosittelu lisää luottamusta, mikä mahdollistaa tarttumisen johonkin sellaiseen, jota ei ehkä muuten uskaltaisi omin päin kokeilla. Lentokoneessa luotamme lentohenkilöstöön.

Vertaiskokemukset turvaavat ostopäätöstä

Henkilökohtainen opastus katalogin saloihin puree varsinkin tyyppiin, joka voi vielä hankkia haluamansa leffan tai kirjan netistä mutta jänistää sikaa säkissä: kosmetiikkaa ilman hypistelyä? Ei kiitos!

Kuulutus tuo opastajan jokaisen luo

Kaiuttimen kautta tavoitetaan lisäksi jokainen istuimeltaan. Sen henkilökohtaisempaan neuvontaan ei rajatulla väellä olisikaan aikaa.

Lienee sanomattakin selvää, että tämä matkustaja löysi lyömättömiä joululahjoja suositeltujen ihanuuksien joukosta. Olivat ne samat tuotteet tarjolla katalogissa menomatkallakin, mutta eivätpä vain löytyneet luettelosta. Kiitos, Finnair!

Päivä veronmaksajana ja Verokuitti tekevät veronmaksusta ymmärrettävämpää

Tieto on valtaa, sanotaan. Länsimaissa pyritään vallankäytön avoimuuteen - ja onhan tuota liikehdintää jo arabimaissakin. Yhteiskunnan avoimuus tarkoittaa päätöksenteon julkisuutta.

Avoin data tietotekniikan keinoin tuottaa huikeita visualisointeja.

Päivä veronmaksajana kuvaa bruttopalkkasi jakautumista eri maksuihin työpäivän osuutena. Kokeile vaikka!

Verokuitti taas kuvaa palkkasi perusteella, minkä osuuden sinä rahoitat valtion menoista. Valtion budjettikirja on pitkä kuin nälkävuosi ja kirjoitettu lähinnä hepreaksi. Verokuitti esittelee merkittävimmät menoerät.

Verotuksen julkiset tiedot

Yksi pohjoismainen avoimuuden symboli ovat verotuksen julkiset tiedot. Pian media saa taas omansa. Verkkojulkaisut alkavat laulaa ensimmäisinä, painokoneet ensi yönä syvällisempiä analyysejä.

Vero.fi kertoo, miten
Miten tuloverotustiedot julkistetaan
Mitä tietoja nyt julkistetaan

Juorukalentereiksi niitä ennen sanottiin, ja ovathan tulovertailut omiaan herättämään kateutta, tuota suomalaiskansallista kiroustamme. Mutta näyttävät myös sen, miten poliittisesti päätetyt verotuksen perusteet eri kukkaroissa näkyvät. Sitä on avoimuus.

Osaoptimointi tekee asiakkaan tiestä ohdakkeisen

Julkishallinnon organisaatioista asiakaslähtöisimmätkin ovat vielä matkalla. Asiakkuusajattelua ei ole viety organisaation yhteiseen asiakkuuteen asti. On jaettu asiakkaat kahtia, ja organisoiduttu niiden ympäille.

Ratkaisematta on, kuka pitää huolta kokonaisuudesta. Jos osaston 1 asiakkailla ei näennäisesti ole mitään tekemistä osaston 2 asiakkaiden kanssa, edessä on varsinainen osaoptimoinnin kukkamaa. Rinnakkain elää pahimmillaan kaksi tai useampia organisaatioita omine tavoitteineen. Käytännössä "arvokkaampien asiakkaiden osasto" sanelee toisille, mitä tehdään ja milloin.

Oletko nähnyt osakeyhtiötä pankkiautomaatilla?

Sähköinen asiointi ja sen rakentamisessa eteen tulleet ongelmat paljastavat, miten keinotekoinen tuo jako on. Ihmiset niitä yritystenkin asioita hoitavat - vai olettekos nähneet osakeyhtiötä pankkiautomaatilla?

Sama haastava ajattelusavotta on edessä SADe-ohjelmassa. Siihen kirjattiin erikseen kaksi asiakaskuntaa: kansalaiset ja yritykset. Osakeyhtiöhän ei hammaslääkärillä käy tahi toiminimi varaa lapselleen päivähoitopaikkaa. Hyvä. Siis molemmille on, luonnollisesti, rakennettava oma asiointitili.

Yrityksen perustamisessa alkavat portaalit kolista

Näin elo sujuisi SADe-tavoitetilan toteuduttua: Ella Tavallinen on juuri kunnan asiointitilillään tekemässä päivähoitohakemusta kolmivuotiaalleen, kun hänen puolisonsa Matti soittaa: "Jobinpostia, tuotekehitys loppuu Suomesta, multa meni työpaikka".

Myös Matilla on asiointititili, ja Suomi.fissä hän kirjaa työttömyystukihakemuksensa. Kun Matti sitten päättää perustaa yrityksen, hän "lentää ulos" kansalaispuolelta. Yritysten asiointi kun löytyy Yritys-Suomesta, olkaa hyvä.

Kuka tekee sen kolmannen portaalin, jossa Matti vihdoin saa eteensä sekä yksityisasiansa että yritysasiansa? Vai pääsevätkö siilot yhteisymmärrykseen yhdistämisen tarpeista?

Aiemmin blogattua: Miten asiointisiilot yhdistetään?

Huom. Tavallisen perheen tarina sähköisestä asioinnista ei ole SADe-linjaus, vaan suunnittelussa mukana olleen kuvitelma asiakastilanteista.

Muutoksesta saa vain päänsärkyä

© Paul Jantz | Dreamstime.com

Päänsärystä alkoi postaukseni pari vuotta sitten. Päätä särkee vielä tänäänkin. Muutos kun ei synny itsestään.

Kun kehitys jatkaa matkaansa, joko asiakkaan päättämänä tai pakon sanelemana, miten nivotaan olemassa olevat palvelut uuteen polkuun? Jatkavatko ne ennallaan, vai onko luotava uutta?

Voi olla että on vuodatettava kyynel jos toinenkin, että saadaan palaset sopimaan. Toissa syksynä kirjoitin tuskaani:

talon sisäiset siilot ovat tasaveroisina kehittämispöydän ääressä eikä kenelläkään ole päätehtävänään asiakkaan edusta huolehtiminen

Miksi siilot eivät katoa, vaihtavat vain nimeään? Mikä ihmeen kitka jumittaa muutoksen silloinkin, kun kaikilla on jo (ainakin puheissa) sama suunta?

Onko niin, että kun organisaatiossa keksitään Palvelu1 tai Tuote2, joka ratkaisee asiakkaan ongelman, sille suodaan ikiaikainen oikeus olla olemassa? Syntyi vakio, jota ei enää koskaan kyseenalaisteta?

Ellei asiakkaan elämäntilanteita ja toimintaympäristöä tarkastella alati kriittisesti, muutoskitka on suurempi kuin onnistumisen suoma hyvinvointi. Mukavuudenhalu ja/tai vallanhimo voittaa?

Matriisiin(kaan) sujahtava organisaatio ei noin vain vapaudu niistä rakenteista, jotka sille on aikain saatossa syntynyt. Valta on bunkkeroitunut tukevasti, eikä ulos tule, ainakaan ilman eri komentoa. Viisas organisaatio sentään raivaa tieltään, siis asiakkaansa tieltä, osaoptimoinnin tuoman roinan.

Taidamme taas päätyä johtamisen peruskysymyksiin. Yhteinen, uusi visio on jaettava. Se on vietävä jokaisen toteuttajan tasolle, jotta jokainen tekee osansa niin, että organisaation tavoite toteutuu.

Leikitäänpäs. Tavoite on kiivetä Mount Everestille, mutta siten että syntyy neljä eri reittiä. Jaetaan väki neljään. Annetaan joukkueille kartta. Sovitaan, kuka miltäkin puolelta huipulle kipuaa. Vielä ennen lähtöä asetetaan - action-leffojen tapaan - kellot samaan aikaan.

Aiemmin blogattua: Hyvä johtajuus muutoksen tukena

Kuolleita lehtiä kehittämisen tiellä

Aamun alkajaisiksi jättäydyin tietyön vuoksi patikoimaan kiertoreittiä työmaalle. Matkalla löytyi monta ihmeteltävää, jotka kamera sai tallentaa.

Kasa tuulen keräämiä kuolleita lehtiä pysäytti.

Miten toimintatapoja uudistetaan? Mistä pitää luopua että voi syntyä jotain todella uutta? Mikä on se ajuri, jonka avulla yksilö uskaltaa irrottaa otteensa entisestä? Mistä voima tarttua uuteen, kenties vielä huojuvaan haikuun jostain merkittävästä?

Kuinka paljon organisaatiossa pitää ravistaa pois menneen toimintatapoja, jotta voi saada aikaan sen kuuluisan kvanttihypyn? Kvanttihypyllä tarkoitan sitä suurta muutosta kehitysajattelussa, joka muutti mm. entistä nopeammista hevosista haaveilevan liiketoiminnan autoteollisuudeksi.

Voiko se syntyä avoimen jakamisen kautta?