Asiakkaat hylkäävät veronkiertäjän!

Viikon toivoa herättävät uutiset tulevat Helsingin yliopistosta. Henkilöstö haluaa vaihtaa työterveyshuollon, joka toimii vastoin yliopiston arvoja.

Helsingin yliopiston uudessa strategiassa esillä ovat oikeudenmukaisuus, kestävä kehitys ja yhteiskuntavastuu.

Kirjeessä rehtorille sanotaan Hesarin mukaan napakasti: "Helsingin yliopiston yhteistyökumppanin Mehiläisen toiminta on räikeässä ristiriidassa näiden periaatteiden kanssa erityisesti yhteiskuntavastuun osalta."

Uusi Suomi uutisoi, että henkilöstön mukaan on eettisesti ongelmallista, että yliopisto tilaa työterveyshuollon yritykseltä, joka ”on keventänyt verotustaan tai suorastaan poistanut sen”.

Syksyn muutkin verokikkailu-uutiset kirvoittivat kadonneen moraalin etsintään. Haluan uskoa, että

Moraaliton pyrkyri ei voi pitkään pysyä asiakkaidensa suosiossa.

Synkkinä hetkinä olen epäillyt, josko kukaan enää välittää..
Yliopiston henkilöstö välittää!

"Yliopistolla on nyt sosiaalinen tilaus ottaa kantaa siihen, sopiiko veroja kiertävä yritys yhteistyökumppaniksi".

Yhteiskuntavastuu on syytä ottaa vakavasti. Asiakkaat äänestävät jaloillaan.

Olipa kerran tietosuoja

Kauas virastot karkaavat. Osa virastoista on nyt hajasijoitettu pitkin poikin Suomenniemeä. Suurempi este asioiden hoitamiselle näkyy syntyvän palvelunumeroista, jotka on keskitetty. Ne on viety kauas asiakkaiden elämästä.

Niin kauan kuin asiakkaat jaksavat itse hoitaa omat asiansa, ongelmaa ei ole. Mutta kun voimat hiipuvat tai muisti pätkii, ei auta lähiomaisen yrittää auttaa. Säännöt estävät.

Esimerkkini syntyi pankkiasioinnin turvavaatimuksista. Tunnusluku on postissa, posti kateissa. Postin kulkua selvitellessäni törmäsin kahteen järkähtämättömään muuriin: 1) Emme saa antaa palvelupisteiden numeroita asiakkaille. 2) Emme saa kertoa puhelimitse mitään toisen asiakkaan postinjakelusta.

Ainoa konsti on asianosaisen soittaa itse. Hänet itsensä voidaan yhdistää paikalliseen jakeluun. Hänelle voidaan kertoa sinne jääneestä postista. Kysyin, voiko tiedon kadoksiin jääneestä postista saada niin, että omainen kertoo kuka on ja pyytää puhelimeen henkilön joka osaa asioida. Ei, kuului vuorenvarma vastaus. Meillä on tiukat säännöt.

Seuraavaksi tarjosin valtakirjamenettelyä. Jospa asiakas allekirjoittaa valtakirjan, jossa valtuuttaa toisen toimimaan puolestaan (tässäkin asiassa). Kerroin, että verotuksen tiedot saa valtakirjalla, samoin pankkiasiat pääsee hoitamaan valtakirjalla. Miten on, posti? - Ei, meillä on tiukat säännöt. Puhelimitse voi asioida vain asiakas itse.

Tarina ei tosin pääty tähän. "Sinähän voit tehdä muuttoilmoituksen hänen puolestaan. Silloin hänen postinsa käännetään sinun osoitteeseesi". - Lomakkeita saa postista.

Palvelumuotoilun voitto: et tarvitse palvelua lainkaan?

World Design Capital -vuosi alkoi iPhonistin kannalta tyhjällä lupauksella. Päivästä toiseen App-sivu lupasi vain "Ihan pian". Sitten arki jo veikin mennessään. WDC2012-mainos nostatti enää harmia. Lopulta turruin kokonaan.

Kauhutarina palvelunkehittäjälle, eikö? Kerran menetetty asiakas on kaikkein kallein takaisin voitettava.

Perjantaina koin App-pelastuksen. Sain TEMissä käteeni 2012 Design-lehden, jonka sivulla App muistutti taas itsestään. Lähes toivoni menettäneenä päätin kokeilla vielä kerran. Fantastista! En olisi ikinä uskonut, mitä kaikkea taskuun saa mahtumaan. Näin se pitää ollakin, hyrisee tyytyväinen käyttäjä. (Hae siis omasi! Suosittelen.)

Samanlaisen tyytyväisen hyrinän kohtaa Verohallinnon edustaja mennessään mihin tahansa julkiseen tilaisuuteen, jossa aiheena on tietoyhteiskunta, tekniikka tai palvelu.

Kuka enää edes muistaa, mikä painajainen oli tammikuun lopun kansalaisvelvollisuus kun nyt ilmoitus tulee täysin valmiina postilaatikkoon asti?

kiteytti viestintäyrittäjä-ystäväni, jolla on armoton silmä arvioida yhteiskunnan menoa. (Yrittäjäsegmentissä olemme vielä palvelupolun ankeahkossa alkupäässä. Siksi arvostan suuresti hänen kommenttiaan.)

Yksi suomalaisen yhteiskunnan avainkysymyksistä on julkisten palvelujen toimivuus. Siihen nähden on hämmästyttävää, kuinka vähän muotoilua on käytetty niiden kehittämiseen.

arvioi kolumnissaan WDC-hankejohtaja Pekka Timonen.

WDC2012 ei ole 12 kuukauden pituinen taidetapahtuma vaan laaja yhteiskunnallinen hanke, jonka vaikutusten on tarkoitus heijastua pitkälle tulevaisuuteen. Verottaja oli hakemusvaiheessa tukena mm. esitäytetyllä veroilmoituksella.

Nyt on verottajan vuoro myös oppia. Haemme lisää onnistumisia mm. palvelumuotoilun ja osallistamisen keinoin.

Maalais(kaupunkilais)järki eli arjen design on se juttu, jonka avulla eläköityvä ja palveloituva länsimaa voi selviytyä kuristuvan talouden vaatimuksista. Tekemällä fiksusti ja kerralla kuntoon, yhteisvoimin, koko viranomaiskentän laajuudella.

Kanta-asiakkaalle kuittiohjelma!

Olen bookaholic. Lukion jakson vaihtuminen kartuttaa joka kerta myös minun kirjahyllyäni. Seuraavana päivänä haettiin apteekista rohtoa korvatulehdukseen: "Eikös mulla ollut viimeksikin tätä?" En muista. Enkä tiedä, mistä tuon tiedon saisi, saisiko edes..

Illalla verkkopankissa availin laskujen liitteitä ja luin erittelyjä maksuistani. Verkkopankki tekee jo osan tuosta työstä. Vaan avaapa Visa-laskusi, niin maksurivien sisältöä et esille saa. Miksi?

Amazon vastaa kysymykseen: "Montako kirjaa vuodessa tai viimeksi?" Sulavan Petri Raitio blogasi ratkaisuun kirjanpitovelvollisen kuittituskan ka.. enpäs kerrokaan, lue itse!

Lähes joka puoti lähettää asiakkaansa matkaan yhtä kanta-asiakaskorttia rikkaampana. Eikö olisi oikeus ja kohtuus, jos vastapalvelukseksi saisi verkkopalvelun, joka näyttää mitä tuli ostettua? Eikö kuitin sisältö voisi tulostua verkkolaskun erittelyn tapaan maksun lisätiedoksi?

Brittialoite Mydata esittelee ajatusta (kiitos @jessesoininen)

Minä voisin vaikka maksaa siitä tiedosta, että pankkini Oma talous -palvelu rikastuisi tällä tiedolla. Arvaan, että rakas puolisoni tutkisi musikaalisen tekniikan ostoksiaan. Minä hypistelisin kirjalistojani..

Vaalit ja somella SADetta?

Mäntyniemi sai uuden isännän. Ratkaisua kaksintaistoon haettiin vimmatusti sosiaalisesta mediasta. Vaaliuurnilla valtaansa kuitenkin käytti alle 70 % äänioikeutetuista.

@hponka tiivisti Twitterissä pöhinän ja lopputuloksen eron:

#vaalit2012 Tänään muuten murtui monen ihmisen harha, jonka some oli heille synnyttänyt. Joskus netti vääristää kuvaa todellisuudesta.

Isä ja tytär Kuustoselta kysyttiin, olivatko nämä sukupolvivaalit. Minä sanoisin, että kyllä, ainakin somen käytön näkökulmasta.

Demokratia tuli uusien äänestäjien luo, kun ehdokkaat "pyysivät mukaan" Twitteriin ja Facebookiin. Jos peukuttaminen luetaan poliittiseksi keskusteluksi, myös yksi SADe-ohjelman tavoitteista on roihahtanut hyvään liekkiin.

Some suorastaan pakottaa kuulemaan kansan ääntä. Ellet kuuntele, menetät äänestäjäsi. Tai asiakkaasi, kuten DealDash-yrittäjä William Wolfram otsikoi: "Love thy customer - or someone else will". Tärkeää olisi saada nyt syntynyt osallistuminen ja keskustelu jatkumaan.

Haaste viranomaiselle virkamieskunnalle syntyy siitä muutoksesta, että some on henkilökohtainen. Some on suhde! Suhteessa toinen osapuoli ei voi jäädä etäiseksi.

Vanha valta perustuu hierarkiaan. Valtaa ylläpidetään nimenomaan etäisyyden, tiedon säännöstelyn avulla. Uudessa vallanjaossa kuka tahansa pääsee somessa lähelle idoliaan, esittelemään ajatuksensa päättäjille - jopa presidenttiehdokkaalle. Myös media on kuulolla somekanavilla.

Siksikö vanha valta pelkää somea? Siksikö Obama ja Haavisto lupaavat someksi muutosta?

Osa haaveissaan nyt pettyneistä äänestäjistä purnasi somekanavilla jo muuttoa Ahvenanmaalle, pelkäsi "Salen" vievän työttömien loputkin tuet ja kauhisteli edessä olevia suvaitsemattomuuden vuosia.

Kuusivuotiskautensa 1.3. alkava valtiomies @niinisto kiitti viisaasti myös niitä, jotka ajattelevat toisin: "On hyvä, että meitä on erilaisia ajattelijoita".

Some tuo heidät luo. Kuuleehan Mäntyniemi?
(Kuulevathan Eduskunta ja Kesäranta ja kaupungintalot ja virastot..?)