Luovuus ja tuottavuus

Eläköitymisen pyörteissä rimpuilevat oganisaatiot joutuvat selviämään tehtävistään entistä vähemmällä väellä. Tuottavuusruuvissa perinteinen, ideat vastakkain asetteleva ajattelumme joutuu häpeään, kertoi tohtori Edward De Bono.

On haettava uusia ulottuvuuksia luomalla arvoa, hän muistutti, monen muun tapaan.

Hohtavan valkoisen tuomiokirkon kaartuessa esityslavan ylle viikon kiireet ja/tai suutari-pysyköön-lestissään -ajattelu iski kimppuuni kaiken luovan väen keskellä: "Onkos tämä nyt sopiva paikka virkamiehelle?"

Mitä osaisin sanoa, jos joku työpaikalle palattuani kysyisi: "No niin, miten otat heti käyttöön tänään oppimasi?" Kiivas kvartaaliajattelu kai arvottaisi vastaukseni "En ehkä vielä tänään mitenkään.." täysin nollaksi. "Turha reissu, vastedes et osallistu", kiristäisi tuottavuutta jahtaava pomo oitis, vai mitä?

Nojauduin silti luovuuden teemaan, jolle tuottavuus ja kiire luovat mahdottoman viitekehyksen.

De Bono, tuo punaisiin sukkiin sonnustautunut konkari-luennoitsija, kuvitti ja rytmitti kertomaansa perinteisillä kalvotusseilla. Rauhallisen tarinan ohessa kuvat ja sanat seurasivat toisiaan ja niistä muodostuvat uudet kuviot halkoivat kuulijan tajuntaa.

Perinteinen länsimainen ajattelu pohjautuu vastakkainasetteluun, ja ongelmanratkaisut päätyvät kerta toisensa jälkeen pattitilanteeseen, kun vastakkain ajetaan argumentit A ja B. Tuttua päivittäisistä palavereistamme, eikö!

Tunnissa tuo taloustieteen Nobel-ehdokas vuodelta 2005 kuvasi kymmenittäin tilanteita, joissa vastakkainasettelun kahlitseman ajattelun heittäminen romukoppaan vapauttaa näkemään ennen huomaamattomat vaihtoehdot. Hurjin esimerkki lienee eräältä kännykkä-jätiltä, jossa monen miljoonan "vastakkainmietintä" saatiin maaliin yhdessä iltapäivässä - kiitos "sivuttaisajattelun" (lateral thinking).

Me tuottavuusohjelman parissa askartelevat kokoustajat tekisimme hyvin rikastamalla ajatteluamme. Kokoustekniikat ja tietotyöläisen työvälineet ovat teknisiä toimenpiteitä, jotka pitäisi ehdottomasti saada käyttöön. Mutta lisäksi meille pitäisi opettaa vastakkainajattelun sijaan luovaa ajattelua, vaikkapa kuuden hatun tapaan.

Trenditutkija Herman Konings kertoi, että ihmisiä jotka eivät käytä kännykkää, on enää 7 %. Vuonna 2000 peräti 60 % ihmisistä vannoi, ettei heillä ole mitään syytä alkaa kännyköijiksi. Muutenkin uudet jutut, kuten "rikastettu todellisuus" (augmented reality) oli esillä monissa uskomattomissa sovelluksissa. Miten tulevaisuuden verottaja limittyisi nettikansalaisen arkeen?

Aamupäivän päätti Nokian multimediakehityksestä vastaava johtaja Mark Selby. Vannoutuneena radion kannattajana hän yhdisti mainostajat ja kuuntelijat, nuo uudet sisällön tuottajat yhteisen intohimon ääreen.

Radiohan on varsinainen sosiaalisen median äiti! Ilman kuvaa jokainen luo näet oman todellisuutensa.

Brändikäs kohtaa raportointikoodiston

Eilen kartoitimme Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun tutkijoiden kanssa raportointikoodiston menestystekijöitä. Asialle on oltava "sosiaalinen tilaus", oleellista on konteksti ja aika jossa muutosta yritetään.

Verkostossa tarvitaan visio, intohimo ja osaamista. Osallistujajoukon laajentaminen vaatii muutosagenttien tunnistamista, väsymätöntä vaikuttamista sekä erinomaista ja yhdenmukaista kommunikaatiota.

Kymmenkunta vuotta sitten yritettiin jo luoda yksi yhteinen tilikartta. Nyt ei tehty vallankumousta juurilla vaan rakennettiin olemassaolevan päälle. Raportointikoodisto on kuin "muutosagentti", kuin puuttuva linkki, joka mahdollistaa pääsyn vahvasti vallitsevasta nykytilasta kaikkien kaipaamaan sujuvampaan tavoitetilaan.

Tänä aamuna pääsin vihdoin Brändikkään ääreen. Lukemani yhdisti yllättävissä kohdin brändin ja koodiston menestystekijöitä.

Lisa Sounio kertoo markkinointiosastojen ja brändinvartioinnin haasteesta Iittalassa:

Iittala joutui pohtimaan tunnetuimman muotoiluesineensä ja oman mielikuvituksensa rajoja, kun automerkki Saab ja maidontuottaja Valio halusivat käyttää Aalto-vaasin kurvikasta, tunnistettavaa muotoa markkinoinnissaan. - Brändikäs, s.30

Samaan pohdintaan joutui joka organisaatio, jota Bo Harald ja Vuokko Mäkinen kutsuivat taloushallinnon uudistustalkoisiin.

Miksi minä osallistuisin? Miten me siitä hyödymme? Ei liene ollut kerta eikä kaksikaan, kun ensi reaktio oli täsmälleen Iittalan tapainen: "Ensin idea kiellettiin, koska markkinointiosasto ei nähnyt mitään yhteyttä tuotteiden välillä."

Toisin oli Wärtsilässä. Talousjohtaja Merja Fischer yhdisteli kehitteillä olevan kuvan pisteet ja sai käsiinsä huikean vision. Koodistolla koko Suomi voi heittää romukoppaan kirjanpitäjän toimenkuvan laskujen prikkaajana. Nyt brändätään uutta suomalaista taloushallinnon osaamista.

Aamun Hesarissa (HS 6.11.2010, E1) Alf Rehn suomii yhden sortin suomalaista suuruudenhulluutta. Hän särkee tiedostamattoman haaveemme julistamalla: Uutta Nokiaa ei tule. Kääntäkää katseenne pieniin!

Uusi Nokia voi olla 20 uutta lappsetia ja tuhansia rovioita.

Aatokseni painuu kuin syksyn ruskaama lehti. Se on kivinen tie, sillä aina tulee toinen suomalainen ja polkee toisen jalkoihinsa. Muistat ehkä kipakan kiukutteluni "Innovaatio, brändi ja kateellinen kansanluonne".

Yhä uudelleen kysyn: Mikä meitä vaivaa???

Olen törmännyt juuri Lisan kohdalla kitkeriin kommentteihin, tyyliin: "Lopeta jo tuo brändilätinä". Sekö ärsyttää ujoa suomalaista, että Lisa uskaltaa nostaa päänsä rivistä ja erottua, hän kun ei häpeä ja piilottele osaamistaan?

Siksikö Alf on huomattu maailmalla, että tämä liiketaloustieteen professori on yleisönsä edessä kuin näyttelijä teatraalisine eleineen tai huomion vangitsevine kuiskauksineen? - Tai ajatellessaan "farliga idéer"?

Epäsuomalainen laumasta erottautuminen on brändin tehtävä!

Verottaja tarttui raportointikoodistoon. Iittalassa uskallettiin brändiyhteistyöhön: "Iittalaa suurempi, laadukas brändi toisi tunnettuutta ja näkyvyyttä uusissa kohderyhmissä ja yllättävissä yhteyksissä!" Lappset tuotekehittää ja menestyy ulkomailla, Angry Birds tähtää viihdebrändiksi Mikki Hiiren rinnalle.

Pidetään peukkua! Sillä vain vientitulot ja ulkomaiset investoinnit kasvattavat aidosti kansantalouttamme. On kyse yhteisestä edusta - meidän pitää siis puhaltaa samaan hiileen, ei kadehtia ja kampittaa toisiamme.

Ps. Alf kyseli Hesarissa nuorten naisyrittäjien perään. Unohditko Paola Suhosen? IVANAhelsinkihän valloitti jo Pariisin muotiviikot..

Varastosta asiakaspalveluun

Se on siellä (työtilassa / X-levyllä / arkistossa / intrassa). Hae sieltä! Kuinka monta kertaa etsit jotain ja saat moisen vastauksen?

Eikö vastaaja itse tiedä, joten on turvallisempaa ohjata kysyjä koko varastoon, tietäähän nyt edes sen että vastaus on jossain siellä?

Jonkusen kerran sitä kai asiakkaana alistuukin osaansa, lähtee penkomaan, kun säälii toista tai ei ymmärrä että on lupa vaatia palvelua. Mutta sitten nousee kapina. Onhan se nyt markkinat, että minä tulen sinun kauppaasi, ja sinä et tarjoa minulle sitä mitä tarvitsen?!

Palvelua on suora vastaus täsmälliseen kysymykseeni.

Palvelunrakentajien pitää tehdä tuo varastossa asiointi asiakkaansa puolesta. Heidän on nähtävä vaiva ensin kartoittaa asiakkaidensa tarpeet, sitten tunnistaa oman varastonsa sisältö (ja kenties siivota se ennen käyttöä). Sillä vain he tuntevat hyllyjensä sisällöt, he kyllä tietävät keskivertotilauksen täsmällisen sisällön. He osaavat siten hakea sopivat osaset eri hyllyistä ja koota palaset käytettäväksi palvelupaketiksi.

Verkkopalvelujen rakentamisessa tuo on ainainen tavoitetila, päästä hyödyntämään jo olemassa olevaa. Valtiotason arkkitehtuurityössä tuo ajattelu on kirkastunut entisestään. Kartoitetaan yhteisesti käytettävät tiedot ja missä varastohyllyissä sijaitsevatkaan. Mahdollistetaan rajapinnat tietosuojaa unohtamatta.

Kuvitellaanpas hetki.

Tavoitetilassa kuntien sosiaalitoimen trukki saapuisi tietotavaratalomme lastauslavalle tilauksensa kanssa: 100 kpl toimeentulohakemusten ansiotulotarkistuksia, kiitos. Me toimitamme pyydetyn tiedon oikeasta hyllystä, henkilötunnusten nojalla. Samallahan kertyisi tilastointikin toimeentulotuen hakijoista, vaikka näin: 58 miestä ja 42 naista, ikähaarukka 16-78, hakijat 90 kunnasta, ansiotuloja 38 %:lla, etuustuloa 64 %:lla.. mitä tietoa yhteiskunta tarvitseekaan.

Samaan aikaan itse toimeentulotuen hakija istuisi kotonaan tai korkeintaan kunnan asiakaspalvelussa. Hänen ei olisi enää tarvinnut lähteä verotoimistoon, kenties sadankin kilometrin päähän, jonottamaan moista automaattitulostetta, tuotavaksi takaisin kunnanvirastoon..

Sama varastoanalogia toimii missä tahansa verkkopalvelussa.

Kaikki alkaa oven avauksella. Syötät sisään Y-tunnuksesi. Astut sisään omaan eteiseesi: tuossa ovat kenkäsi ja takkisi, hattusi ja käsineesi - siis tilaan on toimitettu Y-tunnukseesi perustuvat tietosi: nimi, osoite, puhelinnumero, toivottavasti pian verkkolaskuosoite jne.

Jatketaan yhteisten tietotarpeitten kartoittamista!

Yhteentoimivuuden rajoilla

Avoin tietoyhteiskunta-ajattelu saa muotoa valtion tietohallinnon ohjauksessa. Hallinnon käytävillä puhutaan yhteentoimivuuslaista, käytännössä työ tarkoittaa kuvauksia ja määrityksiä esimerkiksi sanastoista, ontologioista, luokituksista, koodistoista ja tiedon rakenteisesta esittämisestä.

Työn avulla voidaan hyödyntää jo kertaalleen kerättyä tietoa, virtaviivaistaa prosesseja taustalla ja mahdollistaa rutiinien automatisointia. Puhutaan avoimista rajapinnoista, yhteisistä tietovarannoista, jopa avoimesta lähdekoodista.

Se tarkoittaa siilojen avaamista!

Tekijän ja määrittelijän kannalta ensi askel näyttäisi olevan yhteisistä käsitteistä sopiminen. Katsotaan vaikkapa sanaa liikevaihto. Tilastokeskus käyttää sanasta määritelmää 1, Verottaja 2, Rahoittaja 3 jne. Kukin on määritellyt sisällön omista tarpeistaan lähtöisin. Lopputuloksena yhdellä yrityksellä on ainakin kolme erilaista liikevaihtoa, joita ei sellaisenaan voi lainkaan vertailla.

Miten voisivat tietojärjestelmät vaihtaa tietoa keskenään, jos sisällöt eivät sovi yhteen keskenään?

Raportointikoodisto-työssä nuo eroavaisuudet kammattiin pois ja mentiin käsitteiden juurelle. Käsitteet otettiin sellaisena kuin ne ovat perustilassaan. Sen "päälle" sitten rakennettiin kullekin tiedon käyttäjälle oikea sisältö. Se on vähän kuin yhtälön tekoa: perusyksikkö on X, silloin Tilastokeskuksen X(T) = X+z+a/2, Verottajan vaikkapa X(V) = X - aX + bY jne. Näin perusasiat pidetään yksinkertaisina, ja muuntelut tehdään toisaalla.

Mainio esimerkki standardien voimasta on SEPA, yhteiseurooppalainen maksualue. Se toteutui, vaikkeivät skeptikot taatusti jaksaneet siihen(kään) uskoa. Eivät uskoneet, kun katsoivat mahdottomuuksiin. Eurooppa, tuo laaja heterogeeninen kansallisvaltioiden alue, erilaisten pankkien ja maksamiskäytäntöjen temmellyskenttä - ei onnistu.

Mutta tahtovimmat istuivat alas ja alkoivat katsella maksamista prosessina.

Varmaan hekin nimesivät pienimmät yhteiset tekijät, ja laajensivat siitä kohti yhteisesti hyväksyttäviä toiminnallisia parannuksia. Tuloksena on standardi, ISO20022. Sen avulla raha ja tieto saadaan kulkemaan, vaikka pankkien lukumäärä ja maksujen välitystavat ovat kuinka erilaisia tahansa. ISO on yhteinen kieli, kuin salasanat avaava koodilista, johon asiat puetaan, että pystymme ymmärtämään toisiamme.

Lopputuloksena kevään Esitäytetty veroilmoitus (k.10a) näytti jo tilinumerosi IBAN-muodossa. Standardissa pankit erotellaan toisistaan BIC-koodin avulla.

Standardointi- tai käsitteistötyö on hidasta perusteellisuutensa vuoksi. Ensi kerran törmäsin BICiin syksyllä 2000. Olimme kiinnittämässä oman harmonisointituotteemme, Y-tunnuksen kansainvälisiä nimityksiä. - Silloin pankkiala tiedotti, että BIC on varattu heille. Me päädyimme sitten lyhenteeseen Business ID.

Seuraava SADe-askel on kulkea yhteiskuntaa ristiin rastiin asiakkaan saappaissa ja kirjata ylös yhteisiä tietotiivistymiä. Niiden äärelle kokoontuvat yhteistyökumppanit ja sopivat yhteisistä käsitteistä. Tuloksena todellista tietoyhteiskuntaa, huomaamatonta ja oikeasti kansalaista palvelevaa.

Huom!
Tämä kirjoitus on vähän kuin Havukka-ahon ajattelijalta. Tunnen SEPAa tai standardisointia periaatetasolla ja vain vähän. Näitä tekstejä et siten voi ottaa koko totuutena, mutta kuvaavatpahan jollain tavoin arjen yhtenäistämistyötä eri aloilla.