lauantai 5. toukokuuta 2012

Ei tartte olla veronkerjuulla

On lottovoitto syntyä Suomeen (ja pysyä Suomessa). Ei tarvitse raapia pankkitilien perukoita pystyäkseen maksamaan veronsa, ei liioin etsiä sopivaa maksunvälitystapaa. Edes ilmoitettavaa ei ole enää paljon.

Serkkuni täytti eilen oman velvollisuutensa Isossa-Britanniassa. Kaikki kuusi työsuhdetta oli kaivettava esille arkistoista ja ilmoitettava erikseen verottajalle. Edellisen vuoden tietoja ei ollut. Sen sijaan muutamalla kysymyksellä rajattiin jo etukäteen osa asioista ulos.

Suomalaisten veronmaksumoraali on esimerkillinen. Suomi24:n neuvontapalstaltamme löytyy viime vuodelta ihailtava esimerkki. Viimeisimpänä todisteena Riikka Venäläinen pyysi Hesarin kolumnissaan Apua arjen pahiksille.

Veronker(j)uusta parempaan palveluun

Italiassa verottaja yrittää vielä vaikuttaa asenteisiin: jos et maksa veroja, olet loinen (Parassita della Società). Georgiassa verohallinto aloitti miettimällä mistä löytää veronmaksajien osoitteet, kuinka saisi kansalaiset edes asiakasrekisteriin. Jenkeissä puolestaan säädettiin FATCA, laki jolla rahoituslaitosten on globaalisti annettava tiedot heidän kansalaistensa puolesta - ellei muu auta.

Meillä verottaja saa (= ehtii ja voi) keskittyä parantamaan palvelua. Perustehtävämme on veronkeruu, ja kansalaisen näkökulmasta se hoituu vallan automaattisesti vuosi-ilmoitusten ja verokortin yhdistelmänä. Tavoitteena on tehostaa tiedonkeruuta edelleen niin, että sen aiheuttama vaiva vähenisi edelleen.

Kehitystyössä yritämme ravistella suomut silmiltä, jotta löytäisimme ne vaivattomimmat vaihtoehdot hoitaa loputkin velvoitteet. Aamun esimerkki omasta veroilmoituksestani vahvistaa yhtä ajatuskulkua. Verotus on osa talouden prosesseja.

Vietäiskö verolasku verkkopankkiin?

Veroilmoituksen lopputulos on kuin lasku. Siinä on lähes aina joko vähän maksettavaa tai hyvitystä. Veroilmoituksen erittely on yhteenveto verolaskun perusteista. Asiakkaana minä saan täydentää laskelmaa vähennyksillä, joilla laskua sitten oikaistaan.

Lasku saisi puolestani mennä suoraan verkkopankkiini, ja siellä voisin sen klikata auki (ei enää paperilaskuja, kiitos!). Siellä nimittäin ovat jo verotukseni keskeisimmät liitteet: lainojen korkotodistukset sekä arvopaperitapahtumieni yhteenvedot; osingot ja myynnit.

Voisiko verkkopankin kautta korjata veroilmoituksen laskua? Ainakin linkistä pääsisi jo nyt Veroilmoitus verkossa -palveluun, samalla tunnistamisella.

Ja vielä asiakkaan polku aukottomaksi!

Riikka Venäläinen kertoi kuinka käy, kun asiakkaan matka (customer journey) jää vajaaksi. Hyvä palvelupolku tarjoaa käyttäjälle kaiken tarvittavan, mutta vain sen mikä on tarpeen juuri hänelle. Jos ei verottaja osaa rakentaa polkua, jossa oikeat asiat ovat ulottuvilla, niin kuka sitten! Ehjällä polulla ei kukaan sorru vahingossa arjen pahikseksi.

Ps. Kotitalousvähennystä koskevan palvelupolun rakentaminen on tietojeni mukaan jo käynnistetty. Kiitos siis silmät avaavasta kirjoituksesta!

1 kommentti: