Hallinto ekosysteemien maailmassa

Tammikuun Törmäämössä oli puhe hallinnon roolista ekosysteemeissä. Yksi huolenaihe on ollut eri keskustelujen äänenpainoja kuunneltuani, ettei julkishallinto vain ulkoistaisi itseään, jäisi ulkopuolelle pelkäksi passiiviseksi tarkkailijaksi.

Vain mieltämällä itsensä aktiiviseksi toimijaksi ja asian yhteiseksi - onhan kyse yhteiskunnasta! -  julkishallinto voi nähdä oman roolinsa oikein tässä nollasummapelissä. Jos ei ole mitään liossa, on aivan sama kuinka pelissä käy.

Julkishallinto on paljon vartijana..

Yhteiskunnan toimivuuden kannalta julkishallinnolla on paljon pelissä (at stake, olemme siis stakeholders! Joskus asioiden syvin olemus aukeaa englanniksi paremmin): se kerää yhteiskunnan rahoituksen ja huolehtii tulonsiirroista. Hallinnon virkamiehet ovat asiantuntijoina mukana uudistusten suunnittelussa ja lainsäädännön ja menettelyjen valmistelussa - palvelutuotannossa, toisin sanoen. Siksi myös meidän on pelattava samaan maaliin.

Tästä on helppo liukua vaikuttavuusinvestoimisen maailmaan. Jos julkinen rahoitus nähdään kuluerän sijaan investointina, asiat loksahtelevat paikoilleen luontevammin. Investointien takaisinmaksun aikajänne on julkishallinnolla kvartaalikapitalismia pidempi, ollaan pitkän tähtäimen suunnittelussa, kestävän kehityksen maisemissa. Jos huolehdimme lasten ja nuorten terveydestä ja hyvinvoinnista nyt ennakoivasti, säästöt koituvat yhteiskunnan hyväksi pitkällä tähtäimellä, kun kukaan ei (tai ainakin nykyistä harvempi) jää syrjään.

..markkinan luojana

Mikä sitten on julkishallinnon rooli mahdollistajana hyvinvoinnin rakentamisessa? Mariana Mazzucato muistuttaa kirjassaan Entrepreneurial State lukuisista tämän päivän kaupallisista tuotteista, jotka ovat innovaatioita - käytännön sovelluksia - jotka julkishallinnon rahoittama tutkimus on mahdollistanut. Etenkin energia- ja cleantech-markkinan luomisessa julkissektorin rahoituksella on ollut aivan kriittinen rooli. Tänään Sitra, kunnat ja moni muu hakee samanlaisia innovaatioita hyvinvoinnin saralla.

- Tiedän että ideologisista syistä tähän voi myös huutaa vastalauseen: ei kaikkea pidä tai edes voi mitata rahassa. Olen osin samaa mieltä; toisaalta usein mittarit löytyvät, ja niitä perusteluiksi tarvitaan, kun investointipäätöksiä tehdään. Joka tapauksessa olemme siirtymässä vaikeammin hahmotettavan arvon luonnin aikaan. Yritetään siis yhdessä niissä asioissa, joilla on merkitystä kaikille.

..tukiälyn hyödyntäjänä?

Suomalaisen hallinnon luotettavuus on syntynyt selkeästä työnjaosta, jossa kukin (virasto) tietää oman tehtävänsä. Sitä mukaa kun haasteet ovat käyneet monimutkaisemmiksi ja riippuvuussuhteiden määrä kasvanut, on muutoskitka tullut paikoin sietämättömäksi. Mitä enemmän siirrymme monen pelaajan systeemiin, sitä enemmän on lusikoita sopassa.

Pohdipa hetki vaikkapa työttömän toimeentuloa: Kela, verottaja, kaupungin sosiaalitoimi ja tuleva maakunnan kasvupalvelu.. Liian usein muutoksen edellyttämät asiat tipahtavat kahden toimivaltaisen viraston väliin: ei kuulu oikein kenellekään.

Nyt on aika valjastaa teknologia ja vaikkapa peräti tukiäly*) avuksi - ja sen suunnitteluun tarvitaan kokonaisnäkemystä! Taseajattelun kautta voitaisiin mallintaa taustalla em. tapauksessa tarvittavat tulonsiirrot. Yhteiskunnan taloustoimisto hoitaisi ne taustalla kertaalleen annettujen tietojen nojalla, ja Asiakas (julkishallinnon asiakas eli tarvitseva kansalainen) saisi palvelun valmiina itselleen.

- ainakin oikeudenmukaisuuden turvaajana!

Mitä tulee perustuloon tässä maailmanajassa, jossa rahavirrat tuntuvat keskittyvän yhä harvempiin taskuihin, on lopulta kyse myös oikeudenmukaisuudesta. Suomessa yhteiskunnan rahoituksesta 57 % kerätään työn verotuksella. Sitä mukaa kuin työn arvo tai työpaikat sulavat pois, samoin käy kertyvien verotulojen. Seuraavana hupenee arvonlisäveron tuotto, sekä ostovoiman että kulutustottumusten myötä.

Miten siis jatkossa rahoitamme hyvinvointiyhteiskuntaa? Joudumme vääjäämättä ennen pitkää ratkaisemaan kysymyksiä, jotka joko turvaavat tai tuhoavat yhteiskuntarauhaa. Siihen savottaan ei yksin virkamiehistön viisaus riitä. Ei edes täydennettynä tutkimussektorin aivoilla.

Uusi työ on oppimista - kokeiluja!

Tämä kaikki asettaa mielestäni julkissektorin virkamiehet aivan uudenlaisen haasteen eteen. Emme tee vain suorittavaa työtä! Olemme usein tehtävässämme mahdollistajan paikalla. Tai, jos emme onnistu näkemään isompaa kuvaa, päädymme portinvartijan rooliin sanomaan "Ei".

Ei on vastauksemme myös silloin, kun pelkäämme virkavirhettä. Tai kun emme koe, että meillä todella on lupa etsiä ratkaisuja uusiin haasteisiin. Kun emme luota, että esimiehemme tai ylin johto tulisi asettumaan taaksemme (tai pikemminkin eteemme), jos kokeilu ei onnistukaan.

Kokeilut ovat tässä ajassa niin keskeinen työkalu siksi, että kukaan ei ole ennen ratkaissut sellaisia ongelmia, joiden edessä me olemme. Emme voi tietää, mikä toimii, ennen kuin olemme kokeilleet, askel kerrallaan. Tsaarinajan luotettavasta virkamiehestä on sukeutumassa tutkimusmatkailija.

Palvelumuotoilu: palvelujen suunnittelu yhdessä

Koska jo palvelun määritelmä nivoo palvelun saajan mukaan palvelun luomiseen, on palvelumuotoilu nähdäkseni ainoa oikea tie toimivimpaan lopputulokseen. Kaikki osapuolet tarvitaan mukaan.

Yhteiskehittämisen ja joukkoistamisen vahvuus on siinä, että kaikki näkökulmat saadaan tarkasteluun heti alussa. Yhteiskirjoittaminen vapauttaa ajasta ja paikasta, ei ole siis välttämätöntä onnistua saamaan isoa joukkoa paikalle samaan aikaan. Ja kun johonkin asiaan ja teemaan intohimoisesti suhtautuvat ihmiset antavat parhaansa, on käsissä parempi lopputulos kuin nääntyneistä, päivätyönsä ohella vielä yhteen työryhmään määrätyistä virkamiehistä voidaan "leipätyönä" puristaa.

Yksi ehdotus ekosysteemifoorumissa oli intohimoinen lainvalmistelu: kiireiset lainvalmistelijat saisivat täysille pöydilleen perustellun ja kattavan ehdotuksen, eivätkä joutuisi aloittamaan aivan alusta.

Ekosysteemeissä kaikki vaikuttaa kaikkeen

Siksi tulevaisuuteen meneviä isoja haasteita voidaan ratkoa vain yhdessä, riittävän laajassa yhteistyössä.


*) Tammikuussa 2018 Osmo Soininvaara on kuulemma käyttänyt Sitran aamutilaisuudessa tekoälystä nimitystä tukiäly. Pidän siitä! Se jättää tässä teknologiakehityksessä ihmiselle tarpeeksi merkittävän roolin.

Juhlavuosi 2017 pähkinänkuoressa

Se vuosi kun Suomi täytti 100. Ja valtioneuvoston kanslian pieni mutta pippurinen tehotiimi käynnisti Kokeilun paikan.

Some on tehnyt arjesta jatkuvaa jakamista ja juosten tallentamista. Pidempiin postauksiin pitää keskittyä, pitää raivata aikaa. Alvariinsa löydän itseni etsimässä sitä jotakin, jonka kyllä tallensin, mutta mihin..

Arjessa selviäminen vaatii systematiikkaa.

Kokeilun paikalla on oma bloginsa, Kokeileva Suomi -tiimillä omansa. Jotkut ajatukset eivät oikein ole istuneet kumpaankaan. Silloin löysin itseni Pulsesta; Medium on toinen oiva vaihtoehto.

Henkilöityykö asiantuntijuus lopulta aina?

Joka tapauksessa tarvitsen paikan, jossa peilata mennyttä, tuumailla tulevaa ja tallentaa siihen mennessä löytyneitä kultajyviä. - Heh, aivan kuten blogini yliöön summeerasin pääsiäisenä 2009. Jotain kestävää tässä ajatuksessa siis on.

Konkari Harold Jarche haastoi silti pitämään ajatukset omalla alustalla. Toinen ystäväni Merja Heinonen vaihtoi blogialustaa, juuri kun itse aprikoin omaa blogihiljaisuuttani. Liekö tekeillä blogien uusi nousu, vastavetona Twitterin merkkimäärän nostolle?

Mutta mitä näille yleisemmille huomioille sitten tapahtuu, kun tämä hanke päättyy ja palaan Verohallintoon? Puff..?

Mitä ylipäätään tapahtuu asiantuntijuudelle silloin, kun henkilö roolissa vaihtuu tai hanke päättyy? Missä on asian omistajuus? Se on helppo nakki, kenellä käytännössä ovat some-tilien avaimet. Jos ei ketään ole, feedi sitten vain kerta kaikkiaan lakkaa. Mutta kuinka kiinnostus asiaan sammuisi, vaikka pesti päättyykin?

Suomi näyttää mallia maailmalla ja oppii mukana

Vahva havainto tältä vuodelta on, että kansainvälinen huomio kasvaa. Suomalaisessa tavassa tehdä arjen kantavia tekoja on jotain ainutlaatuista. OECD listasi kärkihankkeemme globaaliksi trendiksi (Embracing Innovation in Government - Global Trends) sekä Suomen systeemisen muutoksen tekemisen kärkijoukkoihin (Systems Approaches to Public Sector Challenges).

Pohjoismaihin rakennetaan yhteistyömallina innovaatiohubia ja vaihto-ohjelmaa. Kokeilujen ja innovaatioiden parissa on verkostoja ympäri maailman. Viro ja Suomi sekä Pohjoismaat tekevät yhteistyötä myös tekoälyn parissa.

Kokeilut lisäämässä demokratiaa

Kokeilun paikka on huomattu myös demokratiatyökaluna. Sekä Helsingin että Reykjavikin kaupungit ovat tutustuneet avoimen lähdekoodin ratkaisuumme. Yllätykseni oli suuri, kun kuntatoimijat Suomessa näkivät alustassamme mahdollisuuksia aina koko kunnan toiminnan ohjauksesta osallisuustyökaluun. Helmikuussa 2018 Kokeilun paikka on esillä Urban Futures Conferencessa.

Käytännössä olemme tähän mennessä virkistäneet arjen kiertotalouden pienkokeiluja 100 000 eurolla. Rahoitusmekanismi itsessäänkin on kokeilu. Testaamme Kalasataman nopeista kokeiluista tuttua kokeilujen rahoitusmallia eli ostamme hankintalaki toisessa kädessä tuloksia kokeiluista. Tuloksia kerätään alkuvuodesta.

Yksi ilon aihe oli asiantuntijaraatimme analyysi kokeiluehdokkaista: "Mukana on aivan uusia toimijoita, ei vain kiertotalouden "usual suspects" -toimijoita". Toinen havainto oli uutuusarvon suhteellisuus. Innovaatioiden levittämisessä ainutkertaisuutta olennaisempaa on uutuus missä tahansa suhteessa; paikallinen uutuusarvo tai innovaation soveltaminen uudella paikkakunnalla.

Kokeileminen itsessään ei ole mitään.. 

Kokeilujen kipupisteiden tunnistaminen vaatii niin ikään oman asiantuntemuksensa. Tarjosimme osana kokeiluhakua valituksi tulleille kiertotalouskokeiluille myös sparrausta, niin viestinnässä ja markkinoinnissa kuin itse kiertotaloudessa sekä varsinaisen kokeilun läpi viemisessä. Tarvetta on ollut ja paljon on opittu, molemmin puolin.

Hypoteesini hyvän kysymyksen voimasta on osoittautumassa ohkaiseksi. Hyvänkin kysymyksen kun voi aina ohittaa tai käsittää toisin. Eric Riesin Lean Startup - Kokeilukulttuurin käsikirja (ansiokas suomennos Anu Rautanen ja Jussi Markula) tarjoaa hyvää konkretiaa, kun jopa kokeilun määritelmä on usein hakusessa. Hattu nöyrästi käteen: onnistuminen vaatii heti alusta alkaen jämäkämpää ohjausta. Tätä STEA toteuttaakin omassa ideahaussaan.

..kyse on oppimisesta!

Jotta onnistumme muutoksessa, tärkeää on lopulta vain se, kuinka nopeasti opimme. Olennaista on dokumentoida opit talteen samalla, kun juoksemme jo kohti seuraavaa tehtävää - ja muistaa soveltaa juuri oppimaansa jo siinä.

Koko Kokeilun paikan ydintehtävä onkin systematisoida ja kerätä laajan kokeilukentän opit talteen, uudelleen hyödynnettäviksi ja sovellettaviksi. Oma kokeiluhakumme on oivallinen pilotti siinä, mitä ne opit ovat, miten niitä sanoitetaan ja missä muodossa tehokkaimmin tallennetaan.

Seuraava rahoitettava teemamme armon vuonna 2018 on tekoäly. Mitä pienkokeilut tekoälyteemassa edes voivat olla? Mitä ihmettä siis rahoitamme? Kansallinen tekoälyohjelma sekä syksyn vierailut ovat hyvä kasvualusta aiheelle. Alkuvuoden tapaamiset lupaavat lisää osaamista. Oma paluu koulun penkille on jotain, mitä tuskin maltan odottaa.

Vuoden viimeisen päivän listani, kokeilulasit päässä: 

Tammikuu:   Kokeilun paikka aukeaa ja ensi kokeilijat kirjautuvat sisään
Helmikuu:    Kokeilujen kärkihanke esitellään Dubaissa
Maaliskuu:    Kokeilun paikka -yhteiskehittämistyöpajoja
Huhtikuu:     Kokeilukenttäkierroksia Suomessa
Toukokuu:    Lanseeraus: Vehviläinen, Tulevaisuuden valtiopäivät ja Aamu-TV
Kesä-elokuu: Ensimmäinen kokeilujen rahoituskierros kiertotaloudessa
Heinäkuu:     Suomi Areena
Syyskuu:       Kokeilun paikalle haetaan jatkuvuutta, kokeilevia rahoitusmalleja
Lokakuu:      Ekosysteemejä Etelä-Pohjanmaalla ja sparrausta UNDP Istanbulissa
Marraskuu:   Start Up Nations Summit Tallinnassa
Joulukuu:     Nordic Innovation Hub Kööpenhaminassa


Kiitos kuluneesta juhlavuodesta 2017!
Tehdään ensi vuodesta 2018 vieläkin upeampi - yhdessä.

Mikä matka!

Ei voi kuukausikaupalla olla hiljaa, parahti kollega lokakuulla ja puski seuraavaa uutiskirjettä matkaan. Kun laskimme aikaa, oli kulunut vasta muutamia viikkoja. Kuvastaa askeltamisen tahtia, jolla Kokeileva Suomi -tiimi on matkaa taittanut.

Kesäkuussa ihastelin uutta paikkaa työyhteisössäni:

Lupaa kysyä ja olla tietämätön. Kokeilla ensin. Haastaa ja tulla haastetuksi.

Tänään otettiin kollegan kanssa uusi haaste vastaan: pystytettiin keskenämme uutiskirje, kun asiasta vastaava oli hukkua omiin töihinsä. Eilen täytin EU:n hankintaportaaliin suunnittelukilpailun jälki-ilmoituksen (älä kysy - et halua tietää!) Syksyllä pystytettiin hackathon, jotta saataisiin aikaan parempi hankinta.

Uusi työ on haasteen vastaanottamista ja uuteen ryhtymistä. Sellainen onnistuu, kun yhteisössä on turvallinen tila kokeilla.

Turva syntyy luottamuksesta: kaveri auttaa, jos en osaakaan. Kantavana voimana on yhteinen tavoite: jokainen venyy, jotta mahdoton saavutetaan.

Toukokuun lopussa pidin perhesyistä ensimmäisen etäpäiväni ja menin Viikin kirjastoon. Ahdistus painoi. En saanut kiinni yhdestäkään kulmasta, miten lähteä määrittelemään kokeilujen digitaalista alustaa. Niinpä otin kynän käteen ja jäsensin tunnistamani osaset suhteessa toisiinsa.

Tänään hoksasin laittaa seinäkuvat vierekkäin. Perille on päästy - mutta mikä matka!

Kokeilun paikka on totta, me saatiin se julki!
En päätynytkään jalkapuuhun jouluksi.

Mutta niinkuin uutiskirjeen pääjutussa kirjoitan, tämäkin on vasta alku. Pala kerrallaan tehdään Kokeileva Suomi -yhteisön kanssa itsellemme työkalu, joka siivittää kokeilut lentoon, sytyttää kehittämisen roihun joka niemeen ja notkoon.

Vaan ensin hiljennytään sen suurimman ihmeen äärelle. Suloista joulua!

Uusi työ

Työn teon rakenteet muuttuvat. Tämä näkyy jo valtiollakin: on yhteinen tila, johon kaikkien ministeriöiden tekijät voivat tulla työpäiväksi. Se on alku. Jo viime tammikuussa puhuttiin virkamiehistä osaajien poolina, josta eri tarpeisiin voitaisiin löytää sopivin tekijä. 

Tekniikka vapauttaa osaamista ja mahdollistaa uudenlaiset "liitot". Tarkoitus ei enää tule ylhäältä alas, työnantajalta tekijälle. Me luomme tavoitteet yhteisönä, jonka jäseniä tahdomme olla - tai pikemminkin liitymme yhteisöön, jonka jäsenten tavoitteet sopivat omiini kullakin hetkellä.  

Uuden maailmanjärjestyksen liitokset ovat nopeita ja löyhiä, sanoo Stowe Boyd Sitran tuoreessa kirjassa. Boyd lainaa Esko Kilven sanoja: Jälkiteollisessa ajassa alustat perustuvat internetin logiikkaan. Ihmiset piipahtavat työhön yhdelle alustalle silloin tällöin; toiset tekevät jatkuvasti ja samanaikaisesti töitä useammalla. Kahtiajako työnantajan ja työntekijän välillä on mennyttä. 

Ennen nämä alustat olivat yrityksiä. Nyt mallina ovat pikemminkin kaupungit tai biologiset järjestelmät. 

Tästä pääsemme julkishallintoon ja demokratiaan. Kevät on todistanut myllerryksiä Atlantin molemmin puolin. Paljon siitä selittynee ihmisten pettymyksellä ja osattomuuden kokemuksella.

Teknologia tarjoaa tilaisuuden tulla mukaan. Helsingin kaupunki rakentaa parhaillaan osallisuusmallia. Myös kokeilujen yhteydessä

motiiveja tuntuu selittävän vaikuttamisen ilo ja yhteisöön kuulumisen merkitys. 

Käytettävissä oleva aikaikkuna vain ei pohjoismaisissa hyvinvointiyhteiskunnissakaan ole ääretön. Olisi virkavastuutonta olla tarttumatta toimeen. On aika katsoa pelotta siihen, mikä kaikki ympärillä muuttuu. On aika osallistaa joukkojen viisaus luomaan yhteiset ja kestävät ratkaisut.

Jos aika on ajanut jonkin tekemisen tavan ohi, on oltava rohkeutta astua alas kuolevalta kaakilta ja sallia toimivat ratkaisut uudella menopelillä - vaikka sitten ilman omaa panosta. On oltava osa ratkaisua. 

Kukin pelaaja paikallaan

Välähdys EM-jalkapallo-ottelusta. Joukkueessa pelaajilla on omat paikkansa. Onnistuminen riippuu yhteistyöstä ja siitä, kuinka kukin paikkansa täyttää.

Amatöörin sanoin yksi vartioi vastustajan etenemistä. Toinen nappaa pallon, ja alkaa vimmattu eteneminen kohti maalia.

Julkishallinnon hankkeissa ei yleensä ole ihmisvastustajia. Mutta olennaista on tunnistaa tekemisen esteet ja löytää ratkaisut, joilla kiertää ne.

Maali on suuri kuva + osaset yhdessä

Onnistumiseen vaaditaan suuren kuvan ymmärtämistä, sen pilkkomista pienempiin (hallittaviin) osiin. Toteutuksen on kyettävä tuottamaan nuo osat ja vielä liittämään ne yhteen toimivaksi kokonaisuudeksi.

Kompleksia systeemiä ei synnytetä ylhäältä alas ohjaten
vaan pienten toimivien juttujen päälle rakentaen. -Sami Paju

Kirjoitin Kokeileva Suomi -blogissa alun hahmotushaasteesta, kuinka helppoa olisi sännätä rakentamaan jokin digitaalinen kilke.

Mutta kulttuurinmuutoshankkeessa onkin aika tehdä jotain aivan muuta.

Kulttuurimuutos on yhteisön rakentamista

Kerätä jo kokeilleet viisaat ja kokeilujen tulokset. Jäsennellä kokonaisuudesta testiversio kuin pöytätestattavaksi heille ja monille muille. Kudottava yhteen yhteisöä luomaan yhdessä uutta ja lisää.

Ja vasta sitten on aika keksiä, mikä tästä vaatii digitaalisen tuen. Ja jos vaatii, niin millaisen. Sisältö edellä.

Ensimmäistä kertaa elämässäni olen tiimissä, jossa osaamiseni saa tulla täyteen käyttöön. Saa kysyä ja olla tietämätön. Kokeilla ensin. Haastaa ja tulla haastetuksi.

Mutta mikä on kokeilu?

Olen tavannut VNK:n kokeilutoiminto-tiimissä Työ- ja elinkeinoministeriön alueellisten innovaatioiden ja kokeilujen käynnistäjiä ja oppinut Liikenne- ja viestintäministeriön Liikennelabran kokeilukonkareita.

Viime viikolla kohtasin Me uskaltajat Tuulenmäen Anssin vetämässä tarinapajassa - ja uskaltauduin itsekin kokeilemaan.

Kuntaliiton toimitusjohtaja viimeistään puhkaisi avaussanoissaan mahdollisia harhakuvia huomauttamalla kuivasti, että kunnissa on kokeiltu iät ajat. Ja itse asiassa, “kokeilukulttuurikin on keksitty ensin täällä”.

Myös alivaltiosihteeri haastoi tiistaina terävöittämään aatosta:
"Niin, niin, mutta mitä ne kokeilut oikein ovat? MITÄ UUTTA NYT TEHDÄÄN?"

• Rahoittajat kysyvät, millä kriteereillä ehdotus täyttää kokeilun tunnusmerkit. 
• Ongelman ratkaisijat kysyvät, miten pilkkoa kokonaisuus kokeiltaviksi osiksi. 
• Kokeilijat kysyvät, miten perustella rahoitushakemusta kuntien päättäjille.

Virkamies kokeilujen tiellä

Aloin toukokuussa tehtäväkierrossa Valtioneuvoston kanslian Politiikka-analyysiyksikössä (PAY). Joka toinen viikko kokeilutoiminnossa, joka toinen omassa kotipesässä tarjoaa kuin koelaboratorion ja oivallisen näköalan muutoksen läpivientiin ja poliittiseen valmisteluun.

Julkishallinto ketteröityy hurjaa vauhtia.

Ensimmäiset kaksi viikkoa ovat koostuneet perehtymisestä jo tehtyyn ja koottuun. Valtioneuvoston tutkimus- ja selvitystoiminto (VNTEAS) ja kesäkuussa 2015 julkaistu Design for Government -hanke loivat kuvaa yhteiskuntaa muovaavista ilmiöistä. Viraston virkamiehen silmin tuo työ ankkuroi kokeilut osaksi hallitusohjelmaa.

Kiihdyttämöstä kiertoon

Tämä tarina taisi alkaa viime kesälomalla, kun VM:n virkamies usutti luomaan jotain jännää verotuksen tiimoilta Digihaasteeseen. Siitä syntyi oma kokeiluni: apps-ehdotus työnantajavelvoitteiden automatisoimiseksi.

"Kisan" ainoa apps herätti kyllä kiinnostusta, mutta samalla matka on paljastanut yhden valtionhallinnon heikkouden.

Vaikka olisi rahoitustakin, ilman kotipesää ei mitään tapahdu. Eikä siilon ulkopuolelta ole kovin helppo kaupata tekemistä. Niinpä TEM ei lopulta pakolaistulvan alla (I presume..) tarttunut enää uuteen tekemiseen vaan lähti kartoittamaan markkinoilla jo olevaa.
Perästä kuuluu?

Intohimo kantaa aina

Samaan aikaan pääministeri käynnisti tulevaisuusselonteon työn murroksesta ja työn tulevaisuudesta Suomessa. Juuri aihepiiri, jota olin appsia varten kartoittanut ja kolunnut! Mielenkiinto on match.

Samaan aikaan päivänvalon näki Kokeilujen digitaalinen rahoitusalusta -raportti. Siinä mm. Kokeilukummit kartoitti verkostona kokeilujen esteitä ja ruohonjuurikokeilujen rahoittamista.

Kun poliittinen puolto asialle oli selvä, puhelin soi: "Vieläkö olet kiinnostunut työskentelemään alusta-asioiden parissa?"

Oma osaaminen yhteiseksi hyväksi

Yksi askel julkishallinnon ketteröitymiseen on, että virkamiehistö nähdään osaajien poolina, josta ammentaa. Tämä nousi esiin vuoden alussa järjestetyssä digiosaamiseen tähtäävässä virkamiehistön valmennusohjelmassa. Siellä esillä oli mm. nyt jo käynnistynyt henkilökierto. Lähde mukaan, suosittelen!

Aion täällä kirjata huomioita niin kierron ja viisastumisen saralta kuin itse tekemisestä. Mitä muuta?

Maanantaina avaan uuden oven

Tabermann sanoitti sen:

 "Hillittömästi kaipaamatta 

et kykene lentämään 

mahdottoman 

tuolle puolen." 

Eleanor Roosevelt lupasi:

"One thing life has taught me: if you are interested, you never have to look for new interests. 

They come to you. 

When you are genuinely interested in one thing, it will always lead to something else." 

Hesarin haastattelun jälkeen minulta on kysytty useita kertoja, mitä oikein ajattelen työn tulevaisuudesta. Joulun alla jaottelin Sulavan blogissa teknologian aiheuttaman muutoksen kahtalaiseksi: on helpompi tehostaa omaa tekemistä kuin luoda uutta sisältöä ja uudistua. Tuo jälkimmäinen paradigman muutos on kuitenkin Suomen kohtalon kysymys. Ei ole samantekevää, kuinka siihen suhtaudutaan.

Esteistä suurin on pelko, kirjoitin keväällä Pulsessa, ja oman aseman turvaaminen. Pelosta voi päästä vapaaksi, ja avaimet ovat jokaisen muutosta kaipaavan ulottuvilla.

Omalla matkallani työntekijänä olen joutunut paikoin epäsuosioon, yhä useammin epämukavuusalueelle mutta ennen kaikkea olen päässyt näköalapaikoille.
Niistä tärkein on kuitenkin se, jossa uskallat kurkistaa omaan sisimpääsi.

Näet kahleet,
jotka rajoittavat luovuuttasi ja inhimillisyyttäsi.
Tahto päästää irti on rohkeutta.
Se on alku.

Oheinen kuva on kannustanut minua kasvuun.
Uskon että se pätee jokaiseen,
joka tahtoo palvella omalla osaamisellaan.

On aika kasvaa.
Maanantaina avaan uuden oven.

Työ ja tekijät murroksessa

Vietin eilen yhden sortin merkkipäivää työurallani. Aprillipäivänä tuli 19 vuotta siitä, kun ensi kerran avasin verohallinnon oven. Muistelin Pulsessa matkani merkittävimpiä etappeja: Minustako Chief Digital Officer?

Olennaista muutoksessa on ollut, että tuossa kohta kolmen vuosikymmenen ajassa olemme nähneet teknologiamurroksen vailla vertaa.

Jokunen vuosi sitten ounastelin renessanssi-ihmisen nousua, ja nyt keskustelussa sama ajatus nousee esiin. Urat eivät enää siis vain syvene vaan myös laajenevat. Yhdellä osaamisella ei - noin yleistäen - vain enää tule toimeen.

Suurempi on se kulttuurimurros, joka tekemisen tapaan sisältyy.

Puhdassydämiset ei markkinoi eikä lobbaa?

Aikanaan kauppakorkeakoulussa en mistään hinnasta suostunut lukemaan markkinointia enempää kuin ne pakolliset perusteet. Vannoin laskentatoimen ja lopulta sydämeni vieneen vero-oikeuden nimiin. Ja mistäpä löysinkään itseni? Viestinnästä ja markkinoinnista ja oikein lanseeraamasta ePalveluja julkishallinnossa. (Never say never?)

Brysselin vierailulla 2006 kauhistelin Olli Rehnin ja Alex Stubbin avustajia kuunnellessani sitä lobbaamisen määrää, jolla päätöksentekoa tuossa vallan pääkaupungissa valmistellaan. Epäilin suuresti kuuntelijoiden kykyä muodostaa moisen jälkeen puolueetonta mielipidettään äänestyshetkeä varten.

Vaan kun palasin markkinoinnista "oikeiden töiden pariin" 2012, ei mennyt kauankaan kun tajusin, että ilman etukäteisvaikuttamista - dialogia ja selittämistä, yhteistä ymmärryksen muodostamista - ei kukaan tule muuttamaan päätöstään siitä, mikä se hänellä on aina ollut. Kuluneen puolen vuoden aikana voi kai sanoa, etten juuri muuta enää teekään kuin lobbaan: etsin vaikuttajia ja avaan silmiä, oivallutan ja - vaikutan..

Tietotyö on yhdessä ajattelemista

Tuon kirjoitettuani äimistelen, onko näin ollut sittenkin aina? Olenko minä vain huijannut itseni sinisilmäisesti uskomaan että lobbaaminen kuuluu elokuviin, amerikkalaisten kongressin käytäville? Naiivisti uskomaan puolueettomaan ajatteluun -- Naputellessani herää oivallus:

-- ai, että mielipiteen muka voisi muodostaa tyhjiössä..?!

Kokemus piirtää rajat ymmärryksellemme. Siksi mitään uutta ei voi syntyä ilman että tutustuu uusiin erilaisiin ajattelijoihin. Että ylittää oman osaamisensa rajat. Että törmäyttää ja soveltaa tietoa eri hallinnon- tai tieteenaloilta.

Uutta luovan tietotyöläisen avain aarrearkkuun on uteliaisuus! 

Meillä ei ole enää varaa jäädä menneisyytemme vangiksi. Ei ole enää aikaa vain paistatella sillä, mitä olemme saaneet aikaiseksi. Eteenpäin elävän mieli: on koko ajan tutkittava, mitä muuta "tuolla ulkona" on.

Siten tietotyöläisen arvokkain ominaisuus on uteliaisuus.
Kissan se tappoi, mutta aivoillaan tekijän se vie toisten osaajien luo.
Se pakottaa etsimään parempia ratkaisuja.
Se kysyy, mitäs jos..!

***
Lobbauksesta KU: Lobbaus sääntelyllä vai ilman?

Muutu tai kuole!

Muutu tai kuole. Muutosvastarinta!
Mutta miksi muuttaa jotain mikä ei ole rikki?

Osaamisen kehittämissovellus kaipasi tietoa käymistäni talon ulkopuolisista koulutuksista. Juuri laskutetut kurssimaksut olivat esillä matkalaskua koostavassa sovelluksessa toisessa ikkunassa. Etsin ohjelmat auki kolmanteen, ja niin sain copy-pastaamalla lähes suurtuotannon edut käyttööni.

Aamukahvilla pohdin, mitä rakastamani juusto mahtoikaan maksaa. Muistin Foodie.fi-sovelluksen kännyssäni.

Sen, jolle en oikein ole keksinyt käyttöä, kun olen niin urautunut käväisen-kaupassa-kotimatkalla-tapoihini. Sen joka uutisoi viime viikolla tarjoavansa maksamisen myös mobiilisti.

Palvele paremmin

Suurennuslasi - tuo nettisurffaajan varma opas hakukenttään - toikin viereensä kutkuttavan vaihtoehdon: viivakoodinlukija? Kamerankäyttö ok ja kohdistus viivakoodiin. Tulos: EAN .. ei kuulu valikoimiin.

Ei se mitään, innostunut kokeilija käänsi kameransa viereiseen viikunahillopurkkiin. Tuotteen nimi, kilohinta, ja alkuperämaa esillä, ja tuote oli tarjolla ostoskorissa.

Disruptio on ollut liiketoiminnan ajuri ja on sitä yhä kiihtyvällä vauhdilla.

Julkishallinnon jälkikäteiset paperi-ilmoitukset ovat kauhistus diginatiiveille. Teknologia ja oivallukset ovat ulottuvillamme.

Bisneksessä voittajia ovat ne, jotka nyt keskittyvät toteuttamaan tulevaisuuden itsestäänselvyydet. Näin myös julkinen sektori. #KaPA Kopponen Twitterissä

Miten julkishallinto vastaa?

Jos minä olisin yrittäjä, haluaisin kääntää EAN-lukijan juuri ostamaani iPadiin. Tahtoisin viedä uutukaisen skannauksesta käyttöomaisuuskirjanpitoon ja pienhankintana tuloslaskelman kuluihin, verotettavaa tulosta oikaisemaan. Ja unohtaa sitten koko jutun, keskittyä tekemään tulosta.

Vaivattomammin, ilman hallinnollista taakkaa, kiitos.
Ei mulla muuta :)

Slush-välähdys tulevasta

Government goes Slush, ideoi Muutoksentekijät -väki ja haastoi mukaan Virkamiesten avoimen verkoston. Myös Verohallinto aktivoitui mukaan; viestintäjohtajan havainnot keräät tuoreeltaan Verona-blogissa.

Mikko arvioi viranomaisen menoa mukaan jakamistalouteen ja toi esimerkiksi Viron suunnitelman ostaa palvelun, jolla Uber-kuitit saa mukaan arvonlisäveron laskentaan.

Standardilla tiedonkeruu taakoittamatta

Suomessa Talouden runkoverkko (kotoisammin TARU) haarukoi tätä. Kirjanpitoon kuitit saa jo mm. eTasku- ja monella muulla palvelulla. Jo päättynyt Real-Time Economy -hanke vei verokantamme globaaliin verkkolaskustandardiin (ISO20022), eli paljon työtä on tehty tietojen standardoinnissa.

Rajapinnat vielä auki, niin valmiit tietovirrat satavat laariin. ..olettaen että maailma pysyy ennallaan. Mutta pysyykö se?

Mutta missä talous on 5 vuoden kuluttua?

Slush vei eri trackeissä hahmottamaan maailman murrosta. Maksaminen muuttuu, pankkien ansaintamallit on haastettu. Miksi kukaan tahtoisi maksaa 15 euroa siitä, että saa 5 euroa lähetettyä maasta toiseen?

Uudet tulijat pitävät kunkin valuutan maan rajojen sisäpuolella ja vaihdanta tapahtuu nykymenoa tehokkaammin. Näin kuvaavat toimintaansa mm. Transferwise ja moni muu.

Maksaminen ulkoistuu, Klarnat ja vastaavat tulevat myyjän ja ostajan väliin ja tuovat valovuosien päässä olevan asiakasymmärryksensä mukaan, ja kaikki ovat tyytyväisiä.

Missä raha on muutaman vuoden kuluttua?

Valuutta vaihtuu fyysisestä rahasta biteiksi, kryptovaluutaksi. Yhä useampi verkko-osaaja työllistyy kokonaan oman työpanoksensa myynnillä. Mistä me perimme verot, jos maksajia on vaikkapa satoja pitkin maailmaa, ja korvaus maksetaan bitcoineina?

Kesäkuun Retail Payments -konferenssin suurin löytö oli, että nano- ja mikoyrittäjien valuutta on jotain ihan muuta. Tilat ja palvelut ovat käypää valuuttaa startup-yrittäjän alkuvaiheessa.

Slush, iZettle: Nano- ja mikoyrityksiä on 92 % toimijoista, ja
yhdessä niiden liikevaihto on 21 %  kansantaloudesta.

Uutta johtajuutta

 Lähde:
 KL: Simon Sinek NBForum 2015

Simon Sinek käväisi Suomessa ja tottahan häneltä kysyttiin neuvoa Suomen johtajille. Ongelmanne on paha, mutta yhdessä selviätte: osallistakaa kansa.

Ystäväni kouluttautuu lisää, saadakseen pariin tutkintoonsa ketterämpää työmarkkinasoveltuvuutta. Hienoja teorioita, hän parkaisi, mutta täysin tyhjää sanahelinää, jos niitä ei saada vietyä potilaskohtaamisiin!

Selitän mitä tarkoitan.

Sadonkorjuun tiimellyksessä tarjouduin kesäkurpitsakeiton tekijäksi. Anoppi opasti tarkoin, kuinka hän jötkäleiden kanssa selviää: ensin kahtia ja sitten päästä halki. 

Hetkeä myöhemmin seison akateemisen koulutukseni kanssa tosi käyrän kurpitsan kanssa. Pohdin Sinekin sanoja mutustellessani, saanko sittenkin katkaista kasvin myös toisin. 

Silloin välähti.

Tämän takia prosessit tyhmentävät organisaation! Siksi ne pudottavat asiakkaan pohjattomaan väliin, joka ei kuulu kenellekään!

Ohjeet olivat tarkat. Sillä, joka niistä poikkeaa, pitää olla isompi kuva siitä, mitä on tekemässä. Ilman isompaa kuvaa ei ole muuta neuvoa, kuin toistaa saamaansa neuvoa maailman tappiin. Ohjeet ilman soveltamistaitoa kuuluvat liukuhihnalle. Ne työt saavatkin siirtyä robotille!

Hyvä johtaja inspiroi ja antaa toivoa, maalasi Sinek, ja antaa ihmisten ratkaista yhteisiä ongelmiaan.

Keskustelussa joku kysyi, mistä sellainen uudenlainen johtaja saadaan. 

Ei ole kyse yhden johtajan omasta osaamisesta, vaan osallistavasta johtamisesta. 
Aika on kypsä, sillä näitä ongelmia ei yksi mies - eikä nainen - ratkaise.

Muutoksen mutustelua moniajona

Ennen vanhaan seminaarissa istuttiin rauhassa, keskityttiin ja kuunneltiin. Joku kirjoitti muutaman ajatuksen paperille. Sitten tuli Twitter ja jakaminen, vertaisverkostoni läsnä reaaliajassa.

Nyt istun etäpäivänä kotona ja katson Soneran seminaaria television ääressä sohvalta. Toisella kädellä twiittaan. On pakko jakaa, sillä pää kuumenee sitä mukaa, kuin uudet ajatukset pulppuilevat.

Mutta 140 merkkiä on liian vähän. Lataan tauolla Dragon Dictationin ja sanelen ulos ajatukseni, että ehdin blogaamaan kahvitauolla.

Se ajatus, siis. Mitä tämä disruptive tarkoittaa? Kaikki puhuu Uberista. Ja niin lupasäännellyt taksit korvataan asiakkaiden haluamilla ja cooleilla autoilla ja tyypeillä. App edellä.

Ihminen vai raha edellä?

Mutta entä se toinen puoli? Kuski vastaa itse pätevyydestään, maksaa halvemmista taksoistaan vakuutukset ja turvaa niin sairastumisensa kuin lopulta vanhuuden turvansakin.

Sama kehitys tapahtuu kaikkialla, missä työ pirstaloituu.

Oma kokemukseni on, että aina kun kustannuksia alennetaan, voitto kasvaa. Mihin se siirtyy näissä tapauksissa? Mitä se tarkoittaa bisnesmalleille?

Mitä se tarkoittaa taloudessa? Mitä ihmisten turvallisuudentunteelle? Miten se heijastuu yhteiskuntarauhaan?

Kuka katsoo tätä kehitystä koko kansantalouden kannalta? Enkä nyt puhu vain rahataloudesta vaan hyvinvoinnin mukaan ottavammasta näkökulmasta.

Jokohan se lentäisi..?

Sipilän hallitus haastoi ideoimaan keinoja digitalisoida julkishallinnon palveluja. Sattuneesta syystä sydäntäni lähellä on verotus ja miten helppoa se voisi olla, mutta ei ole - vielä.

Keväällä 2011 puhuin säästöpossusta, josta arvelin Sailaksenkin ihastuvan, ja heitin toiveeni SADe-ohjelmaan. SADe-loppuraportti on työn alla ja Sailas eläkkeellä, Kiinan pörssi huojuu ja työ muuttuu.


Itsensä työllistäjä hukkuu

Jo vuosia on vahvistunut ilmiö työllistää itse itsensä. Perinteinen yrittäjyys ei houkuttele kuristavine byrokratia-ikeineen, eikä ihme! Työnantaja hukkuu ilmoitusvelvollisuuteen, vaikka olisi vain kerran työllistävä kotitalous. Yrittäjänä itsensätyöllistäjä ei taitaisi muuhun ehtiäkään kuin täyttämään lippuja ja lappuja eri viranomaisille. Hulluimmillaan yhden toimeksiantajan palveluksessa oleva "yritys" vielä sivuutetaan verotuksessa.

Samaan aikaan yhä useampi arjen askare hoituu älypuhelimella. Puhelin on lompakko, parkkimittari, kamera ja arkisto; askelmittari ja kompassi, herätyskello ja vaikka mitä. Miksei siis myös tuo haaveilemani säästöpossu?

Tehdään App!

Mitä jos olisi olemassa App, jolla sirpaleisen työn parissa työllistyvät saisivat sovittua suorituksista keskenään. App laskisi päälle veron ja eläkemaksun ja hoitaisi maksut maksajan kortilta. Vielä se hoitaisi tarvittavat tiedot verottajalle ja eläkesektorille. Tähän taitaa eteneminen nykylainsäädännöllä tökätä.

Mutkat on oiottava

Ideaan kuuluu, että tämän tulolajin veroja ei nysvätä prosentin sadasosina. Ei näet riitä, että nykyprosessit digitoidaan. On oiottava mutkat ja alettava puhtaalta pöydältä. Muuten ei menneiden polvien rakentama taakka kevene, ei Appin käyttäjälle eikä hallinnolle.

Sosiaaliturvasta olisi huolehdittava myös eli vakuuttamisesta sairastumisen ja eläkkeelle siirtymisen varalta. Maksu perittäisiin Appissa niin ikään sovitun summan perusteella.

Ratkaisun ituja ja esteitä?

Palataan omat vähennykset huomioivasta henkilökohtaisesta veroprosentista takaisin kaavamaisuuteen ja peritään vero portaittain.

Olennaista on ennakoitavuus. Vuoden päätteeksi ei saa koitua kamalia mätkyjä muttei liioin kuntien talouden loppuvuonna tuhoavia veronpalautuksiakaan. Vero olisi siten lopullinen.

Toinen haaste piilee eläkevakuutusjärjestelmän sopimusvapaudessa. Maksaja (eli nykyään työnantaja) saa vapaasti valita seuralaisensa - toisin kuin verottajan, jonka saa aina seurakseen.

Viisaus kokoon ja paras ratkaisu kekoon!

Mitä tuloa olisi tuo, jota uudella tavalla verottaisimme ja vakuuttaisimme?
Onko kyse edelleen työstä vai pienelinkeinotulosta vai mistä?
Otetaanko vakuuttamisessa edelleen huomioon 53 vuoden ikäraja?

App-idean konsepti löytyy muiden muasta VM:n digitalisaatio-sivun kautta Dropboxista.

Toimisiko idea? Ellei, millä muutoksilla siitä saisi toimivan?
Keskustelu alkakoon!

Digitulppia kehittämisen tiellä

Aamupalaverin päätti yhteisen moton kirkastus. Digital by default ja Open by default ovat avaimet Suomen nostamiseen suosta.

Hallitusohjelmaan asti on nyt kirjattu muutoksen sävelala.

Melodia on tuttu jo tämän vuosituhannen alusta: 

Ensimmäinen Verohallituksen ulkopuolinen työtehtäväni oli osallistua Kansalaisen käsikirjan laadintaan verottajan palvelujen kanssa. Vuosi oli 1999. Luokittelimme tekoja ja siihen aikaan paperisia asiakirjoja erilaisiksi isommiksi kokonaisuuksiksi. Tunnistimme elämäntilanteita, joissa erilaisia tarpeita syntyy.

SADe-ohjelmassa luotiin 2010-2014 kilvan asiointitilejä. Toteutus ainakin omalta näköalapaikaltani näyttäisi kompastelevan kysymykseen:

• MITÄ me sinne toimittaisimme?
• MISTÄ sen löydämme?
• MILLÄ se sinne saadaan?

Suomi.fi-konseptoinnissa taisimme jokunen vuosi sitten aavistella juuri nykyistä palvelunäkymää. Palveluväylän avulla Kansallinen palveluarkkitehtuuri (tuttavallisemmin #KaPA vaan) muuntaa kryptiseksi jääneen asiointitilin viestinvälityspalveluiksi. Ja #KaPA löytyy siis osoitteesta eSuomi.fi.

Joukahainen se vain laulelee mättäällään? 

Palvelumuotoiluun tottunut JulkICT-kollega haastoi piirtämään jokaiseen suunnittelukaavioon Asiakkaan. Kansalainen tai Yrittäjähän se on se toimija, joka yrittää saada elämässään jotain aikaan. Se tapahtuu joko kirvellen, meistä viranomaisista huolimatta tai - kuten toivon - sujuvasti meidän avullamme.

Voiko tosiaan olla niin, että digi-Suomi on rikki (Voutilainen Polemiikissa, s.2), koska kukin Joukahainen on yrittänyt digitalisoida oman organisaationsa tapaa toimia - Asiakkaan unohtaen?

Lukot auki - kansalaiset mukaan!

Olen viikon verran jännittänyt, saako Establishment (sorry, en nyt keksi tälle hökötykselle parempaakaan sanaa. Lyhennän vastaisuudessa vain E.ksi) otettua aktiivit kansalaiset mukaan.

Ministeriö toisensa jälkeen ketteröityy, ja parhaat yli rajojen.

Mutta se virallinen pönöttämö, se joka saisi Ison Muutoksen aikaan.. onko se liian luutunut saadakseen kohti lentävän pallon näppeihinsä?

Samaan aikaan kun virkamiehet kutittelivat toisiaan talkoisiin, Ahvenlammen Henni pisti pystyyn ryhmän 5% palkanalennus - totta vai pötyä? Pommitti päättäjiä, etsi oikeaa luukkua jättää rahaa ja herätti median. Mutta virkakoneisto tai poliittinen päättämö ei saa tartuttua hetkeen.

Moinen kirkasti erästä uinunutta aatosta, joka nyt löysi sanoituksensa:

Kun toimintatavat sementoidaan ja pilkotaan prosesseihin, ei käsikirjoituksen ulkopuolelta tuleville palloille ole vastaanottoa.

Jos E. oikeasti tahtoo muuntua kohti kansalaisyhteiskuntaa - saada avukseen tuolla ulkona viriävät mahtavat ideat, joilla voidaan oikeasti muuttaa vanhustenhoitoa, rahoitusta, innovaatiosalkkua; koko maailmaa! - on tuhannen kiire keksiä, millä ruostunut lukko saadaan auki.

Myös ikkunaluukut on avattava ja hiirenkolotkin puhallettava vapaiksi.
Aatosten tuulten on saatava hulmuta vapaana.

Muovilla tiivistetyt talot kun homehtuvat.

Talouden murroksessa koko hyvinvointivaltio

© Alan Crosthwaite | Dreamstime

- Barter, hän sanoi, kahden päivän aikana eri keskusteluissa, uudelleen ja uudelleen. Startup-yrittäjillä ei ole pääomaa, mutta heillä on kyllä markkinoilla käypää valuuttaa.

- Katso vain taantuvia alueita, vahvisti ystäväni. Kun työtä ei ole mutta ruokaa on saatava, sitä vaihtaa osaamista ja palveluja.

- Ei niillä enää ole työsopimuksia, ne sanottiin irti, kuului uutinen vartiointialalta. Pistä pystyyn toiminimi, niin jatketaan sitten, oli työnantaja sanonut.

Hyvinvointi kvartaalitalouden alttarille?

Kvartaalitalouden alttarilla ei mikään muu ole pyhää kuin alenevat kustannukset. Säästö syntyy siitä, kun palvelun ostajalle ei tonnin rahasta koidukaan sivukuluja. Tehdään työntekijästä työnsä myyjä. Samalla hinnalla jatkavan vartija-yrittäjän vain pitäisi pystyä vakuuttamaan itsensä, niin vanhenemisen kuin sairastumisen varalta. Ja hoitaa veronsa.

Mitä muutos merkitsee ns. hyvinvointivaltiolle? Aikapankit ja pullojenkeruu yritettiin jo pari kesää sitten suitsia verolle. Niistetyllä tulotasolla ei uunituoreelle yrittäjälle jää aikaa hoitaa omaa osaansa byrokratiasta. Kun pitäisi rekisteröityä ja alkaa kuukausittainen raportointi.

Reaaliaikaisen talouden uusimmat innovaatiot avuksi!

Tieto on kerättävä transaktioiden tapahtuessa. Yrittäjää ei saa edes veronkeruun nimissä lähettää taannehtivasti muistojen polulle. On järjetöntä palata ajassa taakse päin laskemaan yhteen kuukauden sitä lajia maksettavaa tai tuota lajia ilmoitettavaa. Tekniikkaa reaaliaikaisen tiedon keruuseen *)  kun on jo olemassa. Standardeja on jo luotu.

Ellei ympärillämme tapahtuva muutos herätä meitä todellisiin palveluinnovaatioihin, koko yhteiskunnan rahoitus on vaikeuksissa. Jokainen byrokratiaan käytetty tunti on poissa kansantulon luonnista.

Mutta vielä suurempi murros odottaa uusien yrittäjäsukupolvien - ja yhteiskunnasta jo ulos ajettujen - taloudessa. Kuinka vastaamme haasteeseen? Millä keinolla ketään ei jätetä?
Tasapuolisuus on yhteiskuntarauhan tae.

*) Linkki: Hyvä koonti talouden sähköisistä arvoketjuista TARU-hankkeen etusivulla

Paikallaanpolkijan syndrooma

Julkishallinnon kestävyysvaje on mantra, jonka käyttö taitaa kiihtyä vielä yhden vaaliviikon ajan. Mikä neuvoksi kun rahat eivät riitä? Juustohöylän sijaan käteen on otettava järki.

Vuosikymmenten ajan on odotettu sitä suurta tietoteknistä ratkaisua, joka rakentaisi sillan yli mahdottomuuksien virran. Nyt se taas tulee: palveluväylä!

Sain kutsun paneelikeskusteluun digitaalisten palvelujen kehittämisestä. Arvaan toistavani itseäni, ennen kuin merkittävät hankkeet saadaan lentoon sillä intensiteetillä kuin pitäisi. 

Muutama vuosi sitten haaveilin tiikerinloikasta. Vuosi sitten käynnistysluvan sai tulorekisteri. Tällä toimintaympäristön muutosvauhdilla se joutuu ennen ensimmäistä vuottaan 2019 hyppäämään kuin tiikeri. Jos robotisaatio etenee nopeammin kuin tulorekisterin määrittely, voi olla ettei rekisteriin riitä kerättäväksi tuloja, ainakaan ansiosellaisia.

Miksi muutos on niin hidas?

Ihmismieli kavahtaa tuntematonta, ja julkishallinto turvaa mieluummin olevaista kuin alkaa luoda tyhjästä uutta. Mitä monimutkaisemmista ja useamman osapuolen yhteisistä asioista on kyse, sen vaikeampaa on löytää yhteistä säveltä. Tulorekisterin rakentajia taitaa olla jo lähtökuopissaan kolmisenkymmentä..

Suuria voittoja ei saavuteta pienkehittämisellä. Sitruuna on puristettu tyhjiin. Kolumbuksen uudet mantereet löytyvät yhdistelemällä ennakkoluulottomasti vanhaa yhteisten asiakkaiden tarpeiden äärellä. 

Tuo onkin ollut verottajan vahvuus - tähän asti. Helpot voitot vain on jo lunastettu. Seuraavaan jackpotiin vaaditaan verta, hikeä ja kyyneliä. Veikkaan. 

Tikusta asiaa

Tulitikku. Tuo ikivanha ihmisen apulainen. Pelästytti henkihieveriin napsahtaessaan kahtia kesken leimahduksensa.

Annas kun arvaan. Ovat myyneet tuotannon ulkomaille. On keksitty oiva keino laskea kustannuksia. Ei osteta enää suomalaista haapaa. Tyydytään roskapuuhun. Mitäpä väliä tuolla, kertakäyttötuotteella!

Muistelen lukeneeni määräyksestä, joka suitsi raapaisupään leimahdusta. Tulen saanti kun ei saa olla liian helppoa. Paloturvallisuus, nähkääs. Sen joka rääpäisee, on todella haluttava tulen syttyvän.

Lopputulos? Palava soihtu sinkoamassa kädestä lattialle tai kirjahyllyyn tai juhlaliinalle.. Tikun toinen pää ehjänä hölmistyneen kädessä. 

Jo on aikoihin eletty.

Uuden luominen ottaa lujille

Ensimmäinen auto, 1885 Benz

Vuoden 2015 ensimmäinen työpäivä on takana. Postasin aamulla "naamakirjaan" toiveen olla palkkani väärti ja halun keventää hallinnollista taakkaa. Käytännön esimerkiksi kirjasin kansallisen tulorekisterin.

Kolmen keskustelun jälkeen ymmärsin, miksi hanke on ollut suunnitteilla niin pitkään. Ennen kuin päästään toteuttamiseen, on löydettävä käsitys, mikä se sellainen tulorekisteri oikein olisi. Miten se toimisi ja mitä se nykytilassa muuttaisi?

On aina helpompi tehdä vain vähäisiä muutoksia nykytilaan. Mutta suuret hyödyt voi kerätä vain se, joka keksi korvata hevoset polttomoottorilla.

Saammeko me aikaan moisen tiikerinloikan?

Loikata pitää, sillä kansantalous synnytetään yritystoiminnan kautta, ja tietoa jälkikäteen keräävä julkishallinto - tässä tapauksessa verottajakin - on työtä haittaava verenimijä. Mitä vähemmän kuppaamme, sen terveempi on potilas.

Mitä tehokkaammin teemme työmme eli mitä vähemmän rasitamme ilmoituksilla, sitä enemmän jää yrityksille aikaa ja tekijöitä kehittää omaa liiketoimintaansa ja generoida tarvitsemaamme kansantuloa.

Eikä eläköityvässä maassa voine välttyä ajatukselta, että jos virkamiehiä saataisiinkin vapautettua paperinpyörittämisestä, hoiva-alalta eivät työt lopu.

Mitä tulee väärtiksi pääsemiseen, taisin tunnistaa paikkani. On aika jakaa ymmärrystä.